"Valkoisten pilvien seurassa
Kolmikymmenvuotiaan elinvoima on väkivahva,
hänen rinnassaan on selkeä tieto oikeasta ja väärästä.
Kuusikymmenvuotiaan ruumis on ikäloppu,
hänen jäsenensä hädin tuskin toimivat enää.
Mutta viides vuosikymmen
on juuri sopiva aika vetäytyä joutilaisuuteen.
Vuosien mittaan olen oppinut tuntemaan kohtaloni,
ja sydämeni on huoleton: minusta ei ole puuhamieheksi.
Kun näen viiniä, haluan yhä juoda,
kun kiipeän vuorelle, voimia riittää vielä.
Minähän elän parhaita vuosiani
ja jatkuvasti vietän hetkiä valkoisten pilvien seurassa."
Kiinalaisen Po Chuin sanoin on hyvä aloittaa tämän heinäkuisen kesälomareissumme tarina.
Kuva maailman kauneimmasta maasta
ja toinenkin...
ja toinenkin...
JOS ET JAKSA LUKEA TARINAA VOIT AINA KATSELLA KUVIA
TAI/JA KATSOA REISSUMME KOKO REITIN TÄSTÄ LINKISTÄ.Perjantai 12.7.
Tämä yölautta on kätevä siinä, että hintaan, mikä on mielestäni melko edullinenkin vielä sisältyy hytti, iltaruoka ja aamupala laivalla. Laivaan pääsee vain auton tai esim. polkupyörän tai moottoripyörän kanssa.
Lauantai 13.7.
Sunnuntai 14.7. Spiterstulen
Varhain liikkeelle. Mutta pitkä ajopäivä tästäkin tuli kun rennolla asenteella olimme liikkeellä. Välipysähdyksiä ja sydämen sävähdyksiä kun ensimmäiset vuoret näin :)
Spiterstulen on Jotunheimenin kansallispuiston alueella sijaitseva täyden palvelun "tunturimaja" hyvine faciliteetteineen. Siellä voi myös yöpyä telttaillen tai asuntoautolla. 90 kr per päivä veloitettiin meiltä asuntoautosta, sillä sai käydä suihkussa ja vessassa. Tunturimaja sijaitsee maksullisen n. 18 km pitkän melko huonokuntoisen tien päässä 1111 metrin korkeudessa. Tietä ei saanut ajaa yli 6 metrisillä ajoneuvoilla, onneksi meidän Pakastearkkumme on vain 6 metrinen :)
Spiterstulenilta pääsee päiväretken aikana huiputtamaan Norjan korkeimman vuoren - Galdhöpiggenin ja se oli meilläkin tähtäimessä. Reitti on sieltä käsin kuitenkin pidempi kuin Jyvashyttalta, mutta täältä käsin huiputtaessa ei tarvita jäätikön ylitykseen välineitä.
Illalla kävimme vähän jo tutustumassa reittiin ja maastoon runsaan 4 km ja 250 nousumetrin verran.
Tie majalle
Reitin alkuosa oli ihan hyväkulkuista...
Kun itse jäin pienen kävelyretken päätteeksi autolle niin Tomi jatkoi vielä iltajuoksulenkille
laakson toisella vastakkaisella puolella nököttävälle Glittertindenille, ei ihan perille asti mutta korkealle kuitenkin. Glittertind (2465 m) on vain n. 6 m matalampi kuin
Norjan korkein vuori Galdhöpiggen.
Tomin puhelimesta ja GoProsta kuvia...
Maanantai 15.7. Svellnöse 2070 m ja Galdhöpiggen - Norjan korkein vuori
Autossa nautitun aamupalan jälkeen heti kahdeksalta lähdettiin nousuun tähtäimenä Galdhöpiggenin eli Norjan korkeimman vuoren huiputus. Aluksi polku oli oikein mukavaa, toki koko ajan noustiin, perillehän tuli nousua alhaalta liki 1500 m. Jo runsaan puolen tunnin nousun jälkeen reitti muuttui yhä kivisemmäksi ja oli lopulta paikkoja, missä ei ollut edes oikein tietoa mistä reitti virallisesti meni. Jaloille vain yritti löytää tilaa pikkuauton kokoisten kivien välistä. Toki välillä ihan kohtuullisen kuljettavaakin oli. Itse kun en käytä korkeavartisia vaelluskenkiä niin puolivartisten kevyiden Inovien kanssa oli näin epävarmajalkaisen aika taituroimista ja meinasin jo luovuttaa. Sitten päätin kuitenkin käydä edes ensimmäisellä ns. valehuipulla. Onneksi olimme illalla olleet tunturimajan pienimuotoisessa infotilaisuudessa, missä oppaat kertoivat vähän säästä ja myös reitistä ja esittelivät tietysti myös omia palveluitaan. Myös jäätikölle ja vastapäiselle Glittertindenille meni reittejä. Glittertindenille oli aika tavalla pidempi reitti.
Mieleeni jäi kolmelapsinen perhe, joka tuli meitä vastaan reitillä, olivat ilmeisesti yöpyneet ylhäällä ja kun ihastelimme lasten reipasta ja varmaa menoa alas isojen kivien lomassa niin perheen isä kehui, että nuorin oli kolmivuotias ja käveli edellisenä päivänä ylös ihan yksin, tai ihan pikkumatkan isä avusti kantorinkalla :) Kovasti kehuimme ja samalla minua hävetti suunnattomasti, kun jo siinä vaiheessa olin väsynyt ja kiukkuinen kun jo tiesin, että antaisin periksi enkä pääsisi ylös asti.
Svellnöseltä, eli ensimmäiseltä valehuipulta - reitillä siis huiputettiin kaikkiaan kolme huippua, vasta avautui näkymä Galdhöpiggenille n. 2469 m. Eikä kyllä tehnyt mieli enää jatkaa alas ja ylös ja vielä ylös. Lumiharjanne näytti liukkaalta ja moni näkyi sieltä pyllymäkeäkin laskevan alas. Jäätikkö salakavaline railoineen odotti lumiharjanteen alla. Sitä oli varoitettu käyttämästä. Nousua 1100 tuli jo tuohonkin. Kartassa, joka meillä oli oli ilmoitettu Galdhöpiggenille nousuajaksi 4-5 h. Minulla oli mennyt jo tuohon mennessä 3,5 h :) Sanoin isännälle, että kipasee huipulla ja sen hän tekikin, minä odottelin maisemia ihaillen ja lähdin sitten yksikseni jo laskeutumaan. Myöhemmin tapasimme pari norjalaista vaellusrouvaa ja he kertoivat, että tavallinen vaellus kestää huipulle ja takas Spiterstulenista n. 9 h - kun syö eväitäkin välillä :) Toinen tapa päästä huipulle on jäätikön yli Juvashyttalta. Se olisi ollut paljon lyhyempi kestoltaan ja vähemmän nousuakin. Jalat oli aika poikki kun alas päästiin ja aikaakin oli kulunut liki 8 h. Hidas kun olen. Matkaa taitoin 10,6 km.
Lopuksi kontilleen jääkylmään jorpakkoon ja ja kylläpä teki hyvää!
Tomin kuvia huipulta ja matkalta sinne
Tiistai 16.7. Juvashytta
Vielä ilta ja yö Spiterstulenissa ja aamulla taas matkaan. Tie Juvashyttalle olikin jo paljon leveämpi ja parempi. Ylhäällä 1400 metrissä oli myös yksi Norjan kesähiihtokeskuksista, mutta pettymykseni se oli jo suljettu. Lunta oli enää ripaus siellä täällä.
Juvashytta oli Jotunheimenin alueista varsinainen turistipyydys. Sinne oli rakennettu mm. metalliset leveät "pitkospuut" ja kaivettu jääluola sekä myös jäätikön reunalle sherbaportaat. Isäntä lähti pyörälenkille ja minä kävelin ympäristöön tutustuen. Emme saaneet autoa ison turistimajan pihaan mahtumaan, joten pysäköimme tien laitaan monen muun tavoin. Emme sen takia käyneet maksamassa parkkimaksua, mutta isäntä kävi lenkkinsä jälkeen suihkussa, joka toimi 2 kr kolikolla. Oluet kävimme myös illalla juomassa. Hämärän tullen väki alkoi vähenemään ja lopulta meidän auto oli ainut, joka oli parkissa tien varressa. Isäntä lähti kameran kanssa kävelylle sillä aikaa kun lepäsin hieman mahavaivaisena autossa. Yhtäkkiä joku koputti ikkunaan, nousin ja menin kysymään mikä hätänä. Mies puhui ensin norjaa ja vaihtoi sitten englanniksi, mutta se oli vähän oudon kuuloista. Ymmärsin kuitenkin, että kysyi kauanko ollaan oltu siinä. Käski siirtymään, mutta kerroin ettei minulla ollut ajokorttia enkä osaa ajaa autoa ylipäätään. Hyvin tyly oli. Olisi voinut esitellä millä asialla liikkui, oikein vähän pelästyin. Sanoin, että mies on ottamassa valokuvia auringonlaskusta, mutta tulee varmaan pian. Hymähdellen vihaisesti lähti lopulta pois. Kun isäntä lopulta tuli kerroin ja lähdettiin ajamaan pari kilometriä alemmas tien varteen yöksi.
Paha makuhan tuosta jäi, olisi varmaan ollut pitänyt maksaa joku parkkimaksu, mutta kun sitä varten kävin päivemmällä tunturimajalla katselemassa ympärilleni en löytänyt minkäänlaista hinnastoa. Vain hotellin hinnat. Tiskillä oli pitkä jono turisteja, joten en jäänyt asiaa sen kummemmin kyselemään kun ei kerran pihassa oltu parkissakaan.
Puskaparkkimme olikin ihan kiva, vaikkakin aivan tien vieressä
Keskiviikko 17.7. Storbreen ja Leirvassbu
Juvasshyttalta siirtyminen kohti seuraavaa etappia, lopussa noin tunnin matka jälleen maksullista tietä pitkin. Tömä tie oli todella huonokuntoinen, toisin kuin Juvashyttan tie. Ja kapea, mutta niin vaan iso bussikin tuli vastaan. Pysähdyimme noin puolessa välissä ja noin 2,5 km kävely isolle tosin nyt ilmastoahdistuksen myötä hyvin kutistuneelle jäätikölle. Reittimerkkejäkään ei juuri ollut. Hiljainen polku, vain kuohuva jäätikköjoki piti ääntä. Kaksi muuta haikkaajaa nähtiin etäältä. Tien varrella oli kyllä paljon porukkaa puskaparkeissa telttoineen. Joillakin lehmät seuranaan :)
Jäätikkö oli sulanut vinhaa vauhtia ja sulamisnopeudesta kertoi useampi taulu reitin varrella.
Kyseessä siis tunturimaja 1400 metrin korkeudessa. Ihastuin paikkaan niin, että tänne tulen vielä uudelleen. Sinne jäi kyllä pala sydämestä <3.
Iltapäivällä teimme pienen retken ylös vuorelle, muutama muukin vaellusreitti lähtee eri suuntiin ja täältä(kin) käsin voi tehdä tuvalta tuvalle vaelluksia. Myös maastopyöräilyyn sopiva reitti löytyy. Isäntä teki pidemmän lenkin ja haikaili viereisen Kyrkjan huiputusta. Nyt jälkikäteen vähän harmittaa, ettei lähdetty sinne, mutta seuraavalla kerralla sitten!
Fjellstue oli oikein hyvin varusteltu, kuten moni muukin paikka Norjan syrjäisillä alueilla. On ravintola, on majoituspaikkoja, saa telttailla ja asuntoautolla yöpyä, maksua vastaan totta kai ja voi viettää iltaa muiden samanhenkisten kanssa. Suihkut ja vessat tietenkin myös. Vinkkinä kuitenkin muille reissaajille, että on aina hyvä olla paikallista valuuttaa käteisenä mukana, meilläkin olisi jäänyt iltaoluet juomatta, nimittäin näin syrjässä ei välttämättä toimi edes puhelimet saatikka netti ja nettiyhteys tuollakin oli vähän väliä poikki eikä pankkikortit toimineet!
Jäimme kahdeksi yöksi. Illalla tyhjeni viinipullo ulkona upeassa iltavalaistuksessa. Lisäksi tuolla oli äärettömän hiljaista, vaikka oli telttailijoita ja asuntoautojakin muutama.
Kyrkja 2032 m hallitsee maisemaa
Torstai 18.7. Leirvassbu
Aamulla heräsimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Säät jälleen tälläkin lomalla suosivat meitä, paria hieman sateisempaa päivää lukuunottamatta, mutta niistä myöhemmin.
Jotunheimenin patikointikartasta bongasimme maastopyöräilyreitin, isäntä lähti juosten ja minä fillarilla. Yhdessä kohtaa piti taluttaa pyörä läpi lumisen rinteen aivan lyhyen matkaa. Toki jouduin taluttamaan välillä muutenkin, koska en uskaltanut huonona ja tottumattomana pyöräijänä ajaa läpi kaikista kivisimmistä paikoista, mutta tie oli päällisin puolin leveä - jonkinmoinen kärrypolku aina upeille jäätikköjärville saakka. Siellä se muuttui niin vaikeakulkuiseksi, että annoin isännän jatkaa matkaa juosten ja itse käännyin paluumatkalla. Nyt jo hieman rohkeammin ajaen. Voittafiilis "maalissa"! 15,6 km ja rapiat pari tuntia ja 340 nousumetriä tuli kelloon. Ja GoProhonkin mukavia kuvia!
Ilta toi mukanaan sateen uhkaa ja muutaman pisaran taivas meille antoikin,
mutta antelias se oli myös kameralle!
Perjantai 19.7. Eidsbugarten
Seuraavaksi päiväksi olimme katsoneet kartasta hieman vähempivuoristomaisen paikan järven rannalta. Suunnitelmissa vaikkapa pieni veneretki. Jälleen kohti tunturimajaa, DNT Fondsbu Bygdin nimisen järven rannalla.
Ajoimme taas uusia vanhoja historiallisia teitä kohti tätä päämäärää. Ne hidastavat matkantekoa aika kovasti verrattuna isoihin valtateihin tai moottoritiehen, mutta ovat ehdottomasti ajamisen arvoisia!
Kun päästiin tien nro 252 alkuun, juuri tällainen vanha maisematie - niin tien alussa oli katoksessa kaksi naista, jotka pysäyttivät meidät ja edellä ajavan autonkin. He kysyivät minne ollaan menossa ja sanottiin että patikoimaan sinne mihin tie päättyi niin kertoivat, että siellä on tänä viikonloppuna "musiikki festivaalit". Mutta että sinne saa ajaa, muttei pysäköidä tien varrella, jos niin tekee tulee hinausauto ja hinaa auton pois. Kysyimme vielä ennenkuin jatkoimme matkaa, että minkälaista musiikkia mahtaa olla niin kerrottiin että eilen oli "hard rock'a" mutta tänään ilmeisesti vähän rauhallisempaa. Jännittyneinä jatkoimme matkaa.
Perillä oli iso parkkis ja valtava määrä, arviolta ainakin 500 telttaa ympäriinsä tunturin rinnettä. Ajettiin suoraan festarialueelle ja maksoimme 100 kruunun parkkimaksun ja kun tiedustelimme saako paikalla yöpyä niin heilauttivat vaan kättä ja sanoivat, että kyllä monet muutkin yöpyy.
(Kuvat Tomin kamerasta, GoPro ja kännykkä)
Elämäni ensimmäinen kerta rokkijuhlilla alkoi pienellä kävelyretkellä ympäristöön. Rokkijuhlat poikkesivat täysin mielikuvistani! Siellä oli mm. suunnituksen opetusta, koskimelontaa, multisport kisat ja esimerkiksi Intersportin teltta, jossa myytiin ulkoiluvaatteita. Ei meillä täällä Suomessa liene tällaista? Samoin kaikki festarinuoret olivat pukeutuneet patikointi- tai ulkoiluvaatteisiin ja samoin kuin me patikoimme illalla vielä ylös viereisen pikku vuoren huipulle niin sieltä nuorisoakin valui tasaisena virtana alas...
Illalla kävimme vielä fiilistelemässä ihan automme vieressä olevalla varsinaisella festarialueella ja nukahdin leppoisasti jytkyvän musiikin tahtiin :)
Huolimatta vain noin 150 metrin päässä autostamme konsertoineista rokkibändeistä nukuin yöni todella hyvin,. Ehkä minun pitäisi useamminkin kuin vain kerran elämässä käydä rokkijuhlilla. Isäntä lähti aamusta lenkille läheisille kukkuloille ja minä lähdin järven rantapolulle kävelemään. Huolimatta valtavasta telttamäärästä ja festarivieraista oli polulla hiljaista, vain pari muuta patikoijaa ja yhden juoksijan tapasin. 6 km:n matkaan sain kulumaan valokuvaustaukoineen puolitoista tuntia ja kun pääsin takaisin juhla-alueelle tuli isäntäkin jo sopivasti retkeltään ja päästiin puolilta päivin jo jatkamaan matkaa kohti seuraavaa kohdetta.
Gudvangen
"...is an old Viking village with a lot character and a myriad of adventures waiting to be discovered, from the Nærøyfjord, which is part of UNESCO’s World Heritage list, to a multitude of attractions for all ages and preferences.
Ajoimme pitkän siirtymän hieman sateisempana päivänä alemmaksi pieneen Gudvangenin kylään, välttäen ajamasta tälläkään kertaa Norjan pisimmän tunnelin läpi. Tie oli kapea "museotie" Hornadalenista Kvammadaleniin. Ylängöltä tie laskeutui ja jos olisi ollut vähemmän usvaa ja alhaalla maiseman peittäviä pilviä olisi voinut pysähtyä näköalapaikalle, mistä aukesi upea näkymä Sognefjordille.
Gudvangen oli peittynyt iltapäivällä jo osin sumuun ja satelikin koko ajan, joten otimme autolle paikan toisesta pienessä kylässä olevalta leirintäalueelta. Tomi kävi vielä illansuussa pienellä lenkillä,. Gudvangen sijaitsee Norjan kapeimman ja myös kauneimmaksi kehutun vuonon - Nærøyfjord:n päässä, vuono on pitkän Sognefjordin sivuvuono.
Norjassa tekisi mieli pysähtyä joka mutkassa, niin paljon nähtävää ja kuvattavaa!
Hurtigruten seilaa Sognefjordia liki perille asti...
Sunnuntai 21.7. Lauttamatka läpi Norjan kauneimman vuonon
Aamulla varhain herätys ja muutaman sadan metrin matka lauttarantaan. Raskaat sumupilvet lepäsivät vuonon yllä, näkymä kapealle vuonolle aukesi lähes sadunomaisen hohtoisena aamun pilvisessä hämärässä. Huomasimme, että kannatti ajaa tuohon pieneen kylään ja nähdä tuo kaikki kauneus mitä luonto ja Norjan vaihteleva sää vain voi matkaajalle tarjota. Lipunmyynti aukesi vasta vain puolta tuntia ennen lautan lähtöä, mutta saimme vielä lipun. Retkiautomme ja kaksi henkilöä maksoi euroissa 125, matka kesti 2 h 45 min. Lauttamatka oli kyllä joka euron arvoinen!
Ajoimme Sogndal nimisen hieman isomman kaupungin laitamilla veden äärellä sijaitsevaan neljän tähden Kjornes campingiin. Olikin ihanaa päästä pesemään välillä pyykkiä ja käydä vaikka uimassakin! Isäntä kävi jälleen mäkilenkillä ja minä kävin vain kävelyllä.
Maanantai 22.7. Molden 1116 m summit
Saimme leirintäalueelta oikein käytännöllisen opaslehtykäisen lähiseudun suosituista patikointipaikoista ja valitsimme sieltä lyhyen ajomatkan päässä olevan polun alun ja läheisen vuoren valloituksen. Aamulla ajo ylös n. 500 metriin, jossa iso parkkis, muutama puskailijakin siellä oli tainnut olla. Pikkuruinen maatila vieressä. Polku oli ihanan metsäinen aluksi, edellispäivän sateiden jälkeen paikoin toki liukas ja mutainenkin. Kotoinen juurakko oli ihanaa esimerkiksi Galdhöpiggenin kivikon jälkeen.
Pari ihmistä tuli alempana vastaan ja huipulla oli muutama muukin, kun lähdettiin jo alas hölkkäämään niin vastaan tuli kokonaisia perhekuntia pienine lapsineen. Lapsethan rakastavat täällä patikointia.
Ylhäällä kävimme ensin huiputtamassa varsinaisen huipun ja ilotulittelimme sitten kameralla ainakin puoli tuntia jollei enemmänkin ympärillä joka suuntaan aukeavan huumaavan näköalan lumoissa. Isännän piti kipaista kaikille pystysuoran kallion reunalla roikkuvan kiven päällä. Monet eivät uskaltaneet tulla kovin lähelle reunaa.
650 nousua ja liki puoli päivää tähänkin retkeen saatiin tuhrattua kun kahvittelimme eväiden kanssa peräti kaksi kertaa huipulla- Oli niin kaunis päiväkin.
Tiistai 23.7. Austerdalsbreen
Päivän ohjelmassa oli ajaa katsomaan jäätikköä, jossa olimme käyneet jo 8 vuotta sitten moottoripyöräreissulla. En muistanutkaan miten kapea, mutkikas ja äärettömän kaunis tie tuonne Austerdalsbreenille vie. Veitastrondsvatnet reunusti tien vartta liki koko matkan, tie itsessään oli paikoin vain n. 3,5 metriä leveä ja muutama pilkkopimeä tunnelikin osui matkan varrelle. Jostain kumman syystä osasin bongata saman paikan mistä olin ottanut kuvan tuolloin kahdeksan vuotta sitten ja nytkin pysähdyttiin kuvaamaan. Tämän blogin pääkuva on siis sieltä. Tietä riitti kaikenkaikkiaan noin 30 kilometriä ja tien varrella oli muutama kyläpahanenkin. Päätepisteessä oli rakenteilla uusi tunturimaja, vanha jossa kävimme sisälläkin aikaisemmalla reissulla oli poissa.
Kävelimme aluksi hieman jyrkkäpiirteistä joenvartta, joka pian muuttui leveäksi tasangoksi jossa myös lampaat näyttivät hyvin viihtyvän.
Joki ryöppysi vahvana ja leveänä. Jäätikkö suli siis aikamoista vauhtia!
Joki ryöppysi vahvana ja leveänä. Jäätikkö suli siis aikamoista vauhtia!
Perille päästiin ja yksi perhe ja pari muuta olivat jo evästelemässä jäätikön vieressä. Austerdalsbreen on valittu vuonna 1994 Euroopan kauniimmaksi jäätiköksi, mutta oli nyt melko surullinen näky...
Patikointia 12,2 km ja nelisen tuntia.
Paluumatkalla tuota kapeaa vuoristotietä pysähdyimme katsastamaan kalastajien suosiossa olevan tienvarsi laavun ja hieno paikkahan sieltä löytyi - lounas nuotiolla valmistettuna maistui taas taivaalliselta!
Keskiviikko 24.7. Turtagro
Edellisenä iltana olimme jo ajaneet upean vanhan "museotien" Sogndalista Skjoldeniin. Ollaan ennenkin ajettu tämä tie ja se on yksi suosikeistani eteläisessä Norjassa. Tie mutkittelee koko n. 60km matkan vuonon reunamilla ja tarjoaa varsinaista silmänruokaa. Joka mutkaan tekisi mieli pysähtyä ja ottaa kuvia, valitettavasti se vaan ei ole niin helppoa kapealla vuoristotiellä. Määränpäämme oli Turtagron tunturimaja, josta lähtee yksi Norjan suosituimmista patikointireiteistä Fannaråkenin huipulle. Emme löytäneet yhtään vapaata parkkipaikkaa, joka kolo oli täytetty ja hotellin pihaan ei saanut jättää. Joten ajoimme Tindervägeniä, jonka olimme jo kertaalleen läpiajaneet niin kauan, että sopiva levike löytyi. Siinä oli meidän yöpyminen. Isäntä oli sopinut Mäkisen Samin ja tyttöystävänsä kanssa treffit seuraavaksi aamuksi aikomuksenaan lähteä huiputusreissulle yhdessä.
Yhdeksän maissa Sami ja Lotta ajoivat siihen, mutta yli 2 km ylimääräinen lenkki ei tuntunut kiinnostavan huiputuspäivänä, joten vekslattiin ees sun taas ja lopulta me ajettiin kuitenkin samaan paikkaan ja isäntä otti mun fillarin ja ajoi lähtöpaikalle. Minä kävelin sitten autolta hotellille ja 6,5 km päähän Fannaråkenin polkua ja osin hiekkakärrytietä putoukselle asti ja takaisin.
Välivohvelikahvit hotellilla ja lopuksi kävelin takaisin autolle. Mitä lähemmäksi tien varteen pysäköityä autoamme tulin sitä vahvempi tunne minulle tuli, että auto on varastettu. Sitä ei nimittäin näkynyt yhtään, ei ennenkuin olin n. 50 metrin päässä. Huokaisin helpotuksesta, vaikka olin jo punonut kaikenlaisia varasuunnitelmia sen varalle. Lopuksi kävin hyvin vähävetisessä joessa kastautumassa. Tosin siihen ei olisi saanut mennä koska ylhäältä voidaan patoluukut avata ennakkoon varoittamatta. Vettä oli vain liraus nyt. Jätkyttävän kuuma päivä tuolla n 900 m korkeudessa!
Lopulta myöhään iltapäivällä isäntäkin vihdoin tuli reissultaan, onnistunut päivä, minäkin sain liikuntaa melkein 13 km ja nousuakin tuli ihan kiitettäväksi kun automme oli kaukana ylämäessä.
Yö puskaparkissa, mikä ei ollut sekään hullumpi. Vessat ja kaikki. Näkymä vuonolle.
Aamulla klo 9 jälkeen jo pääsimme seuraavaan määränpäähämme, netistä bongattuun
kapeaa järvenvierustietä hieman Loen:in kylän ulkopuolella, Varattiin paikka ja campingin isäntä laittoi pari laatikkoa varauksen merkiksi, rahaa ei etukäteen huolittu. Paikka oli käsittämättömän upea. ja auton nokka suoraan jäätiköiden ja vuorien reunustamalle järvelle. Tänne jäimmekin sitten peräti kolmeksi vuorokaudeksi ja tulemma aivan varmasti vielä uudelleen!
Ajettiin polun lähtöpaikkaan n. 300 metrin korkeuteen, syötiin välipala ja lähdettiin nousemaan tiukkaa nousua kohti ensimmäistä etappia, päätettiin valita #rundtur eli ympyräreitti. Hiki valui pitkin naamaa, oli niin kuuma. Tuulenvirekään ei viilentänyt. Pakko oli tehdä hikijarru nenäliinasta lippiksen sisään. Nousu oli todella tiukka - pari km ja 500 m. Sitten tasaantui ja päätettiin jatkaa suunnitelman mukaan. Käytiin Skredfjelletin huipulla 1155 metrissä ja siitä laskeuduttiin varsinaiseen turistirysään eli Hovetille. Sinne voi nousta 5 minuutissa hissillä tai mennä aika jännän näköistä Via ferrataa. Juotiin olut puokkiin ja syötiin mansikkaleivos upeassa ravintolassa hikisinä ja räkä poskella kun oltiin pikkasen hölkätty loppumatkasta. Käytiin vielä ihmettelemässä parissa kohtaa ja ottamassa valokuvia.
Lähdettiin laskeutumaan takas parkkipaikalle. Hissille meni aivan uusi huoltotie jota pitkin isot kuorma-autot ajaa uusien turistipyydyksien rakennustarpeita.. Mutta eihän me nyt semmoista lähdetty, semmonen tie on turisteille. Etsittiin yhden pariskunnan kanssa viewrangerissa näkyvää ilmeisesti ikivanhaa polkua, kun ei löytynyt pariskunta lähti vaan päistikkaa alaspäin todella jyrkkää mäkeä joka kasvoi miehen korkuisia koivuja. Ja me tietysti perässä. Myönnän kyllä, että isäntä kysyi pariin kertaan mennäänkö tietä. Minä että eihän nyt toki. No, reitti jyrkkeni niin, etten enää päässyt alaspäin ja sanoin että käännytään takas. Isäntä veti mua kädestä ylöspäin kun en siinä varvikossa omin voimin päässyt. Liki tiellä bongasin kuitenkin jonkinlaisen polun ja lähdettin seuraamaan sitä. Olihan se päätös minun. Puolen tunnin kuluttua kaduin sitä katkerasti. Se oli aivan kamala laskeutuminen eikä tie meinannut tulla millään vastaan. Olisko siihen n. 400 laskumetriin mennyt tunti? Joku oli siitä ehkä joskus vuonna nolla kävellyt, ennen tietä. Tai ehkä se oli lampaiden reitti. Yhtään reittimerkkiä ei löydetty eikä se täsmännyt viewrangerin gps jälkeenkään. Parkkipaikka ja automme näkyi kaukana alhaalla, mutta lopulta vastaan tuli kuin tulikin tie ja pääsimme siitä autolle.
Lopen uupuneena ajo leirintäalueelle ja suoraan järveen kaikki vaatteet päällä. Olipa se äärettömän ihanaa.
Taas uusi jälki muistojeni helminauhaan. Mitä elämä olisikaan ilman näitä seikkailuita, joihin aina joskus joudun kun isännän polkuja lähdin seuraamaan 10 vuotta sitten :)
1000 nousumetrin päivä, mustat varpaankynnet ja kipeät vaivaisenluut, iltaviinit ja pari siideriä auringonlaskun ja grillauksen lomassa niin en enää muistanut mitään pahaa koko reissusta!
12,8 km ja viitisen tuntia.
Tomi Fannaråkenilla
Torstai 25
.7. Skretfjellet ja Hoven
Yö puskaparkissa, mikä ei ollut sekään hullumpi. Vessat ja kaikki. Näkymä vuonolle.
Aamulla klo 9 jälkeen jo pääsimme seuraavaan määränpäähämme, netistä bongattuun
kapeaa järvenvierustietä hieman Loen:in kylän ulkopuolella, Varattiin paikka ja campingin isäntä laittoi pari laatikkoa varauksen merkiksi, rahaa ei etukäteen huolittu. Paikka oli käsittämättömän upea. ja auton nokka suoraan jäätiköiden ja vuorien reunustamalle järvelle. Tänne jäimmekin sitten peräti kolmeksi vuorokaudeksi ja tulemma aivan varmasti vielä uudelleen!
Ajettiin polun lähtöpaikkaan n. 300 metrin korkeuteen, syötiin välipala ja lähdettiin nousemaan tiukkaa nousua kohti ensimmäistä etappia, päätettiin valita #rundtur eli ympyräreitti. Hiki valui pitkin naamaa, oli niin kuuma. Tuulenvirekään ei viilentänyt. Pakko oli tehdä hikijarru nenäliinasta lippiksen sisään. Nousu oli todella tiukka - pari km ja 500 m. Sitten tasaantui ja päätettiin jatkaa suunnitelman mukaan. Käytiin Skredfjelletin huipulla 1155 metrissä ja siitä laskeuduttiin varsinaiseen turistirysään eli Hovetille. Sinne voi nousta 5 minuutissa hissillä tai mennä aika jännän näköistä Via ferrataa. Juotiin olut puokkiin ja syötiin mansikkaleivos upeassa ravintolassa hikisinä ja räkä poskella kun oltiin pikkasen hölkätty loppumatkasta. Käytiin vielä ihmettelemässä parissa kohtaa ja ottamassa valokuvia.
Lähdettiin laskeutumaan takas parkkipaikalle. Hissille meni aivan uusi huoltotie jota pitkin isot kuorma-autot ajaa uusien turistipyydyksien rakennustarpeita.. Mutta eihän me nyt semmoista lähdetty, semmonen tie on turisteille. Etsittiin yhden pariskunnan kanssa viewrangerissa näkyvää ilmeisesti ikivanhaa polkua, kun ei löytynyt pariskunta lähti vaan päistikkaa alaspäin todella jyrkkää mäkeä joka kasvoi miehen korkuisia koivuja. Ja me tietysti perässä. Myönnän kyllä, että isäntä kysyi pariin kertaan mennäänkö tietä. Minä että eihän nyt toki. No, reitti jyrkkeni niin, etten enää päässyt alaspäin ja sanoin että käännytään takas. Isäntä veti mua kädestä ylöspäin kun en siinä varvikossa omin voimin päässyt. Liki tiellä bongasin kuitenkin jonkinlaisen polun ja lähdettin seuraamaan sitä. Olihan se päätös minun. Puolen tunnin kuluttua kaduin sitä katkerasti. Se oli aivan kamala laskeutuminen eikä tie meinannut tulla millään vastaan. Olisko siihen n. 400 laskumetriin mennyt tunti? Joku oli siitä ehkä joskus vuonna nolla kävellyt, ennen tietä. Tai ehkä se oli lampaiden reitti. Yhtään reittimerkkiä ei löydetty eikä se täsmännyt viewrangerin gps jälkeenkään. Parkkipaikka ja automme näkyi kaukana alhaalla, mutta lopulta vastaan tuli kuin tulikin tie ja pääsimme siitä autolle.
Paluumatkalla...
Lopen uupuneena ajo leirintäalueelle ja suoraan järveen kaikki vaatteet päällä. Olipa se äärettömän ihanaa.
Taas uusi jälki muistojeni helminauhaan. Mitä elämä olisikaan ilman näitä seikkailuita, joihin aina joskus joudun kun isännän polkuja lähdin seuraamaan 10 vuotta sitten :)
1000 nousumetrin päivä, mustat varpaankynnet ja kipeät vaivaisenluut, iltaviinit ja pari siideriä auringonlaskun ja grillauksen lomassa niin en enää muistanut mitään pahaa koko reissusta!
12,8 km ja viitisen tuntia.
Perjantai 26.7. Lovatnet
Varattiin edellisenä iltana aamuyhdeksästä pariksi tunniksi kanootti. Tälle lomalle olin laittanut asialistaan melonta tunkoosinvihreillä vesillä, mieluiten vuonossa. Se toteutui nyt. Koska emme harrasta mitään trendikästä lajia niin tähänkin menopeliksi haluttiin perinteinen Lars Monsen inkkarikanootti kuten kotonakin oli. Lisäksi vaihdettiin muovimelat puisiin, ne on tutut myös. Tarjolla oli myös kaksikkoja ja yksikköjä kajakeista sekä tavallisia soutuveneitä myös moottoriavusteisia.
Ja kyllä näillä vesillä kelpasi meloa!
Tämän upean kokemuksen kruunasi hiljainen tyyni järvi, lukuisat putouksina virtaavat vedet ylhäältä jäätiköiltä ja mukava lievä autere kuumaa päivää enteillen.
Iltapäivän noin 30 asteen kuumuudessa teimme vielä pienen liki 20 km pituisen pyöräretken Lovatnetia reunustavaa tietä pitkin. Pyöräretken päätteeksi oli uskomattoman upeaa pulahtaa uimaan suoraan auton ovesta melko raikkaaseen veteen. Tulihan vesi suoraan jäätiköiltä.
Lauantai 27.7. Pieni retki ylös, isäntä huiputti Skålan ja iltapäivällä jäätiköllä
Aamulla heti seitsemältä isäntä lähti kävelemään Sande Campingiltä suoraan ylös lähtevää polkua, joka yhtyi myöhemmin Skålalle vievään polkuun. Sitäpä minäkin myöhemmin aamupäivällä kävelemään lähdin, mutta jo parin kilometrin päässä jouduin kääntymän takaisin alas, koska polku meni tosi hankalaksi ja pusikkoiseksi. Siihen asti se oli ollut lähinnä ruohottunutta ja melkein umpeenkasvanutta kärrytietä. Nousua tuli kuitenkin mukavasti ja polku oli todella hiljainen, vain yhden ihmisen tapasin.
Tässä kuitenkin muutama kuva isännän kännykamerasta Skålan huiputukselta
matkaa hänelle kertyi tuolta leirintäalueelta noustuna 21 km ja aikaa meni 4,5 h, nousua se 2000 m
Iltapäivällä ei jaksettu paljoa mitään fyysistä tehdä, isännällä oli kuitenkin takana pitkä vaativa lenkki. Siispä autolla Lovatnetin päähän. Järven perällä oli mahdollista ajaa kahdellekin eri jäätikölle, toiselle vaan ei niin isolla autolla päässyt joten valitsimme Kjendalsbreenin. Pienellä kylällä, jota oli lähellä jäätikköä järven perällä joskus ollut ja ravintolalla mikä siellä olikin mielenkiintoinen historia. Tarinasta voi lukea pätkiä opastauluista...
Ajoimme myös kylälle kauppaan ja joet tulivat alajuoksulla,
oli myös äärettömän kaunista kuitenkin.
Sunnuntai 28.7. kotia kohti...
Kotiinlähdön aamu alkoi täysin tyynellä järvellä raikkaalla aamu-uinnilla! Melkein tuli tippa silmään kun piti lähteä ja jättää taakseen tuo kuvankaunis paikka!
Tällä leirintäalueella oli käytössä tapa, että maksukin hoidetaan vasta lähdettäessä. Paikka oli mielestäni myös melkoisen edullinen :) 3 yötä alle 100 euroa! Suihkut toimivat 10 kr kolikoilla, keittiö oli kaikkien käytössä ja se todella iso ja siisti, me kokattiin kuitenkin aina autossa. Saunakin olis ollut kolmena iltana viikossa, mutta oli niin lämmintä ettei sitä lämmitetty tuolloin. Ravintolasta sai ihan illallistakin tai pientä huikopalaa.
Tälle toiseksi viimeiselle päivälle olimme suunnitelleet retken tynkää Rondanen kansallispuiston alueella. Puistohan on Norjan vanhin. Olin keväällä ostanut nettikirppikseltä alueen kartankin.
Ensin ajoimme jälleen yhden upean vanhan "museotien" nimeltä Gamle Strynefjellsvägen. Se kulki läpi tunturialueen, jonka varrella oli myös yksi Norjan kesähiihtokeskuksista. Mutta niin vaan sekin oli suljettu jo keväällä lumen puutteen vuoksi.
Rondaneen saavuimme vain sen laitamille. Tunturimaja jonka pihaan ajoimme oli tylsän näköinen ja vaikka olimme aikoneet yöpyä siellä niin parkkipaikka oli hiekkapläntti ilman mitään palveluita, pieni kauppa ja kahvila hiljainen. Ajoimme pientä maksullista hiekkatietä pitkin kohti uimarantaa, mutta koska siellä ei saanut yöpyä kävimme vain hieman kävelyllä ja kastautumassa järvessä kun oli jälleen kuuma päivä. Tien varsi oli täynnä pieniä mökkejä, joten se siitä hiljaisesta tunturimaisemasta. Päätimme pidemmän retken sijaan jatkaa matkaa kohti Ruotsia.
Illaksi ajauduttiinkin taas yhdelle pienelle ja hiljaiselle tunturitielle - Friisvägen ja se näyttikin niin mukavalta paikalta yöpyä, että ajoimme sopivaan tienvarsiparkkiin, pakkasimme oluen ja siiderin ja eväät reppuun ja lähdettiin kävelemään tunturiin. Ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle puolelle tietä kohti yhden tunturin huippua vain tuttavallinen lammaslauma seuranamme. Kaksi lammasperhettä halusi myös ehdottomasti yöpyä automme vieressä välillä päätään auton kylkiin hieroen.
Tälle toiseksi viimeiselle päivälle olimme suunnitelleet retken tynkää Rondanen kansallispuiston alueella. Puistohan on Norjan vanhin. Olin keväällä ostanut nettikirppikseltä alueen kartankin.
Ensin ajoimme jälleen yhden upean vanhan "museotien" nimeltä Gamle Strynefjellsvägen. Se kulki läpi tunturialueen, jonka varrella oli myös yksi Norjan kesähiihtokeskuksista. Mutta niin vaan sekin oli suljettu jo keväällä lumen puutteen vuoksi.
Rondaneen saavuimme vain sen laitamille. Tunturimaja jonka pihaan ajoimme oli tylsän näköinen ja vaikka olimme aikoneet yöpyä siellä niin parkkipaikka oli hiekkapläntti ilman mitään palveluita, pieni kauppa ja kahvila hiljainen. Ajoimme pientä maksullista hiekkatietä pitkin kohti uimarantaa, mutta koska siellä ei saanut yöpyä kävimme vain hieman kävelyllä ja kastautumassa järvessä kun oli jälleen kuuma päivä. Tien varsi oli täynnä pieniä mökkejä, joten se siitä hiljaisesta tunturimaisemasta. Päätimme pidemmän retken sijaan jatkaa matkaa kohti Ruotsia.
Illaksi ajauduttiinkin taas yhdelle pienelle ja hiljaiselle tunturitielle - Friisvägen ja se näyttikin niin mukavalta paikalta yöpyä, että ajoimme sopivaan tienvarsiparkkiin, pakkasimme oluen ja siiderin ja eväät reppuun ja lähdettiin kävelemään tunturiin. Ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle puolelle tietä kohti yhden tunturin huippua vain tuttavallinen lammaslauma seuranamme. Kaksi lammasperhettä halusi myös ehdottomasti yöpyä automme vieressä välillä päätään auton kylkiin hieroen.
Maanantai 30.7.
Pakastearkulle ja kahdelle matkustajalle oli varattu paikat Finnlinesin iltalähtöön Kappelskäristä Naantaliin ja päivä kului ajaen Ruotsin maaseudun läpi Gävlen kautta rannikkoa myötäillen. Välillä kävimme viilentymässä järvessä, mutta ajomatkaa oli niin paljon ja kun ei haluta koskaan muuta kuin hätätilassa käyttää isoja moottoriteitä niin saihan matkaan aikaa kulumaan hulppeasti eli koko päivän!
Lopuksi...
on taas todettava, että niin kauan kuin elän ja pysyn tolpillani tulen mahdollisuuksien mukaan käymään Norjassa joka vuosi. Niin suuri on rakkaus.
(kuvat Tomin kännystä)
4 kommenttia:
Kiitos kun jaoit huikean reissunne! Norja on myös minut saanut pauloihinsa. Jotunheimenissa ja sen liepeillä reilut 10 kertaa retkeillyt. Siihen jää koukkuun kerrasta!
Kiva kuulla etten ole ainut!
Norja on myös minun sielunmaisemani....sinne haluan palata joka kesä. Ihania kuvia ja mukava reissukertomus.
Kiva kuulla. Kiitos ;)
Lähetä kommentti