(Vinkki lukijalle, mobiiliversiossa kun klikkaat kuvaa se avautuu paremmalla resoluutiolla)
Luulin olevani vannoutunut jouluihminen. En nuorempana voinut kuvitellakaan, että olisin viettänyt joulun jossakin muualla kuin omassa kodissa, myöhemmin olen niin kuitenkin tehnyt ja niin tein nytkin. On suunnattoman stressitöntä kun ei tarvitse ajatella pakonomaista jouluntunnelman luomista.
Tämän vuoden kohteeksi valikoitui Teneriffa, jolle jo olimme tehneet patikkamatkan kolme vuotta sitten. Aktiiviloma oli nytkin suunnitelmissa.
Jos haluat Teneriffalla käydessäsi nähdä yhden vaikuttavimmista auringonlaskuista
saarella niin aja hieman ennen h-hetkeä tälle näköalapaikalle.
Mirador Chipeque
Kaikille aurinkolomailijoillekin suosittelen poikkeamista sieltä rannan tuntumasta
ylemmäksi, vaikkapa ihan 2000 metrin korkeuteen, ja vaikka ylemmäksikin!
Mirador Chipeque
Kaikille aurinkolomailijoillekin suosittelen poikkeamista sieltä rannan tuntumasta
ylemmäksi, vaikkapa ihan 2000 metrin korkeuteen, ja vaikka ylemmäksikin!
 |
| Ajomatkalla Mascan vuoristotien kautta alas rantaan saa parhaat näkymät naapurisaarelle asti myöhäisen iltapäivän valossa. |
Olimme varanneet lennot ja majoituksenkin jo hyvissä ajoin yli puoli vuotta ennen matkaa. En tiedä miksi valitsimme tukikohdaksemme pienen kaupungin tai omasta mielestäni lähinnä kylän -luoteisosasta saarta, n. 30 kilometrin päässä Puerto de la Cruzista. Ehkä se, että emme yleensä halua majoittua missään isossa turistikohteessa vaikutti valintaamme ja tietenkin myös se, että suhteellisen edullinen majapaikka saisi olla, mutta kuitenkin meri pitää olla riittävän lähellä. Tuolla se todentotta olikin!
Norwegianin lento Helsinki-Vantaalta pääsi lähtemään liki 1,5 tuntia myöhässä, istuimme koko sen ajan koneessa odottaen pääsyä jäänpoistoon. Iltalento oli perillä paikallista aikaa noin klo 11 jälkeen mutta saimme vielä Cicar:lta varaamamme auton ja matka perille kesti toista tuntia pimeässä läpi pikkuruisten jouluvalaistuksessa nukkuvien vuoristokylien. Perillä meitä odotti kuitenkin majapaikkamme emäntä kadun varrella kun saimme hänet ensin kiinni puhelimella. Auto, joka oli aivan tuliterä, ajettu alle 10 km saatiin parkkihalliin ja englantia sanaakaan osaava emäntä johdatti meidät mitä viehättävimpään isoon huoneistoon. Pöydällä meitä odotti viinipullo, hedelmiä, joulutähti ja jouluinen pikkuleipälajitelma. Olimme tästä vallan häkeltyneitä ja kiittelimme vuolaasti, mutta pian uni jo kutsui, olihan jo liki aamuyö.
Los Silos, itse historiallinen kaupunki sijaitsi hieman ylempänä meren rannasta ja myöhemmin tulimme huomaamaan, että rantaan oli rakennettu ilmeisesti loma-asutukseksi tarkoitettua rakennusta jos jonkinlaista, mutta laman ja kovimman rakennusbuumin huumasta päästyään ne olikin päätyneet suurelta osin paikallisten ihan tavallisiksi asunnoiksi. Niin myös meidän talossamme olleet muut asunnot ainakin enimmäkseen. Osa oli tyhjiäkin. Ja yksi ainakin myynnissä. Toiveikkaina etsimme sen tiedotkin netistä, mutta se olikin melko kallis! Rannan tuntumassa oli myös ulkoilmauimala, mutta se oli suljettu talvikauden. Pari pikkuruista mustahiekkaista ja kivikoista uimarantaakin oli, mutta en ketään siellä uimassa nähnyt. Merenkäynti oli sen verran kova, ettei itsellekään tullut mieleen moinen. Pari surffaria oli jonakin iltana. Saksankieltä kuuli sen verran parilla kerralla mitä "keskustassa" käytiin, että päättelin siellä olevan saksalaisia eläkeläisiä lomanvietossa. Muuten olimme kuulemma aika harvinainen näky, me suomalaiset, kertoi rannan ainoan toiminnassa olevan ulkoilmabaarin pitäjä, vanha mies, joka oli hukuttaa meidät eräänä iltana ystävällisyyteen ja vieranvaraisuuteen.
Yöllä valvoin jonkin verran ja kuuntelin lumoutuneena hieman raollaan olevasta ikkunasta kantautuvaa aaltojen pauhua. Aamulla heräsimme kuitenkin hyvissä voimin, vaikka viime päivinä oli pieniä flunssan oireita ilmassa ja kurkku hieman karhea aamulla. Sen verran olimme tuoneet mukanamme ruokaa Suomesta, kuten aina, että saimme aamupuurot syötyä ja emäntämme tuomat hedelmätkin tulivat tarpeeseen. Isäntä lähti etsimään kauppaa ja löysikin pikkuruisen pölyisen ja pimeän puodin ihan parinsadan metrin päästä. Tuoretta leipää kuitenkin löytyi ja matkaevääksi ensimmäiselle patikkapäivällekin jotain.
Los Silos, itse historiallinen kaupunki sijaitsi hieman ylempänä meren rannasta ja myöhemmin tulimme huomaamaan, että rantaan oli rakennettu ilmeisesti loma-asutukseksi tarkoitettua rakennusta jos jonkinlaista, mutta laman ja kovimman rakennusbuumin huumasta päästyään ne olikin päätyneet suurelta osin paikallisten ihan tavallisiksi asunnoiksi. Niin myös meidän talossamme olleet muut asunnot ainakin enimmäkseen. Osa oli tyhjiäkin. Ja yksi ainakin myynnissä. Toiveikkaina etsimme sen tiedotkin netistä, mutta se olikin melko kallis! Rannan tuntumassa oli myös ulkoilmauimala, mutta se oli suljettu talvikauden. Pari pikkuruista mustahiekkaista ja kivikoista uimarantaakin oli, mutta en ketään siellä uimassa nähnyt. Merenkäynti oli sen verran kova, ettei itsellekään tullut mieleen moinen. Pari surffaria oli jonakin iltana. Saksankieltä kuuli sen verran parilla kerralla mitä "keskustassa" käytiin, että päättelin siellä olevan saksalaisia eläkeläisiä lomanvietossa. Muuten olimme kuulemma aika harvinainen näky, me suomalaiset, kertoi rannan ainoan toiminnassa olevan ulkoilmabaarin pitäjä, vanha mies, joka oli hukuttaa meidät eräänä iltana ystävällisyyteen ja vieranvaraisuuteen.
Lauantai 22.12. Izana ja Volcan de Fasnia
Yöllä valvoin jonkin verran ja kuuntelin lumoutuneena hieman raollaan olevasta ikkunasta kantautuvaa aaltojen pauhua. Aamulla heräsimme kuitenkin hyvissä voimin, vaikka viime päivinä oli pieniä flunssan oireita ilmassa ja kurkku hieman karhea aamulla. Sen verran olimme tuoneet mukanamme ruokaa Suomesta, kuten aina, että saimme aamupuurot syötyä ja emäntämme tuomat hedelmätkin tulivat tarpeeseen. Isäntä lähti etsimään kauppaa ja löysikin pikkuruisen pölyisen ja pimeän puodin ihan parinsadan metrin päästä. Tuoretta leipää kuitenkin löytyi ja matkaevääksi ensimmäiselle patikkapäivällekin jotain.
Meillä oli Teneriffalta kolmekin erilaista karttaa, kaksi autoilukarttaa, jossa kummassakin oli joitakin patikointireittejäkin piirretty ja yksi vaelluskartta, jonka olimme onnistuneet löytämään kolmen vuoden takaisen reissumme päätteeksi vasta paluumatkalla lentokentältä. Se osoittautui kuitenkin melko hyödyttömäksi, koska oli koottu vain muutamasta alueesta, enimmäkseen isäntä käytti navigointiin ja suunnitteluun ilmaista kännykkään ladattavaa app:ia ViewRanger appia kuten monessa muussakin paikassa. Olimme suunnitelleet tälle päivälle pidempää Aguamansan lenkkiä, mutta sen verran matkustaminen ja lyhyet yöunet vaikutti että päätimmekin muuttaa hieman suunnitelmaa ja otettiinkin kirjasta Parhaat patikkareitit Teneriffa - reitti nro 26. Päivä kului ylhäällä liki 2000 metrin korkeudessa Teiden kansallispuistossa.
Oli todella lämmintä, vain tuuli viilensi ajoittain. Eikä pilven hattaraa. Ketään muuta ei reitillä nähty. Alue oli luonnonsuojelualuetta eikä polulta saanut poiketa. Volcan de Fasnian tulivuori purkautui vuonna 1705. Se on yksi kolmesta, jotka purkautuivat Teneriffalla silloin. Välillä jalkojen alla oli puhdasta mustaa tuhkaa. Kasvillisuus oli niukkaa, kuten tässä osassa Teneriffaa joka puolella. Oli myös erittäin kuivaa eikä Teidenkään huipulla näkynyt lunta kuin hippunen pohjois puolella laikkuina. Se on kuulemma näin joulukuussa harvinaista.
Aika liikkeellä 1 h 40 min ja matkaa 8,6 km, oli kuitenkin melko flättiä eikä nousua tullut paria sataa enempää. Teide hallitsi ylhäisen näköisenä maisemaa.
Koska oli vasta varhainen iltapäivä päätimme ajaa Teiden kansallispuistosta alas Los Silosiin toista kautta, niiden järkyttävien kärrypolkujen sijaan ja käppelehtiä iltapäivästä joku toinen lyhyt reitti. Katsottiinkin se valmiiksi, mutta taas muutettiin suunnitelmaa. Katsastettiin samalla kolmen eri Teiden huipulle menevän reitin lähtöpisteet, koska ajatuksissa oli tällä reissulla huiputtaa tuo Kanarian saarten korkein vuori. Myöhemmin kuitenkin huomasimme, että lupa huipulle olisi pitänyt tilata jo ainakin kuukautta etukäteen ja vieläpä niin, että päivä ja jopa kellonaika pitää valita etukäteen. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä ylös yöllä ja huiputtaa ennen auringonnousua, jolloin ei lupaa tarvita.
Pysähdyimme yhdelle näköalapaikoista - Mirador Narices del Teide , josta lähti yksi reiteistä eli Pico Vuijon kautta. Koska paikalta lähti sopivasti pari polkureittiä toiseenkin suuntaan niin lähdettiin iltapäiväkävelylle. Kohta kuitenkin halusin palata takaisin kun jalat ei tykänneet marmorikuulilla päällystetystä polusta. Runsaan kilometrin päässä tiestä avautui kuitenkin polun päästä oikeinkin mojovat näkymät yli Atlantin valtameren ja naapurisaarille La Gomeralle ja La Palmalle asti.
Pysähdyimme yhdelle näköalapaikoista - Mirador Narices del Teide , josta lähti yksi reiteistä eli Pico Vuijon kautta. Koska paikalta lähti sopivasti pari polkureittiä toiseenkin suuntaan niin lähdettiin iltapäiväkävelylle. Kohta kuitenkin halusin palata takaisin kun jalat ei tykänneet marmorikuulilla päällystetystä polusta. Runsaan kilometrin päässä tiestä avautui kuitenkin polun päästä oikeinkin mojovat näkymät yli Atlantin valtameren ja naapurisaarille La Gomeralle ja La Palmalle asti.
Ajoimme alas merenrantaan nyt Mascan kautta. Jos kuvittelin, että nyt päästäisiin ajamaan jotain muuta kuin yhden auton ajettavia vuoristoteitä, mutta toisin kävi. Tämä oli vielä paljon jyrkempi ja kapeampi kuin aamulla ajamamme tie. Vain jos kiersi kaukaa Puerto de la Cruzin kautta olisi päässyt isompia teitä ylös, niinpä loppupäivät ajelimme tyytyväisinä pikkuteitämme ylös ja alas. Hidastahan se oli ja aikaa sai kulumaan useampi tunti jos vielä pysähteli matkalla. Siinä ne päivät kuluivatkin joutuisasti aamusta iltaan :D
La Caldera on suosittu virkistysalue metsäisillä rinteillä korkealla Puerto de la Cruzin yläpuolella. Kiemurteleva, merkitty polku nousee metsän halki pitkin kivikkoisia rinteitä ja on toisinaan todella jyrkkä ja suojaton. Se sisältää myös kehämäisen Ruta del Aquan eli Reitti 24:n.
Näin kirjoitti oppaamme...
me oikaisimme kuitenkin vähän emmekä nähneet mitään syytä miksi olisimme kävelleet ensin suoraan alas Aguamansan pieneen kylään ja noustu taas ylös, joten saimme pari kilometriä lyhyemmän lenkin. Alhaalla lähtöpaikalla bongasimme pari suomalaista ja hieman siinä vertailimme reittejä, mutta lähdimme kuitenkin omaan tahtiin ohittaen ensin ison saksalaisturistiryhmän. Tämän jälkeen ei reitin varrella montaa ihmistä tavattu, olisikohan ollut neljä, jotka tulivat vastaan. Hieman reitin alkua piti arpoa emmekä ottaneet loivempaa "tie" kiertoa vaan painoimme suoraan ylös jyrkkää neulasten peitossa olevaa polkua naavametsän suojassa. Aluksi olimme vähän juosseet lämpimiksimme, sillä oli todella kova puuskittainen tuuli paikoin. Lämmintäkään näissä korkeuksissa ei ollut 10 astetta enempää. Tuulta ihmettelimme, mutta kai ne olivat jonkinlaisia syöksyvirtauksia ja tuntuivat vain joissakin kohtaa. Syvällä metsässä vanhojen paksujen puiden varjossa oli tyyntä.
Kun päästiin pitkä nousu ylös niin istahdettiin evästämään ja suomalaispariskunta saavutti meidät. Jatkoimme siitä matkaa liki yhtämatkaa tai ensin otimme heidät kiinni. Olivat parkkeeranneet itsensä polunvarteen ja empivät millainen reitti on edessä kun siinäkin kohtaa polku oli melko suojaton ja pudotus alas jyrkkä. Kannustimme jatkamaan vaan reippaasti, reittikuvauksesta olimme lukeneet kyllä, että pahin oli vielä edessä. Jatkettiin kuitenkin. Me jättäydyimme aina välillä kuvaamaan ja pariskunta painoi kovalla vauhdilla eteenpäin sivuilleen vilkuilematta ja maisematkin taisivat jäädä ihailematta :)
Alas päästiin ja vaijereilla tai paksulla kaiteella suojatut osuudetkin meni ihan hyvin, mitä nyt hieman oli pieniä maansortumiakin välillä. Kolme vuotta sitten kun olimme menossa tälle reitille se oli suljettu, ilmeisesti juurikin näiden sortumien takia.
Alempana polun sukeltaessa taas turvallisemmalta näyttäville urille metsän suojaan erkanivat tiemme kun toiset valitsivat lyhyemmän alastulon kuin me.
Mukava päivä! Illalla kävimme vielä meren rannalla juuri auringonlaskun aikaan vain huomataksemme että läheinen uimala oli suljettu talvikuukausiksi, mutta onneksi pikkuruinen ulkoilmabaari oli auki ja saimme wiskipaukut karkottamaan lähestyvää flunssaa...
Päivän patikoinnit 13,3 km ja noin 3 h aika liikkeellä. Nousua 750 m.
Sunnuntai 23.12. La Caldera ja Camino El Topo
La Caldera on suosittu virkistysalue metsäisillä rinteillä korkealla Puerto de la Cruzin yläpuolella. Kiemurteleva, merkitty polku nousee metsän halki pitkin kivikkoisia rinteitä ja on toisinaan todella jyrkkä ja suojaton. Se sisältää myös kehämäisen Ruta del Aquan eli Reitti 24:n.
Näin kirjoitti oppaamme...
me oikaisimme kuitenkin vähän emmekä nähneet mitään syytä miksi olisimme kävelleet ensin suoraan alas Aguamansan pieneen kylään ja noustu taas ylös, joten saimme pari kilometriä lyhyemmän lenkin. Alhaalla lähtöpaikalla bongasimme pari suomalaista ja hieman siinä vertailimme reittejä, mutta lähdimme kuitenkin omaan tahtiin ohittaen ensin ison saksalaisturistiryhmän. Tämän jälkeen ei reitin varrella montaa ihmistä tavattu, olisikohan ollut neljä, jotka tulivat vastaan. Hieman reitin alkua piti arpoa emmekä ottaneet loivempaa "tie" kiertoa vaan painoimme suoraan ylös jyrkkää neulasten peitossa olevaa polkua naavametsän suojassa. Aluksi olimme vähän juosseet lämpimiksimme, sillä oli todella kova puuskittainen tuuli paikoin. Lämmintäkään näissä korkeuksissa ei ollut 10 astetta enempää. Tuulta ihmettelimme, mutta kai ne olivat jonkinlaisia syöksyvirtauksia ja tuntuivat vain joissakin kohtaa. Syvällä metsässä vanhojen paksujen puiden varjossa oli tyyntä.
Kun päästiin pitkä nousu ylös niin istahdettiin evästämään ja suomalaispariskunta saavutti meidät. Jatkoimme siitä matkaa liki yhtämatkaa tai ensin otimme heidät kiinni. Olivat parkkeeranneet itsensä polunvarteen ja empivät millainen reitti on edessä kun siinäkin kohtaa polku oli melko suojaton ja pudotus alas jyrkkä. Kannustimme jatkamaan vaan reippaasti, reittikuvauksesta olimme lukeneet kyllä, että pahin oli vielä edessä. Jatkettiin kuitenkin. Me jättäydyimme aina välillä kuvaamaan ja pariskunta painoi kovalla vauhdilla eteenpäin sivuilleen vilkuilematta ja maisematkin taisivat jäädä ihailematta :)
Alas päästiin ja vaijereilla tai paksulla kaiteella suojatut osuudetkin meni ihan hyvin, mitä nyt hieman oli pieniä maansortumiakin välillä. Kolme vuotta sitten kun olimme menossa tälle reitille se oli suljettu, ilmeisesti juurikin näiden sortumien takia.
Alempana polun sukeltaessa taas turvallisemmalta näyttäville urille metsän suojaan erkanivat tiemme kun toiset valitsivat lyhyemmän alastulon kuin me.
Mukava päivä! Illalla kävimme vielä meren rannalla juuri auringonlaskun aikaan vain huomataksemme että läheinen uimala oli suljettu talvikuukausiksi, mutta onneksi pikkuruinen ulkoilmabaari oli auki ja saimme wiskipaukut karkottamaan lähestyvää flunssaa...
Päivän patikoinnit 13,3 km ja noin 3 h aika liikkeellä. Nousua 750 m.
Jouluaatto 24.12. Los Silos ja Punta de Teno
Olin nyt onnistunut viimein saamaan itselleni jonkinlaisen flunssan ja päätimmekin pitää melkein välipäivän ja lähteä tutustumaan omaan pikku kyläämme vähän tarkemmin. Koska meidän majapaikkamme on täällä meren rannalla ja varsinainen historiallinen kylän keskus hieman ylempänä rinteessä niin tulihan siitä matkaa kun kiertelimme vielä rannan kautta pienen kierroksen ihmetellen yhä yltyvää merenkäyntiä. Kävimme myös jouluaaton kunniaksi oikein kauniissa pienessä kirkossa, ujostelimme hieman sisälle menoa, mutta kun aikamme aikailimme niin kylän ukot viittoilivat kirkon portailla että tänne vaan.
 |
| Kuva rantabulevardilta ja itse Los Silosin vanhakaupunki näkyy ulompana, vuoret olivat täällä ihan käsinkosketeltavissa ja kaupungin laidalta lähtikin kolme eri patikointireittiä ylös. Yhtä niistä Tomi meni yhtenä päivänä noin 700 nousumetriä ja palasi sitten takaisin. Monet reitit kun ovat yhteensuuntaan ja takaisin pitäisi palata sitten samoja jälkiä jos ei halua noita mutkaisia pieniä teitä käyttää. |
Päivänokosten jälkeen päätimme ajaa katsomaan auringonlaskua Punta de Tenon majakalle ja huh huh, olipa erikoinen kokemus. Nimittäin tuuli oli noussut tällä puolen saarta todella kovaksi ja matkalla näimme naapurinkylän laitamilla juuri tapahtuneen autokolarin, jossa auto oli keikahtanut ihan täysin kyljelleen liki keskelle katua, no ei varmaan kuitenkaan tuulen vaikutuksesta, mutta ilmassa lenteli jo tässä vaiheessa kaikenlaista palmunoksaa ja roskia jne. Tie majakalle kulki vuorenrinteessä korkealla mutkitellen kapeaa tietä, joka on ilmeisesti öisin suljettu. Ja tuuli otti autoonkin mukavasti tämän tästä liki joka kurvissa :D
Majakalla oli muitakin ja avattiin auton ovet varovasti, uusi auto kun on, ja lähdettiin kävelemään ja katsomaan merenkäyntiä ja korkeita aaltoja. Ihan ei vielä tuossa tuulenvoimakkuudessa pystynyt tuuleen nojaamaan, mutta ei se kaukanakaan ollut. Käveltiin myös vajaan kilometrin päähän etsimään yksi geokätkö.Tuuli oli niin kova, että ilmassa lenteli pieniä hiekanjyväsiä iskeytyen pohkeisiin kuin pienet lasinsirpaleet kirvellen. Olipa erikoinen kokemus!
Päivän kävelyt noin 14 kilometriä ja nousuakin tuonne kylän keskustaan tulee ihan hulppeasti 300 m.
Tämänpäiväinen reittimme oli entuudestaan tuttu parin vuoden takaa. Olimme menneet sen osittain kahtena eri lenkkinä eri päivinä, nyt jätimme osan pois ja etsimme uusia polkuja. Reitit, kuten tämäkään ei ole ollenkaan hyvin merkitty, eräänlaisia reittimerkkejä löytyy, mutta erittäin harvakseltaan jos ollenkaan ja monessa risteyksessä piti arpoa kartan ja ViewRangerin kera. Vain kahdessa kohtaa koko reitillä oli viitoitus.. Paras oli taas kännykkään ladattava aplikaatio. Emme ottaneet reittiä nyt poikkeuksellisesti mistään valmiista reittioppaasta vaan teimme oman variaation. Semmoinen huomio edelliseen retkeemme täällä Anagan kansallispuiston alueella, että silloin oli erittäin tuulista ja kylmää ja märkää, nyt oli helle, mutta myös tuulta ja erittäin kuivaa. Jopa maa halkeili siellä täällä, vaikka yleensä Anagassa on kosteaa ja oma mikroilmastonsa verrattuna kuivaan osaan saarta.
Retkelle tuli mittaa 13,5 km ja aika liikkeellä 3 h 20 min, 850 nousumetriä.
Jo parin päivän ajan saaren yllä oli levännyt eräänlainen usva, joka ei kuitenkaan ollut tavanomaista usvaa vaan jotain muuta. Internetin välityksellä sainkin tietää, että se oli calima eli vähän sama kuin hiekkamyrsky, kuuma kaakkoistuuli, joka kuljettaa tomua nimenomaan Kanarian saarille Pohjois-Afrikasta. Joskus se on niin tuima, että aiheuttaa hengitystieoireita herkimmille ja siitä varoitetaan tiedotusvälineissä ja kehoitetaan pysymään enimmäkseen sisätiloissa. Sen huomasi myös siitä, että jos auto oli ulkona parkissa konepellille ja ikkunoille laskeutui ohut pölykerros, joka piti pestä pois. Tässä vaiheessa huomasimme myös upouudessa autossamme lommon takana oven vieressä ja arvelimme, että se oli tullut Punta de Tenolla vieraillessamme, kun paikalla oli paljon autoja pysäköityneenä hujan hajan ja kun auton oven avasi tuuli tarttui oveen varmasti eli joku oli ollut vähän varomaton. Emme ole kuitenkaan vielä ainakaan saaneet laskua auton vauriosta ja luulenkin, että tämä on niin tavanomaista siellä ja kaikki on aina mennyt hyvin nimenomaan tämän autonvuokrausfirman kanssa. Auton vuokran hintaankin sisältyy vakuutus.
Tiistai 25.12. Chinobren kierros
La Ensilladan ja Cabezo del Tejon välinen vuoristoreitti kuuluu Anagavuorten ja koko saaren vaikuttavimpiin.. Tuskin mistään Teneriffalta löytyy kauniimpaa pilvimetsää ja tuskin mikään Anagavuorten näköalapaikka pystyy kilpailemaan Cabezerodel Tejon kanssa.
Me kiersimme vielä Montana Tafadan kautta laskeutuen Chamorgan maalauksellisen kauniilla paikalla sijaitsevaan kylään, jossa oli jopa näin joulupäivänäkin pikkuinen kahvila auki ja cappuccinot ja virkistävä limonaadi tulikin tarpeeseen. Siitä matka jatkui vielä useamman kilometrin ylämäkeen välillä tietä myöten kun kartassa näkyvät oikopolut oli kasvaneet umpeen tai niitä ei löytynyt ollenkaan. Osa löytyi ja niissä saatiin piikkipuskien läpi reitti raivattua. Lopulta noin viiden tunnin ja 850 nousumetrin kuluttua löydettiin takaisin parkkipaikalle ja ajettiin vielä Teiden kansallispuiston läpi juuri parahiksi katsomaan auringonlasku Mirador Chipeque:n näköalapaikalta. Ja upea olikin!
Me kiersimme vielä Montana Tafadan kautta laskeutuen Chamorgan maalauksellisen kauniilla paikalla sijaitsevaan kylään, jossa oli jopa näin joulupäivänäkin pikkuinen kahvila auki ja cappuccinot ja virkistävä limonaadi tulikin tarpeeseen. Siitä matka jatkui vielä useamman kilometrin ylämäkeen välillä tietä myöten kun kartassa näkyvät oikopolut oli kasvaneet umpeen tai niitä ei löytynyt ollenkaan. Osa löytyi ja niissä saatiin piikkipuskien läpi reitti raivattua. Lopulta noin viiden tunnin ja 850 nousumetrin kuluttua löydettiin takaisin parkkipaikalle ja ajettiin vielä Teiden kansallispuiston läpi juuri parahiksi katsomaan auringonlasku Mirador Chipeque:n näköalapaikalta. Ja upea olikin!
Tämänpäiväinen reittimme oli entuudestaan tuttu parin vuoden takaa. Olimme menneet sen osittain kahtena eri lenkkinä eri päivinä, nyt jätimme osan pois ja etsimme uusia polkuja. Reitit, kuten tämäkään ei ole ollenkaan hyvin merkitty, eräänlaisia reittimerkkejä löytyy, mutta erittäin harvakseltaan jos ollenkaan ja monessa risteyksessä piti arpoa kartan ja ViewRangerin kera. Vain kahdessa kohtaa koko reitillä oli viitoitus.. Paras oli taas kännykkään ladattava aplikaatio. Emme ottaneet reittiä nyt poikkeuksellisesti mistään valmiista reittioppaasta vaan teimme oman variaation. Semmoinen huomio edelliseen retkeemme täällä Anagan kansallispuiston alueella, että silloin oli erittäin tuulista ja kylmää ja märkää, nyt oli helle, mutta myös tuulta ja erittäin kuivaa. Jopa maa halkeili siellä täällä, vaikka yleensä Anagassa on kosteaa ja oma mikroilmastonsa verrattuna kuivaan osaan saarta.
Retkelle tuli mittaa 13,5 km ja aika liikkeellä 3 h 20 min, 850 nousumetriä.
Jo parin päivän ajan saaren yllä oli levännyt eräänlainen usva, joka ei kuitenkaan ollut tavanomaista usvaa vaan jotain muuta. Internetin välityksellä sainkin tietää, että se oli calima eli vähän sama kuin hiekkamyrsky, kuuma kaakkoistuuli, joka kuljettaa tomua nimenomaan Kanarian saarille Pohjois-Afrikasta. Joskus se on niin tuima, että aiheuttaa hengitystieoireita herkimmille ja siitä varoitetaan tiedotusvälineissä ja kehoitetaan pysymään enimmäkseen sisätiloissa. Sen huomasi myös siitä, että jos auto oli ulkona parkissa konepellille ja ikkunoille laskeutui ohut pölykerros, joka piti pestä pois. Tässä vaiheessa huomasimme myös upouudessa autossamme lommon takana oven vieressä ja arvelimme, että se oli tullut Punta de Tenolla vieraillessamme, kun paikalla oli paljon autoja pysäköityneenä hujan hajan ja kun auton oven avasi tuuli tarttui oveen varmasti eli joku oli ollut vähän varomaton. Emme ole kuitenkaan vielä ainakaan saaneet laskua auton vauriosta ja luulenkin, että tämä on niin tavanomaista siellä ja kaikki on aina mennyt hyvin nimenomaan tämän autonvuokrausfirman kanssa. Auton vuokran hintaankin sisältyy vakuutus.
Keskiviikko 26.12. Los Paleos ja Volcan Chinyero
Keskellä Reserva Natural Especial El Chinyeroa sijaitseva samanniminen tulivuori purkautui vuonna 1909 eli ei kovin kauaakaan sitten. Ja se myös näkyi vieläkin luonnossa. Tämä reitti kiersi tulivuoren ympäri ylittäen laavavirtoja ja tulivuorentuhkaa. Muitakin, pidempiä reittejä alueelta löytyy. Reitin varrelta voi ihailla kaukaa myös itse tulivuoren punaista kraatteria. Tulivuoren päälläkin näimme ihmisiä pienen pieninä tikku-ukkoina ja sinne vielä polku näkyi paikkapaikoin selvästi, mutta emme keksineet mistä sinne pääsi.
Aloitimme reittimme sullomalla auto tienposkeen kun miradorin parkkipaikka näytti olevan aika täynnä ja ihmisiä kuvaamassa siinä. Parhaat patikkareitit Teneriffa -kirjasen ohjeista poiketen lähdimme hieman alempaa matkaan kun selvä polku meni. Ja harvoinpa täälläpäin onkaan niin hienosti merkittyjä polkuja kuin tämä, nimittäin joulukortteja punaisella silkkinauhalla solmittuna männynoksiin oli siellä täällä. Korteissa oli joulutervehdyksiä vai olikohan ne toiveita joulupukille, emme päässeet selvyyteen, mutta kaunis ja leppoisa läpi mäntymetsän. Metsät täällä on äärimmäisen kuivia ja kuvittelisi että metsäpaloille otollisia juuri tähän vuodenaikaan? Niitä täällä oli ollutkin, koska suuret männyt olivat palaneet joskus pinnasta ja kun niitä kosketti tuli sormet ihan nokeen. Yritettiin etsiä tietoa netistä, mutta pitää paremmalla ajalla tutkia enemmän, mutta ilmeisesti vain muutama vuosi sitten on ollut isoja metsäpaloja juuri täällä.
Kiva päivä. Lämmin jälleen ja ajoimme alas meren suuntaan eri kautta eli Viaflorin kautta. Siellä emme olleet ennen käyneetkään. Söimme myös tienvieruskahvilassa lounaan. Paluumatka menomatkan reittiä ja hienoja näköalapaikkoja ei voi vain vastustaa, näistä ei kotona Suomessa pääse nauttimaan, eihän :D
Vasta illansuussa jälleen takaisin majapaikassa. Uni tuli punaviinin jälkeen hyvin jo ennen kymmentä :D
ja aina kannattaa jäädä hyvälle paikalle odottamaan auringonlaskua...
Vasta illansuussa jälleen takaisin majapaikassa. Uni tuli punaviinin jälkeen hyvin jo ennen kymmentä :D
8,3 km 2 h ja 300 metriä nousua.
Taisin jo kertoa, että saimme lentokentältä allemme aivan upouuden auton, mittarissa oli vain 7 km. Nyt illalla kun tätä kirjoitan mittarissa on jo 900 km eli siitä voi päätellä miten iso saari tämä loppujen lopuksi on. Ainakin jos ajaa aina alhaalta meren rannasta ylös vuorille.
Lähdettiin tunkkaamaan ylämäkeen ensin osin autotietä pitkin mutta pian päästiin metsään. Täälläkin oli nokisia jättimäisen kokoisia vanhoja havupuita. Ketään muita ei näkynyt. Kun nosti katseensa kengän kärjistään ylös näkyi pian jo määränpäämme eli Sombrero. Tätä reittiä ei opaskirjastamme löytynyt, mutta vaelluskartassa ja jopa autokartassa kyllä. Tosin eri variaatioin. Paras reittiopas oli jälleen kerran isännän puhelimessa Viewranger.
Oli todella lämmin päivä. Nyt usvakin oli väistynyt ja taivas oli kuulaan sininen. Nuhanenäisenä pisti tietysti nousu vähän tuhisemaan, mutta hitaasti päästiin perille. Loppumatka oli vähän kivikkoisempaa ja nelivetoa ja tässä kohtaa näimme ensimmäiset ihmisetkin. Vuori itsessään oli tasainen kuin pöytä. Ja näkymät hienot Teidelle päin.
Paluumatka osin harjannereittiä myöten mutta jätettiin välistä toinen huiputus, joka olisi ollut sata metriä korkeampi.
Reitille tuli pituutta 10 kilometriä ja aikaa kului vajaa kolme tuntia, nousuakin mukavasti 530m.
Söimme vasta illansuussa majapaikassa ja sen jälkeen kävelimme vielä rannan suuntaan ja kun nähtiin, että rannan ainut kahvila/baari oli auki, itseasiassa ulkoilmakahvila niin mentiin rohkeasti tiskille, jututimme englanninkielen taitoista vanhaa baarinpitäjää ja otettiin lasilliset punaviiniä. Koska olimme ainoat asiakkaat ja baarin omistaja suuri Suomen ystävä niin ne maksoi yhteensä vain 2 euroa. Annettiin 3. Kohta pöytäämme tuotiin eräänlaisia voileipiä ja syötävähän ne oli, ihan kohteliaisuus syistä :D Ja pakko oli tilata toisetkin lasilliset. Ja kohta tuotiin lisää voileipiä, nyt erilaisia. Ja kovasti selostettiin mitä ne oli. Mitään maksua niistä ei huolittu :) Hyvillä mielin hymyssä suin pujahdimme sitten majapaikassa peiton alle jo taas ennen iltakymmentä, alhaalla vellova meri ja kallioon hakkaavat aallot tuudittivat nopeasti uneen, vaikka vähän yskä vaivasikin aina makuulle mennessä.
Torstai 27.12. Sombrero de Chasnan 2405 m huiputus
Olimme edellisenä päivänä katsastaneet paluumatkalla Viaflorin kautta muutaman reittiehdotelman tälle päivää. Valitsimme sitten minun mieleni mukaan huiputuspäivän. Flunssani paheni kuitenkin yöllä, olo tuntui räkäiseltä ja nuhaiselta ja kurkkukin oli taas kipeä. Edes pullollinen kaupan kalleinta punaviiniä tuntunut auttavan :D Päätettiin sitten aamulla kuitenkin pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta ja ajettiin taas ylös kohti Viafloria parkkipaikka Las Lalas tähtäimessä, Paikka oli iso leirintäalue, joka kuitenkin ammotti tyhjyyttään ja näytti lähinnä hylätyltä. Hienosti mainostivat kuitenkin ihan ruokailumahdollisuutta, mutta vain alkeellinen vessa löytyi. Menomatkalla kävimme aamukahvilla jo tutuksi tulleessa huoltoaseman baarin kahvilassa. En tiedä mistä johtuu, mutta suurena kahvin ystävänä ole saanut mistään yhtä hyvää cappuccinoa kuin täältä.
Lähdettiin tunkkaamaan ylämäkeen ensin osin autotietä pitkin mutta pian päästiin metsään. Täälläkin oli nokisia jättimäisen kokoisia vanhoja havupuita. Ketään muita ei näkynyt. Kun nosti katseensa kengän kärjistään ylös näkyi pian jo määränpäämme eli Sombrero. Tätä reittiä ei opaskirjastamme löytynyt, mutta vaelluskartassa ja jopa autokartassa kyllä. Tosin eri variaatioin. Paras reittiopas oli jälleen kerran isännän puhelimessa Viewranger.
Netistäkin löytyy helposti googlettamalla tämä reitti, mikä suurinpiirtein mentiinkin:
Oli todella lämmin päivä. Nyt usvakin oli väistynyt ja taivas oli kuulaan sininen. Nuhanenäisenä pisti tietysti nousu vähän tuhisemaan, mutta hitaasti päästiin perille. Loppumatka oli vähän kivikkoisempaa ja nelivetoa ja tässä kohtaa näimme ensimmäiset ihmisetkin. Vuori itsessään oli tasainen kuin pöytä. Ja näkymät hienot Teidelle päin.
Paluumatka osin harjannereittiä myöten mutta jätettiin välistä toinen huiputus, joka olisi ollut sata metriä korkeampi.
Reitille tuli pituutta 10 kilometriä ja aikaa kului vajaa kolme tuntia, nousuakin mukavasti 530m.
Söimme vasta illansuussa majapaikassa ja sen jälkeen kävelimme vielä rannan suuntaan ja kun nähtiin, että rannan ainut kahvila/baari oli auki, itseasiassa ulkoilmakahvila niin mentiin rohkeasti tiskille, jututimme englanninkielen taitoista vanhaa baarinpitäjää ja otettiin lasilliset punaviiniä. Koska olimme ainoat asiakkaat ja baarin omistaja suuri Suomen ystävä niin ne maksoi yhteensä vain 2 euroa. Annettiin 3. Kohta pöytäämme tuotiin eräänlaisia voileipiä ja syötävähän ne oli, ihan kohteliaisuus syistä :D Ja pakko oli tilata toisetkin lasilliset. Ja kohta tuotiin lisää voileipiä, nyt erilaisia. Ja kovasti selostettiin mitä ne oli. Mitään maksua niistä ei huolittu :) Hyvillä mielin hymyssä suin pujahdimme sitten majapaikassa peiton alle jo taas ennen iltakymmentä, alhaalla vellova meri ja kallioon hakkaavat aallot tuudittivat nopeasti uneen, vaikka vähän yskä vaivasikin aina makuulle mennessä.
Perjantai 28.12. Samara
Tänään oli aikomus viimeinkin mennä Masca eli saaren kuuluisin ja suosituin reitti, joka on vieläpä Los Silosista vain noin 35 min ajomatkan päässä, riippuen tietysti kuljettajan ajotaidoista, sillä tie sinne on älyttömän kapea ja mutkainen. Isäntä oli tutkiskellut reittiä geokätkön lokikirjasta ja siellä oli maininta, että reitti olisi suljettu, emme kuitenkaan löytäneet mitään virallista ilmoitusta siitä, joten päätettiin ajaa Mascan pittoreskiin pieneen kylään tarkistamaan asian laita. Kylän vähäiset parkkipaikat tien laidalla oli jo täyttymässä vaellusturisteista, sinne vievä tie on älyttömän kapea ja kun ajoimme muutama päivä aiemmin sen alas niin saimme huomata, että monelle tottumattomalle autoilijalle myös haastava. Reppu selkään ja käveltiin alas kirkkiaukiolle kohti retken lähtöpaikkaa, missä polku alkaa laskeutua suoraan alas rotkoon, mutta päästiin vain kahvilaan saakka ja ihmeteltiin miksi ihmisiä pyörii siinä kunnes viewrangerista selvisi reitin lähtöpaikka. Polun alkuun oli laitettu paksu peltiovi ja kyltit monella kielellä, suljettu. Isäntä olikin löytänyt netistä tarinan viime keväältä, tarinan mukaan saksalaisryhmä oli mennyt reitille huonolla säällä. Ja jäänyt sinne, se kun on kokonaan rotkossa ja vuorilta oli vyörynyt vesi vauhdilla rotkoon aiheuttaen tietenkin maanvyörymiä ja tulvaa. Yleensä reitiltä palataan etukäteen varatulla laivalla meren kautta Los Cristianokseen tai sitten patikoidaan rankka nousu ylös takaisin kylään. Kovan merenkäynnin ja myrskyn taki ei laivakaan ollut päässyt hakemaan turistiryhmää. Joutuivat yöpymään jossain luolassa ja seuraavana päivänä pelastettiin. Taisi olla niin, että sen jälkeen sulkivat sen. Reitillä oli aikaisemminkin sattunut onnettomuuksia.
Jatkettiin sitten autolla Teiden suuntaan ja mentiin yksi reitti Samara vuoren ympäri ja toinen lyhyt reitti - Camino de la Orilla Monte - vielä iltapäivällä Aguamansassa. Vaikka lämpötila oli ylhäällä 2000 metrissä vain 13 astetta niin lyhyissä varusteissa tämmöinen vilukissakin tarkeni. Aurinko paahtoi kuivasti ja kuumasti. Ajoimme myös näköalapaikalle ylös 2500 metriin observatorion lähelle kuvaamaan alhaalta mereltä nousevaa pilvimattoa...
Päivän kävelyt 8,7 km.
Lauantai 29.12. Garachico
Tämä päivä pyhitettiin vierailulle naapurikylään n. 4 km päässä olevaan Garachicoon. Isäntä kävi toki vähän ensin lenkillä aamusta ja minä nautin lämpimästä auringonpaisteesta suoraan omalle parvekkeelle. Ja käväisin rannalla...
Naapurikaupunki olikin hyvin vilkas verrattuna Los Silosiin. Se oli myös perinteinen kanarialainen historiallinen kaupunki vanhoine kirkoineen ja jotain vanhaa satamaakin siellä oli vielä jäljellä. Tämä rannikko oli myös sitä aluetta, jonne iski iso myrsky nostaen rantaan tulleet aallot todella korkealle ja tuhoten hieman pohjoisempana olevassa kaupungissa ison rantahotellin alimmat kerrokset.
lisätietoja mm tästä linkistä KLIK ...
Naapurikaupunki olikin hyvin vilkas verrattuna Los Silosiin. Se oli myös perinteinen kanarialainen historiallinen kaupunki vanhoine kirkoineen ja jotain vanhaa satamaakin siellä oli vielä jäljellä. Tämä rannikko oli myös sitä aluetta, jonne iski iso myrsky nostaen rantaan tulleet aallot todella korkealle ja tuhoten hieman pohjoisempana olevassa kaupungissa ison rantahotellin alimmat kerrokset.
lisätietoja mm tästä linkistä KLIK ...
Sunnuntaiksi ajoimme Puerto de la Cruziin ja teimme pienen kaupunkikierroksen. Mitään nähtävää ei sieltä oikein löydetty, kaupunkihan oli täynnä turisteja ja suomenkieltäkin kuuli joka kadunkulmassa.
Maantaina uudenvuodenaattona aamuvarhain lento kotiin.
Ehkä tännekin vielä uudelleen, jäihän se Teiden huiputtaminenkin vielä tekemättä. Paremmalla onnella sitten :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti