Reetta Sveitsin vuorilla, poluilla ja jäätiköillä 13 - 24.7.2017

Kuva Kleine Scheideggeniltä Eigergletscherille menevän reitin varrelta

Grindelwald on kunta Bernin kantonissa Sveitsissä lähellä Interlakenin isoa järvialuetta. N. 4000 asukkaan kylä on tunnettu talvi- ja kesämatkailukeskus ja sen myös me saimme huomata kun vietimme osan kesälomastamme tässä pienessä idyllisessä jylhien vuorten sylissä lepäävässä kylässä. 

Pääsyy miksi matkasimme juuri tänne oli 15.7. kisattu Eiger Ultra trail, josta kirjoitin jo kisaraportin ja se löytyy kuvilla höystettynä tästä https://rauta-reetta.blogspot.fi/2017/07/eiger-ultra-trail-51k-couples.html

mutta olimme varanneet kokonaisen seuraavan viikon kisan jälkeen tutustumiseen ja retkeilyyn alueella. 

Tähän vuodenaikaan oli samoille poluille ahtautunut aika paljon erityisesti japanilaisia ja kiinalaisia turisteja kun taas kaupungissa oli lisäksi vielä paljon arabimaista tulleita perheitä viettämässä lomaa. Mutta koska emme juurikaan lomillamme vietä aikaa kaupungin kaduilla, lähinnä kävimme vain syömässä pari kertaa ja lasillisella viiniä paikallisessa baarissa niin hyvin mahduimme muiden turistien sekaan vaikka keskusta on aika pieni. Kylästä löytyy kaikki palvelut, erityisen paljon hyviä urheiluliikkeitä, tosin hintatasohan on kuten joka paikassa Sveitsissä aika huikea ja erityistavaroissa kuten urheiluvälineissä paljon korkeampi kuin meillä Suomessa. 

Lensimme siis Zurichiin, josta vuokra-autolla Bernin kautta noutaen pari ystäväämme mukaan. Majapaikkamme olimme varanneet Booking.comista, kuten yleensäkin ja kaikki oli tälläkin kertaa kuten oli luvattu. Avain odotti meitä, tosin alueella olevat katutyöt haittasivat hieman pysäköintiä, mutta sillekin oli järjestetty tilapäisratkaisu. 

"Bernin Alpit kohoavat noin kilometrin korkeudella sijaitsevan Grindelwaldin kylän eteläpuolella jyrkästi, osa yli neljän kilometrin korkeuteen. Grindelwaldin korkeimmat vuoret ovat Mönch (4 107 m mpy.), Schreckhorn (4 078 m), Fiescherhörner (4 049 m), Lauteraarhorn (4 042 m) ja Eiger (3 970 m). Kunnan eteläosassa sijaitsee myös jäätiköitä, kuten Unterer Grindelwaldgletscher ja Oberer Grindelwaldgletscher." (Lähde: Wikipedia)

Torstaina pääsimme iltapäivästä perille majapaikkaamme. Ja mikä upea näköala huoneistomme ikkunasta avautuikaan. Edessä Eigerin kuuluisa "the North Face" ja jäätikötkin. Niilos lähti vielä iltalenkille Juhan kanssa. 

Perjantai 14.7. kului numerolappujen hakureissulla ja kisatunnelmasta kiireettömästi nauttien. Numerot sai vain näyttämällä passi ja myös kaikki kisassa pakolliset varusteet tarkistettiin.

Lauantai 15.7.

kului siis kisassa, jossa taivallettiin oheisella reitillä 52,9 km aikaan 12 h 15 minuuttia ja nousumetrejä kertyi 3040.

Sunnuntai 16.7.

Päivä seikkailua läheiseen laaksoon, josta hissillä ylös sillä aikaa kun Päivi ja Juha menivät ylös hienon Via ferratan nimeltä  Kandersteg.  Hissin päätepisteessä oli mökki 1723 metrin korkeudessa. Me minä, Niilos ja Aki käyskenneltiin läheisellä Wanderwegillä kameran kanssa ja nautimme majan maukkaista antimista sillä aikaa kun odoteltiin muita. Paikka oli myös suosittu liitovarjoilijoiden nousupaikka. 

Paluumatkalla kävimme uimassa Interlakenissa Thunsee:ssä, jonka vesi näyttää turkoosilta kauempaa katsottuna, mutta paikanpäällä lähinnä hieman samealta. Pojat tekivät vielä iltalenkin kukkuloilla.

Vuoristomajalla oli oma maidon- ja juustontuotantovälineistö :D

Maanantai 17.7.

Porukan muut jäsenet lähtivät suorittamaan Via Ferrataa nimeltä Rotstock, jossa pääsee koskettamaan kuuluisaa Eigerin pohjoisseinämää eli vuoren huiputus. Asemalta ostimme isännän kanssa Jungfraupass:t, kuudeksi päiväksi, joilla saa matkustaa liki kaikilla alueen hisseillä, paikallisbusseilla ja kaikilla junilla aina Interlakeniin Ost:n ja West:iin saakka. Niin paljon kuin haluaa sen kuuden päivän ajan. Lisäksi sillä saa puoleen hintaan junalipun Jungfraujoch:iin josta kerron myöhemmin. Kuuden päivän passi maksoi 255 e ja oli joka pennin arvoinen, koska hissit ovat todella kalliita ja junamatkatkin.

Hyppäsimme siis junaan, joka nousee kylästä Kleine Scheidegg:iin ( https://www.jungfrau.ch/en-gb/kleine-scheidegg/ ) aina 2061 metrin korkeuteen asti. Ja jatkaa vielä tovin ylöspäin yhden aseman ja siitä sitten suoraan vuoren läpi vielä ylemmäs jäätikölle asti. Tämä on Euroopan korkeimmalla menevä rautatie. Jäimme pois kuitenkin alemmalla asemalla ja kävelimme yhdessä ylemmälle asemalle ja siitä Eiger trailia palan matkaa. Olin aika väsynyt ja en pysynyt muiden tahdissa. Omat kiireeni kun olivat ohi niin köpöttelin vaan hiljakseen. Via ferratalle en uskaltanut noilla koivilla lähteä. Isäntä ja Aki vuokrasivat kiipeilyvälineet juna-aseman matkamuistomyymälästä. 

Kävelin ihan kiipeilyreitin alle asti ja pidin siellä vähän taukoa ihaillen muiden menoa vuoren yli ja palasin takaisin ja löysinkin sellaisen "köyhän miehen via ferratan", jonka kautta kipusin toiselle puolelle jäätikön reunalle odottamaan muita. Oli kuuma päivä! Alas menin myös junalla.    

Via ferrata nousee toiselta puolelta vuorta notkosta ylös...

Jaloittelua kertyi 9 km ajasa 2 h 3 min ja nousua 570 m.

Tiistai 18.7.

Jälleen oli tiedossa lämmin päivä ja aamulla varhainen herätys. Vuorillehan kannattaa aina lähteä aamusta, iltapäivästä voi sää muuttua hurjaksikin ukkoskuuroksi ja näin tänään tapahtuikin. 

Hissillä Päivin kanssa Firstiin  (https://www.viator.com/Swiss-Alps-attractions/First-Cliff-Walk/d5015-a25487) , joka siis oli tuttu paikka jo kisasta. Juhaa ja Tomia odotellessa, jotka olivat lähteneet tunkkaamaan alhaalta asti otimme toiset aamukahvit ja mikäpä siinä oli kauniissa maisemissa cappucinoa maistellessa.

Kun pojat pääsivät perille hissiasemalle lähti tämä innokas pieni ryhmä huiputtamaan  Schwarzhoren  (2928 m) vaikka isännällä ei ollut via ferrata varusteita mukana niin meni ilman niitä, vaikka se ei nyt ollut kovin sallittua :D 

Minä lähdin fiilistelemään kisareitille kameran kanssa ja vietin kiireettömän päivän muiden turistien joukossa. Lopuksi kävelin alemmalle asemalle ja kun isäntä viestitteli olevansa tulossa alas niin jäin hetkeksi odottelemaan ja yhdessä laskeuduttiin sitten jalkaisin alas kylään asti upean ukkosen 

säestyksellä. 

Päivän saldo 16,1 km ajassa 4 h ja nousua 215 m ja laskua n. 1200.

Keskiviikko 19.7.

Juha ja Päivi lähtivät viimeisenä Sveitsinpäivänään etsimään uusia vielä jännittävämpiä vuoristomajoja ja sen jälkeen kotimatkalle. Me isännän kanssa lähdimme junalla Kleine Scheidegg:n kautta Jungfraujoch:iin. Aioimme viettää siellä koko päivän.

Jungfraujoch

Jungfraujoch on Mönchin ja Jungfraun vuorenhuippujen välissä sijaitseva sola Bernin ja Valais'n kantoneiden rajalla Sveitsissä. Se on osa Unesconmaailmanperintöluetteloon nimensä saanutta Jungfrau-Aletsch-suojelualuetta. Harjanteen matalin kohta on 3 466 metriä merenpinnan tasoa ylempänä

Tämä uskomaton paikka on Sveitsin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja siellä vierailee vuosittain 800000 matkailijaa. Paikalle menee siis rautatie, joka on ristitty TOP OF EUROPE nimellä, koska se on tosiaan euroopan korkeimmalle menevä rautatie.

Tässä kuvassa junaradan rakennustöissä menehtyneiden nimiä

Käveleskelimme maan alla sijaitsevalta juna-asemalta opasteiden mukaan etsien ulospääsyä ja kun näimme hiihtäjän kuvan niin sitä kohti tietysti. Itse rakennus, jossa sijaitsee mm. sääasema ja lukuisia ravintoloita ja kauppoja ei meitä niinkään kiinnostanut. Lisäksi ne olivat tupaten täynnä intialaisia ja japanilaisia matkailijoita. 

Pääsimme tunnelista ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja näimme opastaululla vihreän valon palavan jonkun hutten kohdalla eli sinne siis!

Eli jäätikkökävelyä latukoneella tampattua ja merkittyä reittiä pitkin Mönchjochhuttelle 3860 metriin. Paljon muitakin kävelijöitä, toki kun oli ylämäkeä jotkut kääntyivät hyvissä ajoin takaisin mutta me tietysti, tapojemme mukaan perille asti, vaikkakin jo noissa korkeuksissa laittoi hieman puuskuttamaan ja päätänikin alkoi korkeus särkemään. Juotavaa ja molemmilla reput ja kaikki muutkin vaellusvarusteet mukana jaksoi kuitenkin hyvin ja ylhäällä joimme rommilla maustetut cappucinot. Kyllä maistui hyvältä!

Paluu samaa reittiä alas ja vielä kävimme katsastamassa pari näköalatasannetta, josta näkyi itse jäätikölle paljon paremmin. Aletsch Glacier, saksaksi Aletschgletscher on Alppien suurin jäätikkö ja koko alue on suojeltua Unescon Maailmanperintökohdetta. 

4,6  km 1 h 10 min nousua 189m

Jäätikkökävelyreitillä menijöitä köysistössä

Torstai 20.7.

Käytimme hyväksemme nyt täysin rinnoin junalippujamme ja matkasimme tällä kertaa vähän eri laaksoon ihailemaan Eigeriä ja muita korkeita lumihuippuisia vuoria hieman eri kulmasta. Päivästä oli luvattu hieman sateista, Grindelwald olikin pilvien peitossa, mutta koko päivänä emme kuitenkaan retkillämme sadetta saaneet muutamaa pisaraa lukuunottamatta.

Junalla Interlakenin suuntaan, vaihto Wilderswil:ssä, josta Lauterbrunneniin. Mutta ei aamua ilman herättävää cappucinoa ja niin täälläkin juotiin kahvit ja syötiin makeat mustikkapullat. Seuraavaksi otettiin hissi Crutschalp:iin, josta vanhemmalla junalla Murreniin. Täältä olisi päässyt vielä ylemmäs erikoisjunalla paikalle, missä on kuuluisa näköalatasanne, jokin James Bond elokuvista on kuvattu osin siellä. Se maksoi kuitenkin erikseen 60 e, joten jätettiin se nyt väliin. Täällä pikkukylässä ihmeteltiin tovi. Päivä oli kaunis, hieman sumua tuli jo näihin korkeuksiin, mutta päätettiin sitten kävellä alemmas seuraavaan kylään, josta olisi tarjolla joko hissikyytiä tai polkua vielä alemmas.

Näissä vaativissa maastoissa menopelitkin on viritettyjä

Kaikki ei Sveitsissäkään ole niin luxusta :D

Päädyttiin lopulta pikkuriikkiseen Gimmelwaldin kylään ja aivan mahtavaan Hostellin takaterdelle, jossa viihdyttiin timma jos toinenkin. Oli niin upeet näkymät. Saimme taas hyvät keitotkin syötäväksemme, tosin en tiennyt mistä keitto on tehty, myöhemmin vasta selvisi, että se oli linssikeittoa. Ei siis kovin hyvää minun ruuansulatukselleni :D

Alaspäin kävellessä rauhaisaa turistilaumoilta piilossa olevia upeaa polkua näimme todennäköisesti paikan, josta base hyppääjät lähtevät. Lauantaina siellä paikkeilla oli kuollut yksi hyppääjä. 

En voi sanoin kuvailla miten ihanaa oli upottaa kivistävät varpaansa vihdoinkin - virkistävään vuorijokeen - täällä ne ovat niin vuolaita, ettei niihin uskalla oikein mennä kävelemään, mutta nyt sellainen paikka tuli vastaan ja käytettiin sitä estoitta hyväksemme.

Paluumatkalla Lauterbrunneniin näimme useita hienoja vesiputouksia ja yksi polun kohta oli jopa melko jännittävä kun siinä oli isot varoituskyltit ettei saa pysähtyä 200 metriin, koska ylhäältä tulee irtokiviä niskaan. Kaupungissa emme ehtineet enää hisseille, joten otettiin juna Kleine Scheideggiin ja sieltä mutkan kautta alas Grindelwaldiin.

Päivän tallustelut 13,8 km ajassa 3:02:08   ja laskua 870 m, nousua 60 m

Perjantai 21.7. 

Aamu oli jälleen kaunis. Koko lomamme ajan meillä oli jälleen kerran uskomaton tuuri kun kelit suosivat eikä mitään sairastumisia tms. sattunut. Kop, kop...

Hissi Männlicheniin alhaalta joen rannasta. Tämä osoittautuikin taas suosituksiksi paikaksi ja leveät polut pienelle näköalakukkulalle olivat täynnä turisteja. No, siellä mekin kävimme ja saimme hienon korsentin alppitorvella soitettuna paikalliselta mestarilta.

Seuraavaksi, hetken mielijohteesta päätimme kävellä nyt tätä toisen puolen rinnettä pitkin Kleine Scheideggenin juna-asemalle. Tarjolla kun oli tasaisempaa polkua eikä koko ajan mentäisi ala- eikä ylämäkeen. Jalkani eivät olleet vieläkään toipuneet täysin. Varpaat tuntuivat olevan tohjona, vaikka eivät menoa sillä tavalla kovasti estäneetkään. Iltaisin olisin vain kaivannut kylmää jalkakylpyä. 

Reitti oli upea, taas kerran. Ihailimme Eigerin ja Mönchin kauneutta ja jäätikötkin näyttäytyivät eri kulmasta. Vaihdoimme junaa ja menimme yhden aseman välin Eigergletscherin jäätikköasemalle ja sieltä jalkauduimme Eiger trailille. Tämä on yksi kuuluisimmista vaelluspoluista alueella ja pitihän se nähdä kokonaisuudessaan. 

Puolisen tuntia olimme ehtineet tallustella kun edestä kuului suomenkielistä puhetta ja toki toinen polku-ultrailija toisen polku-ultrailijan jo kaukaa tunnistaakin ja Akihan sieltä tuli vastaan tyttöystävä kainalossa :D Vaihdettiin kuulumiset ja kauhistelin heidän taivallustaan kun peräti viisi tuntia olivat jo tunkanneet ylös Grindelwaldista nousten - ja matka ei suinkaan ollut vielä lopussa!

Me hyppäsimme junaan Alpiglenin alemmalla asemalla ja huristelimme häntä koipien välissä alas majapaikkaan - minä rätti väsyneenä ja jalat kuumina. 

Päivän patikoinnin

15,6 km, ajassa 3 h 30 min, nousua 315m ja laskua  1107.

Illalla maistui Mojito Avocado baarissa !

Lauantai 22.7.

Isäntä tarinoi tästä päivästä näin:


"Junalla Grindelwaldista Wilderswil:iin, josta Schynige Platte hirmu hienolla vanhalla junalla joka peruutti ylös. Tästä tunkattiin pikku kuvaus kierros, jonka jälkeen etsittiin kisareitti ja tehtiin oma variantti reitti tunnelin kautta Burglauenen asemalla, josta maitojunalla kotio. Toki joessa huuhdottiin kuumenneita varpaita."


Ihastelin kisareittiä ja kuvattiin paikkoja. Kisassahan minä en näe mitään, mitään muuta kuin omat kenkänikärkeni ja isännän perskannikat korkeintaan :D Joten nämä kisareitillä fiilistelyt tuli tarpeeseen. En muistanutkaan miten hirveän pitkän kierroksen piti kisassa tehdä ennenkuin pääsi huoltoon, vaikka huoltopaikka näkyi jo kaukaa. Myös Interlakenin suuntaan oli täältä aivan käsittämättömän huimat näkymät!

Alas tuolta tulimme tosiaan hieman kisassa käytettyä reittiä mukaillen, ns. omia polkuja. Nämäkin polut osoittautuivat hiljaisiksi, niin hiljaisiksi että epäilin kauan aikaa saiko niitä kulkeakaan koska siinä piti mennä sellaisen yhden auton ajettavan tunnelin läpi. Onneksi kalterit tunnelin suulla olivat auki, muuten olisi jouduttu kiertämään aika kaukaa.

13,8 km ajassa 3 h 20 min, nousua 320 m ja laskua 1355 

Sunnuntai 23.7.

Tämä päivä oli pyhitetty vain ja ainoastaan autoilulle. No, jo oli aikakin! Isäntä oli haaveillut käymistä paikalla missä moottoripyöräreissullamme Keski-Euroopan tour II:llamme olimme käyneet ja joutuneet palaamaan takaisin, koska aikomamme reitti oli suljettu lumitilanteen vuoksi, vaikka oli jo juhannus. 

Kierrettiin siis passo lenkki eli Grimsel, Furka ja Susten -pass looppi.

Vähän enen Realp kylää pysähdyttiin tien varteen, jossa oli tarjolla pieni kävelyretki läheiselle SAC majalle. Joten jalkauduttiin ja tulihan sitä liikuntaa tällekin päivälle! Albert-Heim-Hutte olis terassin mukaan tarjonnut keittoa mutta kun kävin sisällä niin oli nukkuva tunnelma.

Päätettiin jatkaa takaisin autolle joen penkkaa seuraillen ja jalkoja uitettiin kylmässä vedessä.

Lopulta pienen matkan päässä autolta yläpilvi sumu laskeutui ja nyt ei nähnyt mitään.  Onneksi minulla kulkee mukana tuo kävelevä navigaattori, joten ei hätiä mitiä. Jos yksin olisin ollut olisin jo pelännyt, sumu oli nimittäin todella sankka. Matka jatkui  kuitenkin polkua pitkin autolle.

Seuraava passo olikin sitten ihan sumussa ja matkalla sinne kävimme syömässä purilaiset tienvarsi kuppilassa.

8km, ajassa 2 h 5 min - nousuakin saatiin  460 m.

Täälläkin oli kyllä todella upea jäätikkö! Myös kiipeilijöitä näkyi.

Näin sankassa sumussa ei oltukaan vielä koskaan ajettu. Oli aikas jännää...

Maanantai 24.7.

kotimatka alkoi jo aamusta, vaikka lento oli vasta illemmalla, mutta auto täytyi palauttaa klo 12 mennessä. Tämä kuitenkin huomattiin vasta kun oli jo liian myöhäistä kun hidastelimme ajomatkan aikana ja majoituksen maksukin hoidettiin vasta aamulla ennen lähtöä. Onneksi olivat kuitenkin nyt höveleitä Europcar:lla eikä lisämaksua tarvittukaan.

Paljon jäi vielä näkemättä, ehkä nämä Bernin Alpit kutsuvat vielä, ehkä ei. Maailmassa on niin paljon hienoja paikkoja, joita en ole vielä nähnyt.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

ps, kaikki patikointiajat ovat "aika liikkeellä" - ilman taukoja :D 

Eiger Ultra Trail 51k Couples, Grindelwald Sveitsi 15.7.2016

"Dreams can still come true;
you need a great deal of energy and determination,
and a little bit of luck!"

Ja siitä se ajatus sitten lähti..

Niilos: en minä vaan muista, jotain marraskuun pimeetä iltaa se oli ja taisi muutama shottikin olla alla..

Reetta: luin netistä, joku hehkutteli, pimeetä oli kyllä, ei kai se sentään marraskuuta? Kyllä se minä olin joka ehdotin, mutta tämä matka ja sarja joka lopulta valittiin oli kyllä Niiloksen keksintöä. Pikkasenko oli Reetta huuli pyöreenä, että mitä! Taisi se perimmäinen ajatus kuitenkin olla, ettei Niiloksen tarvi kieli vyön alla - tälläkään kertaa - mennä vaan saa fiilistellä pitkin vuorenrinteitä, kuvailla maisemia.... Mutta eipä silloin vielä tiennyt, että vetonarun päähän joutui.

Niilos:

Huhu kertoi, että kisaan pitää olla tikkana ilmoittautumassa, kaikki valikoimissa olevat matkat myydään loppuun heti. Tästä ajatuksesta lähdettiin ja ilmo heti sisään kun mahdollista. Majoitus, lennot ja auto varattiin sitten kun paikka oli varma. Nämä Sveitsin laaksot olivat uusia tuttavuuksia, joten hankittiin myös vaelluskartta ja varattiin kisan jälkeinen kokonainen viikko patikkaretkiä varten. Majoituksessa oli tilaa neljälle ja houkuttelimme tuttuja matkaan mukaan.. aluksi ei kukaan ollut tulossa mutta lopulta tuli pieni ylibuukkaus. Hyvin me kuitenkin mahduttiin ja saatiin tehtyä hienoja treenejä ennen ja jälkeen kisan. Paikoitellen ohjelma meinasi olla turhankin tiukka mutta hyvin siitä selvittiin.. töissä on aikaa sitten levätä!

Reetta:

Grindelwald

On pieni noin 4000 asukkaan kylä aivan Eigerin (3970 m) ja Mönch:n (4107 m) kainalossa. Majapaikkamme mökin parvekkeelta oli suora näkymä noille jyrkkäseinämäisille massiivisille ja kuuluisille Alppien vuorenrinteille. Lentomme laskeutui Zurichiin, josta vuokra-autolla ajoimme Bernin kautta koukaten sieltä mukaan Päivin ja Juhan. Aki tuli majoitukseen vasta myöhemmin illansuussa. Juhalla tuntui olevan virtaa kuin pienessä höyryjunassa ja lähtivät vielä samana iltapäivänä Niiloksen kanssa lenkille - kuinkas muuten kuin suoraan siitä vuorenrinteelle. MP ja Rolfin olivat kaupungissa, mutta MP oli jo käynyt samana päivänä kolmen tunnin lenkillä, joten hänestä ei pojille ollut kaveriksi, mutta me menimme Päivin kanssa näitä velikultia viihdyttämään sitten baarin terassille. Ilta oli lämmin ja mieliala korkealla!

Perjantaina noudimme heti aamusta kisamateriaalin, kun Juha ja MP lähtivät tunkkaamaan jonnekin 2500 korkeuteen hyttelle. Sain pirätellä Niilosta hihasta ettei lähtenyt mukaan!

Yöllä sain jopa nukuttua ja vastoin tapojani en edes yhtään jännittänyt, mikä johtui enimmäkseen siitä, että tiesin ettei tarvi murehtia esimerkiksi reitillä pysymisestä. Aikainen herätys ja valmiiksi ladattu kisavarustus päälle ja kilometrin kävely lähtöpaikalle. Olimme päättäneet lähteä sittenkin aikaisemmassa lähtöryhmässä, koska meillä oli se käsitys, että Cut offien sulkeutumisaika oli kellonaika, jolloin otetaan kilpailusta pois eli vartin myöhemmin lähtijöillä on myös vartti vähemmän aikaa selviytyä niihin. Niinpä meidän tuloksissa onkin lähtöaika 7.00 vaikka lähdimme 6:45. Loppuaika on kuitenkin oikein.

Jos et jaksa lukea voit aina käyttää 12 minuuttia kisakertomukseen videon muodossa

https://youtu.be/qg2gmXveFK4

Lähtö - Grosse Scheidegg - First (cut-off)

Niilos:

Saatiin Juhalta lainaan hieman joustavampi vetonaru, jota voi käyttää hankalammassakin maastossa. Itse olinkin jo tuon narun perässä roikkunut uupuneena, joten tiesin sen olevan hyvä. Tämä tulisi olemaan iso apu meille.

Itse pakkasin oman ison PTL HokaHoka repun lähes täyteen syötävää ja purtavaa. Sillä olisi mennyt vaikka 24h rogan, mutta nyt piti käyttää kaikki keinot, jotta tästä selvitään kunnialla. Oli karkkia monenlaista, geeliä sekä juotavaa (kuvaa ei tainnut olla todo).

Aikataulunkin olin laatinut parhaani mukaan.. lopussa toteutunut taulukko.

Paikka	Aika	matka	ero	vauhti	D Sum	D etappi
Start	07:00:00	0,0	00:00:00		0
First	10:30:00	14,1	03:30:00	14:54	1396	1396
Feld	12:00:00	6,0	01:30:00	15:00	1742	346
Faulhorn	13:45:00	4,9	01:45:00	21:26	2293	551
Schynigen Platte	17:00:00	12,2	03:15:00	15:59	2515	222
Finnish	21:00:00	14,0	04:00:00	17:09	3040	525
Total:	14:00:00	51,2	14:00:00	16:24		3040

Keli näytti olevan hyvä.. hivenen kuumaa päivää lupasivat mutta onneksi pahin lämpöaalto ei saavuttanut meitä päivän aikana.

Reitin mukaan kisa olisi yksi iso nousu ja lasku mutta tosiasiassa se oli mäkeä ylös ja alas pienipiirteisesti. Toki pääsuunta oli isoa nousua eka puolikas ja toinen puolikas laskua. Ainakin korkeuskäppyrä kuvaajan mukaan.

Reetta:

Lähdimme siis ensimmäisen lähtöryhmän ihan perältä, tässä ryhmässä arvioitu loppuaika oli alle 10 h, mutta minä tiesin toki, että kauemman menee. Ensimmäiset noin kaksi kolme kilometriä oli asfalttia koko ajan nousten ylemmäs, välillä otettiin muutama hölkkäaskel, välillä käveltiin reippaasti. Samantasoista menijää näytti hyvinkin olevan tässäkin ryhmässä, joten sujuvasti mentiin. Nousu jatkui niittyjen poikki ja pientä sumaa tuli hieman teknisempään paikkaan ja kapealle puusillalle. Sai hengähtää vähän!

Kohta jo päästiin kunnon polulle ja alettiin tunkkaamaan siksakkia ylös. Tässä tehtiin jo muutama ohitus, olin vedossa tässä kohtaa jo, mutta vauhti oli aavistuksen liian kovaa, joten jouduin kerran nojaamaan sauvoihin ja ottamaan kivestä vähän tukea ja huudahtaa, että anna vähän löysää, nyt palaa jo punainen valo! Heti kohta joku kysymään siinä, että onko kaikki okei... Kun aikaa oli kulunut lähdöstä n. 40 minuuttia tuli takaa ohi hyvävoimaisia nuoria miehiä, jotka jostain syystä olivat lähteneet siinä myöhemmässä ryhmässä. Ja yksi pari, jossa nainen oli myös vetonarussa. Tämä olikin herkkä hetki ja jäänyt muuten niin sumuiseen mieleeni, koska mies ohittaessaan rapsakasti juosten kosketti hellästi olkapäätäni ja kannusti jotain sanoen ja nainen nosti peukkua ja sanoi myös jotain. Muita narullisia menijöitä emme tavanneet :D

Välillä mentiin ehkä 100-200 m kapeaa asfaltti pinnoitettua vuoristotietä, mutta koko ajan nousten ylöspäin. Pidin katseeni tiukasti vetohärkäni peräpäässä ja omissa varpaidenkärjissä, tämä oli minulle ainut tapa edetä, keskittyen koko ajan vain ja ainoastaan etenemiseen, maisemia en ehtinyt ihailla. Täällä alpeilla kun ovat laittaneet joka mutkaan noita hidastustöppyröitä....

Niilos:

Päätöksemme lähteä ekassa lähtöryhmässä oli tosiaan ihan hyvä, saimme varalle yhden 15 min lisää cut-offeihin, jos matkalla tapahtuu isoja notkahduksia. Tämä näkyi juuri ennen Grosse Scheidegg huoltoa, kun jälkimmäisessä ryhmässä lähtijöitä ohitteli meitä. Siinä kohtaa oli leveää polkubaanaa, joten tämä ei ollut ongelma. Ehkä muutamia oikeasti kovakuntoisia lähti tokassa ryhmässä ja ne suorastaan viuhahtivat ohi.

Vetonaru osoittautui jo ensimmäisessä mäessä huippuvalinnaksi. Siinä niiloksellekkin tuli kuormaa ja sykettä ihan mukavasti. Mäessä oli vaan kauhean kuuma, kun oli täysin tuuletonta. Matka Scheidegg:lle tuntui olevan loputon, mutta viimein huolto tuli eteen ja harjanteen viileä vuoristotuuli puhalsi pahimmat hiet vuorenrinteille. Tässä kohtaa jäin huoltoon tankkaamaan nesteet ja Reetta jatkoi huollon ohi. Otin pari irto banaania mukaan ja syötiin molemmat ennen lehmätokan ohitusta. Suurilla silmillään tuntuivat himoitsevan eväitämme.

Reetta:

Firstin huoltoon jatkettiin tappavan tasaista ylämäkeä, välillä hieman tasankoakin taisi olla mukana. Juha ja Päivi olivat meitä vastassa huollon alapuolella ja Juha huuteli jo kaukaa kun heiluteltiin, että mitä te siinä jo olette, eihän teidän vielä pitänyt tulla. Ja kumma kyllä, huolimatta hitaasta menostani olimme ihan hyvissä asemissa ja tunkattiin tuo pahin ylämäki ja nousu n. 1200 m 3 tuntiin kun cut offi oli 3:30.  Voi sitä piristysruiskeen määrää kun nähtiin kannustusjoukot!

Kuvat: Päivi Luoma

Mutta ennen varsinaista huoltoa kilpailijat tekivät  upean kunniakierroksen Tissot Cliff Walk -reitillä!

Kuva. Päivi Luoma

Siinä kohtaa juoksin niin, että koko hökötys  ja hökötyksellä kävelevien tyrätkin rytkyi ja huusin vaan edellä meneville turisteille: pass pass....please...pass :D :D :D  Eihän ne tietä antaneet, mutta ohitimme kuitenkin. Jälleen nopeaakin nopeampi tankkaus ja matka jatkui. En voinut kuitenkaan ylittää väliaikapistettä kovin montaa minuuttia ennen Niilosta, joten jouduin odottelemaan hetken kun täytti juomapullomme ja sitäkin joutui hieman jonottamaan. Matka jatkui kohti kauniita järviä...

Kuvat: Päivi Luoma

Fisrt - Feld - Faulhorn (cut-off)

Reetta:

tästä osuudesta minulla ei oikein ole mitään muistikuvaa. Taidettiin hölkötellä jonkinverran ja olin aika sippi, en päässyt juurikaan näkemään maisemia, mutta onneksi Päivillä oli kännykamera oikeissa kohdissa oikeaan aikaan ja kävin vielä myöhemmin itse fiilistelemässä täällä järvialueella. Sen kuitenkin muistin siinä tunkatessa koko ajan, että nyt saavutetaan reitin korkein kohta Faulhorn 2681 m. Ja tämä kukkula näkyikin kyllä jo kaukaa.

Niilos:

Matka eteni hyvää vauhtia pientä hivuttavaa nousua järville, jonne reitti meni hyväkuntoista baanaa. Tämän jälkeen oli paikoitellen hieman teknisempää kivikkoa. Ihan jokapaikassa, kuten alamäissä ei pystynyt käyttämään vetonarua. Pahimmat kivikot olivat suht lyhyitä ja hyvillä pätkillä meno maistui ihan hyvin. Feld huolto oli navetassa ja haju sen mukainen, ihan ehtaa tavaraa.. Tämä ristittiin Navetta huolloksi. Tämän jälkeen alkoi meidän reitin jyrkin nousupätkä suoraan Faulhornille! Tässä edettiin lyhyin askelin vetonarun kanssa. Tankattiin karkkia ja geeliä. Ohiteltiin simahtaneita osa pitkänmatkalaisia ja osa samassa sarjassa mäkeen hyytyneitä. Lopulta tultiin hyvävoimaisina huipulle, jossa kannustusjoukot ottivat meidät ilolla vastaan.

Faulhorn - Egg (koju) - Schynigen Platte (cut - off)

Reetta:

Siinä missä järvimaisemat jäivät taakse jäivät myös innokkaat kannustajamme ja lähtivät jatkamaan matkaa oikopolkuja pitkin seuraavaan isompaan huoltoon.  Välissä oli vielä yksi pienempi huolto, vain heiveröinen koju niityllä. Tarjolla oli vettä ja muutama hassu viinirypäle. Emme jääneet hidastelemaan vaan jatkoimme matkaa, tosin isäntä sieppasi pöydältä pari rypälettä ja tunki ne suuhuni. Ai että ne maistui taivaallselta.  Mainitsin siinä kanssakulkijoille Niilosta osoittaen, että minulla on oma "food machine" . Minun nimittäin ei tarvinnut edes eväitä kaivaa kun kaikki laitettiin pyynnöstä suuhuni ja ilmankin pyyntöä :D Kuten aina pitkissä kisoissa ei minulle hirveästi ruoka maistu ja nytkin oli mukana aivan liikaa evästä. Sen sijaan järjestäjien pöydissä sitä oli aika vähän tarjolla, valikoima oli melko suppea, banaania, appelsiininlohkoja, joissakin lisäksi sipsiä ja lihalientä. Juoda sen sijaan yritin koko ajan ja kokis oli hyvää, varsinkin kun järjestäjien pöydässä se oli loppu, mutta Juhan repusta löytyi tölkki ja toinenkin.

Faulhormilta lähdettäessä tämä lehmä lähti häntä suorana alamäkeen, vauhti tuntui suorastaan riuskalta! No, se loppui lyhyeen kun alusta alkoi olla sellaista pääkallon kokoista kivikkoa ja alamäkeä. Olin jo hetken huumassa ajatellut, että tästä sitten vaan lasketellaan maaliin semmoiset 20 kilometriä ja loppuaikakin tulee olemaan 10 tunnin paikkeilla. Mutta ei se niin mennyt.

Kuva: Päivi Luoma

Niilos:

Matka huipulta harjanteen polkua pitkin oli suht hyvää, mutta ennen Berghaus majaa ja sen jälkeen alusta oli joko liukasta kalliota tai sitten sepeli satkua. Polku oli suht hyvää juuri tuon Egg kohdalla. Viinirypäle ja vesihuolto koju oli hieman yllätys mutta kaikki apu matkalla kelpaa. Juotavaa oli sen verran, että se riittää seuraavaan isompaan huoltoon. Matka sinne oli metka kun huolto näkyi varmaan kolme varttia ennenkuin sinne pääsi hirmuisella rinnepolku kierre loopilla. Toki reitti kulki hienolla harjanteella josta näki kivasti Interlagenin suuntaan.


Reetta:

Kun sain ensimmäisen kerran näkökenttääni alhaalla olevan karjalatorykelmän vihreällä niityllä kuvittelin, että olen siellä huollossa nopeammin kuin ehdin ajatellakaan mitä siellä esimerkiksi söisin. Reitti nimittäin jatkui ja jatkui, kierrettiin pitkin harjanteen sivustaa, aivan kuin kiusallaan mentiin yhä kauemmaksi ja kauemmaksi kun sinne olisi ollut aivan suorakin polku. Näin harjannepolulla pikku-ukkoja ja luulin jo muutenkin huonon näkökykyni niin sumentuneen, että näen harhoja. Niiloksen piti todistella minulle kerran jos toisenkin, että kyllä - mekin mennään sinne suuntaan.

Väsy alkoi jo painamaan. Välillä oli alempana vuorenseinämän tietyllä puolella täysin tuuletonta ja kuumakin. Lämpötila oli varmaankin liki 30 astetta, mutta sitten taas oli paikkoja, jossa puhalsi kalsea tuuli ja jotkut sinnittelivät takit päällä. Minulla ei ollut aikaa moiseen jumppaan vaan huolimatta siitä, että olen äärimmäisen kylmänarka ihminen, menin alusta loppuun samalla vaatetuksella ja irtohihatkin olin käärinyt alas jo heti alkukilometreillä. Nekin olivat täysin turhat. Alussa ennenkuin aineenvaihduntani lähtee kunnolla liikkeelle, hikoilen todella paljon, muistutin varmaankin naamasta järvessä uitettua sianporsasta hikisine naamoineni. Hiki vaan valui valtoimenaan, eikä auttanut vaikka Niilos kasteli purossa lippiksenikin, se nimittäin osoittautui vedenpitäväksi lippikseksi. Kaipasin epätoivoisesti jäitä hattuuni!

Schynigen Platte - Burglauen - Finnish

Reetta:

Viimein tultiin tähän huoltoon, jonka luulin olevan ihan se viimeinen huolto ylipäätään. Täällä oli kuitenkin myös cut off, mutta kun aikaa oli runsaasti, puolitoista tuntia ainakin niin jäimme ehkä vajaaksi 10 minuutiksi tankkaamaan. Nyt oli jo suolaisen nälkä ja ahmin kaksin käsin juustoa ja sipsejä.

Täälläkin huollossa oli aika paljon porukkaa, mutta nyt ei tarvinnut enää jonottaa juotavaa vaan sai tankata omaan tahtiin. Lähdimme kuitenkin pientä hölkkää, no - ehkä muutama sata metriä jaksoin juosta - alamäkeen ja tästä muistelin reittikirjaa, että olisi sitten alamäkeä melkein perille asti maaliin.

Niittyä alas aivan suoraan ja pikku pätkä asfalttia ja taas oiko suoraan niityn läpi alas. Nyt oli jo lehmilaitumia ja pieniä karjasuojia siellä täällä. Jos oikein tarkasti katsoi näkyi laakson asutuskin pilkottavan puiden latvojen välistä. Niin tässäkin kisassa sitten vaan kävi, että loppujen lopuksi olin hyvä ylämäissä, jossa tuli jopa ohituksia kun tasaisesti lyhyin askelein vaan mentiin narun jatkona ylöspäin, mutta alamäessä sitten porukkaa paineli ohi.  Varpaani alkoivat olla jo aika kivuliaat niiden hakatessa Speedcrossin kovaan kärkeen yhä uudelleen ja uudelleen.

Jossain vaiheessa tultiin metsän rajaan ja hetken jo mielessäni vilahti ihana puiden varjon tuoma viileys ja tutuntuntuinen suomalaisen havumetsän neulaspolku. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä polku alas oli todella jyrkkä ja harvaan kuljettu, toisin kuin muut polut mitä olimme siihen asti tultu. Hetken sai jo epäillä, että tämä polku ei ole oikeastaan mikään trekkauspolku vaan tehty vain tätä kisaa varten. Niin jyrkässä ja tiheässä metsässä oli kaatuneita ja osittain maatuneita puita sikin sokin ja paksut, eroosion esiintuomat  puunjuuret oli vallanneet polut. Astelin erittäin hitaasti jokaisen askeleen ja siinä mietin, että kuinka ihmeen kauan tätä oikein kestää. Olo alkoi olla jo aika epätoivoinen. Ketään muuta ei kuitenkaan juuri näkynyt, ei ollut kiinniotettavia, vain pari taisi tulla takaa ohi tässä kohtaa. Polkua jatkui ja jatkui...

Niilos;

Huollossa oli suht hyvät eväät ja täytin toiseen pulloon vettä ja toiseen jotain urheilujuomaa. Nyt oli hyvä pitää nestevarannot korkealla, jottei kuumuus aiheuta mitään ongelmia. Olisin kaivannut suolaista makkaraa mutta juusto kyllä kelpasi. Jotenkin oli hieman vaisut eväät. Toki lihaliemikeittoa löytyi ja kaikki muutkin tärkeät eväät. Hivenen meni väkisin syömiseksi kuumuuden takia. Kuitenkin oltiin hyvissä voimissa, joten tästä piti vain jatkaa tossua toisen eteen muuten ei matka lyhene.

Pääasiassa söimme omia eväitä ja ne riittivät hyvin. Niitä jopa jäi jopa syömättä kuten yleensä tapana on. Jotenkin jossain vaiheessa mikään ei vaan maistu, vaikka kuinka erilaisia napostelu sekoituksia on mukana.

Alamäessä oli vaihtelevaa alustaa hiekkatietä, jyrkkää polkua suoraan alas ja oli tuolle osuudelle saatu nousuakin aika reilusti. Polku nojasi tähän pieneen nyppylään ja pääsuunta oli alaspäin mutta muutama pidempi mäkipätkäkin tuolle rinteelle osui. Lähetin viestin kannustajillemme, että meillä taitaa mennä aika kauan tässä alamäessä.. no menihän siinä aikaa muttei ihan mahdottomasti kun noita väliaikoja katselee. Lopulta kannustusjoukoilta energiajuoma terveiset ja vaihdettiin
kuulumisia, kyllä lämmitti mieltä kovasti. Oli aivan mahtavaa!

Pikahuollon jälkeen jatkettiin narun kanssa matkaa. Tässä kohtaa paikalliset maajussit olivat olusella pienen navetan nurkalla heinäpaaleilla istuskellen ja lehmän hännän heiluessa tahdikkaasti avonaisesta ovesta -   heitettiin heille morjestukset.

Pian olimmekin, joen notkossa josta tunkkausmäki lähti ylös maaliin.. tässä kohtaa naru oli aika venynyt johtuen mäen jyrkästä kulmasta. Päästiin maaliin hyvävoimaisina ja ehjänä. Hyvä me!

Reetta:

Voi sitä ilon määrää kun näin alhaalla kapealla vuoristotiellä kaksi tuttua hahmoa huutelemassa meille kannustuksia. Taisi se hymykin vilahtaa naamallani, vaikka eipä tuo ole juuri irvistystä kummempi!

Viimeiset, ehkä puolitoistakilometriä viimeiseen huoltoon. Siellä olikin aika meininki päällä, heipat Juhalle ja Päiville, jotka vaihtoivat kulkipelinsä jalkojen asemasta junaan ja viimeiset n. 7 km maaliin lähdettin ihan juoksuun. Nyt olisi ihan tasaista pätkää, hiekkapintaista varjoista ulkoiluväylää vuoristojoen pauhatessa vieressä... yhden kilometrin jaksoin juosta kunnolla, mutta sitten oli pakko heittää pitkät pätkät kävelyksi. Maaliin olivat vielä tehneet aivan pirullisen nousun, mutta....

LOPULTA viimeinen vajaa kilometri, WELCOME FINISHERS kyltin alta  puusillalle, joka askel juoksua, käsi kädessä uskollisen vetojuhtani kanssa maaliin.

Aika 12:15. Cut off oli 14 tuntia, joten tyytyväinen ja onnellinen Finisher paidan omistaja olen. Tämä oli kuitenkin työvoitto näiden lukuisten tuki- ja liikuntaelinvammojen ja vaivojen vallatessa kroppaani iän myötä yhä enemmän ja enemmän.

"The wonderful things in life are the things you do, not the things you have"

Data talukko:

Paikka	Aika	matka	ero	vauhti	+D Sum	+D etappi
Start	06:45:00	0,0	00:00:00		0
First	09:49:18	14,5	03:04:18	12:43	1396	1396
Feld	11:08:29	6,4	01:19:11	12:22	1742	346
Faulhorn	12:42:13	4,9	01:33:44	19:08	2293	551
Schynigen Platte	15:17:08	12,2	02:34:55	12:42	2515	222
Finnish	19:00:18	14,8	03:43:10	15:05	3040	525
Total:	12:15:18	52,8	12:15:18	13:56		3040

Mikä parasta, ei oltu edes viimeisiä, sijoitus omassa MIXED sarjassa 35/39 ja total 56/61, lisäksi kolmisenkymmentä jäi taakse kaikista saman matkan maaliin taittaneista. Kaikenkaikkiaan 51k:lle lähti noin 800 juoksijaa (ja sauvakävelijää).  Huomioni kiinnittyi myös siihen, että jos olisin ollut vuoden vanhempi ja osallistunut yksilökisaan olisin ollut DAMEN Seniors III sarjassa sijalla 3. Ei huono!

Suuret kiitokset Päiville ja Juhalle kannustuksesta ja seurasta! Reetta kiittää eniten tietenkin vetojuhtaansa, ilman sinua ei taas tämäkään elämys olisi ollut mahdollista. 

KISASIVUT

https://www.eigerultratrail.ch/en/home.html

Kuvat: GoPro Tomi ja Panasonic Merja  ja Päivi Luoma

Yö-Rogaining 3-4.6.2017, Perässävedettävä narun päässä

"SE-perinteinen (Summer Edition) Tampere YÖ-Rogaining kokoonpanolla OTH (Orange Team Hayabusa). Mukana vetonarua, ökää, parkua, väsymystä sekä kauniita maisemia.. + metsä täynnä "pösilöitä". Suunnitelma tehtiin aikataulun mukaisesti.. toki aluksi se oli liian pitkä ja lyhennyksen jälkeen +130cm(48km).. eli aivan liikaa kun alkuperäinen piti olla vain 115cm (43km). Kaikesta huolimatta lopun reittivalinnat antoivat paljon mahdollisuuksia tulla #häntäkopienvälissä ennen aikojaan maaliin toisinsanoen ihan ajassa maalissa ilman sakkoja."

...näin kuvaili isäntä eli joukkueemme navigaattori yöllistä yhteistä matkaamme halki kuvankauniin Tampereen järvialueen koukaten välillä myös urbaanillekin alueelle.


Jälleen kerran isäntä oli luvannut ottaa minut mukaansa yöjuoksulle, vaikkakin tiesi, että juokseminen on vähän niin ja näin eli tälläkin kertaa mentiin varsinkin loppuvaiheessa tyylillä - hän raivokävelee,  Reetta hölkkää.


Kisakeskus sijaitsi tänä vuonna Olkahisten koululla Tampereen itäosassa. Lähdimme ajoissa matkaan ja olimme liki ensimmäisinä paikalla. Ehtisimme vielä keittää ennen lähtöä pikapuurot mustikkakeitolla, tosin se tehtiin vasta reitinsuunnittelun valmistuttua hieman ennen lähtöä. Klo 20 saatiin kartat ja suunnitteluun käytettiin noin tunti. Kartalla ei ollut tossusarjalaisille hirveän paljon valinnanvaraa, muutakuin ehkä kiertosuunta ja montako rastia keskeltä jättää pois ja kierteleekö vain reunoja myöten ja tietysti vauhdin mukaan kuinka kaukaa. Siksi kartan saikin leikellä tuosta valtavasta lakanasta paljon pienemmäksi, se meni helposti A3 karttapussiin. Yläpuoli näytti pyhitetyn maastopyörällä liikkeellä oleville. Minulle lankesi matkan ajaksi vain rastimääritteiden lukeminen, itse karttaa en ottanut edes mukaan vaan se jätettiin puhtaana merkinnöistä ihan alkuperäisessä asussaan autoon. Rastimääritteet oli mahdutettu kolmeen A4:lle, joten niiden väänteleminen oli sen verran hankalaa, että itse otin kaksi ensimmäistä ja isäntä laittoin kolmannen kartan kääntöpuolelle. Kun rastimääritettä ensimmäisen kerran pyydettiin lukemaan, nostin karttamuoviin taitellun pussukan juomaliivin tissitaskusta missä se köllötti tyytyväisenä yhdessä pullon - ja puhelimen kanssa. Puhelin tietysti lensi kuin leppäkeihäs, onneksi on iskunkestävää ja vedenpitävää laatua, joten kesti tämänkin laskeutumisen :D


Lähdimme samaan suuntaan kiertämään kuten ehkä 90 prosenttia muistakin 72 tossusarjan joukkueista ja ensimmäisellä rastilla oli tietysti vähän ruuhkaa. Isännän puhelinleimaus kesti aina muutaman sekunnin kun toiset taisi ottaa vain gps leimauksen, jonka pystyi tekemään vaikkapa 20 metrin päässäkin rastista ja matka saattoi jatkua. Ehkä meidänkin pitäisi siirtyä tuohon leimaustyyliin? Kerran yhdellä mäentöppyrällä koko edellä ollut joukkue kääntyi takaisin jo hyvissä ajoin eikä heidän tarvinnut kiivetä ihan perille asti. Varsinkin kun rasteja oli nyt todella paljon niin tuollainen 30 sekuntiakin per rasti tekee lopputuloksissa useamman minuutin, jopa kymmeniä minuutteja, mutta toisaalta sainhan aina huilata hetken aikaa kun isäntä kyykki jossain sillan alla...

Olimme laittaneet lähtöön päälle merinovillaiset lyhythihaiset Berghansin paidat ja irtohihat sekä Salomonin ohuttakin ohuemmat omaan taskuunsa pakkautuvat nyrkkitakit, kädessä mulla ohuet merinohanskat ja päässä ja kaulalla Buffit. Repussa oli vedenpitävää takkia ja vaihtohanskaa ja pipoa. Jalassa molemmilla Speedcrossit, joilla päästelee kyllä mielikseen ihan asfaltillakin. Puolen tunnin kuluttua lähdöstä kävi selväksi, että kuuma tulee, Hanskat, takki ja kaikki buffit lähti reppuun. Metsässä on aina lämmin!


Lyhythihaisella tarkenin ihan aamuyö neljään, jolloin lämpötila laski kuulemani mukaan jopa -1 asteeseen enkä vielä silloinkaan olisi tarvinnut takkia, mutta sillä aikaa kun isäntä pukeutui ehti minulle tulla jo hieman vilakka, joten itsekin puin sen päälleni. Tämä on sikäli hassua, että olen kuuluisa siitä, että puen aina paljon päälleni. Isännällä paleli myös kädet, vaikka hänellä oli hanskat koko ajan, minä menin välillä useamman tunnin ilman hanskoja. 

Alkuun etenimme aika paljon metsäisiä polkuja, niitä sinkoilikin sinne tänne, eikä niistä tainnut olla monikaan karttaan merkitty. Olin yllättynyt mihin vauhtiin itse kykenin, kaksi nuorta miestä meni samaa vauhtia, toki myös yksi vanhempi pariskunta, jonka vauhti umpimetsässä oli ihailtavaa, itse kun pystyin lähinnä tasaisella alustalla vaan juoksemaan. Olo oli hyvä, vaikka olin pari kisaa edeltävää päivää potenut taas takareisipakaraperkele -vaivaani. Olin toki rullaillut ja venytellyt ahkerasti, ahkerasti = reetan mittapuun mukaan :D Reisi oli myös teipattu, mistä varmasti olikin apua, koska vaiva unohtui heti kun lähtölaukaus pamahti - kuten aina ennenkin. Olkoonkin sitten vaikka vaan psykologista, mutta apua siitä kuitenkin on!


Rastit löytyivät todella hyvin, kuten aina tätä navigaattoria käyttäen...

Vaikka meillä ei juuri koskaan ole pitkiä taukoja, että edes kaikkia eväitä ehtis syödä

niin kuitenkin meillä ei ole koskaan NIIN kiire etteikö valokuvia ehtisi ottamaan!

Pian kävi kuitenkin ilmi, että kunnianhimoiseen noin 45+ kilometrin suunnitelmaamme vauhtini oli liian hidas ja kun lähestyimme puoliväliä ja vaikka olimme urbaanilla alueella eikä rasteja tarvinnut etsiä  (vaan ne ikäänkuin tupsahtelivat eteemme) ja olimme juuri ja juuri onnistuneet pysymään aikataulussakin niin päätimme kuitenkin vaihtaa suunnitelmaa ja luopua muutamasta rastista ja satsata siihen, että pääsemme vauhdin totaalisesti hidastumallakin maaliin aikarajan puitteissa.

Oranssilla kuljettu reitti, punaisella suunnitelma.

Tampere on kyllä kaunis kaupunki ja eniten tykkäsin kun menimme Näsijärven rantaa pitkän matkaa, ihan rantaviivan tuntumassa kulki todella juurakkoisia polkuja, joissa omalla kohdalla oli juoksemalla eteneminen mahdotonta, mutta Suomen suviyön maisema, laskeva aurinko ja hiljaa lipattavat laineet korvasivat sen puutteen. Niihamanselkä ja Kidunpohja... piti oikein katsoa kartasta. Ja tuo Kaupin alueen polkuviidakko! Mäkiäkin saimme tarpeeksi!


Täällä latupohjilla ja risteilevillä poluilla huomasimme pian, että monella joukkueella oli erilainen rastien hakujärjestys kuin meillä, isäntä oli kuitenkin laskenut, ettei kannata koko aikaa hypätä mäkiä alas ja taas ylös vaan yritimme kerätä rastit siinä järjestyksessä mikä olisi nopein ja edullisin meille. Tiedä sitten onnistuimmeko, mutta ei ainakaan kaikista huonoimpia oltu jos vertaamme edettyjä matkoja ja rastisaalistamme muihin.


Vauhtini hidastui pian laahustukseksi isännän perässä, viritimme vetonarunkin ja se aina hetkellisesti auttoi, mutta metsässä sitä ei voinut käyttää, joten yritin vaan pyristellä mukana. Välillä toki juostiinkin. Mutta enimmäkseen oma meno oli sitä kävelyjuoksua tai juoksukävelyä kun isäntä harppoi rytmikkäästi välillä jopa 8:30 kilometrivauhdilla  kun alla oli nopeampaa alustaa. Heti kun siirryttiin umpimetsään jäin kun nalli kalliolle sammalikkoon jumittuen ja huonoa alustaa mielessäni kiroten. Vaikka mukavaahan vaihtelua se jaloille oli. Ja mikä tärkeintä, ei kolottanut. Mutta ei myöskään nälättänyt.


Olimme juoneet alkumatkasta Niihaman majalla kisaa varten päivystämässä olleessa kahvilamajassa Jaffan puoliksi ja se teki terää. Salaisena aseena olin isännän reppuun tunkenut pienen tölkillisen kokista ja sen aika tulikin aamuneljältä Kaarinan polun päähän laavulle virityssä POP UP kahvilassa, josta emme siis ostaneetkaan mitään vaikka olin etukäteen haaveillut jo kaikista syömingeistä.


Ei vaan nimittäin tehnyt yhtään mitään mieli, juotava ja syötävä - se vähäkin, tuntui jäävän vellomaan mahaan ja pelkkä vesi, jota oli laitettu Niihamassa toiseen tissipullooni suorastaan etoi. Joinkin sitten vaan pelkästään hörpyn silloin toisen tällöin toisesta pullostani, jossa oli mehua.


Syömiseni koko 8 tunnin reissulla olivat:

5 Power Bar geelikarkkia

1 Dexalin pieni geeli

2 perunalastua

7 palaa lakua

1/2 Susua

4 appelsiinisuklaa karkkia

juotavaa kului ehkä litra tai korkeintaan puolitoista.


Kun maaliin oli vajaa tunti aikaa kysyin isännältä, että muistaako sen maalin lähellä olevan rastin, eikö meidän kannattaisi ja eikö ehdittäisi hakea vielä se? Olihan siinä 3 kokonaista pistettä tarjolla. Ja niin kurvattiin vielä aivan kisakeskuksen vierustaa hipoen noutamaan nekin pisteet. Vielä viimeisessä mäessä ennen maalileimausta sanoin, että "perkele, minä kyllä juoksen tämän mäen ylös että heilahtaa". Ja niin tein. Maalileimaus ja se oli siinä.

148 pistettä, 43,5 kilometriä aikaan 7 h 55 min, nousuakin peräti 680 m.

Sijoitus on tällä hetkellä ainakin vielä 15. kun kaikkiaan 72 joukkuetta sai tuloksen tossusarjassa. Fillarisarjassakaan ei oltaisi oltu läheskään viimeisiä, siis jalkapelillä :D Olin erittäin tyytyväinen. Sekapareja oli edellä vain kaksi ja naispareja samoin. 

Tulokset (fillari ensin ja tossu siihen perään)

Kartta kokonaisuudessaan 

Kiitos taas tästä tilaisuudesta tutustua Suomen luontoon Jarille ja kaikille järjestelytiimissä mukana olleille. Sitä ei oikein ymmärrä miten suuri työ tämmöisissä kisoissa on. Maastoon oli mm. viety peräti 112 rastia! 

Kiitos isännälle t. perässäverettävä.

näihin auringonnousun tunnelmiin 

kunnes jälleen näemme :D 

Vierumäki Adventure 20.5.2017

Laitetaanpa tämäkin seikkailu tänne blogiin, että muistan sitten vanhana muistella : missä sitä oltiinkaan :D 

Kertojana ihan paras reissukaverini niin tällä kuin muillaki reissuilla - Niilosmc. 

"Reittikirjaa tutkiessa ja karttoja pussittaessa homma oli valmiiksi käsikirjootettu. Nyt kyllä ihmetykseksi tuli tehtyä reitinvalintatöppäyksiä ja myös suunnistuksessa sen verran että käyräkartalla suunnistaessa ei hokannut käyttää melonta karttaa apuna :-O

Alun prologi quest meni hyvin, vaikka ei ollut kompassia astelukemalla ollenkaan.. muistin että etelä on jotain 180 astetta ja silleen mutta päätettiin tutkia vihjeet ja kuvat sekä peesata vaan muita. Oltiinkin siten vaihtoleimassa pian oikeen sanan kanssa. Melonta oli vanha tuttu viimevuodelta hieman modattuna. Siinä jo rastilla 2 ohitettiin kärki ja siirryttiin kauhomaan keulille.. ihmetys oli suuri missä muut.. kyllä ne siellä kiemurteli samalla järvellä. Pari kannaksen ylitystä ja leimoja sekä vaihtoon keulilla.

Pyöräilyssä olin päättänyt valita parhaat tiekierrot ja niitä lähdettiin toteuttaa. Oletin kuitenkin,  että juustopolku olisi ollu parempi ajella kuin tunkata mutta toisin kävi. Lopulta 4:sen jälkeen päästiin takaisin tärinä tielle, jossa oli ajellu joku metsäkone tärinä ketjujen kanssa. Samassa takaa kuuluikin iloisia huudahduksia ja meidät ohitettiin.. hetken siinä rupateltiin Niämisen kanssa ja helppoo tuntu olevan.

Perävalot näky pitkän aikaa kunnes ne loittoni horisonttiin. Tämän jälkeen jatkettiin roga suunnistukeen, jossa tehtiin optimi reitinvalinta golf kentän uria pitkin sekä yhtä metsäkaistaletta käytettiin noin hetki.. no jo sinä aikana tuli varoitus vaarallisesta reitistä yhdeltä golffarilta. Oltiin kuitenkin sen verran sivussa lyöntilinjaa että jos laukoo 45 astetta sivuun ni metsään mennöö.. mitäs tästä matka jatkui samalle rastille, joka jo leimattiin emitillä mutta nyt piti laittaa pihdillä paperiin reikiä. Rata mentiin keposasti läpi tarkalla polkusuunnistuksella.. hieman kyllä kärki taisi meitä peesata mut lopulta päästettiin ne ohi.. olivat jo toki tehneet tuon seikkailupuisto radan reitin nro3 joten ei meistä mitään todellista kisaa olis tulossa.

Tehtiin sitten quest 7 rastin jälkeen kun sen sai tehdä missä välissä vaan.. rohkeesti ilmoihin korkeuksiin ja itse räpiköin radan läpi pitämällä lähes koko ajan tosta turvavaijerista kii.. mikä on fuskaamista ku oikeesti kait pitäs mennä noita naruja ja tehtävä tasoja pitkin.. Tästä matka jatkui toiselle questille joka oli sitten käyräkartta suunnistus.. eikä mulla ollut hajuakaan mihin lähettiin.. jotenkin vaan lopulta eka rasti löyty säkällä.. aikaa meni hirmusti hukkaan. loppurastit sitten hiivittiin ja nuuskittiin maastoa mistä löytys kilpailijoiden hikeä.

Tästä yhden rastin kautta maaliin ja ihmetys oli suuri kun oltiin jo kolmansia.. hä miten se nyt näin oli, hyvä silleen että kulki näin hyvin vaikka matkalla olikin vähän säätöä ja voimien loppumista ilmassa."

gps kiemuraa:  http://www.tulospalvelu.fi/gps/2017vieruAdvK/ 

kaikkien kiemuroita http://www.tulospalvelu.fi/gps/

tulokset : http://multievent.fi/tapahtumat/tulokset/

Reetta tässä taas kirjoittaa ite...

Hieman jäi itseäni siis kaivelemaan tuon köysirata/seikkailurata, joka jäi siis kesken minulta ensimmäisen esteen jälkeen, se holtittomasti heiluva kiipeilyseinä, jota piti mennä vaakatasossa ei vaan mitenkään olisi onnistunut näillä käsivoimilla. Mutta pisteitä ei kuitenkaan vähennetty, päinvastoin Tatu huudahti kun kerroin etten mennyt sitä, että olisit jättänyt suosiolla väliin, mihin minä että täytyihän sitä sentään edes yrittää :D