26. toukokuuta 2016

Vierumäki Adventure 21.5.2016; Reetta ryskää

Aluksi on pakko todeta, että nämä seikkailu-urheilu tapahtumat ovat minulle Elämää Suurempia juttuja kuin mikään entisen elämäni maratoonit. Miksi näin, siihen on muutama selitys :D

45 vuotta elämästäni, tai niin kauan kuin muistan olen pelännyt vettä. Ei pelkästään uimista vaan vaikkapa esim. veneessä tai jopa laivassa oleminen on ollut haastavaa. Pelosta ja sen syystä on jotain hataria muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta. Joten en olisi ikinä voinut uskoa, että lotraan nykyisin veden kanssa ihan luontevasti.

Pyöräily. Olen aina ihaillut - turvallisen välimatkan päästä - hienoissa pyöräilyvarusteissa maantietä virtaviivaisesti kiitäviä pyöräilijöitä. Olen äärettömän huono pyöräilemään(kin), jostain syystä ei vaan suju se pyörittäminen. Vaikka olen aina pitänyt jalkojani melko vahvana osa-alueenani, niin sellainen kovaa tai vauhdikkaasti fillaroiminen ei vaan toimi kohdallani. En oikein löydä siihen mitään erityistä syytäkään, se ei ensinnäkään tunnu yhtään kivalta, sillä tavalla kuten "kovaa" tai täysillä juokseminen. Lisäksi pelkään yli kaiken kaatumista ja vaativalla alustalla kuten näissä kisoissa on aina, haaksirikot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus - riippuen tietysti reitinvalinnoista, mutta kyllä aina pyöräilyosuudella joutuu käyttämään ihan polkujakin. Jo hiekkatiellä kovalla vauhdilla alamäkeen meneminen on tosi jännittävää minulle ja väkisin tulee painettua jarruja. Suurin haaste on kuitenkin ylämäet. Ei jaksa. Huono kunto.


                                                                           Kisavideo!



Ylipäätään nämä seikkailukisathan eivät olisi minulle mahdollisia ilman hyvää kaveria - jo sen takia että suunnistustaitoni polkee edelleen paikoillaan, olenhan ollut jo kuusi vuotta suunnistuskoulussa, mutta joka vuosi jäänyt luokalle :D.  Siksi olen siitä, että saan näitä kokea ja kisailla - isännälle niin äärettömän kiitollinen.

Maratoneja ja juoksuja nyt voi aina tehdä yksinkin ja missä vaan, mutta näitä ei!

Taustaa

Vaikka isännällä on ollut kiivas tahti kilpailujen suhteen koko kevään, tämä taisi olla viiden viikon sisällä jo seitsemäs kisa hänelle niin sain sen houkuteltua välillä palauttelemaan Orange Team Hayabusan väreissä maksamalla osanottomaksun VIerumäki Adventureen. Kallista lystiähän se on, mutta joka sentin arvoista. En rakasta mitään muuta niin paljon kuin sitä, että saan laittaa kaikki jäljellä olevat fyysiset ja psyykkiset voimavarani peliin, kello käy ja saa kisata toisia vastaan. Vaikka kysymyksessä on kuntosarja niin kyllä siinä kisan tiimellyksessä aina on ainakin kärkijoukkueilla kisaaminen toisia vastaan suuressa roolissa. Niin nytkin. Niinpä minullakin meni koko reissu laikka suorastaan mustanpunaisena.

Kisaan oli melko vähän ilmoittautumisia ja hetken ajattelin, että jos mentäis kuitenkin sekakilpasarjaan, siinä kun oli vain kaksi joukkuetta mukana. Kaikista eniten osanottajia oli tietysti kuntosarjassa, 19, joten olishan se siinä paljon kivempi päästä esim. kolmen sakkiin kuin kilpasarjassa. Vaikka Maisalan Jola aina muistaa meitä muistuttaakin - näin tapahtui jälleen - "te olette väärässä sarjassa" - lupasin tintata kuonoon seuraavan kerran jos vielä sanoo niin :) Minä siihen, että no kun täällä ei ole sarjaa vanahoolle rupsahtaneille akoolle. On aivan eri asia kisata 25 vuotiaana kuin 55 vuotiaana. Siitä ei pääse mihinkään, vaikka kuinka muuta väittäis.

Prologi


Pihasuunnistus. Kartta isännälle käteen, lähtölaukaus - kartta auki ja matkaan. Isäntä tietysti hyvänä suunnistajana pääsi heti jyvälle, 9 rastia ja joka rastilla kirjain. Niistä muodostunut sana piti tuoda vaihtoon. Minä en jaksanut tietenkään kunnolla juosta, joten aika heikkoja oltiin. Tai ainakin itsestäni siltä näytti, mutta jälkikäteen katsottuna ei se niin mennytkään. Kilpasarjalaiset siinä edellä hieman hämäsivät.

MTB


Yllätykseksemme huomasimme väliajoista ja gps seurannasta jälkikäteen, että lähdettiin kuntosarjalaisista kolmantena matkaan, heti kakkosen perään. Se saattoi kyllä johtua siitä, että n. 200 metrin päässä kisakeskuksesta oli QUEST jonka sai suorittaa missä vaiheessa tahansa, kuitenkin ennen maalileimausta. Ainakin kisan voittanut joukkue meni suoraan prologista sinne. Jonotusaikaa ei kuitenkaan hyvitetty, eli me päätettiin tehdä se MTB osuuden jälkeen, jolloin se osui jopa reitille sopivasti.


Pyöräilyosuuden aluksi pysyin minäkin ihan hyvin edellä menevän miesjoukkueen mukana, jopa metsäautotielläkin aluksi, mutta mäkinen reitti alkoi nopeasti painamaan ja  jäin kuin nalli kalliolle. Yritystä kyllä oli. Maastopyöräilyä oli yhteensä vajaa 20 km ja perässä tulleet neljä viisi joukkuetta otti meidät kiinni ja ohittivatkin. Tosin parilla rastilla saatiin muutama joukkue uudelleen liki kiinni, kiitos isännän aivan valtavan hyvän suunnistuksen - jälleen kerran. Vauhti kun ei ollut kova niin ei virheitäkään tullut yhtään.

Pyöräilyn viimeinen eli rasti 7 olikin vinkee, se oli pienessä saaressa. Kilpailun järjestäjistä Tatu, jos nyt nimen muistan oikein oli rastilla kuvaamassa ja kysyinkin heti, että kuinka kaukana rannasta rasti on, rastia leimatessa kun molempien pitää olla enintään viiden metrin päässä rastista, joten ajattelin ettei minun tarvitse uida. Vastaus oli 12 metriä, joten heitin pelastusliivin päälleni ja suorastaan hyppäsin veteen :) Vaikka hän sanoi kyllä, että kun ei palkintoja kuntosarjassa jaeta niin voi jos moraali antaa myöten toinen olla uimatta. Isäntä oli kumminkin nopeempi ja sainkin ennen vastarantaa palata jo takaisin. Aivan mahtavan virkistävä uinti! Siinä vaiheessa olikin jo vähän tullut sopivasti kuuma :)
      
  Mikäs merenneito se sieltä lammesta nousee !
Pyöräilyn lopuksi tehtiin questi, joka oli aivan mahtava vaijeriliuku seikkailupuistossa. Oikein kiva! Enemmänkin olis voinut siellä vaijerin varassa kiikkua.

Kuva: Emmi Väisänen (Kiitos!)

Melonta


Reittikirjassa oli ohje - ota melat ja liivit, eli ne piti ottaa vaihdosta ja suunnistaa sitten kanoottien luo. Isännän hoksottimet oli jo suunnitteluvaiheessa pelittäneet ja sanoi, että melat ja liivit pitää ottaa vaihdosta, mutta minä väitin, että ei se voi olla mahdollista. No - annoin sitten periksi asian suhteen kun kapteenien puhuttelussakin se tuotiin selvästi esiin. Olin ajanut niin kovaa kuin vaan pääsin fillarilla ja jalkani olivat aivan hapoilla. Juoksemiseni on kuten tunnettua kamalaa katseltavaa, mutta en uskalla edes arvailla miltä se näytti niillä tukeilla. Olin joutunut tunkkaamaan jokaisen pienehkönkin ylämäen. Ja niitä riitti! Kaikkihan tietävät, että juoksen tällä omintakeisella varmalla tyylilläni - perse ämpärissä, mutta että pyöräilenkin samalla tyylillä oli vähän itsellekin yllätys! Nousua tulikin liki 500 m koko reissulla.


Melonta on aina meille hyvä. Nyt oli alla inkkarikanootit ja se oli vielä parempi. Meillä on oma kanootti mökillä ja sitä on tullut uitettua ihan kiitettävästi vuosien varrella. Siinä sitä revenneellä hauisjänteellä vetelin kuin viimeistä päivää. Heti alkuunsa rantauduttiin ja meitä edellä oleva joukkue jostain syystä rantautui paljon kauempaa. Piti kantaa kanootti harjanteen yli ja jatkaa matkaa toisella puolella. No, siinä hommassa ei minusta ollut mitään apua. En pysty sellaista raskasta kanoottia kantamaan pätkääkään tällä kädellä.

Rastilta rastille hivutettiin edellä menevän joukkueen etumatkaa kiinni kanootin mitan jos toisenkin, kunnes viimeisellä rastilla ennen rantaa menimme sitten lopullisesti ohi. Maalissakin lopulta oltiin ennen heitä vaikka juoksuvauhdissani ei ollut kehumista.Tämän joukkueen päänahasta olen kyllä ylpeä, olivathan he meitä runsaasti nuorempia ja urheilullisen vetreitä

Melat ja liivit taas juostiin vaihtoon.

Juoksu/Suunnistus


Tarkkaakin tarkempaa työtä isännältä. Minä vikisin perässä. Ihan hirveät jalat mulla oli, hapot jylläs fillaroinnin ja kanootissa istumisen jälkeen niin, että luulin etten mitenkään pääse maaliin asti. Alkumatkasta yritin raskaan hengityksen lomassa kysyä vienosti navigaattorilta, että kuinka pitkä matka tätä on. 7 km sanoi ja ajattelin kauhuissani, että se on mitattu linnuntietä ja tarkoittaa varmasti ainakin kymmentä kilometriä - ei onnistu minulta millään. Alun kova asfaltti alusta oli helpotus ja hiekkatielläkin vielä pysyi juoksu jotenkuten kasassa. Pehmeämmillä alustoilla ja polulla olen umpisurkea!.

Heti kakkosella tuli pikkasen riitaa kun esitin ärsyttävän kysymyksen, johon en saanut mieleistäni vastausta. Jankutin sitä sitten parin kilsan verran. Tämmöinen hetki meille aina tulee näissä kisoissa kuten myös rogassakin, oma vika tietysti kun en itse ottanut tälläkään kertaa karttaa ollenkaan. Siitähän katsomalla olisin vastauksen kysymykseeni saanut eikä olis tarvinnut kiukutella. Anteeksi!


Maaliin jaksoin kuin jaksoinkin. Vaikka koville se totisesti otti. Olimme sijalla 6. voittajakaksikko oli isä - tytär mutta me olimme toiseksi paras sekapari. Tietenkin suurin osa kisan kulusta oli taas kuten aina ennenkin täysin isännän ansiota, siitähän ei pääse mihinkään eikä ole tarkoituskaan. Tykkään kulkea mukana. Siinä on itselle ihan tarpeeksi haastetta.

Matkaa tuli 33 km ja aikaa käytimme 3 h 20 min. Voittajille hävisimme n. 30 minuuttia.

Hienot puitteet kisalla, ensi vuonna kuulemma samassa paikassa ja samaan aikaan. Pulkkisen perheen taattua toimintalaatua. Lopuksi ruokaa ja hieman fiilistelyjä ja hulvatonta nauramista veljeksille ja heidän kertomukselleen kisan kulusta, olivat ensimmäisessä kisassaan mukana ja meno oli ollut sen mukaista.

Olen kumminkin oikeinkin tyytyväinen kisan kulkuun, minusta ihan hyvin - revenneellä perseellä ja revenneellä hauisjänteellä. Vaikka perässä vain sain kulkeakin. Isännälle 10+ suunnistuksesta ja kovista hermoista. Järjestäjille kiitos, tullaan varmasti ensi vuonnakin mikäli aikatauluun vaan sopii.

Kisan kulkua voi seurata tästä LINKISTÄ.

Se meinas unohtua kertoa, että sen verran KIIRUSTA piti koko ajan, ettei meinannu taas ehtiä edes eväitä syödä. Napsin repun sivutaskusta matkan aikana kokonaista 4 pihlajanmarjakarkkia suuhun ja yhden geelin häthätää.

2. toukokuuta 2016

Salpaus-Rogaining, Nastola 30.4.2016

Aikaa on vierähtänyt siitä kun Reetta viimeksi muisteloitaan tänne kirjoitteli.

Maaliskuussa hiihdeltiin, lumiliukukenkäiltiin, potkukelkkailtiin Kicksparkilla ja samoiltiin kuten aina ennenkin. Pääsiäinenkin tuli ja meni. Huhtikuussa yrittelin viritellä pientä huippuhuhtikuu tunnelmaa, mutta polvi ei kovin tykännyt Malminkartanonmäellä jyystämisestä, joten nousumetrit jäivät aika vähiin. Koko kuukauden saldo vain noin 5800 - kaikkia en tainnut edes muistaa merkitä ylös.

Sitten tuli kauan odotettu VAPPU aatto ja varsinaiset Vappu-juhlat.

Hei me rogataan!


Kuuluttelin paria itselleni Salpaus rogaan ja Maija ystävällisestä lupasi lähteä mukaan. Tiesin heti, että olen turvallisissa käsissä. Maija on erittäin rauhallinen ja varma suunnistaja, sen verran olemme yhdessä harrastuksen parissa toimineet. Muistaakseni varmistin myös, että hän tietää mihin on ryhtymässä eli että joutuu metsään keskivertoa heikomman suunnistajan kanssa, joka kaikenlisäksi on kokovartalo rampa ja hidas muutenkin liikkeissään.

Teimme yhdessä kyllä suunnitelman, käsityötarvikkeet oli Maijalla täydellisessä hallinnassa ja minä hahmottelin reittiä kartalle.  Lankaa kieputeltiin nuppineulojen lomassa kerran jos toisenkin ja erilaisin variaatioin, mutta yksi ja ainut tuntui parhaalta meille ja se valittiin. Jostain syystä olen aina lähdössä kiertämään reittejä vastapäivään, ei ikäänkuin tule mieleenkään lähteä myötäpäivään. Nyt kuitenkin tehtiin huomio, että lännessä on vaikeimmat rastit pimeää ajatellen ja lähtösuunta oli siis länteen.

Helsingistä lähtiessä oli kaunis lämminkin aamu, mutta säätiedotukset oli lupailleet juurikin Salpausselän seutuville jopa yhtäjaksoista sadetta tunneiksi. Ja sade alkoihin heti jo lähestyessä kisakeskusta aamuyhdeksän aikoihin.

Paukusta hieman haparoiden matkaan, taisimme tässä kohtaakin jo antaa parisataa metriä muille etumatkaa kun ei oikein tiedetty mistä lähtökarsinasta on parasta ampaista reitillemme. Satoin kaatamalla ja meillä oli sadetakin päällä ja mulla jopa sadehousut. No arvasihan sen, että lämmin tuli jo kilsan parin päästä. Samoin tarve biokätkölle. Pirättelin tyylikkäästi ja päästelin ilmoille muutaman tuhnun, hajuttomana.

Välillä pikkasen hölkättiin kohti ensimmäistä rastiamme, 93.  Saimme kiinni nuoren miehen kera vanhemman miehen, jotka tutkiskelivat touhukkaana karttaa. Kysyivät olemmeko menossa 42:lle. Ihmeteltiin, että miksi he siinä olivat - niin pahasti pois reitiltään kun selvisi, ettei heillä ollut mitään reittiä ja eivät edes tienneet, että rastit oli pisteytetty eri arvoisiksi. Pidettiin pieni kurssi lajin saloista :)

Kohta takaa kuului, onko se merja ja Sikakorven Sisun Anttihan se siellä seurueineen tuli ja heidän kanssa mentiin sitten enemmän tai vähemmän yhtäjalkaa 4 tai 5 rastiväliä. Mukavasti aika kului jutustellen niin, että meinattiin päästää yhdestä risteyksestä ohi, mutta onneksi minun kartturini oli hyvin kartalla ja opasti helläkätisesti porukan oikeille uomille.

Sade alkoi loppumaan jo tunnin puolentoista kohdalla, olihan sitä paidat märkiä sadetakin alla ja housut jo riisuinkin heti alkuvaiheessa. Helpotti etenemistä kummasti. Muutama hölkkäaskel aina välillä otettiin, minä varsinkin koska Maija on niin kova kuntoinen, että käveleekin niin kovaa ettei tämmönen huonokuntoinen meinaa millään perässä pysyä.

Suunnistus sujui hyvin. 101:llä poukkoili pari tyttöjoukkuetta huhuillen heti meille, että oletteko löytäneet rastin. No, eihän me kun vasta tultiin. Kuultiin, että se oli aika vaikea, mutta meidän eduksi tuli Maijan hyvä suunta ja tyttöjen poukkoilu, kun heti pian kuului iloista huutelua että täällä se on. Sitä ei siis tarvinnut etsiskellä yhtään. Hyvä tuuri!

Maisemat oli hienot täällä Pajulahti/Nastola ulkoilureitistöllä ja polutkin selkeitä.



Seuraavat neljä rastia meni vielä erittäin hyvin eikä edes hapuilua esiintynyt. Tässä vaiheessa jo annan tunnustuksen Maijalle, minä vain seurasin kartasta minkä kykenin, pyyhiskelin silmälaseja ja yritin estää niitä huurtumasta. Biokätköllä oli käynyt tässä vaiheessa jo parikin kertaa ja ei oikein saanut mitään tulemaan ja alkoi vähän hävettämään tuollainen puskassa hyppääminen, joka jarrutti tietysti muutenkin hidasta matkantekoani.

Seuraavaksi oli erittäin pitkä siirtyminen rastilta 95 rastille 103. Noin kolme kilometriä puuduttavaa asfalttitietä. Rasti oli kuitenkin helpohko. Tietynlaista hapuilua oli jo ilmassa. Oma ote herpaantui ja varsinkin metsässä en kyllä yhtään pystynyt tihrustamaan kartasta mitään korkeuskäyriä, ainut keinoni auttaa suunnituksessa oli ottaa suuntaa. Keli oli jo ihan lämminkin ja sadetakin oli riisuttu. 103:lle mennessä oltiin katsottu jo vähän valmiiksi 45:lle menoreitti. Vastassa tulisi olemaan suo. Mutta päätimme käyttää hyödyksi pellonreunan metsänpuolta ja siitä suunnalla suoraan rastille, suon yli että heilahtaa!

Mutta ei poijaat, ei NÄIN suunnistuskisassa toimita :)

Tulitussuo oli nimensä veroinen. Tässä kohtaa on hyvä mainita, että en koskaan noin 20 rogakisan aikana ole tallonut YHTÄ märässä maastossa kuin nyt olimme. Kaikki peltotietkin olivat ääriään myöten täynnä vettä. Tähän kohtaan tarpeeseen tuli kiitokset vedenpitävistä sukista ja gaitereista. En edes uskalla ajatella miten ilman niitä olisin pärjännyt!

Vaikean pusikko-osuuden jälkeen saavuimme suon reunalle. Olin ajatellut, että ei kovin märällä suolla voi kasvaa koivuja, jotka näkyivät tieltä jo. Kuinka väärässä olinkaan. Pelkäsin, että jos oltaisiin lähdetty sitä ylittämään niin hukuttu me oltais. Niimpä teimme päätöksen pyörtää päätös ja pyristelimme karmean rämeikön yli tielle, jota pitkin kiertää polkua kautta rastille. Siellä sahailimme sitten ainakin puoli tuntia ja olimme jo lähdössä pois kun Maija sanoi, että no tässä on vielä yksi kumpare ja lähti tarkistamaan sen. Siellähän se sitten oli. Kävi ilmi, että olimme jo kerran menneet siitä noin viiden metrin päästä ohi, mutta tiheikkö oli niin täynnä kuusia ja alusta vaikea edestä, että keskityimme vain jalkoihin tuijottamiseen eikä huomattu rastia, joka oli kyllä aika piilossakin.

Olimme varmasti tunnin verran tiheässä juuri hakatussa metsässä ja jonkinlaisella järkyttävän rapaisella tieosuudella ja eikun kohti 91:stä. Paljon taas edessä metsää ja tämäkään rasti ei ollut helppo. Hukkasimme melko päämäärättömään haahuiluun paljon aikaa. Kello kävi. Minusta ei paljoa apua ollut, paras apu oli Maijan raudanlujat hermot. Minä keskityin lähinnä kiroiluun ja kakkakikkareiden pirättämiseen. Ne meinasivat aina tulla omia aikojaan ulos, mutta kun ajattelin että seuraavan kiven taakse vois taas pyllistää niin vetäytyivät ilkeyttään takaisin piiloihinsa.

Tässä vaiheessa aloin jo väsyä pahasti ja nilkkakin alkoi olla jo siinä kunnossa, että pikkuinen pelko oli että seuraavaan suonsilmäkkeeseen upotessaan se varmaankin vääntyy jo niin pahasti ettei siitä enää tule kalua. Varsinkin kun seuraavalle rastille (72) mennessä mentiin kaltevaa rinnettä ylös ja jalka vääntyili pahasti. Kinesioteipattu polvi sen sijaan oli oikein hyvä, en edes muistanut sitä koko matkan aikana. Pari kertaa se narskahteli äänekkäästi asfaltilla kun yritin hölkätä välillä. Selkäsärky alkoi nyt ehkä normaalia myöhemmin vasta, otin Panadollin joskus 9 aikaan illalla vasta, ehkä olisi pitänyt aikaisemmin ottaa.

44 oli taas äärettömän vaikea. Nämä loput rastit kaikenkaikkiaan ei vähiten siksi, ettei nähty loppumatkasta oikeastaan ketään muita. Olimme myös varautuneet siihen, että maastossa olisi kovastikin helposti tunnistettavia valmiiksi tallattuja uria rasteille, mutta näin ei ollut. Oli niin märkää joka paikassa, että siihen liujuun hukkui kaikki. Löydettiin sekin rasti kuitenkin, mutta tähän mennessä oli varovaisesti arvioiden tunnin verran mennyt aikaa turhaan haeskeluun.

43:lle mennessä takaa tuli salamavauhdilla kolmen kopla, kisan voittajat LES KÖYKÄSET. Olin valmistautunut kuulemaan iloista naurun solinaa ja hellämielistä kettuilua toisilleen, mutta ei, todella hiljaisia poikia oli. Mutta voitto vaatii aina veronsa. Kyllä he maalissa sitten ruokaa saatuaan jo vähän mukavia olivat  <3.

Sitten se tapahtui. 44 rastia emme koskaan löytäneet. Kello tikitti jo siihen malliin, että laskiskelin hätäpäissäni että aika riittänee juuri ja juuri tällä meikäläisen hitaalla etenemistavalla maaliin saakka ajoissa ja alkuperäistä reittusuunnitelmaa mukaisesti. Sanoin Maijalle, että tämä meidän päämäärätön etsiskely jälleen kerran ihan hirveässä ryteikössä ja todella märässä metsässä suonsilmäkkeiden keskellä ei johda mihinkään, meidän täytyy ottaa suunta kohti pururataa ja sieltä pois. Näin teimme. Pettynyt olohan siitä jäi. Maija on äärettömän sinnikäs ja periksiantamaton kartturi, mutta väsymys alkoi jo painamaan silmäluomia. Olihan kello jo 10 illalla ja pimeys laskeutunut. Otsalamput valaisivat huonosti märässä tiheikössä ja kosteus laskeutui valon säteeseen ja alkoi taas silmälasitkin menemään huuruun. Minua ei kumminkaan yhtään peloittanut, sanoinkin Maijalle että hänen kanssa on niin turvallista mennä ettei edes tule hätäännystä ajatelleeksi. Maija sanoikin, ettei meillä ole mitään hätää :) Kiitos!

Pururadalle päästiin vaikka vaarana oli, että suunnalla summamutikkaisesta lähtöpaikasta mennessä oltaisiin ajauduttu liiaksi pohjoiseen ja ulos pururata alueelta ja siellä sitten oltaisiin ihmetelty tovi jos toinenkin.

Päätimme sitten mennä loppu kuten aikomus oli. Ja näin tehtiin. 21 pururadan vieressä, pitkä siirtyminen 72:lle meni hyvin, tässä vaiheessa olin jo tipahtanut kartalta suosiolla, mutta pääsin sitten taas takaisin kyllä. Maija pinnisti minutkin välillä juoksuun ja loppu 82:sen kautta maaliin sujui ihan hyvin, vaikka sai siinä töppöstä pistää toisen eteen ihan viime metreille asti.



Maalissa sijoitus 25 / 38. Pisteitä 1110. Etenimme ajassa 11:51:45  52,4 km mikä oli täysin suunnitelman mukainen. Ei oltu huonoja, joskaan ei hyviäkään. Omassa ikäsarjassamme varmasti ihan kelpo suoritus! Aivan kamalan iso kiitos Maijalle suunnistuksesta ja siitä kun ylipäätään lähti mun mukaani. Tulen kyllä toistekkin :)



Nautitut eväät:

ensimmäinen kerta ikinä kun juoma meinas loppua. Mukana oli vain kaksi Salomon liivin pehmeää tissipulloa eli noin 1 litra, tosin luulen, että ne oli vähän vajaat. Ja lisäksi 2 dl kokistölkki, joka maistui aivan ihanalta noin 9 tunnin kohdalla. Maija antoi myös huikat omasta juomapussistaan.

1 geeli

2 kourallista irtokarkkeja

1 Pepe laku

1 voileipä