19. helmikuuta 2017

Madeira; jumalan lahja maapallolle

Tuliperäinen, kukkaloistossaan kylpevä, tyrskyjen ja vesiputousten lomassa luikertelevien tuhansien kilometrien pituisten kanavien täyttämä jylhäpiirteinen ja vuoristoisen rosoinen Madeiran saari on vain pieni täplä keskellä Atlanttia. Tulivuorenpurkauksessa miljoonia vuosia siten muodostunut Madeira on itseasiassa saariryhmä. Kuitenkin vain yhdellä saarella pääsaaren lisäksi on asutusta, matalalla ja kuivalla Porto Santolla. Kristoffer Kolumbus kävi Porto Santolla 1400-luvulla ja meni naimisiin saaren haltijan tyttärentyttären kanssa.

Jumala on ollut anteliaalla päällä luodessaan Madeiran saarta, maailmassa on vain harvoja paikkoja, jossa on niin runsas ja värikäs luonto kuin täällä. Tuulet hengittävät etelästä ja saarella on läpi vuoden hyvin tasainen lämpötila. Ei liian lämmin eikä liian kuuma. Saari on pieni vain n. 57 kilometriä pitkä ja 22 kilometriä leveä. Maasto on haastavaa vuoristoa ja välimatkat ovat vaikeakulkuisuuden vuoksi kuitenkin pitkiä. Siksipä muutamat kylät ovat olleet vuosisatoja niin erityksissä, että sinne on saatu sähkötkin vasta 1980-luvulla.






Panoraama kuva Madeiran katolta (GoPro Tomi) 



Pääkaupunki on Funchal. Se on myös ainoa saaren suurempi taajama. Meidän majapaikkamme Ponta do Sol sijaitsee saaren länsiosassa ja nimensä mukaan se on siunattu runsaalla auringonpaisteella.

Hotellimme Estalagem da Ponta do Sol sijaitsee huikean hienolla paikalla kukkulan laella ja sieltä on hyvä ihailla uima-altaalta illalla auringonlaskua. Ja aamulla auringonnousua.

Madeiralla tavataan kaikkiaan n. 1200 kasvilajia, joista suurin osa on ihmisen mukanana tulleita lajeja. Suotuisa ilmasto edistää hyin monenlaisten kasvien menestymistä. Noin 10 % lajeista on sellaisia, joita ei tavata luontaisesti missään muualla.

Ainavihreät ja kosteat substrooppiset laakeripuumetsät eli Laurisilvat, jotka aikaisemmin olivat yleisiä koko välimerenilmaston vyöhykkeessä, ovat hakkuiden ja ylilaiduntamisen takia hävinneet muualta lähes tyystin. Madeiralla näitä metsiä on jäljellä eniten. 18 % saarenpinta-alasta on Laurisilva metsiä ja suurin osa niistä sijaitsee keskisessä vuoristossa suojellulla luonnonpuistoalueella.

Laurisilvan metsät


ovat monikerroksisia ja monilajisia. Metsässä vallitsevina lajeina ovat kiiltävälehtiset puut ja rehevät pensaat, lisäksi köynnöksiä ja paljon sammalia. Laakeripuu, viherlaakeri eli haisuviherpuu, kanarianmahonki, kurjenpolvi, pensasvaltikka, kanarianmyrtti, orjanlaakeri, muratti, saniaisia ja monia monia hyvin erikoisennimisiä lajeja. Vanhojen laakeripuiden rungoilla voi nähdä tupsumaisina, joskus hyvinkin suurina tuppaina kasvavaa loissientä Laurobasidium laurii - jota käytetään yleisesti rohdoksena. 

(Lähde: Sumumetsistä paahderinteille: Pekka Borg)



Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se on ystäväni, niin se on, että eksymättä et löydä perille.

Tommy Tabermann

Päivä 1

Lauantai 11.2.

Lensimme Madeiralle Frankfurtin kautta Lufthansalla ja onnistuimme jälleen kerran melko tiukan välilaskunkin kautta saamaan kaikki matkatavaramme perille asti, vaikka olimme toki varautuneet siihen että tärkeät patikointivarusteet tulevat mukana käsimatkatavaroissa.  Laskeutuminen tuolle yhdelle maailman vaarallisimmalle lentokentälle sujui hieman vaappuen ja iso kone kun oli se vedettiin todella nopeasti alas. Monihan ei tiedä, että tuo hyvinkin suosittuun aurinkolomakohteeseen lentäminen on poikkeuksellisen jännittävää sillä - Lentokentän Atlantin valtameren kupeessa sijaitseva kiitorata on poikkeuksellisen lyhyt. Sijainti vuorten ja valtameren välissä altistaa laskeutumiset kentälle turbulenssille ja kovalle tuulelle" (Rantapallo).   Vuonna 1977 kentällä tapahtui iso onnettomuus, jossa kuoli 131 ihmistä. Sen jälkeen kenttää on hieman pidennetty. 

Olimme varanneet vuokra-auton, sillä huolimatta siitä, että saari on pieni niin kuitenkin välimatkat ovat pitkiä sillä tämä on todella vuoristoinen maa.

Tässä kuvassa lentokenttä alkaa tai loppuu - miten päin vaan, tuossa tien päällä :D


Saavuimme iltapäivästä n. klo 15 aikoihin majapaikkaamme, joka sijaitsi korkean töppyrän päällä, joka kohosi suoraan Atlantin valtamerestä. Olin epäillyt ettei houkuttelevat mainoskuvat hotellista voi pitää paikkaansa, mutta näin kuitenkin oli, näkymät oli mitä parhaat, huone pelkistetyn viihtyisä, uima-altaat, saunat ja jopa kuntoiluhuone juoksumattoineen paikallaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja avuliasta.



Hätäilimme lähtemään vielä ennen iltaa PIENELLE kävelyretkelle läheiselle levadalle ja näin myös tehtiin. 

Lombada da Ponta do Sol


"Huimaava kierros ihastuttavassa Ribeira da Ponta do Solin laaksossa. Kaksi päällekkäin kulkevaa levadareittiä johtaa syvälle laaksoon. Kummallekin levadalle on tehty laajoja kunnostustöitä vuosina 2012-2013. Levada da Nova on nyt suojattu kaitein monin paikoin, mutta Levada do Moinho:lla on monin paikoin suojattomia kohtia. Moinho onkin virallisesti ollut SULJETTUNA vuodesta 2013."

(Lähde: Madeiran retkeilyopas)

Mutta mehän tietysti lähdimme heti ensimmäisenä päivänä tälle mustalle reitille. Ja luin muuten tuosta, että on ollut suljettu virallisesti - vasta tätä kirjoittaessani :D

Isäntä johdatteli meidät jälleen kerran Viewranger:in polkukarttasovelluksella polun alkuun. Ensin kuitenkin piti nousta todella jyrkkiä katuja ylöspäin. Ilman tätä sovellusta emme olisi ikinä edes löytäneet polun lähtöpaikkaa kirkon kupeesta. Oli kaunis ilma, lämmintäkin ja meillä lyhyet pöksyt jalassa. Yksi punkki löydettiinkin jo matkan varrella isännän jalasta. Jouduimme kävelemään aika joutuisaa vauhtia, koska hieman ennen seitsemää jo tulisi pimeys, mutta toisaalta olimme tietenkin varustautuneet myös otsalampuilla, joita tarvittiin myös matkan varrella tunnelissa.







Emme olleet alunperin aikoneet mennä koko reittiä vaan palata sopivan ajan jälkeen takaisin, mutta isännän jalat vaan johdatti eteenpäin, vaikka varovasti yritin perässä puolijuoksua harppoen kysellä, että missähän kohtaa me käännytään takaisin. Lopulta aikataulussa pysytellen päästiin ihan siihen asti, missä pienen porrasrupeaman jälkeen ylä- ja alapolut yhtyivät toisiinsa ja päästiin yläpolkua eli sitä turvallisempaa takaisinpäin. Mielestäni tällä polulla oli kuitenkin paljon huikeampia paikkoja kuin menomatkalla, vaikka se piti olla juuri toisinpäin. Alapolulla tosin oli muutama kohta, missä jalansijaa ei ollut kuin n 25 sentin kaistale ja siitä alas julman näköinen pudotus ...



Lopulta pääsimme  vielä valoisaan aikaan takaisin hotellille.



11,6 km, aika liikkeellä 2 h 30 min ja nousua  336 m.

Hotellilla käytiin vielä katsastamassa sauna, tosin ei saunottu, nälkä oli kova ja menimme suihkun jälkeen syömään. Välissä olisin kuitenkin käynyt vielä uimassa, mutta käveltyäni uima-altaalle totesin sen olevan tyhjä. Liekö nälkä heikentänyt näkökykyäni vai mitä, mutta väitin kivenkovaan isännälle, että vesi on varastettu. Yhdessä käytiin kuitenkin lopulta toteamassa, että oli vaan niin tyyntä, ettei ilmakaan väreillyt veden pinnassa ja luulin sen olevan sen takia tyhjä. Kyllähän siinä naurua piisas!



Päivä 2

Sunnuntai 12.2. 

Olimme suunnitelleet heti alkuviikkoon Pico Ruivon huiputusta pidemmän kaavan kautta eli Pico Arieirolle autolla (1813 m) ja sieltä noin 5 tunnin patikointi kahden laakson ja yhden huipun kautta Madeiran korkeimmalle vuorelle. Sinne pääsee toistakin kautta, Taixeirasta, josta matkaa tulisi vain pari tuntia.

Lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin, nautittuamme ylhäisessä yksinäisyydessä klo 7:30 alkavan aamiaistarjoilun, joka oli ällistyttävän runsas.




Ajomatkaa oli noin kolme varttia ja mitä ylemmäksi päästiin sen pienemmäksi kävi tietenkin auton mittarin osoittama lämpötila, Noin 4 astetta taisi olla vähimmillään. Pääsimme noin neljän kilometrin päähän Pico Arieiroa olevalle pikkuruiselle parkkipaikalle kun maisema alkoi näyttämään aurinkolomakohteen asemasta supisuomalaista talvimaisemaa. Pysähdyimme ja astuimme autosta ulos ihmettelemään ympärillä olevia hennon lumipeitteen saaneita polkuja.




Pidimme pienen neuvottelutauon ja päätimme, ettei tänään kannata yrittää syvän pilviharson alla olevalle Ruivolle. Käännyttiin takaisin ja ajateltiin ottaa rannikolla paistelevan auringon haltuumme. Vettä kuitenkin saattoi sataa joka puolella, olihan satanut koko matkan ajan ajaessamme ylös, mutta jos sumu pysyttelisi sieltä poissa?

Ajelimme kaikessa rauhassa ällistyttävän mutkaisia ja kapeita teitä eteenpäin, kunnes yhtäkkiä tien varrella alkoi näkyä autoja yksi toisensa perään ja sinne tänne juoksentelevia miehiä numerolappu rinnassa. Pysähdyimme ja parkkeerasimme auton mäntymetsän keskelle ja kävelimme sinne suuntaan mistä kuului ääntä ja löysimme lammasniityn reunalta pari pientä telttakatosta ja siellä muutama kourallinen ihmisiä. Kävi ilmi, että käynnissä oli maastojuoksukisat.

Edelleen niissä korkeuksissa oli vain noin 5 astetta lämmintä ja vettä sateli hiljakseen. Isäntä kävi jututtamassa kisajärjestäjiä ja kun tulin itse paikalle niin sanoin, että ilman muuta meet mukaan, osanottomaksukin oli vain 5 euroa!

Näin tehtiin. Kuulemma 7 kierrosta 1 km:n luuppia kiersivät, oli useita lähtöryhmiä ja isäntä ehti mukaan hyvin seuraavaan ryhmään ja verryttelemäänkin tovin. Onneksi lähdemme aina vaeltamaankin juoksuvaatteissa, joten siirtyminen patikoijasta juoksijaksi ei ollut mitään vaikeuksia.






Itse lämmittelin pahimpien sadekuurojen ajan autossa ja siirryin katsomon puolelle reitin varrelle kannustamaan vasta lähdön aikaan. Kannustaminen olikin helppoa sillä reitti mutkitteli nurmi- ja polku-uralla vain noin ehkä 200-300 metrin etäisyydellä kaiken kaikkiaan.

Lopulta isäntä sijoittui tuossa omassa lähdössään hyvin sijalle 3 ja maaliintulon jälkeen joutui Madeiran television haastatteluun mikä sujui ihan hyvin rallienglannillakin :D

Heti kisan jälkeen jatkoimme kuitenkin matkaa kohti rannikkoa ja tuumiskelimme lennosta mihin oikein suuntaisimme.

Trail Muta's


Meillä on siis käytössä isännän kännykkään ladattu polkukarttasovellus ja se on osoittautunut jo monessa maassa ehdottomasti parhaaksi tavaksi löytää polkuja. Nytkään näitä tuona iltapäivänä löytämiämme polkuja ei ollut ollenkaan Madeira Tour & Trail kartassa. Ainakaan ihan sellaisenaan mitä me ne kolusimme. 

Kävimme kahvilla Canical:ssa ja huomasimme että itärannikkokaistale on edelleen pilvien peitossa, mutta juuri siinä kohtaa missä olimme oli hyvinkin aurinkoista ja lämmintäkin. Siispä lähettyviltä piti löytää jotain. 

Ja löytyihän siitä. Koska tätä reittiä ei löydy retkeilyoppaista niin nimettäköön sen nyt trail Muta:ksi. Nimittäin mutaa riitti. Ja rankka sadekuurokin saatiin niskaan. Ja osa urastamme oli myös liki käyttämätöntä banaaniviljelijöiden pieniin syrjäisiin tiloihin meneviä teitä. Osa taas leveitä liki autolla ajettavia uria. Joita sitten risteilikin sinne sun tänne. Joten välillä ei löydetty ollenkaan oikeaa uraa vaikka tehtiin lähestymisyrityksiä useampia ja välillä taas oli valinnan vaikeus mikä ura risteyksissä valittaisiin.

Tarkoitus oli huiputtaa Pico Rocadas, mutta tuuli harjanteelle päästyämme oli aivan älytön ja piti pitää kiinni kasvillisuudesta, ettei se vienyt mukanaan. Siinä kohtaa Reetta laittoi jarrut pohjaan ja sanoi ettei lähde huipulle vaan palaa takaisin. Ja näin tehtiin.






Aurinko paistoi kauniisti ja polku luikerteli aivan huikeissa paikoissa kunnes lopulta lähempänä auton parkkipaikkaa meni mutaisen hiekkakuopan yli, missä toki oli jopa reittimerkintöjä, liekö jotain juoksukisaa tms. varten. Automme oli parkissa krematorion vieressä :D



Mutta komeista maisemista saimme tälläkin retkellä nauttia



5,1 km aika liikkeellä 1:20, nousua 364 m

Pico Arieiro


 Iltapäivällä keli näytti selkevän jopa Ruivon suunnalla, joten päätimme vielä kun valoista aikaa oli jäljellä ajella aikamme kuluksi Teixeiraan ja yrittää sieltä vielä huiputusta. Matkahan sitä kautta olisi vain pari tuntia huipulle. 

Toki mitä ylemmäksi pääsimme sen sumuisemmaksi ja pilvisemmäksi ilma kävi. Pääsimme pienen pientä mutkatietä Pico das Petras:iin asti tai portille asti kun yhtäkkiä tien yli oli vedetty puomi. Hieman ihmeteltiin, ettei ollut minkäänlaista tiedotetta asiasta, kuitenkin käsittääkseni tämä oli tärkein väylä saaren yleisimpään nähtävyyteen eli Ruivolle.

Palasimme sitten takaisin ja päätimme palata sitä kautta missä jo aamulla kävimme toteamassa lumitilanteen - takaisin hotellille.







Isäntä halusi kuitenkin poiketa vielä sivutiellekin katsomaan josko aamuisen reissumme paikasta pääsisi vielä näkemään vaikkapa auringonlaskun Ruivon suuntaan. Mitä syvemmälle ajoimme sitä hitaammaksi matkanteko kävi ja sitä enemmän tuntui olevan liikennettä samaan suuntaan. Ihmettelimme sitä tovin ja autojen letka alkoi hidastumaan ja hidastumaan ja lopulta vaan seisoimme paikallamme. 

Lopulta selvisi, että koko Madeiran kansa, kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet liikenteeseen ja katsomaan sitä ihmettä kun Ruivolla ja naapurivuorella on satanut lunta!

Autoletka Arieirolle seisoi lopulta paikallaan....



Jouduimme palaamaan takaisin, koska poliisi oli sulkenut tien eikä Arieirolle saakka päässyt ajamaan. Me, kuten monet muutkin etsimme autolle parkkipaikan kapean tien varrelta hieman kauempaa ja lähdimme oikoreittiä minkä puhelinoppaamme neuvokkaasti meille esitteli - kohti vuorta ja lumen ihmettä.

Kysyimme toki toisiltamme siinä jo hieman hämärtyvässä illassa ja hentoisessa usvassa talsiessamme, että  miksi me olemme täällä. Lunta ja loskaa näemme kotonakin. Sitä nimittäin alkoi olemaan mitä korkeammalle päästiin.

Normaalisti siis ihan autolla ajettava tie oli suljettu ja nyt sen täytti kokonaiset perheet, pienine lapsineen ja toisaalta myös nuoret aikuiset tai teiniryhmät, jotka olivat lähteneet sunnuntaipäivän kunniaksi ihmettelemään tuota valkoista taivaan mannaa.

Kuulimmekin myöhemmin hotellilla, että täällä on tapana käydä todellakin ihmettelemässä lunta, silloin harvoin kun sitä Ruivon suunnalla ja ylängöillä sataa. Sellainen perinne on myös olemassa, että auton katolle tai konepellille rakennetaan pieni lumi-ukko ja ajetaan auto alas kylään ja siellä on tietty paikka, jossa baari tarjoaa juomat niille, joiden lumi-ukko on vielä ehjänä perille päästyään.




Matkaa huipulle kertyi kuitenkin yli 4 km, joka siis koko ajan ylämäkeä. Suurin osa porukasta oli pukeutunut siihen parin kolmen asteen lämpötilaan, hiljalleen tihkuvaan sateeseen ja tuuleen aivan liian vähäisin varustein. Pipoja tai hansikkaita ei juuri kenelläkään, jalassa tennarit ja nilkkasukat. 

Me isännän kanssa otimme pari oikopätkää. Ja väkikin alkoi vähenemään sitä mukaa kun iltakin pimeni pikkuhiljaa. 

Ylhäällä huipulla on pyöreä jättisuuren golfpallon näköinen säähavaintoasema  ja juuri kun olimme siellä, todella kovan tuulen tuiverruksessa ajoi paikalle pari autoakin jo, eli päättelimme siitä, että tie oli uudelleen avattu - tai poliisilla loppui työvuoro :D

Ylhäällä oli lunta oikein kinostanut ja sitä taisi olla parikymmentäsenttiäkin paikoin.



Pilviverho rakoili ja saatiin pari mukavaa kuvaakin. Ruivo pysytteli kuitenkin tiiviisti pilven alla.




Paluu tehtiin ihan loppumatkasta välkkyvien heijastimien kanssa ja untuvatakeissa. Kun suurin osa perheistä taivalsi keskellä tietä ilman minkäänlaisia valoja tai heijastimia ja koko ajan tuli autoja vastaan. 

10 km ja aika liikkeellä 1:40, nousua 379 m


Alhaalla Ponta do Solissa oli upea ilta täysikuun kera 




Päivä 3

maanantai 13.2.

Paul do Mar



Kuva huoneemme parvekkeelta 


Aamun sää näytti oikein mukavalta, vaikkakin tällekin päivää oli vuorille luvattu sateista, joten varustauduimmekin niiden sijaan lähtemään länsirannikon tuntumaan noin parinkymmenen kilometrin mittaiselle kokopäivän retkelle, josta opaskirjasemme kirjoittaa näin:

"Länsi-Madeiran suuri rannikkokierros

Saaren länsirannikolla kulkeva pitkä kiertoreitti vaatii jonkinverran kuntoa. Alas merelle Paul do Marin kalastajakylään johtava reitti on jyrkkä ja nousu rannikon karun kasvillisuuden halki levada Novalle aivan yhtä jyrkkä. Siitä lähtien reitti onkin helppokulkuinen.
Paikoitellen suojaton, jyrkkä alamäki ja varjoton nousu vanhoja kivettyjä teitä. Kostealla säällä vaatii erityistä varovaisuutta..."

Reitin alku lähti puikkelehtien hienon Prazeresissa sijaitsevan hotelli Jardim Atlanticon  apartmenttien välistä rappuja alas, eipä olisi tätäkään alkua löytynyt ilman  karttasovellusta. Toki kirjasestakin löytyi sanallinen selostus, mutta yhtä kaikki oudolta tuntuu lähteä aamiaiselle kiiruhtavien saksalaisturistien jalkojen juuresta jonnekin alas - kun ei tiedä yhtään mitä alempana odottaa. Tällä reitillä oli kyllä jopa muutama opaskylttikin myöhemmin, levadan nimet ja valkoisia nuolia maalattuna talon seiniin joissakin paikoin ja siinä kirjoittuna "levada" ja myös kivetty kapea polku tai kuten kirjassa nimitettiin "tie" joka luikerteli alas ja kylän toisesta päästä ylös - oli merkitty sinne tänne pienen pieniä vihreitä maaliläiskiä.

Oppaassa mainittiin, että sauvoista on apua alamäissä ja ylämäessäkin ja olihan niistä, paitsi että sauvan kärjet tarttuivat jatkuvasti kiinni pienten kivien väliin. Ja olihan se lasku jyrkkä - tunnin verran taitettiin matkaa alas pieneen kalastajakylään nimeltä Paul do Mar,  laskua tuli runsas 650 m.

Alhaalla kalastajäkylässäkin olikin hyvä hengähtää polvia rasittavasta laskeutumisesta ja juoda kahvit ensimmäisessä eteen sattuneessa kahvilassa. 

Seuraavaksi edessä oli kolmen neljän kilometrin tasainen pätkä merenrantakatua pitkin, kahvilanpitäjä lupaili meille sadetta noin 20 minuutin kuluttua, mutta tieto osoittautui siinä mielessä perättömäksi, että saimme ehkä yhden kaksi pisaraa ennenkuin lähdimme nousemaan kylän vastakkaiselta puolelta takaisin ylös. Väliin jäi siis komea sola.


Laskeutumisreitiltä




yhdessä kohtaa oli ollut pieni maanvyörymä ja polku oli vain parin jalan mitan leveyinen






ja noususta...


Näin kun olemme liikkeellä keskellä paikallista(kin) talvea ei kuuluisasta Madeiran 
kukkaloistosta ole kovinkaan paljon merkkejä, mutta jotain sentään :D




Nousu oli teknisesti helpompi ja lyhyempikin, koska tulimme paljon aikaisemmin asutuksen liepeille, vaikkakin nousu jatkui vielä useamman kymmenen minuutin ajan, mutta nyt hiljaisia autioita katuja pitkin. Vain siellä täällä kiekuva kukko tai aidan kivetyksellä lämmössä nuokkuva kissa seurasi kulkuamme.

Saavuimme pitkälle levada osuudelle - levada Novalle. Se luikerteli liki koko matkan enimmäkseen ihan asutuksen lomassa ja talojen takapihoilla. Nimi Nova on harhaanjohtava, se ei ole kovinkaan uusi levada vaan otettiin käyttöön jo vuonna 1953 ja se mutkittelee lounaisrannikkoa seuraillen peräti yli 50 kilometrin matkan. Reitin varrella oli muutama vanha mies leppoisan näköisissä niittohommissa ja ikävämpiä yllätyksiä olivat muutama levadan seisovassa vedessä lilluva rotan raato ja todella paljon vaaleiksi muumioituneita lieroja niissä kohdin, missä levadan viereen oli kasattu isot mutakasat ja joutui kävelemään betonireunaa pitkin jos ei halunnut kastella upottavassa mudassa kenkiään. Saimme myös yhdestä talosta kaksi räksyttävää ja jalkoihin syöksähtävää rakkia riesaksemme, mutta onneksi meillä oli ne kävelysauvat joilla saatiin koirat pois jaloista vaikka vähän kyllä säikähdin.

Näimme myös jo tässä vaiheessa merkkejä käsittääkseni aika hiljattain riehuneista metsäpaloista.

(Kuva: Reuters 2016)

Kuluneella vuosikymmenellä on Madeiralla ollut luonnonkatastrofeja maanvyöryistä rankkasateisiin ja metsäpaloihin. Vuonna 2010 tuli tuhosi 5000 ha eli kymmenesosan keskiosan metsistä. Myös viime vuonna 2016 oli pääkaupungin liepeillä tuhoisa metsäpalo, joka vaati myös useampia kuolonuhreja.




Tämä levada reittiosuus oli omasta mielestäni aika tylsä ja mitäänsanomaton ja olinkin pitkän päivän päätteeksi oikein tyytyväinen kun lähtöpaikkaa lähestyessämme päätimme poiketa kohdalle osuneeseen ravintolaan syömään ja siitä oli enää lyhyt matka takaisin autolle.



Hotellilla päätimme korkata saunan, sekä turkkilaisen että suomalaisen. Olikin mukava pulahtaa laskevaa aurinkoa ihaillen sitten vielä tyhjään uima-altaaseen. Täällähän kaikki muut uivat vain päivällä lämpimässä auringonpaisteessa, mutta me isännän kanssa illan hämärässä tai tähtitaivaan alla :D 





Päivän retkemme pituus 18,5 km, aika liikkeellä 4 h 20 min ja nousua 691 m. 



Päivä 4

tiistai 14.2.

São Lourençon niemi


Lentokone kun laskeutuu Madeiralle näkyy jo koneesta itäosan pitkä ja kapea niemi, joka ei näytä sopivan kuten opaskirjasemme mainitsee "saaren maineeseen ikivihreänä kukkaissaarena". Tosin nyt kun oli keskitalvi niemen saaret peittää vihreys ja kukkiakin näkyi, kesäisin on kuiva ja ruskea. 



Ruskea se oli nytkin, nimittäin kun on satanut varsinkin yöllä runsaasti ja tuona aamunakin vielä lähtiessämme  taivas  oli yltäpäältä harmaa  Ponta do Solissakin - ruosteenruskea muta oli täyttänyt polut ja se kerääntyi isoina tiiviinä paakkuina kenkien pohjiin. Jylhien maisemiensa ansiosta tämä vaellusreitti on yksi saaren suosituimmista ja nytkin, varhaisesta aamusta huolimatta oli parkkipaikalla jo mennessä muutama auto ja ehkä parisenkymmentä ihmistä näimme meno ja paluumatkalla yhteensä, mutta autolle palatessamme jo autoja paljonkin. Silti vaelluskausi on täällä tähän aikaan vuodesta aika rauhallinen ja useimmilla reiteillämme emme nähneet paria kolmea ihmistä enempää. Huolimatta pilvisestä säästä ei satanut yhtään, mutta tuuli oli todella kova, varsinkin paluumatkalla se tuntui yltyvän. Ja aurinkokin pilkisti esiin ja oli melko lämmintäkin, sai ottaa takkia pois ja laittaa aurinkorasvaakin. 






Rannikon paahteisille rinteille tyypillisiä kasveja ovat matalat pensaat ja ruohot ja monet kukkasista on endeemisiä, eli sellaisia joita ei tavata luontaisesti missään muualla. Kuten madeiranmaruna, hopeaolkikukka, upeaneidonkieli ja kalastajantyräkki. Vain muutamia poimiakseni...  (Lähde Sumumetsistä paahderinteille). Se mikä itseäni eniten ihmetytti oli saaren erittäin niukka linnusto. Siinä missä meillä täällä Suomessa Helsingin kauppatorilla on lokkeja riesaksi asti ei tuolla meren äärelläkään lintujen ääniä juuri kuullut, vain jokunen yksittäinen merilintu näytti horisontissa liitelevän. 





Viljelysten yläpuolella voi nähdä hiirihaukan, madeirantuulihaukan tai kalliokyyhkyn, minkä mekin taisimme tavata.

En oikein keksi miksi Rolf Goetxin kirjassa Madeira Retkeilyopas; 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä - on tämä merkitty siniseksi eli helpoksi. Meille nimittäin kertyi nousumetrejä peräti 750 ja paikoin reitti oli aika heiveröinenkin ja jännittävä, jyrkät kallionseinämät kaartuivat suoraan mereen vain parin askeleen päässä polusta ja kaiteetkin oli - jos niitä oli - melkoisen huterat!

Kipusimme kukkulalle ja sen pidemmälle ei sitten päässytkään. Edessä oli rankkasateiden huuhtoman punaisen maa-aineksen höystämä pudotus.

Runsain kuvaustauoin täydennettynä ja yhden ylimääräisen reitiltä poikkeavan nyppylän huiputtamisen kanssa saimme aikaa kulumaan hulppeasti yli 4 tuntia ja sitten olikin taas nälkä ja söimme jotain "pientä" Canicalissa kahvilassa, joka olikin jo tuttu entuudestaan sunnuntailta.

9 km, aika liikkeellä 2 h 40 min ja nousua 750 m.



Päivä 5

keskiviikko 15.2.

Fanal - Fio



Alkukantaisen metsän halki pohjoisrannikon näköalapaikalle.

Ribeira da Janelan tien päälystämisen myötä Madeiralle on syntynyt uusi patikointialue Fanalin metsänvartijan talon ympäristöön. Seutu tunnetaan vanhoista kanarianviherlaakereistaan. Valtaosan vuodesta maisemaa verhoaa sakea usva... 
(Lähde: Goetz: Madeira retkeilyopas)



...mutta ei tänään. PÄINVASTOIN, kun lähdimme rannikolta oli sankka harmaa pilviverho meren ja rannikon yllä, koko yön satoi ja aamullakin vielä herätessämme. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle hartaana toiveena selkeämpi sää ylempänä tai ainakin toisella puolella saarta rannikolla.

Ajoimme pientä erittäin mutkikasta vuoristotietä ylöspäin aina noin 1400 metriin asti. Suuntana yksi saaren suosituimmista vaellusreiteistä, mutta luonto päätti toisin. Usvaa, ja vielä enemmän usvaa. rankkaakin vesisadetta koko matkan, näkyvyys enimmillään 50 metriä. Navigaattorista näki esimerkiksi, että tien ali piti mennä jonkinlainen joenuoma, mutta nyt paikalla oli iso järvi! Paluumatkalla iltapäivällä tässä samassa paikassa kohtasimme häkellyttävän näyn, paikalle oli tullut surffareita :D Molemmin puolin tietä - edessä usvaa ja vettä tien vieret täynnä. Risteyksessä rinnallemme ajoi metsänvartijan auto ja miehet autosta kovasti yrittivät sanoa jotain ja sain vaan selvää Rabacal...tai jotain sinne päin "quite clear weather". Olimmekin menossa Rabacaliin "25 lähteelle" - levadareitille, mutta keli oli suorastaan luotaantyöntävä. 








Luovuimme alkuperäisestä ajatuksestamme ja päätimme jatkaa matkaa kohti sisämaata - pienen neuvottelun jälkeen. Tie oli hiljainen, vain pari työmiesten autoa seisoa tien poskessa odottamassa sään selkenemistä. 

Kohta kuitenkin liki törmäsimme tielle asetettuun puomiin. Tie oli suljettu.

Taas pieni neuvottelu ja päätimme ajaa takaisinpäin ja käydä kahvilla vuoristobaarissa, jossa näytti olevan OPEN kyltti. Siellä oli käynnissä aikamoinen sanaharkka jonkun kyläläisen ja baarin omistajan kesken, mutta capuccinot ja leivonnaiset saatiin. Hienovaraiset sää tiedustelut jätettiin kuitenkin toiseen kertaan :D

Päätettiin sitten ajella ajankuluksi vaan eteenpäin ja katsoa mitä eteen tulee. Opaskirjasta bongasin tämän Fanalin pienen siniseksi luokitellun kierroksen ja kun sääkin alkoi kuin taikaiskusta selkenemään  mitä lähemmäksi aluetta pääsimme niin päätettiin sitten rantautua sinne.
Ja kyllä kannatti! Saimme kulkea leppoisasti kuvankauniissa satumetsässä, jossa oli välillä jopa hieman unenomainen tunnelma.










Kosteiden vihreällä kyllästetyistä satumetsistä laakeripuiden lomasta sukellettiin 
välillä avarille laidunmaille ihailemaan kauempana siintävää merta




 Ikivanhat puut olivat muhkeita!


Täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi, mutta myös onnekkaaksi 
siitä että meille on annettu tämä kaikki!





Lisäksi navigaattorini löysi - kuten aina - hieman myös "omia polkuja" ja nehän ne on ihan  parasta. Jos ei oteta lukuun sitä, että pelkäsin alueella laiduntavia lehmiä niin hieno reissu! Muutama kiva valokuvakin saatiin kun kuvasimme Pihkaniskojen vuosijulkaisuun materiaalia. 

5,2 km 1 h 20 min ja 203 nousumetriä.

Rabacalista 25 lähteelle



Lehmälaitumilta paskaläjien mutta aivan äärettömän ja ehkäpä jopa hieman yllättävien maisemien jälkeen palasimme autolle puolipilvisessä ja melko kosteassa mutta lämpimässä säässä ja koska olimme lähteneet liikkeelle jo aamuyhdeksältä ja aikaa oli niin päätimme ajaa Porto Moniz:iin tankkaamaan auto. 

Isännällä oli ajatuksena mennä sinne matkalla olevalle levada ja tienvierus reitille, mutta kun pysähdyimme auton kanssa pienen kyläbaarin eteen niin siihen ryntäsi kaksi räkyttävää koiraa ja minä laitoin heti jarrut päälle, en pidä ollenkaan sellaisista rakeista - en ainakaan räksyttävistä ja jalkoihin ryntäävistä sellaisista. Joku baarista kävi niitä vähän potkimista sivummalle, mutta minä kieltäydyin poistumasta autosta ja niin jatkoimme vaan matkaa alas kaupunkiin.

Kaupungissa söimme hyvin, pienen neuvottelun jälkeen löytyi syötävää - kun täällä ei ole mikään paras turistisesonki niin aina ei ole mitä ruokalistalla lukee.  Rannikolla oli tosi lämmin ja sain jopa vähän väriä käsivarsiin kun ei oltu laitettu aurinkovoidetta. Tästä kaupungistahan lähtee myös MIUT - eli Madeira Island Ultra Trail, joka myös muutamalle suomalaiselle on tuttu ja kuuluisa vuoristoultrakisa.  Itse asiassa tänään menimme myös pätkän tätä reittiä.

Koska sää oli hyvä, parantunut aamusta todella huomattavasti, päätettiin ajaa aamun alkuperäisen suunnitelman mukaan ja kiertää reitti, joka on 

"idyllinen reitti ylängön lähdealueelle"

"25 lähteen levada" on yksi niistä vesiväylistä, jotka saavat alkunsa Rabacalista ja kuljettavat kallisarvoisen veden Calhetan voimalaitokselle. Kanervapensaikon ja laakeripuumetsien halki kulkeva romanttinen kanavareitti on yksi saaren kauneimmista ja samalla suosituimmista levadavaelluksista."

Nyt luonto näytti meille parastaan, jos ei oteta lukuun todella märkää levadanvieruspolkua, isoja lammikoita, jotka pystyi kuitenkin jotenkuten väistämään. Jo alas pysäköintipaikalta lähtevän tien varrella suihkusi kaaressa vettä tielle ylempää pengermältä. Hauskaa oli myös seurata ja ihmetellä täpötäydessä levadassa vastavirtaan pyristeleviä kaloja. Muutama ihminen tulikin vastaan, mutta palatessamme parkkipaikalla oli enää meidän automme ja auto, joka oli siellä myös aamuvarhain.

















9,9 km ja aika liikkeellä 2 h 20 min ja nousuakin saatiin kasaan 355 m. 

Hotellilla jouduimme hieman uhraamaan aikaa illalla kenkien kuivausoperaatioon, joka suoritettiin tyylikkäästi hiustenkuivaajalla. Kaikille retkillämme minulla oli jalassa Inovin Gore-Tex Roclitet, niistä en pystynyt luopumaan koska niissä oli aivan älyttömän hyvä pito erittäin liukkaillakin poluilla mitä viikon varrella talsimme. Isännällä oli yhtenä päivänä tavalliset lenkkarit mutta muuten pitäytyi myös Inoveissa. 

Päivä 6

torstai 16.2.

Pico do Arieirolta Pico Ruivolle (1862 m)


"Kuningasreitti Madeiran katolle"

Madeiran jännittävin vuoristovaellus. Saaren viranomaisten liki 50 vuotta sitten rakennuttama vuoristoreitti yhdistää Madeiran kolme korkeinta vuorta. Matkaan on lähdettävä aikaisin aamulla, sillä jo puolenpäivän aikaan huiput ovat usein pilvien peitossa.

Navigaattorini, oppaani ja luotettava tutkimusmatkailijani, elämänkumppanini Niilos oli jo alkuviikosta onkinut sääennustuksista esiin sen tosiasian, että torstaina pitäisi olla ehdottomasti paras sää Isolle Vuoren Valloitus retkellemme. Ja niin aamulla aukesi todellinen aikaikkuna kuten luvattua.


Kun parkkeerasimme autoa Pico Arieiron parkkipaikalle ei sunnuntaisesta lumisateesta eikä lumesta ylipäätään ollut enää edes pientä hippusta muistoa vaan päivä oli jopa melko lämmin vuorisääksi ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Vain alempana leijui pehmeitä kumpupilviä, mutta sehän toisi vaan sopivaa kontrastia valokuviin, joita aioimme ottaa tälläkin reissulla runsaasti. Toisaalta kovat varjot loivat hankalat kuvausolosuhteet.

Edessä olisi pitkä päivä, mutta että se olisi niin raskas - se tuli minulle hieman yllätyksenä.


Palaneet puut rinteillä loivat aavemaista tunnelmaa matkan varrella














Reitillä oli paljon kivettyjä portaita, se on myös ylipäätään liki kokonaan kivetty, vain aniharvoja kohtia oli luonnon muovaamaa uraa. Polku risteili välillä varsinkin kauempaa katsottuna hyvinkin jännittävissä paikoissa, kielekkeillä ja kivipaasien juurella. Oli paljon myös rakennettuja portaita mitä lähemmäksi Pico Ruivoa pääsimme. Reitillä ei tullut kukaan siten päin kulkiessa vastaan, meidän kanssamme osittain yhtä jalkaa kulki pari kahden hengen ryhmää. Mutta paluumatkalla tulikin sitten varsinainen kansanvaellus ja ihmettelin miten he ehtivät perille ennen pimeää ja sieltä vielä takaisinkin siis. 

Reitti kulkee kuten luonnollista on vuoren reunamaan hakattua polkua pitkin



Myös tunneleita on useampi...






Alunperin tätä kautta on tarkoituksena ollut kulkea niin, ettei tarvi koko reittiä mennä samaa vaan keskellä polut haarautuvat ja toinen on suorempi osittain tunnelireitti ja toinen todella paljon vaativampi polkureitti. Tämä polkureitti on kuitenkin ollut käsittääkseni jo useamman vuoden ajan suljettu ja polun alkupäät lyöty umpeen moninkertaisilla laudoille, ettei kukaan vaan vahingossakaan mene sinne. 

Polulta avautuu todella upeita ja useita näköalapaikkoja kun se poimuilee useamman rotkon kautta. Matkalla on myös useita tunneleita, joissa tarvitaan otsavaloja tai taskulampullakin pärjää toki. Pico Ruivolla on saaren ainut toiminnassa oleva vuoristomaja. Sieltä olisi pitänyt saada juotavaa ja syötävää, mutta tietenkin se oli nyt talvella kiinni. Vaikka paikalle oli vaivautunut sekä lyhyen että pitemmän reitin kautta kymmeniä turisteja. Onneksi oli omat eväät. 

Olin viimeisillä metreillä ponnistellessani hieman alakuloisesti yrittänyt ehdottaa isännälle, että palattaisiin autolle taksilla Teixeirasta, jonne siis olisi Ruivolta vain lyhyt matka, mutta kun sain syötävää ja juotavaa niin lähdimme kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan paluureitille. Samaan aikaan oli jo vyörynyt mereltä paljon mainostettua usvapilveä ja laaksot saaneet huimaavan kuvaukselliset pumpulipeitot ylleen.





Toivottavasti tästä kuvasta saa jonkinlaisen kuvan reitin "kaltevuustasosta" :D 



Paluureitti on siis myös MIUT:n reitti ja kyllä täytyy ihmetellä, että jokin millä on kaksi jalkaa pystyy siinä juoksuaskelin etenemään. 

Pari jännittävää otosta reitin alkupäästä Arieirolta lähtiessä kohti Ruivoa, varsinainen rollaattoribaanahan tuo on. Hassuinta oli, että menomatkalla olin niin innoissani, etten kirkkaassa auringonpaisteessa edes kunnolla huomannut tuota "ridgeä", vasta paluumatkalla kun usvapilvet vyöryivät upeasti laaksosta peittäen tienoot - paikasta tuli suorastaan aavemainen ja Reetalle tuli jopa pikkasen kiire päästä perille...








Päivä kesti taukoineen yli viisi tuntia, matkaa tuli edestakaiselle reitille 12,6 km ja nousua hulppeat 990m, toki nousimme vielä tonnista uupuvat metrit hotellilla kävellen autolta ylös asti hissin asemasta :D


En voi kieltää, eikö illalla maistunut saunan terassilla palautusjuomat







Päivä 7

perjantai 17.2.

Olimme iltaisin niin väsyneitä, että iltaelämä oli jäänyt reissun aikana satunnaiseen käveleskelylenkkiin rannan tuntumassa, jonne piti siis hotelliltamme laskeutua hissillä, toki kävellenkin olisi päässyt. Kerran kävimme syömässä rantaravintolassa ja maistoimme muutenkin viikon aikana - jopa minä - joka en pidä kalasta - Madeiralaista perinneruokaa eli espadaa. Kala on ruma kuin piru, mutta onneksi sitä ei tarvinnut nähdä. Maultaan se oli, noh ehjä juurikin mautonta. Madeiralaisesta ruokapöytää hallitsee kaksi sanaa: espada ja espetada. Edellinen tarkoittaa miekkaa ja miekkakalaa, jälkimmäinen lävistämistä ja lihavartaita

Joinakin päivinä jäi syöminen vähän turhankin myöhään tai ei ehditty syödä ollenkaan kunnon ruokaa vaan piti ahtaa pizzaa tai kevyt leipä suuhunsa häthätää. Mutta onneksi aamupala hotellissa oli erittäin runsas. Paljon etenkin hedelmiä. Tietolähteiden mukaan madeiralainen itse kuitenkin nauttii aamuisin vain kupin kahvia ja jonkin makean leivonnaisen.

Tämä viimeinen kokonainen lomapäivä oli päätetty viettää hieman kevyemmin. Heräsimme kuitenkin jo hyvissä ajoin ja kuten muinakin aamuina jo yhdeksältä olimme tien päällä.

Sää oli hyvä, tosin vuorien päällä lepäsi paksu harmaa pilviverho. 

Ajoimme ylänköalueelle,  jossa emme vielä olleet käyneet. Siellä teimme kolme lyhyttä kävelylenkkiä ja kolme huiputusta.

Ensin jyrkkä nousu kosteaa osittain kivettyä polkua pitkin Pico Mejolle 1281 m. Tämä reitti meni Ruivolle asti, matkaa olisi ollut noin 12 km ja nuo edellisenä päivänä valloittamamme molemmat huiput siintivät kaukana horisontissa. 

Ajoimme lyhyen siirtymän autolla ja seuraavana oli vuorossa Bica da Canan 1620 m huipulla käyminen. Täällä oli tarjolla sekä kosteaa levadaa että ihan puhdasta "buskaa" :D 

Lopuksi lompsimme läpi retkioppaastakin löytyvän Pico Ruivo do Paul da Serran 1639. Täällä taas oli tarjolla villin lännen tyyliin kuivaa pustaa. Ja yllättäen myös ihan mäntymetsää ja lehdettömiä koivujakin. 






Kuvassa näkyy alueelle istutettuja puuntaimia. Ja taivaanrannassa näkyy Pico Arieiro ja Ruivokin. 




Pico Ruivo da Paul kohoaa vain hiukan ylängön saniaisniittyjen yläpuolelle, mutta sieltä 
avautui upeat näköalat joka suuntaan. Lähimpänä on tuulipuisto lukuisine tuulivoimaloineen ja toisessa suunnassa avautuu näköala alas laaksoon Sao Vincenten kylään ja 
kolmas näköala avautuu keskusvuoristoon










Patikointia yhteensä 11,3 km ja 3 h ja nousuakin ihan mukavasti 672 m.

Haikein mielin mutta toisaalta itse ainakin myös hieman helpottuneena palasimme hotellille ja vietimme myöhäisen iltapäivän hieman auringossa loikoillen, saunoen hartaasti ja kun uima-allaskin huuti laskevan auringon säteiden lomassa tyhjyyttään niin uitiinkin pariin kertaan löylyjen lomassa. Isännän jätin uinnin ajaksi istumaan saunaan hollantilaisen naisen kanssa - joka - oli täysin alasti. Me sentään uimapuvuissa saunoimme :D

Päivä 8

lauantai 18.2.

Tämä hotelli oli siinäkin mielessä hyvä, että siellä olisi saanut oleskella klo 12 asti lähtöpäivänäkin ja meidän lentommekin kotiin lähti vasta klo 14 jälkeen, mutta ei me maltettu nauttia auringosta kuin ehkä tunnin verran kun jo hyvästelimme Ponta do Solin ja ajoimme lähemmäksi lentokenttää. Kävimme vielä autolla yhdellä näköalapaikalla ja pitihän se aurinkolomalla biitsilläkin käydä - edes kerran!





Lopuksi 

....jos et ole käynyt koskaan Madeiralla, käy - kyllä se kannattaa. Kerran elämässä!


En yleensä laskeskele kovin tarkkaan mitä nämä reissumme maksaa, mutta jos nyt yrittäisin lukijoilleni hahmottaa niin laitetaan tähän jotain summia:

per 2 henkilöä

lennot 680 e
majoitus 756 e
ruuat, juomat ja muut shoppailut (matkamuistojakin aina hankimme) 500 e
auton vuokra ja bensat 230 e