ja sinne on aina palattava uudestaan, uudestaan ja uudestaan....
eikä siihen voi koskaan kyllästyä!
Joskus sanat vaan loppuvat häikäisevän maiseman edessä.
Jos et jaksa lukea koko tarinaa, tässä lyhytelokuva reissustamme:
Reetan ja Niiloksen neljäs retki Norjaan käynnistyi elokuun alussa. Tämä oli jo kolmas perättäinen vuosi kun koimme pakottavaa tarvetta käydä muiden reissujen ohella myös Norjassa. Ensimmäinen oli tehty moottoripyörällä 7 vuotta sitten, mutta silloinkin päästiin patikoimaan.
Retkiautomme starttasi sunnuntaiaamuna saunamökin lämpöisestä sylistä kohti Hossaa kahden viikon rilluttelureissumme ensimmäistä etappia. Oli lämmin aamu, kuten niin monet aamut viime viikkoina. Toivoimme tulevilta päiviltä hieman säällisempää säätä ja erityisesti vähemmän itikoita. Ihanan rento olo. Kun omalla pyörillä olevalla kodilla liikkuu niin poissa on monet niistä huolista ja murheista mitkä kuuluu esimerkiksi lentomatkailuun.
Perillä Hossassa jo iltapäivällä kolmen aikaan...
Olimme varanneet maanantai aamuksi kanootin Hossan Retkeilykeskuksesta, mutta kun oli niin nätti ja lämmin päivä vielä, vaikka toisin luvattiin niin päätettiin tehdäkin pieni melontaretki jo tänään. Maanantaiksi kun on luvattu sadetta. Eivät tosin meinanneet antaa sitä meille, luulivat, että tehdään puolen päivän retki vaikka toki sekin olis meiltä onnistunut ajan puolesta, mutta ei Reetta mitään koskia laske, ei ainakaan tuollaisella 50 kiloisella kanootilla ilman asianmukaisia varusteita jne. Antoivat sitten kun sanottiin että ihan pikkuinen lenkki vaan tehdään.
Melottiin sitten liki tyhjällä joella Julman Ölkyn lenkki ja yhden kerran vedettiin kanootti kannaksen yli kun oli niin paljon kiviä. Ainut seuralainen oli slovenialainen yksinpurjehtija puhallettavalla kumivenheellään. Oli jo neljättä päivää seilannut sillä ympäriinsä ja meloi kohti seuraavaa yöpaikkaansa ison rinkkansa kanssa. Ja yksi isompi vene, joka liikennöi turisteja oli meidän kahden aluksen lisäksi liikenteessä. Hiljaista oli! Onneksi meidän kanootit oli jätetty Ison Ölkyn rannalle ettei tarvinnu Ala-Ölkyltä vetää sitä ylämäkeen rantaan kuten vuokratessa virkailija sanoi. En tiedä kannattaako tuonne mennä enää uudestaan, kalliomaalauksia emme oikein osanneet tunnistaa missä ne mahtoivat olla, kaikkihan ne näyttää samanlaisilta :D Mutta varmuuden vuoksi otettiin valokuva kaikista kallioista. Niitä oli aika monta. Peremmällekin olisi päässyt melomaan, mutta ei viitsitty enää seuraavan kannaksen ylitystä vetää kanoottia vaan palattiin takaisin.
Lopuksi käveltiin palan matkaa Ala-Ölkyn suuntaan patikkareittiä pitkin ja tultiin nuotiopaikalle, missä kyti vielä tulet, joten laitoin lisää puita ja puhalsin elämää liekkeihin, isäntä käväisi autolle hakemaan makkarat ja perunoita ja ne siinä sitten paistettiin muurikassa.
Karhunkainalon leirintäalueella ensin uimaan, sitten saunaan ja suihkuun ja unille!
Melontaretki 7,2 km ja aika liikkeellä 1 h 35 min.
Melottiin sitten liki tyhjällä joella Julman Ölkyn lenkki ja yhden kerran vedettiin kanootti kannaksen yli kun oli niin paljon kiviä. Ainut seuralainen oli slovenialainen yksinpurjehtija puhallettavalla kumivenheellään. Oli jo neljättä päivää seilannut sillä ympäriinsä ja meloi kohti seuraavaa yöpaikkaansa ison rinkkansa kanssa. Ja yksi isompi vene, joka liikennöi turisteja oli meidän kahden aluksen lisäksi liikenteessä. Hiljaista oli! Onneksi meidän kanootit oli jätetty Ison Ölkyn rannalle ettei tarvinnu Ala-Ölkyltä vetää sitä ylämäkeen rantaan kuten vuokratessa virkailija sanoi. En tiedä kannattaako tuonne mennä enää uudestaan, kalliomaalauksia emme oikein osanneet tunnistaa missä ne mahtoivat olla, kaikkihan ne näyttää samanlaisilta :D Mutta varmuuden vuoksi otettiin valokuva kaikista kallioista. Niitä oli aika monta. Peremmällekin olisi päässyt melomaan, mutta ei viitsitty enää seuraavan kannaksen ylitystä vetää kanoottia vaan palattiin takaisin.
Lopuksi käveltiin palan matkaa Ala-Ölkyn suuntaan patikkareittiä pitkin ja tultiin nuotiopaikalle, missä kyti vielä tulet, joten laitoin lisää puita ja puhalsin elämää liekkeihin, isäntä käväisi autolle hakemaan makkarat ja perunoita ja ne siinä sitten paistettiin muurikassa.
Karhunkainalon leirintäalueella ensin uimaan, sitten saunaan ja suihkuun ja unille!
Melontaretki 7,2 km ja aika liikkeellä 1 h 35 min.
Maanantai 6.8. Hossa - Värikallion kierros
Aamu valkeni leirintäalueella tihkusateisena, mutta aamupalan jälkeen istuimme autoon kuten suunniteltu ja ajoimme Läskipyörteen parkkialueelle. Automatka sinne oli hyvin näyttävää tietä pitkin, vaikkakin kuten edellisenkin päivän n. 6 km uusi hiekkatie niin tämäkin oli todella huonossa kunnossa. Eilinen tie Julma-Ölkkyyn oli todella isoa kiveä niin, että Pakastearkkumme vauhti piti pitää mateluna että päästiin isommitta vaurioitta perille. Läskipyörteen parkkipaikalle taas oli tie koko matkan huomattavan suurilla nimismiehen kiharoilla, jos omistaisin tekohampaat olis ne varmasti pudonneet suusta siinä rynkytyksessä. Mutta perille päästiin.
Vettä sateli edelleen hiljalleen, mutta ei häiritsevästi. Kävelimme erittäin kaunista harjannepolkua aina Värikalliolle asti, jossa pieni pisto kuuluisille kalliomaalauksille. Sinne oli tehty rautasilta perille asti, josta maalaukset näki hyvin. Olihan ne ihan vaikuttavat ja etenkin erittäin hyvin säilyneet! Paluumatkalla polku kiersi metsäisempää reittiä. Hiljaista oli, näimme vain yhden ihmisen koko parintunnin aikana. Parkkipaikalla oli mennessä yksi matkailuauto ja palatessa ei yhtään autoa.
Huolimatta melko viileästä säästä kävimme vielä uimassa matkan varrella Kirkasvetisessä joka oli nimensä mukaisesti hyvin kirkasvetinen.
Retkeilykeskukseen veimme avainkortit, joilla saimme yöpyessämme käyttää saniteetti- ja ruokailutiloja. Samalla syötiin maittava lounas siellä luontokeskuksen tiloissa olevassa ravintolassa.
Lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti pohjoista...
Päivän lenkki 8 km ja aika liikkeellä 2 h.
Tiistai 7.8. Norja - Pykeija
Aamulla heräsimme Kaamasesta, Lintutornin vierestä puskaparkista. Tiemme sinne oli vienyt Hossasta ensin pienempää tietä kohti Kuusamoa, sitten Sallaan ja taas vähän pienempää tietä Savukosken kautta Sodankylään. Seuraavana olikin sitten jo Ivalo ja Inari. Oli jo iltamyöhä kun löysimme ihan hyvän puskaparkin sivutien varrelta. Lähellä oli hiljaisen ja hylätyn näköinen Porotutkimuskeskus.
Päivän ajosuunnitelma oli Kaamasesta Sevettijärvelle ja siitä Pykeijaan eli muutimmekin näin heti lennosta alkuperäistä hataraa suunnitelmaa käydä Pykeijassa vasta torstaina ennen Nuorgamin kisapäiviä. Nuorgamissa isäntä siis osallistuisi Kaldoaivi Ultra Trail polkujuoksukisaan. Reitti kulkisi erämaan halki n. 130 km matkan, maali oli Utsjoella.
" Pykeija on runsaat kaksisataa asukasta käsittävä kylä Etelä-Varangin kunnassa Jäämeren rannalla. Suomen Lapista on muutettu sinne 1800-luvun puolivälissä köyhyyttä ja nälkää pakoon. Kylää sanotaankin Pikku-Suomeksi."
" Pykeija on runsaat kaksisataa asukasta käsittävä kylä Etelä-Varangin kunnassa Jäämeren rannalla. Suomen Lapista on muutettu sinne 1800-luvun puolivälissä köyhyyttä ja nälkää pakoon. Kylää sanotaankin Pikku-Suomeksi."
Heti kun Näätämössä raja ylitettiin ja tultiin Norjan puolelle - sydämeni kääntyi liki ympäri kun näin ensimmäiset vuoret! Ikävä todeta, mutta Suomen Lapin tunturimaisemat jättivät minut melko kylmäksi, mutta Norja on jotain aivan muuta :)
Pykeijassa pieni kävelylenkki aivan upeilla rantakallioilla Jäämeren rannalla ja vohvelikahvit Bistrossa, jossa sai ihailla akvaariossa lojuvia kuningasrapuja. Tulipahan nekin nähtyä.
Jokaisella reissulla tulee katseltua myös kasveja sillä silmällä, niin nytkin ja kylän hautausmaalta polun varrelta löytyi harvinaisempi kukkanen Siperian sinilatva (Polemonium boreale), jota tavataan tiettävästi vain Pykeijän hautausmaalla, Siperiassa ja Huippuvuorilla. Kasvi on rauhoitettu.
Jokaisella reissulla tulee katseltua myös kasveja sillä silmällä, niin nytkin ja kylän hautausmaalta polun varrelta löytyi harvinaisempi kukkanen Siperian sinilatva (Polemonium boreale), jota tavataan tiettävästi vain Pykeijän hautausmaalla, Siperiassa ja Huippuvuorilla. Kasvi on rauhoitettu.
"Pykeijälle antaa erityisen luonteen sen sijainti kapealla kannaksella. Jäämeren tuulet pyyhkivät usein ankarina kylän yli. Kannaksen toisella puolen on aallonmurtajien suojaama kalasatama, ja asutus jatkuu rantaa myöten itään päin. Uusi asuinalue Tyttebærsletta on tunturin rinteessä tien varressa. Sielläkin tuuliaita suojaa taloja ja talojen pihoja, kun lumi kinostuu sen taakse. Meri on aina voimakkaasti läsnä." (Pykeijän ystävät)
Keskiviikko 8.8. Berlevåg - Tanahorn huiputus
Pykeijasta ajelimme iltapäivästä kohti Berlevågia tarkoituksena yöpyä jossain sopivassa kohtaa tuota erityisen kauniina reittinä tunnettua tietä. Tie koukkaa Tana Bru:n kautta eli nyt oltiin taas ihan Suomen rajan tuntumassa. Ihan parastahan näillä retkiautolla tekemillämme reissuilla on kiireetön siirtyminen paikasta toiseen ja nauttiminen maisemista, jotka tarjoavat loputonta silmänruokaa.
Sää oli melko viileä, vain noin 10 astetta ja silloin tällöin ryöpsäytti vähän sadettakin, mutta ne ei meidän tahtia haittaa. Teimme yhden koukkauksen suistoalueen kohdalla niemennokkaan, jossa olisi voinut parempaan vuodenaikaan bongata lintuja. Tie sinne oli soratie, joka oli kulunut "kiharoille" ja taas sai automme körö körö kyytiä... paikalla olisi ollut kiva yöpyä, mutta siellä oli leiriytyminen kielletty.
Mitä ylemmäs kohti Jäämerta ajoimme sitä upeammaksi maisemat muuttuivat. Löysimme hyvän piraattiparkkipaikan levähdysalueelta n. 30 km ennen seuraavan päivän määränpäätä. Olimme keskellä upeaa tunturiylänköä! Siellä täällä muutamia melko vaatimattomia loma-asuntoja. Aluetta halkoivat tunturipurot.
Aamulla herääminen poutasäähän. Meillä oli onni, että olimme juuri nyt liikkeellä, vaikka tämä reitti oli suunnitteilla vasta kisan jälkeen ensi viikolla, nyt oli hyvä sää ja ensi viikolla ehkä ei.
Mitä lähemmäksi Berlevågia tulimme sitä upeammaksi tie muuttui. Toisella puolella jyrkät vuorenseinämät ja toisella puolella jäämeri. Itse kylä oli pikkuruinen kuten kaikki täällä pohjoisessa liki tiettömien taipaleiden takana. Tie tännekin on auki vain noin maaliskuusta marraskuuhun. Muun ajan asukkaat ovat laivareittien varassa. Berlevågissa on myös pieni lentokenttä.
Isäntä oli kaivanut Norgeskart outdoors sivustolta mukavan lyhyehkön reitin, joka lähti ihan kylän päästä, vaikka vielä muutama talo oli pidemmälläkin, asfalttitie oli jo loppunut ja jatkui hiekkatienä. Pienellä parkkipaikalla oli jo yksi henkilöauto Suomen rekkareissa ja nainen kyseli meiltä, että kuinka pitkä matka sinne on. 8 km tulisi edestakaisin ja nousuakin ihan mukavasti ja eivät sitten lähteneet liikkeelle ollenkaan. Nimittäin vaikka ei satanut niin tuuli oli todella kova ollut jo aamulla kun heräsimme. Toki rannikolla meren äärellä tuulee aina.
Lähdimme matkaan ja kohta isäntä huomas, ettei muistanut ottaa juotavaa mukaan, joten palasi takaisin hakemaan. Olimme solassa ja ylitimme pari kertaa vuolaana virtaavan tunturipuron. Ketään muita ei näkynyt. Vain tuuli ulvoi korvissa kun vastatuuleen puskimme. Liki tunnin piti nousta ennenkuin saimme näkyviin erikoisen töppyrän ja arvelimme, että sinne tiemme vie.
Tuuli nousi välillä ja pyöri ympärillä, hetken piti aina nojata siihen, että pääsi eteenpäin. Puusto loppui ja alle tuli vain pelkkää liuskemaista kivikkoa. Reittimerkit taipuivat tuulessa, niitä oli melko harvakseen mutta eipä siellä eksyäkään voinut niin kauan kuin maali oli näkyvillä. Sankassa sumussa ehkä olisi voinut olla toisin.
Tanahornin lokikirja oli siirretty ylhäältä kivikasan päältä alemmas, ilmeisesti harjanteella joka oli todella mojovan näköinen. Meikäläisen meno meinasi tyssätä alkuunsa kun reitti näytti kyllä aivan kaamealta, en muista, että missään olisin joutunut menemään niin kapeaa tai kapelta näyttävää harjannetta ylös huipulle. Vaikutelmaa tietenkin tehosti se, että meri velloi molemmin puolin alhaalla tyrskyten ja pauhaten tuulen kanssa kilpaa. Vähemmän tuulisella säällä olisi voinut poseerata pidempäänkin, mutta nyt - siinä tuulessa - palasin kaksi kertaa takaisin ja huusin isännälle, etten pysty kyllä tulemaan, tämä on niin pelottava paikka. Vasta kolmannella kerralla muutaman kerran puhalleltuani ja keskittymällä päätin, että huipulle menen vaikka mikä olis. Isäntä siellä heilui kameran kanssa, välillä näkymättömissä ja pelkäsin, että nyt se jo putos :) Yhden geokätkön kertoi hakeneensa hieman kauempaa alhaalta jyrkänteen reunalta.
Monesti kuulee että kauhistellaan jos on käynyt omin jaloin 6189 mertissä (Island Peak Nepalissa), vaikka tämmöiset jyrkät ja näyttävät paikat ovat paljon pelottavampia, vaikka korkeutta ei ole kuin vajaat 300 metriä.
Myötätuuleen paluumatka sujui nopsasti ja vastaan tuli kaksi muutakin patikoija ryhmää, äiti lapsineen ja vanhempi pariskunta koirineen.
Matkaa taitettiin 7,7 km ajassa 1:40 ja nousuakin kertyi 260 m. Tauot ja eivät ole ajassa mukana.
Sää oli melko viileä, vain noin 10 astetta ja silloin tällöin ryöpsäytti vähän sadettakin, mutta ne ei meidän tahtia haittaa. Teimme yhden koukkauksen suistoalueen kohdalla niemennokkaan, jossa olisi voinut parempaan vuodenaikaan bongata lintuja. Tie sinne oli soratie, joka oli kulunut "kiharoille" ja taas sai automme körö körö kyytiä... paikalla olisi ollut kiva yöpyä, mutta siellä oli leiriytyminen kielletty.
Mitä ylemmäs kohti Jäämerta ajoimme sitä upeammaksi maisemat muuttuivat. Löysimme hyvän piraattiparkkipaikan levähdysalueelta n. 30 km ennen seuraavan päivän määränpäätä. Olimme keskellä upeaa tunturiylänköä! Siellä täällä muutamia melko vaatimattomia loma-asuntoja. Aluetta halkoivat tunturipurot.
Aamulla herääminen poutasäähän. Meillä oli onni, että olimme juuri nyt liikkeellä, vaikka tämä reitti oli suunnitteilla vasta kisan jälkeen ensi viikolla, nyt oli hyvä sää ja ensi viikolla ehkä ei.
Mitä lähemmäksi Berlevågia tulimme sitä upeammaksi tie muuttui. Toisella puolella jyrkät vuorenseinämät ja toisella puolella jäämeri. Itse kylä oli pikkuruinen kuten kaikki täällä pohjoisessa liki tiettömien taipaleiden takana. Tie tännekin on auki vain noin maaliskuusta marraskuuhun. Muun ajan asukkaat ovat laivareittien varassa. Berlevågissa on myös pieni lentokenttä.
Isäntä oli kaivanut Norgeskart outdoors sivustolta mukavan lyhyehkön reitin, joka lähti ihan kylän päästä, vaikka vielä muutama talo oli pidemmälläkin, asfalttitie oli jo loppunut ja jatkui hiekkatienä. Pienellä parkkipaikalla oli jo yksi henkilöauto Suomen rekkareissa ja nainen kyseli meiltä, että kuinka pitkä matka sinne on. 8 km tulisi edestakaisin ja nousuakin ihan mukavasti ja eivät sitten lähteneet liikkeelle ollenkaan. Nimittäin vaikka ei satanut niin tuuli oli todella kova ollut jo aamulla kun heräsimme. Toki rannikolla meren äärellä tuulee aina.
Lähdimme matkaan ja kohta isäntä huomas, ettei muistanut ottaa juotavaa mukaan, joten palasi takaisin hakemaan. Olimme solassa ja ylitimme pari kertaa vuolaana virtaavan tunturipuron. Ketään muita ei näkynyt. Vain tuuli ulvoi korvissa kun vastatuuleen puskimme. Liki tunnin piti nousta ennenkuin saimme näkyviin erikoisen töppyrän ja arvelimme, että sinne tiemme vie.
Tuuli nousi välillä ja pyöri ympärillä, hetken piti aina nojata siihen, että pääsi eteenpäin. Puusto loppui ja alle tuli vain pelkkää liuskemaista kivikkoa. Reittimerkit taipuivat tuulessa, niitä oli melko harvakseen mutta eipä siellä eksyäkään voinut niin kauan kuin maali oli näkyvillä. Sankassa sumussa ehkä olisi voinut olla toisin.
Tanahornin lokikirja oli siirretty ylhäältä kivikasan päältä alemmas, ilmeisesti harjanteella joka oli todella mojovan näköinen. Meikäläisen meno meinasi tyssätä alkuunsa kun reitti näytti kyllä aivan kaamealta, en muista, että missään olisin joutunut menemään niin kapeaa tai kapelta näyttävää harjannetta ylös huipulle. Vaikutelmaa tietenkin tehosti se, että meri velloi molemmin puolin alhaalla tyrskyten ja pauhaten tuulen kanssa kilpaa. Vähemmän tuulisella säällä olisi voinut poseerata pidempäänkin, mutta nyt - siinä tuulessa - palasin kaksi kertaa takaisin ja huusin isännälle, etten pysty kyllä tulemaan, tämä on niin pelottava paikka. Vasta kolmannella kerralla muutaman kerran puhalleltuani ja keskittymällä päätin, että huipulle menen vaikka mikä olis. Isäntä siellä heilui kameran kanssa, välillä näkymättömissä ja pelkäsin, että nyt se jo putos :) Yhden geokätkön kertoi hakeneensa hieman kauempaa alhaalta jyrkänteen reunalta.
Valitettavasti kuvista ei mitenkään saa kolmiulotteisia, joten jyrkkyys ei tule kunnolla esiin :D
Monesti kuulee että kauhistellaan jos on käynyt omin jaloin 6189 mertissä (Island Peak Nepalissa), vaikka tämmöiset jyrkät ja näyttävät paikat ovat paljon pelottavampia, vaikka korkeutta ei ole kuin vajaat 300 metriä.
Myötätuuleen paluumatka sujui nopsasti ja vastaan tuli kaksi muutakin patikoija ryhmää, äiti lapsineen ja vanhempi pariskunta koirineen.
Matkaa taitettiin 7,7 km ajassa 1:40 ja nousuakin kertyi 260 m. Tauot ja eivät ole ajassa mukana.
Torstai 9.8. Nuorgam
Nuorgamin lomakeskus on auki ympäri vuoden. Se sijaitsee Teno joen varrella ja on erityisesti kalastajien suosiossa.
Perjantai 10.8. Nuorgam ja kisan startti
Meillä kulki tälläkin autolomalla Weinsbergin takana telineessä molempien Felt:in maastopyörät, joten aamupäivästä otin pyöräni ja lähdin ajelemaan kisareittiä kuuden kilometrin verran etiäpäin, Osin käytin asfalttitietä ja osin itse reittiä, joka olikin ihan meikäläisellekin ajettavaa. Suurin osahan 150:stä Kaldoaivikaultran osanottajista menee nimenomaan maastopyörillä. Heillä startti lauantai aamuna klo 8. Juoksijoilla siis tämän päivän iltana klo 18.
Aamusta keli oli oikein kaunis, tuuli kyllä mikä edes vähän taisi kuivattaa hyvinkin märkää maastoa, koska näillä seuduilla satoi vuorokauden verran vettä. Jännitti kilpailijoiden puolesta kuinka vuolaina ne muutamat joet tai purot virtaakaan mitkä heidän pitää ylittää.
Klo 17:15 siirryimme kilometrin päässä olevaan starttiin. Paikalla oli pieni noin 30 urhoollisen juoksijan joukko ja kourallinen toimitsijoita. Ei ollut tietoakaan Keski-Euroopan urheilutapahtumien karnevaalitunnelmasta... Juoksijoita odotti rankka yö ja vielä rankempi aamu, joka sääennusteiden mukaan tulisi valkenemaan sateisena.
Lauantai 11.8. Nuorgam, isäntä pikku lenkillä....
ja saa kertoa omassa blogissaan kisan kulusta. Minä pysyttelin liki koko päivän retkiautossa sateen taukoamatonta rummutusta kuunnellen ja kilpailijoiden GPS pallukoita seuraillen. Iltapäivästä kun sade taukosi edes hetkeksi kävin vähän kävelemässä kun toisaalla Utsjoella Tomi ja Mikkokin tulivat jo maaliin. Varasin pojille saunan illaksi ja vasta iltapäivällä viiden aikoihin saatiin kaksi hieman väsynyttä kaveria leirintäalueelle takaisin.
Tässä takana siis 130 km jalkaisin Kaldoaivin erämaan halki Nuorgamista Utsjoelle,
varsin vetisissä olosuhteissa! Onnittelut vielä pojille.
Ja kiinnostuneille tekemänsä kisavideo!
Sunnuntai 12.8. Nordkapp
Ajelimme aamuvarhain upeita mutkaisia vuononvierus teitä kohti Nordkappia. Mutta koska Norja on maa, joka tarjoaa liki joka tienmutkan takana nähtävää niin tuli pysähdyttyä tämän tästä...
Olin netistä bongannut yhden mahdollisen kohteen missä voisi ajan salliessa käydä ja olihan meillä aikaa, koko päivä - kun suunnitelmat olivat ihanasti puoliksi apposen auki! Siispä poikkesimme matkan varrella Silfar kanjonille.
Olin netistä bongannut yhden mahdollisen kohteen missä voisi ajan salliessa käydä ja olihan meillä aikaa, koko päivä - kun suunnitelmat olivat ihanasti puoliksi apposen auki! Siispä poikkesimme matkan varrella Silfar kanjonille.
En ollutkaan ennen nähnyt poroja lauduntavan ihan meren äärellä. Tämän kahden viikon aikana näimme erittäin runsaasti poroja ylipäätään. Minulle uusi kokemus!
Mitä lähemmäs määränpäätä päästiin sitä sumuisemmaksi maisema muuttui. Näkyvyys oli olematon. Maisemia ei nähnyt muutakuin vähän merelle päin.
Viimein iltapäivällä myöhään tultiin Nordkapp:in "portille" ja maksettiin sisäänpääsy alueelle. 275 kruunua eli euroissa 59 e. Sillä sai parkkipaikan ja alueella sai asuntoautolla myös siis yöpyä, koska tiketti oli voimassa 24 tuntia. Siihen sisältyi myös kaikki näyttelyt sekä myös käsittämättömän upea panoraamaelokuva alueesta. Näytös alkoi melkein heti kun päästiin sisään ja mentiin katsomaan se. Voin kyllä kertoa, että näin luontoihmisenä meni vallan tunteisiin ja taisi siinä ehkä kyynelkin poskelle vierähtää.
Viimein iltapäivällä myöhään tultiin Nordkapp:in "portille" ja maksettiin sisäänpääsy alueelle. 275 kruunua eli euroissa 59 e. Sillä sai parkkipaikan ja alueella sai asuntoautolla myös siis yöpyä, koska tiketti oli voimassa 24 tuntia. Siihen sisältyi myös kaikki näyttelyt sekä myös käsittämättömän upea panoraamaelokuva alueesta. Näytös alkoi melkein heti kun päästiin sisään ja mentiin katsomaan se. Voin kyllä kertoa, että näin luontoihmisenä meni vallan tunteisiin ja taisi siinä ehkä kyynelkin poskelle vierähtää.
Nordkapp Hallissa oli paljon nähtävää
Koko paikka oli siis verhottu tiheään sumuverhoon, näkyvyys oli korkeintaan 50 metriä. Mutta se oli huikee kokemus. Meillä ei ollut mitään käsitystä millainen paikka oli todellisuudessa. Niilos oli kyllä käynyt siellä mopolla joskus 90-luvun lopussa, mutta silloinkaan ei ollut nähnyt mitään. Kuvista näimme sitten miltä siellä näyttää. Pysyvästi silmieni verkkokalvoille on jäänyt näky kun yksinäinen pieni vaaleanvihreä teltta ilmestyi yhtäkkiä eteen keskellä sumuista tasankoa, jota pystyi kävellen menemään vaikka kuinka kauas ja aluetta ympäröivä aita, jonka tarkoitus oli pitää turistit poissa aivan jyrkänteen reunalta - loppui. Käytiin vielä toisenkin kerran vähän kokeilemassa millaisia kuvia saa otsalampun kanssa. Ennen nukkumaanmenoa kävin vielä yöpissalla rakennuksessa missä sijaitsi siis ravintola ja matkamuistomyymälä kahvila jne. Se oli auki klo 1 asti yöllä. Kun tulin sieltä ulos, meinasin eksyä kun autostamme ei näkynyt häivähdystäkään vaikka matkaa sieltä rakennukseen oli vain n. 150 m :)
Oli käsittämätön tunne kun käveli sumussa ympäri tasankoa ja yhtäkkiä sumusta ilmestyi
teltta. Teki mieli kömpiä sisään ja liittyä seuraan tuohon unenomaiseen tunnelmaan...
Kiertokävelyn päätteeksi nautittiin lämpimissä sisätiloissa virvokkeita ja syötäväksi valittiin
sitä mitä Norjassa oli niin usein tarjolla - vohveleita. Pullasta ei norjalaiset näemmä perusta ollenkaan!
Hyvää yötä!
Maanantai 13.8. Knivskjelodden - Euroopan äärilaidalla
Kun aamukuudelta kurkistin auton ikkunasta ulos näin sen minkä takia olimme paikalle tultu. Maiseman. Enää vain ohuttakin ohuempi sumuverho leijui tasanteen yllä. Nopeasti herätin isännän ja nähtiin, että porukkaa autoista menee sisälle Nordkapp Halleniin vaikka se ovessa olleen tiedon mukaan avaisi vasta klo 11 ovensa. Emme halunneet tuhlata aikaa aamupalan tekemiseen vaan lähdettiin ulos ja kierrettiin kameran kanssa vielä kerran alue ja mentiin sitten sisälle ja huomasimme, että ravintola oli jo auki, joten mentiin mieluusti nauttimaan muiden tekemistä antimista - vaikka kallista olikin. Kaksi aamupalaa maksoi hitusen yli 30 e! Syötiin kyllä sen edestä :D Ilmeisesti paikka olisi muutoin kiinni, mutta siellä oli yksi bussilastillinen turisteja yöpyneenä, joten heitä varten se aamupala oli varsinaisesti tehty. Tuntui kuitenkin maistuvan muillekin.
Seuraavaksi autoon ja lyhyt muutaman kilometrin matka päivän patikan lähtöpaikalle. Parkkiksellakin oli yöpynyt muutama autoilija. Pääsimme matkaan puoli kymmeneltä. Sataa tihuutti ja laitoin sadehousutkin jalkaan. Lämpötila oli +7. Mutta ei tuullut juurikaan. Pian sade lakkasi ja tuli kuuma ja housut jumpattiin pois. Samassa laskeutui taas sumu ja mentiin tunturipolkua pieniltä lammilta toiselle. Oli hieman märkääkin paikka paikoin ja ylitettiin pieniä tunturipuroja. Onneksi paluumatkalla sitten paistoi aurinko kauniisti ja näimme sellaiset paikat ja maisemat mitkä alkumatkasta jäi näkemättä.
Lopuksi laskeuduttiin tuntureilta alas meren rantaan ja jyrkähköä rantakalliota poikittain edettiin vielä parisen kilometriä ennenkuin tultiin paikalle, johon oli pystytetty paalu merkiksi siitä, että nyt seisottiin Euroopan pohjoisimmassa paikassa. Jos ei ulkosaaristoa eikä Grönlantia oteta lukuun eli tämä paikka tunnetaan juurikin siitä. Edellisenä päivänä olimme siis pohjoisimmassa paikassa mihin pääsee autolla. Mutta koska Nordkapp on saari niin Euroopan mantereen pohjoisin paikka mihin pääsee jalan sijaitsee vuonon toisella puolella ja sinnekin olisi tosiaan mennyt polku, mutta meiltä se jäi nyt välistä.
Istuttiin rantakalliolla ja syötiin aivan rauhassa keitot ruokatermarista ja juotiin teet. Sää oli nyt jo hyvä ja aurinkokin pilkahteli pilven rakosista. Näimme myös hienosti juuri täältä Nordkapp:n tasanteen jossa siis yömme vietimme. Kiertelimme vielä tovin kalliolla ennenkuin lähdettiin samoja jälkiä takaisin. Autolle tullessa alkoi olla jo nälkä ja vastaan tuli vielä jonkinverran muita trekkaajia, vaikka siellä perillä saimme olla aivan kaksistaan. Koko päivähän siihen meni kun piti tämän tästä pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia.
Päivän patikoinnin 19,4 km ja 4 h 30 min ja nousuakin ihan hulppeasti 560 m.
Myös reissuillamme mukana kulkeva Hemppa sai syödä eväät Euroopan äärilaidalla -
vaahtokarkin :)
Reitin varrella ihailimme myös Äiti Maan monimuotoisuutta...
Tiistai 14.8. Altan kanjoni
Nordkapp:ista ajoimme puolilta päivin kohti Altaa. Välillä täydensimme ruokavarantoamme kaupassa. Ruokahan täällä on hieman jopa kalliimpaa kuin meillä kotona, mutta kerran se vaan kirpaisee. Lomalla syödään hyvin!
Tie Altan kanjonille, joka tunnetaan myös nimellä Sautso meni Gargian fjellstugalle ja jatkui siitä hieman huonokuntoisempana hiekkapäällysteisenä. Mitä pidemmälle ajettiin sen tunturimaisemmaksi maisema muuttui. Aakeaa laakeaa joka suuntaan. Tie olisi jatkunut vielä, kokonaispituus sillä on 27 km ja monet esim. maastopyöräilevät sen, pyöräilijöitä jokunen nähtiinkin. Me jätettiin auto hieman virallisen parkkipaikan sivuun olevalle mäentöppyrälle, jonne juuri ja juuri pääsi Pakastearkulla ajamaan, isompi ja matalammalla maavaralla varustettu auto ei olisi päässyt. Auton vieressä oli kivistä kasattu valmis nuotiopaikkakin ja päätimme asettua siihen taloksi seuraavaksi yöksikin. Olikin tämän reissumme yksi hienoimmista yöpaikoista - puskaparkeista :)
Polku kulki läpi tunturin ja kolme isompaa vuolaasti virtaavaa jokeakin ylitettiin. Pariin oli viety lankkuja osittaiseksi sillaksi, mutta viimeisin piti ylittää kiviä pitkin. Sehän on minulle huonon tasapainon vuoksi vähän hankalaa, vaikkakin paluu menikin jo sitten sutjakkaasti. Enemmän taitaa olla kysymys uskalluksesta ja siitä, että luottaa liukkailla kivillä kengän pitävän.
Itse kanjoni oli käsittämättömän upea. Paljon upeampi kuin esimerkiksi Colcan kanjoni Perussa, vaikka kuuluisa se onkin.
Perillä patsastelua, geokätkö, evästys ja paluumatkalle.
Iltanuotiolle keräsin omien puiden lisäksi kuivaneita puita ja risuja muutaman kerran ympäristöstä ja kerran kun palasin retkeltäni niin hetken piti miettiä, että mistäs sitä ollaankaan tultu kun ei autoa näykkään missään. Isäntä katseli touhujani ylempää ja ihmetteli, että mihin se nyt suunnistaa :) :) :)
Matkakotimme, rakas Pakastearkkumme pikkuruisena keskellä tundraa,
seuranaan, ah - vain ihana rauha ja hiljaisuus.
Muistetaan noudattaa aina reittimerkintöjä!
Päivän patikoinnit 15,8 km ja 3 h 30 min ja nousua 440 m
Keskiviikko 15.8. Skjervøy
Aamu tunturissa oli aurinkoinen ja ihan lämminkin. Mainittakoon, että tuollaiset 11-12 astettakin tuntui tuulettomassa kelissä - kun ei satanut tai tihuuttanut vettä - ihan mukavalta. Ei ollut minkäänlaisia ötököitä liikkeellä eikä liian kuuma. Tulisi hieno päivä!
Niiloksen Elämysmatkatoimisto oli tutkinut innokkaana karttoja ja päättänyt että retkikuntamme suuntaa seuraavaksi Kågenin saarelle ja Skjervoy nimiseen pieneen kylään. Siellä ehkä maastopyörällä pieni lenkki.
Oli jo iltapäivä ennenkuin pääsimme perille. Ajomatkan varrella oli niin valtavan upeita paikkoja monta, ettei matka tuntunut etenevän lainkaan, koko ajan pysähtyä tienposkeen kuvaamaan. Haluan aina tallentaa mahdollisimman paljon kuvamateriaalia, pitää olla jotain mitä kiikkustuolissa muistella - kun ei Reetalla maallista omaisuuttakaan ole mitä vaalia niin muistoja sitten.
Reissulla on aina aikaa toisille aamukahveille...
Kylä osoittautuikin aika vilkkaaksi paikaksi, paljon asutusta. Löysimme parkkipaikan hautausmaan kupeesta jalkapallokentän vierestä. Otimme pyörät alas ja söimme pikaisesti keitot ja lähdettiin tunkkaamaan kovin kivistä mutta melko leveää baanaa. Oletimme sen olevan hiihtobaana, koska kentän laidalla oli pikaisesti katsottuna ampumahiihtoharjoittelutauluja ja baanaa reunusti valopylväät. Pari aivan mahtavaa kuvauspaikkaa oli heti alkumatkasta, mutta kyllästyin aika pian tunkkaamaan pyörää kun en uskalla enkä osaa ajaa sellaista teräväkivikkoista alustaa ollenkaan. Päätettiin jättää pyörät siihen ja jatkaa jalkaisin matkaa. Puskaan vaan ja lukkoon.
Välillä puolijuoksin, mutta kun reitti meni koko ajan ylös ja taas alas ja ylös eikä ollut sauvoja mukana niin hitaaksi tallustelu meni vaikka kyllä mä vähän yritin reippaillakin. Pian joku juoksijanainen ohitti meidät ja laittoi nimensä reitin varrella postilaatikossa olevaan kirjaan. Näitä näimme useampiakin tämän Norjan reissun aikana polkujen varsilla. Mentiin isännän gepsin mukaan, reitin oli löytänyt Norges.kart sivustolta. Tultiin upealle tasanteelle niemen toiselle puolelle. Nähtiin, että edellä juosseen naisen keltainen takki oli kääntynyt polulle ylös rinteeseen. Reetta sanoi, että eiköhän mekin mennä. Ja sitten me mentiin. Vaikka ei ollut tarkoitus.
Pikkasen pisti puuskuttamaan, ei niinkään rasituksesta vaan siitä, että jänskätti. Sen verran läheltä jyrkänteen reunoja polku luikerteli. Jos en olis nähnyt sen naisen siitä menevän juoksujalkaa niin en olis uskaltanut. Mutta kun kerran muutkin niin minäkin!
Polku osoittautuikin jonkinlaiseksi koko kansan iltalenkiksi. Nähtiin toinenkin nainen ylhäällä tulevan alakautta mistä mekin ja jatkavan toiselle puolelle. Siinä kun kuvaltiin ja syötiin eväitä nainen tokaisi selvällä suomenkielellä, että nimet kirjaan! Siellä ylhäälläkin oli kirja postilaatikossa. Pian alhaalta toista helpompaa reittiä tuli pariskunta sauvojen kanssa vastaan ja kun oltiin ylhäällä yksi paidaton mieskin. Kyllä kelpais meillekin tänne Helsinkiin moinen iltalenkkikohde!!!
Ylhäällä oli ihan oma maisemansa, oli suota, pieniä lampia useampiakin tuli vastaan kun lähdettiin laskeutumaan. Se kun kuitenkaan ei ollut ihan 300 metriäkään merenpinnasta niin käsittämätöntä miten pieni oma luontomaailmansa sinne mahtui!
Ylhäällä oli ihan oma maisemansa, oli suota, pieniä lampia useampiakin tuli vastaan kun lähdettiin laskeutumaan. Se kun kuitenkaan ei ollut ihan 300 metriäkään merenpinnasta niin käsittämätöntä miten pieni oma luontomaailmansa sinne mahtui!
Lopulta päästiin alas ja vielä piti lähteä menoreittiä myöten pyörien luo ja hakea ne matkaan. Autolla hikisenä ja nälkäisenä halusin vaan suihkuun ja jotain ruokaa, pikkasen jo nälkäkiukkukin nosti päätään. Kello oli jo liki yhdeksän ennenkuin päästiin alemmaks ja löydettiin yksi leirintäalue. Meillä ei ollut enää vettä tankissa, juomavettä sentään oltiin ostettu yks viiden litran pönikkä kaupasta. Leirintäalue oli kyllä melko karu, mutta menetteli. auton sai kuitenkin vuonon reunalle mutta matkaa alkeelliseen vessaan ja suihkuun oli 200 metriä - ylämäkeen. Suihkusta tuli kuitenkin lämmintä vettä ja se tuntui mukavalta kun ei pariin päivään ollut taas päässyt peseytymään kunnolla.
Päivän retki 10,3 km ja 2 h, nousuakin mukavat 466 m
Torstai 16.8. syntymäpäivä Blå Vatnet:lla
Vaiherikkaan ja pitkän edellisen päivän jälkeen olimme päättäneet siirtyä Lyngenin alueelle. Isot tonniset vuorenhuiput kutsuivat ja näkyipä luntakin siellä täällä. Tosin lämmin kesä oli tainnut suurimman osan sulattaa täälläkin.
Ajomatka siis Storslett:stä Olderdalenin lauttasatamaan. Alkumatkasta pysähdyimme ostamaan bakerista leipää ja pullaa syntymäpäiväni kunniaksi. Olimmekin ihmetelleet miten vähän näissä Pohjois-Norjan pikku kylissä oli esimerkiksi kahviloita tai pieniä kyläleipomoita. Tämä oli ensimmäinen jonka näimme.
Lautalla siis Lyngen vuonon yli Lyngseidet:iin. Alle tunnin lauttamatkan aikana kannattaa seisoa kannella ja antaa aisteille kaikki se mitä maisemat tarjoaa. Eli paljon.. Joskus jopa liikaakin :) Olimme menneet tästä ennenkin.
Saatiin vinkki Blå vatnet reitistä. Sinne siis!
Paikka löytyi helposti. Iso parkkis vessoineen ja tulentekopaikkoineen. Muutama auto jo paikalla ja yöpyjiäkin. Tilaa riitti kuitenkin hyvin eikä täälläkään ollut minkäänlaista ruuhkaa poluilla. Rauhassa sai taivaltaa.
Muutamia vesistönylityksiä liki kuivaneita joenuomia myöten kohti jäätikköjärveä. Reitistä oli maininta Visit Lyngenin sivuilla, että "soveltuu lapsille ja iäkkäämmillekin ihmisille". Juu kyllä. Muuten, mutta loppu ihan järven rantaan oli aikamoista kivikkoa, lopuksi ihan louhikkoa. Piti olla tarkkana minkä kiven päälle astui jne. Tai sitten olen vaan niin huono - tässäkin :D Mutta perille päästiin ja oli mukava kuvailla turkoosia järveä ja jäätikköä sen yläpuolella. Sininen se ei siis ollut nimensä mukaisesti. Isännän piti tietysti myös kiipeillä kaikennäköisille ja kokoisille kiville. Pojat kun on poikia...
Mukava päivä ja lopuksi söimme maittavan lounaan ja joimme syntympäiväni kunniaksi kahvit ulkona auringonpaisteessa ja lämpimässä noin 15 asteisessa elokuun iltapäivässä parkkipaikan ulkoruokintapaikalla puron solinaa kuunnellen. Mietimme, josko oltaisiin jääty tähän yöksikin, mutta päätettiin käydä kuitenkin Lyngenin niemen päässä ja katsomassa millainen seuraavan päivän reittimme olisi. Harkinnassa oli myös käydä reitti niemen kärkeen jo samana iltana jos saadaan auringonlaskukuva keli. Sateiselta kuitenkin näytti ja olimme sen verran väsyksissä, että kun päästiin perille parkkipaikalle johon yleinen tiekin päättyi, niin siinä kun oli joku toinenkin puskaparkissa niin päätettiin yöpyä, vaikka taloja oli toisella puolella tietä. Olimme kuitenkin aivan vuonon rannassa ja näkymä merelle ja horisontissa siintäville naapurisaarille oli upea, joten mikäs siinä ollessa. Vessakin oli. Se on osoittautunut itselleni tälläkin reissulla tuiki tärkeäksi! Sitä kun ei enää näillä vanhoilla polvilla riu'lla niin vaan istuskella :) Toki asuntoautossamme on vessa, mutta ei käytetä kuin ihan pakottavan tarpeen vaatiessa. Siitä kun on oma vaivansa - sitten jälkeenpäin.
Patikoinnit 10,5 km 2 h 30 min ja 242 m nousua.
Perjantai 17.8. Lynsgtuva ja Steindal bru
Aamulla heräsimme siis tämän polun lähtöpisteestä eli aivan niemen kärjestä. Ja siitä lähti polku majakalle. Pituudeksi yhteensuuntaan ilmoitettiin 3,5 km, mutta jostain kumman syytä meille tulee aina enemmän :D En vielä ole keksinyt miksi...
Sää oli puolipilvinen. Koko matka liki perille asti oli tasaista merenrantaa ja puolimatkaan asti olisi päässyt maastopyörilläkin. Pysähdyin matkan varrella katsomaan jotain rantaan ajautunutta lankunpätkää kun rannasta kuului omituista pärskintää ja ääntelyä. Hyljehän siinä kelliskeli ja keimaili meille minuutin verran ennenkuin sukelsi uppeluksiin. Olin niin häkeltynyt tästä näystä, etten älynnyt edes kaivaa kameraa esiin, vaikka kännykamera oli kädessäni. Kävelin vaan lähemmäksi tekemään tuttavuutta, mutta sitten olikin jo liian myöhäistä. En ole ikinä ennen nähnyt luonnonvaraista hyljettä. Etäisyyttä oli ehkä 30 - 50 metriä.
Kolmen kilometrin jälkeen tultiin rantakalliolle. Se oli erittäin rosoista ja mitä pidemmälle mentiin ihan näkyvää uraa pitkin niin sitä louhikkoisemmaksi ja teknisemmäksi se muuttui. Isäntä käveleskeli yhdessä kohtaa rannan tuntumassa ja minä etenin polkua, ihmettelin kyllä että miksi keskelle väylää oli laitettu kiviä esteeksi, mutta kuvittelin mielessäni että lapset siinä leikkineet. Olihan tätä mainostettu netissä Lyngenin alueen yhdeksi suosituimmaksi retkireitiksi ja myös helppokulkuisimmaksi. Reitin varrella oli myös useampi "tulistelupaikka", joka kyllä Norjassa tarkoitti jotain muuta kuin mihin me ollaan täällä Suomessa tottuneet. Ensinnäkin puita ei tietenkään niissä ole ja laavut tai katokset on, jos niitä on niin aika alkeellisia eikä niissä esimerkiksi kyllä tekisi mieli yöpyä. Nuotioita oli kyllä siellä täällä pidetty tämänkin reitin varrella. Ja yksi metallinen rengassysteemikin ilmeisesti oli ihan virallinen nuotiopaikka.
Niemen nokasta näkyi varsin juhlallisen jykevä Kågenin saari missä keskiviikkona olimme.
Niemen nokasta näkyi varsin juhlallisen jykevä Kågenin saari missä keskiviikkona olimme.
Etenimme pitkin rantalouhikkoa kohti majakkaa, jota ei kyllä edes näkynyt kunnolla vielä. Yhdessä kohtaa puikkelehdin kivien välissä niin, että astuin nilkkaa myöten isoon mutakkoon. Isäntä meni kauempana edellä ja siinä sitten pian huusin sille, että mene sinä minä en enää tuu, sen verran hankalaksi se polku meni. Polku siinä kyllä oli ja kartta sovelluksestakin se löytyi. Tulin ihan kiukkuiseksi ja käännyin takaisin ja huutelin vaan että hei hei ...
Isäntäkin kääntyi takas ja palattiin takaisin siihen paikalle missä olin nähnyt kivet polulla ja kävikin sitten siitä selviksi, että kääntymällä ylemmäs kohti harjannetta löytyy paljon turvallisempi ja helppokulkuisempi ura. Vaikka ei sekään mikään vanhuksien rollaattoribaana ollut loppuvaiheessa majan lähettyvillä.
Tähän Lyngenin vuonon niemeen liittyi paljon alueen varhaisasutuksen historiaakin ja niistä oli kerrottu polun varrella infotauluilla.
Autolle palatessamme kastuttiinkin sitten jo kunnolla ja mojova tuuli vielä tehosti sateen vaikutusta. Autossa kuivaa ylle ja matkaan kohti seuraavaa kohdetta.
13 km 3 h 30 min ja 200 m nousua.
...eli Suomea ja Kilpisjärveä, päätimme sateen ja senkin takia, että olin jo aika väsynytkin - jättää välistä suunnittelemamme jäätiköllä käyminen. Kuitenkin kun lähestyttiin parkkipaikkaa mistä reitti lähti, kurvattiinkin sinne ja kun ei satanut niin tehtiin pieni n. 3 km lenkki upean ja todella vauhdikkaasti virtaavan jäätikköjoen rantamilla. Ylitettiin joki kaksikin kertaa hienoa siltaa pitkin.
Kuten niin monena päivänä myös tänään jouduimme pysähtymään tienposkeen mikäli tie sen salli - ihan vaan siksi, että maisema oli niin äärettömän kaunis. Siellä missä olen käynyt, Himalaja, Andit, Alpit, Dolomiitit, Kalliovuoret... tosin tropiikissa en ole käynyt, että jos sellaisesta tykkää niin eihän nämä tietenkään niille silmille näytä miltään, mutta minulle joka rakastan vuoria, rosoisia maisemia ja dramaattisia pilviä enemmän kuin mitään muuta - tämä on Paratiisi <3 !
13 km 3 h 30 min ja 200 m nousua.
...eli Suomea ja Kilpisjärveä, päätimme sateen ja senkin takia, että olin jo aika väsynytkin - jättää välistä suunnittelemamme jäätiköllä käyminen. Kuitenkin kun lähestyttiin parkkipaikkaa mistä reitti lähti, kurvattiinkin sinne ja kun ei satanut niin tehtiin pieni n. 3 km lenkki upean ja todella vauhdikkaasti virtaavan jäätikköjoen rantamilla. Ylitettiin joki kaksikin kertaa hienoa siltaa pitkin.
Kuten niin monena päivänä myös tänään jouduimme pysähtymään tienposkeen mikäli tie sen salli - ihan vaan siksi, että maisema oli niin äärettömän kaunis. Siellä missä olen käynyt, Himalaja, Andit, Alpit, Dolomiitit, Kalliovuoret... tosin tropiikissa en ole käynyt, että jos sellaisesta tykkää niin eihän nämä tietenkään niille silmille näytä miltään, mutta minulle joka rakastan vuoria, rosoisia maisemia ja dramaattisia pilviä enemmän kuin mitään muuta - tämä on Paratiisi <3 !
Lauantai 18.8. - Maanatai 20.8. Saanan huiputus ja Salmivaara
Asetuimme siis edellisenä iltana Kilpisjärven Retkeilykeskuksen camping alueelle. Kahden yön paikka autolle ja kahdelle henkilölle maksoi 52 euroa ja siihen sisältyi myös mm. sauna. Ah, innokkaana saunaihmisenä olin jo kaivannut saunaa, Norjan puolelta ei niin vaan löydä leirintäaluetta missä olisi sauna käytössä - edes erillismaksusta. Sellaista yritimme kyllä etsiä. Pikkasen oli ensimmäisenä iltana kiire saunoa kun oli meininki kävellä jonkinmatkaa Saanan reittiä ylös kuvaamaan auringonlaskua. Sen verran outo ilmiö tuollainen selkeä taivas oli meidän tämän reissumme aikana. Otsalamput olisi jo tarvinnut kun sieltä alas tulimme...
Seuraava aamukin aukeni auringonpaisteeseen hieman sääennusteista ehkä poiketen ja lähdimme aamupalan jälkeen huiputtamaan Saanaa, vaihtoehtoreittinä Saanan kierto matalampaa reittiä pitkin. Olimme sen verran ajoissa liikkeellä, ettei montaa ihmistä tullut vielä vastaan ja rauhakseen sai kävellä ja ihailla maisemia. Mitään kiirusta ei pidetty, kuten ei meidän lompsimis lomilla koskaan :)
Huipulla tuuli melko navakasti. Eväät nautittiin suojaisalla puolella rinnettä järvinäkymistä nauttia ja vähän videoonkin materiaalia keräten. Paluumatkalla pieni oikopolku pahimman laskun välttäen. Saanan kuuluisat portaathan on hiljattain purettu ja tilalla on liukas ja hieman hankalakulkuinen jyrkkä osuus, missä helposti jalan alla pyörivät pikkukivet antaa vauhtia.
(kuva ei liity tapaukseen :D)
Lounas retkeilykeskuksessa ja käytiin LOMALLA rannassa saunan penkillä aurinkoa ottaen ainakin puoli tuntia ja loppu loma sitten kahvion terassilla ylhäällä viilentävistä juomista nauttien. Seuraavaksi käytiin vähän enemmän ajan kanssa saunassa. Sielläkin sai ihan yksikseen saunoa. Joka paikassa on nyt kun koulut on jo alkaneet, todella hiljaista ja rauhallista. Jopa turistipyydyksissä :D Autolla kamat kasaan, makkarat reppuun ja isännän illaksi laatimaa Salmivaaran reittiä mittailemaan. Hieman jouduttiin luovimaan kun alueelle oli tullut niin paljon uutta vapaa-ajanasutusta. Salmivaara kuitenkin huiputettiin ja erityisen pöljiä poroja ihailtiin. Kilpisjärven rannassa lähellä pientä venesatamaa oli yleinen laavu ja siinä tehtiin tulet kun oli omat puutkin mukana. Seuraavana yönä nukuttikin vallan mahottoman hyvin.
Aika on kuten kaikissa - aika liikkeellä (noin eli pyöristettynä) ja tässä siis kahden retken kilometrit ja nousumetritkin, joita kertyikin ihan mukavasti.
15 km 3 h 40 min ja nousuakin 710 m.
15 km 3 h 40 min ja nousuakin 710 m.
Aamulla kuitenkin aikaisin lähtö kohti kotia, yhden välietapin kautta koska isännän tarvi olla töissä vasta tiistaina. Pysähdyttiin Aavasaksalla, jossa noukittiin pari geokätköä Lapin matkailun historiallisessa miljöössä ja nautittiin vielä kerran ihan mukavista vaaramaisemista näköalapaikoilla. Osin pikkuteitä sieltä Tervolaan, josta bongattiin netistä uimarannan läheisyydessä oleva yleinen tulistelupaikka ja onnekkaasti siellä ei ollut ketään, paitsi kaksi nuorta mopopoika- ja tyttö tulivat heti pian meidän jälkeen, mutta siirtyivät meidän vallattua laavun hieman kauemmaksi tulistelemaan. Tälläkään laavulla ei ollut puita kuin pari hassua, joten annoimme palaa omat puut nyt loppuun ja niitähän riittikin ihan muutamaksi tunniksi. Henkilökohtainen kokkini paistoi lätyt ja oltiin ostettu matkan varrelta litra hilloja. Makkaratkin vielä maistuivat.
Isäntä oli seurannut revontuli tiedotuksia ja syksyn ensimmäiset reposet olivat tänä yönä mahdollisia, joten niitä innokkaasti odotimme, varsinkin kun facebookin revontylikyttääjät ryhmässä asiantuntijat tarkkaan informoivat mikä on tilanne. Meillä kun oli vallan hieno paikka kytätä, Kemijoen varrella oltiin, auton nokka liki joessa. Isäntä viritteli gopron kuntoon, vielä on hieman opettelemista kuvauksen suhteen ja myös kameran säädöissä. Minä en ymmärrä niistä hönkäsen pöläystä, joten en voi moittia enkä ottaa kuvista kehuja itelleni. Ei kuitenkaan jaksettu valvoa vaan mentiin nukkumaan puoli yhden maissa ja jätettiin kamera kuvaamaan 30 sekunnin välein. Puoli kahden maissa oli jotain tallentunut kameraan kyllä :)
Kiitokset tästäkin matkasta kuuluu luotettavalle kuljettajalle, navigaattorille ja retkien suunnittelijalle Tomin Elämysmatkat Oy:lle. Auton mittariin tuli 4800 km, kiitokset myös siis Pakastearkullemme yösijasta ja hyvästä kyydistä!
Seuraavaa reissua odotellessa...
