28. tammikuuta 2016

3. Reetta reenaa

Oli elokuun alku vuonna 1988, tarkemmin sanottuna juurikin 1.8. Heitin tupakat, mitä niitä muutama oli Marlboro askissa jäljellä, piirongin laatikkoon ja läksin lenkille. Juoksulenkille. Tai no, ehkä ei voi puhua juoksusta vaan hölkästä. Sitä se oli silloin ja sitä se on nyt, sekin vähä mitä sitä on. Jossain välissä saatoin ehkä erehtyä luulemaan olevani jonkinlainen juoksija kun kävi vaikkapa kaksi kertaa päivässä lenkillä. Tai kun osallistui ensimmäisen kerran vuorokauden juoksuun. Tai kun ennätysmaratonin jälkeen Peräseinäjoella maalissa joku ohittamani mies tuli sanomaan, että helppoahan se on kun on noin laiha :)

Välillä oli muutama vuosi kun masennus meinasi vallata työttömän mielen, oli aikaa hitosti, mutta ei minkäänlaista intoa. Silti en tainnut koskaan olla kokonaista viikkoakaan ettenkö olisi käynyt jonkinlaisella lenkillä.

Olin täysin puhdas asfalttijuoksija. Jo hiekkatie oli minulle vastenmielistä. Mitä pitempi asfalttisuora sitä paree. Mettään polulle olisi ollut ulko-ovelta matkaa noin 5 metriä, mutta ei se kiinnostanut minua. Siellähän oli hirviä, karhuja ja susia. Ja punkkeja, niitä pelkäsin ehdottomasti eniten!



Ikinä en ole paljoa määrää tahkonnut, päinvastoin, joku ennätysviikko saattaa kaivamalla löytyä ehkä about 80 kilometrin paikkeilla. Ja aina oli viikossa yksi tai kaksi lepopäivää. Lisäksi olen aina ollut täysin lahjaton liikunnan suhteen, en osaa mitään erityisen hyvin, kaikista vähiten juoksemista. No, ehkä pikkasen hiihtää, ainakin joskus joku kehunut tekniikkaani :)

Parhaat muistot liittyvätkin hiihtämiseen. Lapualla Simpsiön Yöhiihto, perjantai illasta klo 18 aamu kuuteen asti hiihdettiin. Ensin oli mukana muutaman tunnin ajan useampikin urakoija, mutta loppuyönä enää minä ja kaksi miestä, Yö ja hiljaisuus. Vain suksen suhina. Päässäni soi Andrea Bocellin Sogno, entuudestaan vain hyvänpäivän tuttu mieshiihtäjä otti mut kiinni kurvissa, siinä tietyssä kurvissa ja ohittaessaan sanoi: olet sinä Merja kova tyttö hiihtämään. Se oli kaunein asia mitä minulle on koskaan sanottu.

Aamulla klo 4:50...alkoi satamaan märkää lunta, oli maaliskuun loppu ja keli aika lauhkea jo muutenkin, joten siihen loppui tytöltä suksen luisto ja lopetimme kaikki kolme siihen. Saldokseni sain 114 km hiihtoa, tyyli vaan vaihtui välillä perstan ja luistelun välillä. Olin tosi onnellinen!

Vaikka se ei ollut kilpailu niin pidän sitä yhtenä parhaana liikuntasuorituksenani ikinä. Maastokin oli sen verran haastava.

Kilpailu


Kilpaileminenhan on minulle yksi ja ainut syy siihen miksi harrastan juoksemista, sitä vähää mitä vielä harrastan. Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. En harrasta liikuntaa ylipäätään minkään muun asian takia kuin sen, että pystyisin vielä jossain lajissa, jollain tasolla ja joskus kilpailemaan. Rakastan kilpailemista, rakastan itseni haastamista, tykkäsin myös juoksuaikoinani kisata kavereita vastaan. Pohjanmaalla kun oli aina samat naamat mukana ja toisten vauhteihin oli hyvä verrata omaa kuntoaan. MUTTA - vihaan kilpailuun valmistautumista eli sitä vaihetta kun tietää että seuraavana aamuna pitää herätä kisa-aamuun, pitää yrittää syödä jotain, jännittää. 

12. maratonin jälkeen istuin Vaasassa Kaarlen kentällä korkeushyppypatjalla maalin jälkeen ja päätin, ettei ikinä enää. Ja siinä päätöksessäni olen pysynyt. Toki olen sen jälkeen juossut maastomaratoneja, mutta ne ovat mielestäni täysin eri asia. 

Mulle maratonit olivat aina ennätysjuoksuja, vaikka kroppa jo sanoi, ettei tämä nyt enää onnistu niinkuin alussa. Maisemia en ole ikinä lähtenyt maratoneille katselemaan. Oli pikkasen kremppaa, josta ei saatu  lääkäreissä oikein mitään selvää, vaikka sitä tutkittiin kaikin muunlaisin tavoin, paitsi ei otettu magneettikuvia, nimittäin nivuksen seudun vauriot näkyivät vielä, tai vasta viime vuonna otetussa magneettikuvassa. Jotain peruuttamattomia jälkiä vaurio oli jättänyt. Kokonaan vaiva ei juoksua lopettanut, mutta pari keskeytystä siinä tuli ja tuon viimeiseksi jääneen vääntö oli sen verran vaikeaa, ettei jatkaminen tuntunut enää mielekkäältä. Sen jälkeen juoksut ovatkin vähentyneet ja kisailut jääneet siinä lähes olemattomiin. Taitaa olla pari vuotta ainakin siitä kun viimeksi olin numerolappu rinnuksilla jossain tasamaan kisassa. 

Siinä

oli jotain tunnelmia liikkumisurani varrelta. Mutta nyt puhaltaa uudet tuulet. Mukaan on tullut yhtenä rakkaana lajina rogaining, jossa mulla on ollut kunnia saada kilpailla isännän kanssa joukkueena. Sitten on toinen laji, jota kohtaan tunnen suorastaan intohimoa eli seikkailu-urheilu, jossa myös sama mies on huolinut minut jo monta kertaa mukaansa kisaamaan. Molemmissa lajeissahan olen ihan vaan perässä hiihtäjä ja hyvä niin!

Tässä toinen ikimuistoinen kisa, hiihtomuistelon jälkeen tulee heti toiseksi parhaana suorituksenani kautta aikain - Tuulonen adventure - kuntosarjan voitto!



Nyt olen antanut itseni ymmärtää, että minun pitäisi hölkötellä Kanarian saarilla sellaisen 44 kilometrin pituisen polkujuoksukisan maaliskuun alussa. Siispä nyt treenataan :)

Reetta reenaa


tällä hetkellä mieluiten hiihtäen, mutta lumet suli, kelit meni. Viime viikonloppuna olimme siis Mäntyharjulla mökillä ja siellä saikin talvesta riemuita vielä oikeinkin mukavasti. Lauantaina hiihtoa pari tuntia, sunnuntaina lisää ja maanantaina vielä aamusta lumiliukukenkäilyä ja illalla kotinurkilla kaupungissa vielä hiihtolenkki Zeroilla. 




Loppuviikko onkin satanut vettä ja tekemisiin on pitänyt käyttää hieman mielikuvitustakin. Tärkeintä olisi saada pontta pohkeisiin, rajuutta reisiin ja pakaroihin pauketta. Sitä tänään kotona kerrostalon rappusissa 30 x 52 rappua ja välissä soutua 2 x 20 min. Iltapäivällä vielä sauvojen kanssa pieni kävelylenkki. Eilen olin  myös rämpimässä sauvojen kanssa Karjuniityllä vajaan tunnin. Huomenna pitäis keksiä jotain ainakin puoleksitoista tunniksi niin saisi seitsemän päivän saldoksi 11 tuntia liikuntaa. Se on hyvä määrä. Montaa juoksuaskelta ei siellä Kanarialla tule kuitenkaan otettua, kuten ei monessa muussakaan polkujuoksutapahtumassa missä olen ollut mukana ja maaliin silläkin tyylillä on päässyt. Toivottavasti myös tällä kertaa. Sitä odotellessa.

Talvi takas ja lisää treeniä!





23. tammikuuta 2016

2. Reetta rakastaa

Mitä rakastan?

Kaikkihan sen tietää, että Suuri Rakkauteni on hiihto. Tänään talven ensimmäinen "kunnon" hiihtolenkki, 20 kilometriä eteläisessä savonmaassa.



Isännän vanhemmilla on mökki Mäntyharjulla ja siellä saadaan olla aina kun ei isäntäväki itse viihdy ja se aika on yleensä talvella. Kesällä asustelemme pienessä rantasaunamökissä tai retkiautossamme, joka on sattuneesta syystä muuten ristitty Pakastearkuksi. Arvata saattaa ettei tuo muuten niin kätevä peli ole mikään talviauto, tästä pääsin parin talven takaisella retkellämme Vuokattiin nauttimaan täysin rinnoin, tai tässä tapauksessa pohkein. Jostain jalkatilasta nimittäin puhaltaa niin, että Reetta, vaikka varsin kuumaverinen noin muuten onkin ei edes kaksillakaan villahousuilla  tarkene.

Mäntyharju


Tämä pieni pitäjä on näin sydämeltään maalaistytölle kyllä aivan ykköspaikka. Olen aika nuori kaupunkilainen, eli olen ollut vain runsaat 8 vuotta "hesalainen" ja suurin osa lapsuus- ja aikuisiästäni asunut  tosi pienillä paikkakunnilla, muutamaa Seinäjoella viettämääni vuotta lukuunottamatta. Tykkään asua isossa kaupungissa, erityisesti tykkään siitä, että olen ihan vaan "nobody" enkä kaipaa tuttavallisia naapureita. Olenkin onnistunut välttelemään kaikkia samassa talossa asuvia niin, etten tunne ulkonäöltä kuin pari kolme muuta asukasta taloyhtiössämme. 

Mikä Mäntyharjulla on hyvää? No kaikki! Aivan mahtavat ulkoilumaastot. Pari kesää sitten valmistui Mäntyharju-Repovesi maastopyöräily/ uusi retkeilyreitti. Projekti oli meillekin läheinen kun saimme myytyä vähän valokuvia hankkeen käyttöön KLIK ja toki olemme joka kesä kuluttaneet ahkerasti reitistön polkuja joko maastopyörillä, patikoiden tai juosten. 

Ja sitten tämä HIIHTO <3 . Tällä hetkellä on käytössä ensimmäistä talvea muuten, lumetettu ensilumenlatu, pituus 2,8 km ja lisäksi oli lammen jäälle ajettu n. 2 km:n mittainen jäälatu. Löytyy myös viime viikonloppuna vierailtu matkaluistelurata ja vieressä hiihtourat Kurkiniemi- Taidekeskus Salmelan ranta välillä, pituus noin 5 km, Pyhäjärven jäällä. 

Aina ei asiat mene niinku Strömssööössä


Perjantai iltana tulimme tänne mökille. Makuuhuoneessamme sängyn päällä ollut lämpömittari näytti 0,4 astetta. Kaikki pakkasta. Mökissä on peruslämpö. Tai pitäisi olla. Ulkona on ollut viikolla 30 astettakin pakkasta, joten ei nyt niin kauhian suuri yllätys ollut, että viemärin lisäksi nyt oli vesijohtoputkikin jäässä. 



Ei siinä mitään, takassa valakia lämmittää nopeasti ja untuvamakuupusseissa nukkuu vaikka ulkona, mutta ne AAMUTOIMET. Koko yön jänskätti, että mihin kohtaan lähimettää sitä tekee biokätköpaikan. Suolistoni kun ei ymmärrä tällaisia tapauksia ollenkaan, ei se ymmärtänyt Nepalissa Island Peakin perusleirissäkään, noin 5000 metrin korkeudessa, telttamajoitus ja peltihökkelivessat. Kävin kerran, mutta en toista kertaa. Harmi kun ei tullut ottaneeksi kuvaa, mutta voitte kuvitella millainen se oli, kun yhdellä ja samalla reiällä käy monta sataa ihmistä vuoden kiipeilykaudella. Ei aina kaikilla osu just oikeeseen kohtaan. Varsinkin jos on vähän lentävämpää sorttia... Lukijoitani säästääkseni en viitsi kertoa lähemmin miten kävi Perussa Machu Picchulla. 

Mutta, ei meitä nyt yhdet viemärit ja vesijohtoputket lannista. Kotoa lähtiessämme otamme aina näitä tapauksia varten viiden litran pönikkä raikasta vettä ja pesuvettä sai toisesta kaivosta käsin haettuna. Hiihdon jälkeen täällä hemmotellaan vieraspaikkakuntalaisia ja sekä urheilukentän pukukopit että Kisalan urheilutalon pukuhuoneet ja suihkut ovat auki kaikelle kansalle, vettä tuli ja se oli riittävän lämmintä ja siellä sai rauhassa peseytyä. Lopuksi syömään Rosmariiniin ja päivä oli oikein hyvä päivä!












21. tammikuuta 2016

1. Raapustus

Tarkoitus oli alkaa pitämään blogia tässä vuoden alusta, mutta se vaan jäi ja jäi, suunnitteluasteelle ja vieläpä ulkoasun suunnitteluasteelle. Nyt tämä on kuitenkin valmis. Vai onko.

Miksi blogia? Miksi Rauta-Reetta? Kuka Reetta on?

"Reetta Sappinen syntyi Yhdysvalloissa vuonna 2008 ja on nyt 75-vuotias. Hän on leskirouva ja ammatiltaan sarjakuvasankari. Luonteeltaan hän on sangen särmikäs ja aina valmis kertomaan mielipiteensä asioista, mieluiten kuuluvalla äänellä ja erityisesti asioista, joista ei pidä. Useimmista asioista Reetta-rouva ei pidä."

Sellainen siis kuin minä.

Jopa fyysisesti muistutamme toisiamme.



Blogin otsikon mukaisesti Reetta reissaa, rogaa, rymyää, ravistelee ja rutistaakin - kun sille päälle sattuu. Saattaapa tuo joskus rakastaakin, kaikenlaista ja kaikkia.


Juttua tulee reissuista isännän kanssa ja ehkä joskus erikseen, harvemmin kuitenkin. Kisaamisista ja rymyistä, milloin mistäkin ajankohtaisista asioista.

Mitä tämä vuosi 2016 tuo tullessaan?


Tammikuu on sujunut jännäkakkan äärellä ja tulevan kesän suunnitelmia tehden. Isäntä pääsi joukkueineen PTL:lle ja se saneli kesän karkelot. Lähden reissuun tietysti mukaan eli elokuun loppupuolella runsas viikko vietetään Alpeilla Chamonix:ssa. Tämä on kolmas vierailu niissä maisemissa. Suunnitelmissa vaellusta ja toiveissa päästä katsomaan kisan kulkua reitin varrelle ja tietysti fiilistellä paikanpäällä ihmetellen tuota Euroopan ehkä suurinta vuorijuoksu tapahtumaa. 

Les Köykäset joukkueen osallistumisen varmistuttua suunnitelmat etenivät niin, että päätimme viettää 10 vaelluspäivää Pyreneillä. Tämä vuoristoseutu onkin entuudestaan tuntematonta meille, joten odotamme innolla tätäkin reissua. Samalla tarjoutuu tilaisuus seurata yhtä maailman kuuluisimpaa urheilutapahtumaa Tour de France a, 

Mutta...

ensin käydään kuitenkin kipaisemassa Kanarian saarilla pikku hölkkä. Matka alkaa 3.3. ja takaisin kotona ollaan 12.3. Ohjelmassa 44 km ja +1200 m. Muu liikenevä aika  käytetään polkujen koluamiseen.

Sitä odotellessa...

Kameran kanssa tai ilman raajojen liikuttelua mahdollisuuksien mukaan ja mitä nyt sohvan viekottelevalta kutsulta ehdimme :)

Toivotan kaikki lukijani tervetulleiksi blogini pariin.