Reetta Sveitsin vuorilla, poluilla ja jäätiköillä 13 - 24.7.2017

Kuva Kleine Scheideggeniltä Eigergletscherille menevän reitin varrelta

Grindelwald on kunta Bernin kantonissa Sveitsissä lähellä Interlakenin isoa järvialuetta. N. 4000 asukkaan kylä on tunnettu talvi- ja kesämatkailukeskus ja sen myös me saimme huomata kun vietimme osan kesälomastamme tässä pienessä idyllisessä jylhien vuorten sylissä lepäävässä kylässä. 

Pääsyy miksi matkasimme juuri tänne oli 15.7. kisattu Eiger Ultra trail, josta kirjoitin jo kisaraportin ja se löytyy kuvilla höystettynä tästä https://rauta-reetta.blogspot.fi/2017/07/eiger-ultra-trail-51k-couples.html

mutta olimme varanneet kokonaisen seuraavan viikon kisan jälkeen tutustumiseen ja retkeilyyn alueella. 

Tähän vuodenaikaan oli samoille poluille ahtautunut aika paljon erityisesti japanilaisia ja kiinalaisia turisteja kun taas kaupungissa oli lisäksi vielä paljon arabimaista tulleita perheitä viettämässä lomaa. Mutta koska emme juurikaan lomillamme vietä aikaa kaupungin kaduilla, lähinnä kävimme vain syömässä pari kertaa ja lasillisella viiniä paikallisessa baarissa niin hyvin mahduimme muiden turistien sekaan vaikka keskusta on aika pieni. Kylästä löytyy kaikki palvelut, erityisen paljon hyviä urheiluliikkeitä, tosin hintatasohan on kuten joka paikassa Sveitsissä aika huikea ja erityistavaroissa kuten urheiluvälineissä paljon korkeampi kuin meillä Suomessa. 

Lensimme siis Zurichiin, josta vuokra-autolla Bernin kautta noutaen pari ystäväämme mukaan. Majapaikkamme olimme varanneet Booking.comista, kuten yleensäkin ja kaikki oli tälläkin kertaa kuten oli luvattu. Avain odotti meitä, tosin alueella olevat katutyöt haittasivat hieman pysäköintiä, mutta sillekin oli järjestetty tilapäisratkaisu. 

"Bernin Alpit kohoavat noin kilometrin korkeudella sijaitsevan Grindelwaldin kylän eteläpuolella jyrkästi, osa yli neljän kilometrin korkeuteen. Grindelwaldin korkeimmat vuoret ovat Mönch (4 107 m mpy.), Schreckhorn (4 078 m), Fiescherhörner (4 049 m), Lauteraarhorn (4 042 m) ja Eiger (3 970 m). Kunnan eteläosassa sijaitsee myös jäätiköitä, kuten Unterer Grindelwaldgletscher ja Oberer Grindelwaldgletscher." (Lähde: Wikipedia)

Torstaina pääsimme iltapäivästä perille majapaikkaamme. Ja mikä upea näköala huoneistomme ikkunasta avautuikaan. Edessä Eigerin kuuluisa "the North Face" ja jäätikötkin. Niilos lähti vielä iltalenkille Juhan kanssa. 

Perjantai 14.7. kului numerolappujen hakureissulla ja kisatunnelmasta kiireettömästi nauttien. Numerot sai vain näyttämällä passi ja myös kaikki kisassa pakolliset varusteet tarkistettiin.

Lauantai 15.7.

kului siis kisassa, jossa taivallettiin oheisella reitillä 52,9 km aikaan 12 h 15 minuuttia ja nousumetrejä kertyi 3040.

Sunnuntai 16.7.

Päivä seikkailua läheiseen laaksoon, josta hissillä ylös sillä aikaa kun Päivi ja Juha menivät ylös hienon Via ferratan nimeltä  Kandersteg.  Hissin päätepisteessä oli mökki 1723 metrin korkeudessa. Me minä, Niilos ja Aki käyskenneltiin läheisellä Wanderwegillä kameran kanssa ja nautimme majan maukkaista antimista sillä aikaa kun odoteltiin muita. Paikka oli myös suosittu liitovarjoilijoiden nousupaikka. 

Paluumatkalla kävimme uimassa Interlakenissa Thunsee:ssä, jonka vesi näyttää turkoosilta kauempaa katsottuna, mutta paikanpäällä lähinnä hieman samealta. Pojat tekivät vielä iltalenkin kukkuloilla.

Vuoristomajalla oli oma maidon- ja juustontuotantovälineistö :D

Maanantai 17.7.

Porukan muut jäsenet lähtivät suorittamaan Via Ferrataa nimeltä Rotstock, jossa pääsee koskettamaan kuuluisaa Eigerin pohjoisseinämää eli vuoren huiputus. Asemalta ostimme isännän kanssa Jungfraupass:t, kuudeksi päiväksi, joilla saa matkustaa liki kaikilla alueen hisseillä, paikallisbusseilla ja kaikilla junilla aina Interlakeniin Ost:n ja West:iin saakka. Niin paljon kuin haluaa sen kuuden päivän ajan. Lisäksi sillä saa puoleen hintaan junalipun Jungfraujoch:iin josta kerron myöhemmin. Kuuden päivän passi maksoi 255 e ja oli joka pennin arvoinen, koska hissit ovat todella kalliita ja junamatkatkin.

Hyppäsimme siis junaan, joka nousee kylästä Kleine Scheidegg:iin ( https://www.jungfrau.ch/en-gb/kleine-scheidegg/ ) aina 2061 metrin korkeuteen asti. Ja jatkaa vielä tovin ylöspäin yhden aseman ja siitä sitten suoraan vuoren läpi vielä ylemmäs jäätikölle asti. Tämä on Euroopan korkeimmalla menevä rautatie. Jäimme pois kuitenkin alemmalla asemalla ja kävelimme yhdessä ylemmälle asemalle ja siitä Eiger trailia palan matkaa. Olin aika väsynyt ja en pysynyt muiden tahdissa. Omat kiireeni kun olivat ohi niin köpöttelin vaan hiljakseen. Via ferratalle en uskaltanut noilla koivilla lähteä. Isäntä ja Aki vuokrasivat kiipeilyvälineet juna-aseman matkamuistomyymälästä. 

Kävelin ihan kiipeilyreitin alle asti ja pidin siellä vähän taukoa ihaillen muiden menoa vuoren yli ja palasin takaisin ja löysinkin sellaisen "köyhän miehen via ferratan", jonka kautta kipusin toiselle puolelle jäätikön reunalle odottamaan muita. Oli kuuma päivä! Alas menin myös junalla.    

Via ferrata nousee toiselta puolelta vuorta notkosta ylös...

Jaloittelua kertyi 9 km ajasa 2 h 3 min ja nousua 570 m.

Tiistai 18.7.

Jälleen oli tiedossa lämmin päivä ja aamulla varhainen herätys. Vuorillehan kannattaa aina lähteä aamusta, iltapäivästä voi sää muuttua hurjaksikin ukkoskuuroksi ja näin tänään tapahtuikin. 

Hissillä Päivin kanssa Firstiin  (https://www.viator.com/Swiss-Alps-attractions/First-Cliff-Walk/d5015-a25487) , joka siis oli tuttu paikka jo kisasta. Juhaa ja Tomia odotellessa, jotka olivat lähteneet tunkkaamaan alhaalta asti otimme toiset aamukahvit ja mikäpä siinä oli kauniissa maisemissa cappucinoa maistellessa.

Kun pojat pääsivät perille hissiasemalle lähti tämä innokas pieni ryhmä huiputtamaan  Schwarzhoren  (2928 m) vaikka isännällä ei ollut via ferrata varusteita mukana niin meni ilman niitä, vaikka se ei nyt ollut kovin sallittua :D 

Minä lähdin fiilistelemään kisareitille kameran kanssa ja vietin kiireettömän päivän muiden turistien joukossa. Lopuksi kävelin alemmalle asemalle ja kun isäntä viestitteli olevansa tulossa alas niin jäin hetkeksi odottelemaan ja yhdessä laskeuduttiin sitten jalkaisin alas kylään asti upean ukkosen 

säestyksellä. 

Päivän saldo 16,1 km ajassa 4 h ja nousua 215 m ja laskua n. 1200.

Keskiviikko 19.7.

Juha ja Päivi lähtivät viimeisenä Sveitsinpäivänään etsimään uusia vielä jännittävämpiä vuoristomajoja ja sen jälkeen kotimatkalle. Me isännän kanssa lähdimme junalla Kleine Scheidegg:n kautta Jungfraujoch:iin. Aioimme viettää siellä koko päivän.

Jungfraujoch

Jungfraujoch on Mönchin ja Jungfraun vuorenhuippujen välissä sijaitseva sola Bernin ja Valais'n kantoneiden rajalla Sveitsissä. Se on osa Unesconmaailmanperintöluetteloon nimensä saanutta Jungfrau-Aletsch-suojelualuetta. Harjanteen matalin kohta on 3 466 metriä merenpinnan tasoa ylempänä

Tämä uskomaton paikka on Sveitsin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja siellä vierailee vuosittain 800000 matkailijaa. Paikalle menee siis rautatie, joka on ristitty TOP OF EUROPE nimellä, koska se on tosiaan euroopan korkeimmalle menevä rautatie.

Tässä kuvassa junaradan rakennustöissä menehtyneiden nimiä

Käveleskelimme maan alla sijaitsevalta juna-asemalta opasteiden mukaan etsien ulospääsyä ja kun näimme hiihtäjän kuvan niin sitä kohti tietysti. Itse rakennus, jossa sijaitsee mm. sääasema ja lukuisia ravintoloita ja kauppoja ei meitä niinkään kiinnostanut. Lisäksi ne olivat tupaten täynnä intialaisia ja japanilaisia matkailijoita. 

Pääsimme tunnelista ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja näimme opastaululla vihreän valon palavan jonkun hutten kohdalla eli sinne siis!

Eli jäätikkökävelyä latukoneella tampattua ja merkittyä reittiä pitkin Mönchjochhuttelle 3860 metriin. Paljon muitakin kävelijöitä, toki kun oli ylämäkeä jotkut kääntyivät hyvissä ajoin takaisin mutta me tietysti, tapojemme mukaan perille asti, vaikkakin jo noissa korkeuksissa laittoi hieman puuskuttamaan ja päätänikin alkoi korkeus särkemään. Juotavaa ja molemmilla reput ja kaikki muutkin vaellusvarusteet mukana jaksoi kuitenkin hyvin ja ylhäällä joimme rommilla maustetut cappucinot. Kyllä maistui hyvältä!

Paluu samaa reittiä alas ja vielä kävimme katsastamassa pari näköalatasannetta, josta näkyi itse jäätikölle paljon paremmin. Aletsch Glacier, saksaksi Aletschgletscher on Alppien suurin jäätikkö ja koko alue on suojeltua Unescon Maailmanperintökohdetta. 

4,6  km 1 h 10 min nousua 189m

Jäätikkökävelyreitillä menijöitä köysistössä

Torstai 20.7.

Käytimme hyväksemme nyt täysin rinnoin junalippujamme ja matkasimme tällä kertaa vähän eri laaksoon ihailemaan Eigeriä ja muita korkeita lumihuippuisia vuoria hieman eri kulmasta. Päivästä oli luvattu hieman sateista, Grindelwald olikin pilvien peitossa, mutta koko päivänä emme kuitenkaan retkillämme sadetta saaneet muutamaa pisaraa lukuunottamatta.

Junalla Interlakenin suuntaan, vaihto Wilderswil:ssä, josta Lauterbrunneniin. Mutta ei aamua ilman herättävää cappucinoa ja niin täälläkin juotiin kahvit ja syötiin makeat mustikkapullat. Seuraavaksi otettiin hissi Crutschalp:iin, josta vanhemmalla junalla Murreniin. Täältä olisi päässyt vielä ylemmäs erikoisjunalla paikalle, missä on kuuluisa näköalatasanne, jokin James Bond elokuvista on kuvattu osin siellä. Se maksoi kuitenkin erikseen 60 e, joten jätettiin se nyt väliin. Täällä pikkukylässä ihmeteltiin tovi. Päivä oli kaunis, hieman sumua tuli jo näihin korkeuksiin, mutta päätettiin sitten kävellä alemmas seuraavaan kylään, josta olisi tarjolla joko hissikyytiä tai polkua vielä alemmas.

Näissä vaativissa maastoissa menopelitkin on viritettyjä

Kaikki ei Sveitsissäkään ole niin luxusta :D

Päädyttiin lopulta pikkuriikkiseen Gimmelwaldin kylään ja aivan mahtavaan Hostellin takaterdelle, jossa viihdyttiin timma jos toinenkin. Oli niin upeet näkymät. Saimme taas hyvät keitotkin syötäväksemme, tosin en tiennyt mistä keitto on tehty, myöhemmin vasta selvisi, että se oli linssikeittoa. Ei siis kovin hyvää minun ruuansulatukselleni :D

Alaspäin kävellessä rauhaisaa turistilaumoilta piilossa olevia upeaa polkua näimme todennäköisesti paikan, josta base hyppääjät lähtevät. Lauantaina siellä paikkeilla oli kuollut yksi hyppääjä. 

En voi sanoin kuvailla miten ihanaa oli upottaa kivistävät varpaansa vihdoinkin - virkistävään vuorijokeen - täällä ne ovat niin vuolaita, ettei niihin uskalla oikein mennä kävelemään, mutta nyt sellainen paikka tuli vastaan ja käytettiin sitä estoitta hyväksemme.

Paluumatkalla Lauterbrunneniin näimme useita hienoja vesiputouksia ja yksi polun kohta oli jopa melko jännittävä kun siinä oli isot varoituskyltit ettei saa pysähtyä 200 metriin, koska ylhäältä tulee irtokiviä niskaan. Kaupungissa emme ehtineet enää hisseille, joten otettiin juna Kleine Scheideggiin ja sieltä mutkan kautta alas Grindelwaldiin.

Päivän tallustelut 13,8 km ajassa 3:02:08   ja laskua 870 m, nousua 60 m

Perjantai 21.7. 

Aamu oli jälleen kaunis. Koko lomamme ajan meillä oli jälleen kerran uskomaton tuuri kun kelit suosivat eikä mitään sairastumisia tms. sattunut. Kop, kop...

Hissi Männlicheniin alhaalta joen rannasta. Tämä osoittautuikin taas suosituksiksi paikaksi ja leveät polut pienelle näköalakukkulalle olivat täynnä turisteja. No, siellä mekin kävimme ja saimme hienon korsentin alppitorvella soitettuna paikalliselta mestarilta.

Seuraavaksi, hetken mielijohteesta päätimme kävellä nyt tätä toisen puolen rinnettä pitkin Kleine Scheideggenin juna-asemalle. Tarjolla kun oli tasaisempaa polkua eikä koko ajan mentäisi ala- eikä ylämäkeen. Jalkani eivät olleet vieläkään toipuneet täysin. Varpaat tuntuivat olevan tohjona, vaikka eivät menoa sillä tavalla kovasti estäneetkään. Iltaisin olisin vain kaivannut kylmää jalkakylpyä. 

Reitti oli upea, taas kerran. Ihailimme Eigerin ja Mönchin kauneutta ja jäätikötkin näyttäytyivät eri kulmasta. Vaihdoimme junaa ja menimme yhden aseman välin Eigergletscherin jäätikköasemalle ja sieltä jalkauduimme Eiger trailille. Tämä on yksi kuuluisimmista vaelluspoluista alueella ja pitihän se nähdä kokonaisuudessaan. 

Puolisen tuntia olimme ehtineet tallustella kun edestä kuului suomenkielistä puhetta ja toki toinen polku-ultrailija toisen polku-ultrailijan jo kaukaa tunnistaakin ja Akihan sieltä tuli vastaan tyttöystävä kainalossa :D Vaihdettiin kuulumiset ja kauhistelin heidän taivallustaan kun peräti viisi tuntia olivat jo tunkanneet ylös Grindelwaldista nousten - ja matka ei suinkaan ollut vielä lopussa!

Me hyppäsimme junaan Alpiglenin alemmalla asemalla ja huristelimme häntä koipien välissä alas majapaikkaan - minä rätti väsyneenä ja jalat kuumina. 

Päivän patikoinnin

15,6 km, ajassa 3 h 30 min, nousua 315m ja laskua  1107.

Illalla maistui Mojito Avocado baarissa !

Lauantai 22.7.

Isäntä tarinoi tästä päivästä näin:


"Junalla Grindelwaldista Wilderswil:iin, josta Schynige Platte hirmu hienolla vanhalla junalla joka peruutti ylös. Tästä tunkattiin pikku kuvaus kierros, jonka jälkeen etsittiin kisareitti ja tehtiin oma variantti reitti tunnelin kautta Burglauenen asemalla, josta maitojunalla kotio. Toki joessa huuhdottiin kuumenneita varpaita."


Ihastelin kisareittiä ja kuvattiin paikkoja. Kisassahan minä en näe mitään, mitään muuta kuin omat kenkänikärkeni ja isännän perskannikat korkeintaan :D Joten nämä kisareitillä fiilistelyt tuli tarpeeseen. En muistanutkaan miten hirveän pitkän kierroksen piti kisassa tehdä ennenkuin pääsi huoltoon, vaikka huoltopaikka näkyi jo kaukaa. Myös Interlakenin suuntaan oli täältä aivan käsittämättömän huimat näkymät!

Alas tuolta tulimme tosiaan hieman kisassa käytettyä reittiä mukaillen, ns. omia polkuja. Nämäkin polut osoittautuivat hiljaisiksi, niin hiljaisiksi että epäilin kauan aikaa saiko niitä kulkeakaan koska siinä piti mennä sellaisen yhden auton ajettavan tunnelin läpi. Onneksi kalterit tunnelin suulla olivat auki, muuten olisi jouduttu kiertämään aika kaukaa.

13,8 km ajassa 3 h 20 min, nousua 320 m ja laskua 1355 

Sunnuntai 23.7.

Tämä päivä oli pyhitetty vain ja ainoastaan autoilulle. No, jo oli aikakin! Isäntä oli haaveillut käymistä paikalla missä moottoripyöräreissullamme Keski-Euroopan tour II:llamme olimme käyneet ja joutuneet palaamaan takaisin, koska aikomamme reitti oli suljettu lumitilanteen vuoksi, vaikka oli jo juhannus. 

Kierrettiin siis passo lenkki eli Grimsel, Furka ja Susten -pass looppi.

Vähän enen Realp kylää pysähdyttiin tien varteen, jossa oli tarjolla pieni kävelyretki läheiselle SAC majalle. Joten jalkauduttiin ja tulihan sitä liikuntaa tällekin päivälle! Albert-Heim-Hutte olis terassin mukaan tarjonnut keittoa mutta kun kävin sisällä niin oli nukkuva tunnelma.

Päätettiin jatkaa takaisin autolle joen penkkaa seuraillen ja jalkoja uitettiin kylmässä vedessä.

Lopulta pienen matkan päässä autolta yläpilvi sumu laskeutui ja nyt ei nähnyt mitään.  Onneksi minulla kulkee mukana tuo kävelevä navigaattori, joten ei hätiä mitiä. Jos yksin olisin ollut olisin jo pelännyt, sumu oli nimittäin todella sankka. Matka jatkui  kuitenkin polkua pitkin autolle.

Seuraava passo olikin sitten ihan sumussa ja matkalla sinne kävimme syömässä purilaiset tienvarsi kuppilassa.

8km, ajassa 2 h 5 min - nousuakin saatiin  460 m.

Täälläkin oli kyllä todella upea jäätikkö! Myös kiipeilijöitä näkyi.

Näin sankassa sumussa ei oltukaan vielä koskaan ajettu. Oli aikas jännää...

Maanantai 24.7.

kotimatka alkoi jo aamusta, vaikka lento oli vasta illemmalla, mutta auto täytyi palauttaa klo 12 mennessä. Tämä kuitenkin huomattiin vasta kun oli jo liian myöhäistä kun hidastelimme ajomatkan aikana ja majoituksen maksukin hoidettiin vasta aamulla ennen lähtöä. Onneksi olivat kuitenkin nyt höveleitä Europcar:lla eikä lisämaksua tarvittukaan.

Paljon jäi vielä näkemättä, ehkä nämä Bernin Alpit kutsuvat vielä, ehkä ei. Maailmassa on niin paljon hienoja paikkoja, joita en ole vielä nähnyt.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

ps, kaikki patikointiajat ovat "aika liikkeellä" - ilman taukoja :D