23. syyskuuta 2021

"Vain harhailemalla voi löytää uusia polkuja." Norja ja Ruotsi luontoillen 21.8. - 3.9.2021




 Otsikon teksti on oikeastaan norjalainen sananlasku. Koska minulla taitaa olla tapana tehdä näistä blogitesteistäni aivan liian pitkiä ja runollisiakin niin yritän nyt tehdä vähän tiivistetymmän tarinan tämän kertaisesta retkiautoreissustamme Norjaan ja vähän Ruotsiinkin :) 

Kuvassa ollaan Ragon kansallispuistossa, jos haluat nähdä lisää KLIKKAA pelkästään kuvia erikseen -ne aukeavat parempilaatuisina TAI mikä vielä parempi - lue koko juttu! 



Uskollinen ystävämme Pakastearkku kesti tämänkin koettelemuksensa oikein hyvin, huollettuna ja hiljattain isomman kolauksen saaneena - onneksi - ja se kun saatiin korjattua niin mikäs tässä oli päästellessä. Liki loppuunajetut renkaat vähän mietityttivät kun uudet eivät ehtineet alle tässä vaiheessa. Samoin oma terveydentilani, joka varjosti reissun suunnittelua hyvin vahvasti, joten jätimme sitten varsinaisen suunnittelun tekemättä liki kokonaan. Ja hyvä niin, koska elämähän on itsessään jo suuri seikkailu kun ei koskaan tiedä mitä nurkan takana odottaa.  


Revontulia pääsimme ihailemaan parikin kertaa :) 

Kesälomalla ollaan aina myös rantalomalla







Toki apujakin käytettiin, norjalainen maastokarttasovellus kännykässä ja tietysti DNT:n ja NRK:n ylläpitämä Norjan kesä- ja talvireittien hakukone Ut.no. Liki kaikki reittimme mitä menimme oli merkitty norjalaiseen tapaan punaisella T merkillä maastoon, yleensä kiviin.  


 “Hyvällä matkailijalla ei ole tarkkoja suunnitelmia, eikä hän pidä perille pääsemistä erityisen tärkeänä.” – Laotse





Varsinainen reissumme alkoi jo torstai-iltana 19.8. kun ajoimme Helsingistä Vaasaan. Ennen aamun laivaannousua nukuimme muutaman tunnin Mansikkasaaren uimarannalla. Perjantai aamuna klo 8 Pakastearkku laivan ruumaan ja matka kohti Uumajaa. Tämä onkin varsin mukava keino jos kohteena on muu kuin aivan Pohjois-Norja, sinne kun monet matkaa Kilpisjärven kautta, mutta mielestäni matka pääkaupunkiseudulta on kyllä todella puuduttava ajella aivan käsivarteen asti. Yleensähän matkaamme Naantalista Kappelskäriin yölautalla, mikä on juuri sopiva tapa jos matkaa eteläisempiin osiin Norjaa. Kukin tavallaan, mutta luulen, että tämä Uumajan kautta tulee olemaan meille käytännöllisin. Sitä paitsi tuo alue mihin olimme matkalla oli meille entuudestaan liki tuntematonta, kerran olimme läpi ajaneet isompaa väylää, joten koko komeus oli jäänyt kokematta. Jo tässä vaiheessa kerron, että yllätyimme valtavan positiivisesti mitä kokemus toi tullessaan! Suosittelen lämpimästi. Laitetaan jo tähän kohtaan vähän kuvaa reitistä... 



Olen aina pitänyt Ruotsin läpi ajamista todella puuduttavana, mutta nyt yllätyin siitäkin. Olipa hieno tie Uumajasta pieneen rajakylään nimeltä Gäddede, mistä oli aikomus ylittää raja. Emme aivan ehtineet ajoissa rajanylityspaikalle, mutta kävimme kuitenkin toteamassa, että se oli mennyt kiinni jo klo 18 ja avautuisi aamulla klo 6. Rajalla oli kyllä päivystäjät, mutta eivät suostuneet päästämään meitä yli.  Onneksi löysimme varsin kohtuullisen yöpaikan pienestä ilmeisesti hylätystä hiihtokeskuksesta Ruotsin puolelta rajan tuntumasta. Mielenkiintoinen paikka! Aamulla kahdeksan aikoihin rajavartijat katsoivat rokotustodistuksemme ja toivottivat hyvää matkaa. 







Lauantai 21.8. Matka kohti Helgelandia 


Matkan varrella alkoi heti mielenkiintoisia maisemia vilahdella auton ikkunasta ja pitihän sitä jalkautua muutaman kerran ihmettelemään. Nämäkin on vähän sellaisia paikkoja, ettei näistä mitään erityistä mainintaa löydy mistään - ne vaan tulee vastaan :) - KUN ei aja ihan niitä isoimpia moottoriteitä. 












Aivan tien varrelle osui myös upean näköinen Blåfjella-Skjækerfjellan kansallispuisto, yksi manner Norjan suurimmista kansallispuistoista. Kävelimme kilometrin verran varsin märkää ja soista polkua pitkin tunturiin nauttimaan päiväkahvit. Tänne kyllä tekee mieli palata vielä pidempää tutustumista varten. 


Matkan varrella oli kauniita paikkoja - kuten aina! 







Koska minulla on onni reissata varsin kätevän ja kekseliään navigaattorin kanssa niin täksikin yöksi navi ei pettänyt vaan löysi kuin löysikin meille aivan oivan yöpymispaikan! Saaren nimi oli Sør Kvaløy ja saaren kauimmaisen niemen nokassa oli upea hiekkaranta tulipaikkoineen, vessoineen ja suihkuineen.  Kolme neljä muutakin automatkailijaa ja yksi telttailija oli paikalle löytänyt, mutta kaksi saimme tulilla istua kun meillä oli omat puut. Hiilloksen tarjosimme sitten kahdelle automatkailijalle, jotka kylmissään trangialla lähettyvillä ruokaansa laittoivat. 













Tämä oli oikeastaan matkamme ensimmäinen etappi, sen verran olimme hahmotelleet reittiämme, että ajatuksena oli ajaa jos ei ihan täydellisesti niin ainakin osittain yksi Norjan upeimmista ns. historiallisista teistä eli tie nro 17, kansalliseksi matkailureitiksikin kutsuttu Helgelandskysten. Norjassa on 18 maisematiereittiä, joista tämä on pisin. Olin tutustunut reittiin jo ennalta alustavasti  Ville Palosen mainioista blogeista. Ville kertoo reitistä mm. näin: 


"Pohjois-Norjassa sijaitseva Helgelandin rannikko on upea autoreissun kohde – alue vetää vertoja vuoristoiselle Lofoottien saaristolle ja pohjoisen karunkauniille Finnmarkin läänille.

Helgelandiksi kutsutaan Nordlandin läänin sitä osaa, joka on Napapiirin eteläpuolella (pohjoisempi osa on nimeltään Salten). Helgeland siis kuuluu Pohjois-Norjaan, vaikka kartasta katsottuna ollaankin lähellä pitkulaisen Norjan puoliväliä. Suomessa samoilla leveyspiireillä on Oulun ja Rovaniemen välinen alue.

Helgelandskystenin ajaminen kestää vähintään kaksi päivää, sillä matkan varrella on kuusi lauttamatkaa. Niistä yhden aikana ylitetään Napapiiri. Toki matkailureitin ajamiseen kannattaa varata enemmän kuin kaksi päivää! Automatkan aikana ihaillaan kalastajakyliä, hiekkarantoja, vuoristoisia maisemia, Norjan toiseksi suurinta jäätikköä Svartisenia sekä Torghatten-vuorta, jonka keskellä on reikä!

Helgelandin rannikolla on yli 14 000 erikokoista saarta. Suosituin alue saarihyppelyyn on Vegan saaristo, joka on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 2004 lähtien."






Sunnuntai 22.8. Sörfjellet ja Torghatten


Aamulla oli mukava herätä meren pauhuun ja aamupalan jälkeen jatkaa matkaa. Ajettiin kokonaisen kilometrin matkan rannan yläpuolella olevan pienen "vuoren" polun parkkipaikalle ja lähdimme aamukävelylle huipulle. Rannalle olikin ylhäältä hienot näkymät! Matkaa edestakaisin tuli vain 2,6 km, mutta nousua kuitenkin ihan kivasti. 

Autot näkyvät rannalla täältä ylhäältä kivasti...






Aamulenkin jälkeen ajoimme seuraavalle saarelle ja Brønnøysundiin, joka on vanha kauppapaikka ja liikenteen solmukohta eteläisessä Helgelandissa. Hurtigruten pysähtyy kaupungissa päivittäin.
Nettiä selailemalla ja mainitaanhan kohde toki yllä mainitussa Ville Palosen blogissakin -  löysimme tämän erikoisen kohteen pieneksi päiväretkeksi eli vuoren, jossa on reikä keskellä. Muikea nousu ja uskomaton näky kaikenkaikkiaan. Tunneli tai reikä on 160 m pitkä, 20 metriä leveä ja 35 metriä korkea. Matkaa parkkipaikalta ylös ja takaisin alas tuli 4 km, toiselta puolelta reikää olisi myös päässyt alas vähän pidempää polkua pitkin, mutta se näytti vieläkin kivikkoisemmalta kuin menomatkan polun loppuosa, joten päätimme palata takaisin samaa reittiä. Paljon oli väkeä liikkeellä tätä ihmettä katsomassa. Alhaalla oli uudennäköinen hulppea ravintola rakennus, mutta se oli suljettu jo tältä sesongilta mikä näytti ihmetyttävän muitakin. 









kuva opaskartasta kuvattuna ja reitti 




Maanantai 23.8.  Skjæringen 1037 m (omalta kohdalta epäonnistunut huiputus)


Edellisenä iltana etsiskelimme epätoivoisesti samanlaista rantapuskaparkkia kuin missä olimme edellisenäkin yönä, koska niitä näissä saarissa kuulemma on, mutta emme löytäneet. Joten tyydyimme parkkipaikkaan, mistä lähti yhdelle  Seven sisters mountainrangen   (norjaksi De Syv Søstre) vaellusreitin yhden vuoren huiputusreitti. Illalla katsoin kauhuissani tuota tonnin nousua ja olin jo melko varma, etten pääse ylös asti, vaikka kaikissa esitteissä se mainitaan seitsemästä kaikista helpoimmaksi ja "family walk" sopivaksi :D No ei ollut! 

Nousu kyllä oli ihan kohtalaista vielä, kunnes hoksasin, että täältä pitää tulla alaskin. Joten vajaan tunnin kävelyn jälkeen käännyin takaisin  ja isäntä joutui jopa hieman saattelemaan minua ennenkuin jatkoi omaa nousuaan. Istuskelin sitten parikin tuntia siinä alempana ja ihailin luontoa ja käveleskelin vähän ylimääräistä ennen autolle paluuta. Reitti oli osin märkä ja osin pelkkää avokalliota, jossa ei kenkieni pitoon uskaltanut yhtään luottaa. Olis se huiputus ollut kyllä kiva :(  Kuvia tässä kohtaa myös isännän kännykästä huipulta. 

Tässä linkki lähempään tarkastetuun tuohon näyttävään vuorirykelmään KLIK 















Marmorslottet! 


...olemme nähneet ja kokeneet monenlaista luonnonnähtävyyttä, komeita putouksia, kanjoneita, mutta tämä paikka teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen! 


Illaksi ajelimme vielä  Mo I Ranasta ehkä n. 20 km päähän, loppumatka n.  16 km oli hyvin kapeaa loppuosaltaan  päällystämätöntä hiekkatietä parkkipaikalle. Tien varrella oli loma-asutusta ja pieniä maatilojakin. Paikalle ei ole oikein minkäänlaisia opasteita eikä parkkipaikallakaan olisi ilman maastokarttaa tiennyt mihin päin pitää lähteä. Paikalla oli muutama auto vielä näin illansuussakin. Lyhyt 1,5 km pituinen polku, joka loppuosasta hyvin vaativa jos halusi nähdä ihan koko komeuden. Tätä kohdetta ei esimerkiksi esitellä Visit Helgelandin englanninkielisellä sivulla ollenkaan, mutta norjankielisellä kyllä, siellä kuulemma kehoitettiin ottamaan kengät pois jalasta jos menee kalliomuodostelmille asti. Polku perille oli sortunut ja piti taiteilla jyrkässä alamäessä, jotain köydentapaistakin oli viritelty tai vaihtoehtona piti konttia kivilohkareiden alta. 

Tässä kohteessa käymisestä voi olla monta mieltä, mutta mielestäni kohteen suojelusta pitäisi ehdottomasti tiedottaa paremmin, esimerkiksi opastauluilla, nyt ei paikalla ollut yhtään mitään kohteesta. Ja tarpeellista olisi varmasti rakentaa jonkinlainen katselulavakin, koska polku oli mennyt niin huonoon kuntoon. No, itse kävin kerran elämässä - kuten monessa muussakin paikassa, joten en sen enempää luontoa tässä kohtaa rasita. Kiitos ja anteeks!












Tiistai 24.8. Tortenkota ja sadepäivä ajaen


oli jo ilta pimennyt kun  löysimme  tien varrelta restplatsin, missä ei ollut kyllä edes vessoja, vain kivisiä pöytiä ja tuoleja, mutta isäntä oli huomannut Ut.no:n kartasta että lähellä olisi kota, joten sinne aamulla pilvisessä ja utuisessa säässä kävelimme. Yön vietimme siinä parkkipaikalla tien varressa. 

Sadepäivää luvattu, mutta saimme vähän ulkoilla ja istua kodassa tulilla. Tosin siellä oli vain kamiina. Kota oli keskellä ei mitään, mutta upeaa kalliota joka puolella ja kauempana näkyi aavistus vuonosta. 

Matkamme jatkui taas tiellä nro 17 kohti seuraavaa etappia, mikä sekin löytyi vain mainiota paksua Norjan tiekarttakirjaa selailemalla ja maastokarttaa tutkimalla tyyliin - katsos kun tuossakin näyttää olevan kansallispuisto, sinne siis! Sade jatkui koko päivän, jalkauduimme kuitenkin sen verran, että saimme kuvattua Svartisenin jäätikön utuisessa maisemassa. Illaksi aioimme ajaa ylös kohti seuraavan kohteemme sisäänkäyntiä, mutta tiellä olevat varoitukset hieman säikäyttivät "own risk" ja "putoilevia kiviä" symbolit, kova tuuli ja jatkuva sade aiheuttivat sen, että jäimmekin hienon putouksen viereen yöpymään.



 Korkkasimme illalla skumppapullon, joka oli varattu huiputuksen kunniaksi, minäkin sain lasillisen vaikka en edes huiputtanut :) 










Keskiviikko 25.8. Láhkon kansallispuisto 



Láhkon kansallispuisto (norjaksi Láhko nasjonalpark) sijaitsee Gildeskålin, Meløyn ja Beiarnin kunnissa Nordlandin läänissä. Puisto sisältää ainutlaatuisia geologisia piirteitä, mukaan lukien Norjan suurin karstialue ja luolia.  Puisto perustettiin joulukuussa 2012 ja sen pinta -ala on 188 km2. 



Aamupalan jälkeen rohkeasti liikkeelle kohti ylempänä kapean tien päässä sijaitsevaa kansallispuistoa. Ylhäällä oli kaksi jättimäisen kokoista patoa ja alempana sähkölaitos, joten arvelimme, että kyllä sinne joku muukin on saattanut eksyä! 

Kohta pian tultiinkin tunnelin suulle, pilkkopimeän huonokuntoisen rapistuneelta näyttävän, mutta sinne vaan isäntä retkiauton nokan suuntasi. Tunnelilla oli pituutta hieman yli kilometri ja kyllä minua jännitti, vaikka monenlaista tunnelia on tullut ajettuakin. Toinen tunneli oli lyhyempi, mutta hiekkapohjainen ja pohja täynnä reikiä. Siitäkin selvittiin.

Pari autoa ylhäällä parkissa ja lisäksi pari rakennusta, joista ei saatu selvää mitä ne on. Auton jätimme ensimmäiseen vähän alempaan parkkipaikkaan ja lähdimme kävelemään. Muutama mökkikin kauempana järven rannassa. 

Se mihin polun varrella joka puolella näimme yllätti meidät  täysin! Olimme kyllä nähneet googlettamalla kuvia tästä kansallispuistosta, mutta että se oli niin erikoinen ei tullut mieleen. Kävelimme vähän ylimääräistä ja poikkesimme padotun turkoosinsinisen järven rantaan katsomaan auringossa kimaltelevaa veteen laskeutuvaa Svartisenin jäätikköä. 

Ajoimme vielä alemmaksi toiselle padolle ja kävelimme siellä toisen lenkin suoraan padon yläpuolella, sieltä kun näki aivan upeasti toiselle reunalle Svartiseniä. Ja yöksi jäimme ylimmäiselle parkkipaikalle. Siellä saimme olla ylhäisessä yksinäisyydessä, alempana oli yksi auto ja toisella alaparkkiksella toinen matkailuajoneuvo. 


tunneli ja toinen padoista :) 


auto parkkiin...
















































Päivän lenkkini 13,4 km ja vierähtihän siinä tovi. Isäntä jatkoi vielä juosten pidemmälle ja löysi tällaisia ! 














Torstai 26.8. Langsanden 


Tämä oli vähän niinkuin laiskottelupäivä!


Iltapäiväksi ja yöksi löysimme kivan noin kaksi kilometriä pitkän hiekkarannan vähän sivumpaa saaresta, missä oli vessat ja suihkutkin olisi olleet mutta ne oli suljettu koska covid. Mikä oli vähän harmi, koska ollaan käyty nyt viikon aikana suihkussa peräti kaksi kertaa :D -  - toinen kerta oli täällä rannalla retkisuihku ulkona puskassa.  Illansuussa kävelimme pitkin rantaa ja yritin vähän pulahtaakin, mutta kastautuminenhan se vain oli. Kylmää vettä kun ilman lämpötilakin oli vain 13 astetta, mutta aurinko paistoi ja t-paitasillaan sai olla. Iltaa istuimme nuotiolla. Nuotioita saa ihan luvallisesti tehdä rannan tuntumaan. Valmiita tee-se-itse nuotiopohjia on siellä täällä, pikkasen paransimme omaamme ja onneksi auton perässä oli vielä muutama klapi poltettavaksi. Kaikki muut oli nukkumassa joko kaukana kilometrin päässä missä oli yksi teltta tai matkailuautossa parkkipaikalla tien toisella puolella, me ihailimme auringonlaskun pitkän kaavan kautta iltaviinin kera, useampi tuntihan siinä vierähti! 












Perjantai 27.8. Saltsraumen ja Sjunkhatten kansallispuisto


Salstaraumen oli yksi kohteista, jonka olimme suunnitelleet ihan etukäteen.

Helgelandskysten alkaa pohjoisesta Bodøn seudulta ja kulkee vuonojen rantoja pitkin yli 400 kilometrin matkan etelään. Me kuljimme etelästä pohjoiseen ja olimme nyt kutakuinkin perillä. 






 


Kuvassa Saltstraumenin salmi Bodøn lähellä. Paikka tunnetaan yhdestä maailman voimakkaimmista vuorovesivirroista. Korkealta sillalta katsoessa vesi suorastaa vaahtoaa ja näyttäisi aivan kiehuvan valtavina pyörteinä. Ehdimme juuri ja juuri näkemään parhaat palat aamun näytöksestä ja kävellä sillan yli rantaan pienelle retkelle. Oli vaikuttava näky! 

Iltapäivän mittaan taas nenät kiinni karttaan ja siitä etsimään seuraavaa paikkaa, kuten kerrottu emme tälle Norjan reissulle olleet juurikaan mitään erityistä suunnitelleet tai jos olinkin etsinyt jotain kohteita netistä niin olin jo melkein kaikki onnellisesti unohtanut. Mutta sepä osoittautuikin tämän matkamme parhaaksi ideaksi - että etsimme jokaisena päivänä jonkun kohteen ihan vaaan extempore, Koska

vain harhailemalla voi löytää uusia polkuja! 

Tuossahan näyttää ihan kivalta paikalta, Sjunkhatten kansallispuisto, sinne siis.  Ajoimme jälleen pieniä kyläteitä perille, joskus tai aika useinkin alkaa epäilemään, ettei täällä voi mitään olla, mutta löysimme jopa jonkinlaisen sport centerin, jossa oli autoja paljon ja kävimme  pihassakin ihmettelemässä. Eläkeläisiä näytti olevan tekemässä sauvojen kanssa ylämäkivetoja...liekö ollut jonkinlainen kuntoutuskeskus, vaikka kyllä siellä nuoriakin näkyi. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja löysimme parkkipaikan, missä pari paikallista tuli metsästä autoilleen marjasankojen kanssa kun laitoimme lounasta autossa. Oli lämmin ilmakin ja lampaat tekivät kovasti tuttavuutta. Tien varrella oli täälläkin jonkinverran pieniä vaatimattomia vapaa-ajanasuntojakin.

Lähdimme reitille kävelemään aikomuksena kääntyä takaisin sitten kun ei enempää viitsi, aika vähän täällä on ollut tarjolla lyhyitä rengasreittejä. Onneksi jatkoimme matkaa, vaikka loppuosaltaan polku, jota kuljimme ei enää ollutkaan norjalaisessa maastokartassa mistä isäntä reittiä seurasi,  tulimme aivan mahtavalle paikalle. Jalanjäljistä päätellen muutkin olivat olleet siellä juurikin valokuvaushommissa, vuoret heijastuivat upeasti veteen juurikin siinä iltapäivän valossa.














Päivän kävelyt n. 12 km eli ihan mukavasti! 

Seuraava etappikin oli jo valmiiksi edellisenä päivänä katsottu, Ragon kansallispuisto ja löysin aiheesta myös ihan suomalaiselta Retkipaikka sivustolta postauksen. Paikka vaikutti varsin lupaavalta. Joten ajoimme illaksi reitin alkupisteeseen missä olikin laavu ja vessakin, joten mikäs sen mukavampi paikka yöpyä.  

Lauantai 28.8. Ragon kansallispuisto 


Siinä missä monen  matka vie Norjassa Lofooteille tai Senjalle me päädyimme pyörimään  kuten kerrottua tuolla Helgelandin rannikolla ja nyt suunnistimme aivan sisämaahan lähelle Ruotsin rajaa. Luin jostakin mairittelevan maininnan Ragon kansallispuistosta - Norjan ehkä yksi upeimmista, jylhä ja näyttävä, mutta varsin pieni kansallispuisto.  Kansallispuistossa olisi kierrellyt pidempi noin 25 kilometrin mittainen rengasreitti,  mutta maasto mainittiin kovin vaikeakulkuiseksi ja aikaa niin pitkään retkeen olisi pitänyt varata kaksi päivää. Oli meillä kaikki varusteet teltta ja muut mukana, mutta ollaan sellaisia kermapyllyjä isännän kanssa ettei jakseta koskaan niitä raahata mihinkään. Itse asiassa minähän en ole koskaan tehnyt yhtään ainokaista rinkkavaellusta, vaikka pitkiäkin reittejä mm. Nepalissa on tullut mentyä. 

 Kansallispuistoon pääsee ajamalla E6:sta noin 10 kilometriä Straumenin kylästä pohjoiseen, ja kääntymällä pienelle Laksholiin johtavalle tielle numero Fv617. Pidemmän reitin alkupää olisi ollut aivan tien päässä. Me lähdimme vain käymään komealla Litlverivassforsenin  putouksella mistä olimme nähneet nettiä selailemalla vallan upeita kuvia. 

Aamulla kahdeksalta matkaan ja aivan yksin saimme taivaltaa alussa.  Nousua jonkinlaista mönkkäriuraa pitkin oli aika muhevasti, onneksi oli sauvat mukana. Matkaksi luvattiin 5,5 km, mutta se taisi olla vuoren päälle mistä putouksen näki, me kävelimme putouksen päälle ja riippusiltaa pitkin toiselle puolelle evästelemään. Loppumatka oli juurikin sitä vaikeakulkuista eli pujottelua ja taiteilua aikamoisten lohkareiden lomassa, lisäksi alkumatka polusta oli todella märkä ja mutainen.  Perillä oli jo muitakin ja pidemmän matkan taivaltajia tuli  vastaan ja lisää perheitä kun lähdimme pois, varsin suosittu paikka siis. Jotkut kävivät uimassakin, minäkin yritin mutta tyydyin vain liottamaan kuumenneita varpaitani. 


Retki kannatti koska perillä odotti upea putous, säteilevänä ja varsin kauniisti kimallellen keskipäivän auringossa. Vielä kun oli juuri ja juuri tyyntä niin saimme heijastukset taas kerran taltioitua. Kun lähdimme paluumatkalle nousi tuuli ja vei heijastukset mennessään...  



Aikaa kului kaikkine taukoineen yli kuusi tuntia ja matkaa kertyi 13,4 km. Nousuakin n. 700 m. 































Sunnuntai 29.8. Junkerdalin kansallispuisto


Ragon kansallispuistosta illaksi ajo taas vähän extempore suuntaan missä korkeita vuoria ja mahdollisimman vähän ihmisiä. Löysimme itsemme Sulitjelmasta. Ihana nimi paikalla ja se oli kummitellut mielessäni jo muutaman päivän kun sen jossain näin, en enää muistanut edes missä. Sulitjelma on myös Kalottireitin yksi alkupiste. Tiekin perille oli sellainen, ettei tiennyt itkiskö vai nauraisko, tai sitten sitä vaan kävi taas niin herkällä, että mutkissa kun ei yhtään nähnyt tuleeko joku vastaan vai ei niin piti vaan hihitellä. Toisella puolen oli vuorenrinne ja toisella joki, jossa joka puolella hukkumisenvaroitusmerkkejä (iso voimalaitos ylhäällä). Löysimme ylhäältä monta isoa maksullista parkkipaikkaa liki tyhjillään. 

Jakobsbakken  oli vanha kaivoskaupunki, pieni kylä, missä vanhat upeasti entisöidyt talot toimivat nykyisin majoitustiloina. Lisäksi paljon siellä täällä metsän kätköissä norjalaiseen tapaan tunturissa vapaa-ajanasuntoja.



Aamulla lähdimme kävelylle tunturiin merkittyä polkua pitkin. Oli taas kovin märkää ja yllättävän paljon nousua,  harmittelin kun en muistanut ottaa sauvoja mukaan. Menomatkalla ohi juoksi vanha mies ja paluumatkalla tuli vastaan pari nuorten ryhmää juosten hekin, varusteista päätellen hiihtäjiä. Jakobsbakken olikin ilmeisesti suosittu hiihtopaikkana talvisista mainoskuvistakin päätellen. 

Kävelimme jo hieman ruskan sävyjä saaneella tunturiylängössä edestakaisin noin kolmen tunnin ajan ja kävelyä tuli yli 10 km. 

Illaksi ajoimmekin taas eri paikkaan....

























Maanantai 30.8. Junkerdalin kansallispuisto


Olemme isännän kanssa käyneet niin Alpeilla eri maissa, Dolomiiteilla, Tatran vuoristossa kuin Himalajalla ja Andeillakin ja myös Kanadan puoleisilla Kalliovuorilla ja rakastan vuoria yli kaiken, mutta täytyy kyllä sanoa, että myös nämä vuorien kupeessa lepäävät tunturimaisemmat maisemat olivat varsinaista silmän- ja sielunruokaa minulle! 

Tämän maanantaipäivän myötä tästä  nimenomaisesta Junkerdalin kansallispuistosta tuli minulle ehkä upein Norjan kansallispuistoista, Jotunheimenin lisäksi. 

Täällä saisi vietettyä vaikka viikon tai kaksi jo ihan siksikin, että puistoon on useampi sisäänkäynti, lähin heti lähtien Ruotsin rajalta. 

16 kilometriä pitkän huonokuntoisen soratien päästä löytyi iso järvi,  Balvatnet,  joka ei kuulu varsinaiseen kansallispuistoon. Tien varrella on jonkinverran vapaa-ajanmökkejä, täällä ne ovat suhteellisen vaatimattomia, ainakin verrattuna suomalaisiin hulppeisiin huviloihin. Mutta vakituista asutusta ei ole lähimaillakaan. Järvi on padottu ja siellä oli paljon venevajoja ja veneitä ja muutama autokin parkissa. Illalla autot kuitenkin vähenivät kun väki rantautui veneineen, jotkut veivät veneensä pois kokonaan. Alkava syksy jo näkyi ja tuntui myös ilmassa. Kävelimme jo edellisenä iltana ihan pikkasen lähitienooseen tutustuen ja istuimme pitkään iltanuotiolla. Täälläkin oli nuotipaikkoja satunnaisille kävijöille tarjolla, puita keräilin maastosta,  maasta oksia ja muita kun oma polttopuuvaranto alkoi jo ehtymään. Yö oli täälläkin rauhallinen. 





























Aamulla sitten lähdimme pidemmälle lenkille maastoon...


Täälläkin oli märkää ja välillä myös soista. Kuitenkin helppoa maastoa, joten kun ei tarjolla ollut kivoja rengasreittejä niin teimme sellaisen itse osin oikaisemalla toiselle reitille. Pitkiä reittejä kyllä oli tarjolla ja reittien välissä autiotuvan tyylisiä majoja. Parista yölläkin paikallaan olleesta autosta päätellen pitkillä reiteillä oli myös käyttäjiä. Mukava aamupäiväkävely ja mikä maisema aamulla kun oli täydellisen tyyni keli! 





Tuliaisiakin löysimme, molemmat hienot poronsarvet! Ikävä kyllä tämä oli se päivä kun olimme päättäneet lähteä jo kotia kohti tai Suomen Lappia kohti pikkuhiljaa nimittäin Senjan ja aivan Pohjois-Norjan suuntaan ja tännekin seuduille oli luvattu seuraaviksi päiviksi varsin synkkää ja sateista keliä, joten kun oli mahdollista siirtyisimme paremman sään perässä kohti sisämaata ja Ruotsia...





Päivän kävely 9,2 km ja tänäänkään emme juuri muita maastossa tavanneet, toki yksi kalastaja tuli kävellen vastaan. 


Tiistai 31.8. Haikeat hyvästit Norjalle


Ajopäivä ja siten myös jalkalenkeistä lepopäivä. Haikeat hyvästit rajalla upealle Junkerdalenille. Jaloittelimme kuitenkin vielä hieman turisti-infon luona, siitä olisi ollu tarjolla esimerkiksi hieno huiputusreissu viereiselle kaksitonniselle.  Kun käännyin vielä katsomaan taakseni autosta niin oli pakko pysähtyä, kääntyä ja ottaa kännykkäkamera esiin kun tuo niin valloittava, erikoislaatuinen ja aina niin yllättävä maa meidät näin kauniisti hyvästeli!







Olin saanut vinkin, että Ruostin puolella Arjeplogissa olisi mukaviakin patikointireittejä, mutta ei me oikein löydetty, vaikka ajeltiin etsien yöpaikkaakin ristiin rastiin. Oli aivan järjetön tuuli, joten eipä huvittanut juuri ulkoillakaan. Lopulta puskaparkki löytyi taas järven rannalta aivan vahingossa kun vaan ajettiin yhtä pientä tietä pitkin,  pisto isommalta tieltä, sitä kun ei oltu blogattu puomilla. Camping alueellekin olisi menty, sauna ja suihku muualla kuin auton vieressä viimassa haalealla vedellä olisi maistunut - mutta netin mukaan se oli jo tältä kesältä suljettu. 

Keskiviikko 1.9. Vittjåkk-Akkanålke naturreservat


Tämmöinen  paikka löytyi - taas karttaa tutkiskellen.  Aluella oli laskettelurinne,  toisessa sisäänkäynnissä oli valtava radiomasto ja ei oikein hoksattu mistä kohtaa siinä olisi pitänyt lähteä polulle, joten ajoimme sitten toiselle sisäänkäynnille. Laskettelurinne oli todella hienoa tunturiylänköä ja pari pientä nyppylää pääsi huiputtamaan. Oli vaan taas aivan valtavan kylmä tuuli ja lämpötilakin reippaasti alle 10, ettemme kovin pitkään ulkona tänään viihtyneet.  

Luontoon.fi kertoo Ruotsin retkeilyalueista seuraavasti:  "Eräretkeilyn kannalta suosittuja alueita Pohjois-Ruotsissa ovat ennen kaikkea suuret kansallispuistot Sarek, Padjelanta, Stora Sjöfallet ja metsäinen Muddus. Nämä neljä puistoa sekä Sjaunjan ja Stubban luonnonsuojelualueet muodostavat 9 400 km²:n kokoisen Lapponian maailmanperintöalueen. Muita suosittuja Maisemakuva Sarekin kansallispuistosta. Kalliolla seisoo retkeilijä, alapuolella on vesistöä.eräretkeilyalueita ovat Kirunatunturit ja Jämtlannin tunturialue. Ruotsin muut kansallispuistot ovat pienempiä ja soveltuvat hyvin päiväretkeilyyn ja luontoharrastamiseen. Lisäksi Ruotsissa on 2 700 luonnonsuojelualuetta."


Varsin muikea maisemahan sieltä ylhäällä
vanhan hylätyn hissiaseman luota avautuikin!








Storforsen

Matka jatkui... Lähellä Älvsbytä löytyy tämä varmaankin Pohjois-Ruotsin yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä. Helposti saavutettavissa oleva valtava koski. Hurjia vesimassoja pääsee ihailemaan rakennettuja väyliä pitkin eri kulmista. Hämmästyimme myös lukuisaa määrää rakennettuja tulipaikkoja, mutta oli edelleen kovin tuulinen ja kylmä sää, joten jätettiin tulistelu toiseen kertaan. Niitä oli kymmeniä.  Paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, pari kolme taidettiin nähdä. Turistikausi on selvästi täällä jo loppunut. Kahvilakin oli jo kiinni. 














Torstai 2.9. Muddus kansallispuisto


Edellinen yö meni alkuillasta revontulten metsästykseen Kronogårdin naturreservatissa, tietoisesti etsitty paikka missä tulet näkyy sopivasti ja ihan kivathan ne oli.  Tie tähän luonnonpuistoon oli taas hiekkapohjainen eikä perillä ollut ketään, tien varrella jonkinlainen caravan alue ja jotain sotamuistomerkkejäkin? - tämän merkitys jäi epäselväksi :) 























Aamusta matka jatkui  ja päätimme jalkautua matkan varrelle sopivasti eteen tulleeseen Mudduksen  kansallispuistoon. Norjan vuoriin ja upeisiin tuntureihin tottuneelle tämä metsäinen alue ei kovin kummoista vaikutusta tehnyt. Mutta tänne vei paras tie ikinä :D 








Illaksi ehdimme ajaa vielä jopa koukkauksen Kiirunan kautta kun halusin nähdä miltä kaupunki, jossa 20 000 ihmistä joutuu siirtymään uusiin koteihin maan vajoamisen takia. Ja miltä näyttää kaivos, joka tämän on aiheuttanut. Kaivoshan on käytännössä keskellä taajamaa. Myöhään illalla ajoimme automme Jällivaaraan Dundred tunturin liki päälle asti ja yövyimme siellä. Ja olihan maisemat! Pieni jaloittelukin teki ihmettä pitkän ajopäivän päätteeksi.  Hyytävä tuuli ja 6 asteen lämpötila ei kesäloman tunnelmaa paljoa latistanut. 






















Perjantai 3.9. Vasikkavuoma naturreservat, Pajala


Matka jatkui kohti seuraavan viikon etappiamme Äkäslompoloa, jossa viettäisimme vielä viikon ylimääräistä lomaa, isäntä etätöitä tehden. Etsimme epätoivoisesti seuraavaksi yöksi sopivaa paikkaa revontulikyttäykselle. Selkeä sää ja hyvät ennusteet yöksi niin nyt tai ei koskaan kannattaisi valvoa.  Ja sellainen löytyikin vähän sattumalta. Vallan mainio paikka - ei valosaastetta ja upea avaruus joka suuntaan. Vasikkavuoman luonnonsuojelualue Pajalassa. 

Perille päästyämme meitä kohtasikin vallan yllätys, jätimme auton parkkipaikalle ja kävelimme n. 500 metrin matkan. Siellä oli muutama hyvin vanha rakennus, ilmeisesti jonkinlainen "kylätalo" ja kolme tulipaikkaa ja lintutorni. n. 500 metriä pitkien pitkospuiden päässä uudempi laavu, sielläkin kävimme katsastamassa, joten ei kun takaisin autolle ja laittamaan tykötarpeet pitkää iltaa tai jopa yötä varten valmiiksi. Aurinko laskisi jo kahdeksan jälkeen. Sillä välin portista, jossa puomit auki ja jonne emme kehdanneet itse ajaa ajoi kolme autoa ja kun käveltiin ruokinemme ja juominemme paikalle käynnissä oli toisella tulipaikalla iloiset juhlat. Hyytävässä tuulessa ja +2 asteessa ei tehnyt mieli jäädä avoimelle tulipaikalle istuskelemaan, joten isäntä otti sylillisen puita ja käveltiin kauimmaiselle suon toisella laidalle tulistelemaan. Kerran joutui käymään hakemassa täydennystä.

Kyseessä oli Pohjois-Euroopan suurin luonnonniitty, jossa tänäkin vuonna oli jo kerätty heinä - erikoisella laitteella joka oli vieläkin alueella. Siellä oli aikanaan ollut 279 latoa, mutta nyt enää vain 79, jotka oli entisöity hiljattain. 



Sielläpä tulistellessa vierähti aamukahteen. Vaikka Revontulikyttääjissä oli "illan ketjussa"  oli joidenkin mielestä maininta, ettei mittarit tänä yönä suosi rohkeaa niin toisin kävi! Oli aivan valtaisa show ja se jatkui ja jatkui... näpit jäässä ja polvet ruvella konttasimme pitkin pitkospuita etsien sopivia kuvakulmia ja peläten, ettei saa ikuistettua palaakaan noilla meidän vähäväkisillä kuvausvärkeillä ja taidoilla siitä mitä nähtiin. Mutta saatiinhan me jotain. Tässä isännän koostama video järkkärin muutamasta sadasta stillkuvasta. Onneksi oli sentään jalusta sille mukana, mutta olisi pitänyt olla kännykällekin koska nykyisellä kännykälläni jopa silläkin saa ihan kelvollisia kuvia. 







Koska tämä oli viimeinen iltamme Suomen rajojen ulkopuolella juhlistimme sitä kuvaamisen lomassa lämmittelemällä tulen ääressä :) 















Kaksi viikkoa Norjassa ja Ruotsissa, viikko Äkäslompolossa ja muutama päivä vielä mökkimaisemissa Mäntyharjulla ennen kotiinpaluuta.

...  4900 ajokilometriä, seitsemän kansallispuistoa, rapiat 200 käveltyä kilometriä, muutama kymmenen pyöräilykilometriäkin päälle. Paljon huikeita elämyksiä, silmänkantamattomiin silmänruokaa ja upeita unohtumattomia valokuvauskohteita, jylhä ihmeellinen luonto, kirpeät syysaamut, tanssivat tulet pohjoisella taivaalla, laskevan auringon värjäämät vuorenrinteet - niistä on hyvä lomamatka tehty. 























Kiitos kun jaksoit lukea, kohti uusia seikkailuja! Kiitos Tomi kun jaksoit kulkea kanssani nämäkin polut. Kiitos elämä on teit minulle tämänkin kokemuksen mahdolliseksi.  Kiitos maailman kaunein maa Norja.