Kroatia
Lomamme johtotähti oli siis Istria100 ultratrail juoksutapahtuma saapumistamme seuraavien kolmen ensimmäisen päivän aikana. Ensin valmistautuminen kisaan, perjantaina poikien startti ja oma starttini lauantaina. Kaikki kolme tulimme maaliin lauantaipäivän ja illan aikana, joten sunnuntai jäi sitten palautumiseen. Tässä kisaraporttini KLIK ja isännän raportti vähän pidemmältä, 100 mailin (168 km) matkalta KLIK
Maanantai 9.4.
Aamulla jätimme Umagin. Tämä pieni rantakaupunki on Kroatian rannikon pohjoisin lomakohde, lähellä Italian rajaa. Paikka oli siis juoksukisamme tapahtumakeskus.
Olimme varanneet Booking.comin kautta jo puoli vuotta sitten seuraavan viikon tukikohdaksemme huoneiston pienestä kalastajakylästä nimeltä Sv.Juraj - rannikolta noin parin tunnin ajomatkan päästä. Olimme siis lentäneet torstaina Venetsiaan Lufthansalla Munichin kautta ja sieltä otettiin auto vuokralle. Koska mihinkään ei ollut kiire niin ajelimme rauhakseen ja pysähdyimme kahville jossakin pienessä idyllisessä kalastajakylässä. Lähestyimme majapaikkaa, tien varrella oli siellä täällä talojen kyljessä kylttejä ZIMMER tai APARTMENT, nousimme pienen pientä tietä ylöspäin ja etsimme osoitetta. Välillä tehtiin u-käännös ja palattiin takaisin, mutta paikkaa ei vain löytynyt. Loma-asuntojen näköisiä isoja taloja kyllä oli, mutta monessa ikkunaluukut kiinni ja aution näköistä. Viimein pysähdyimme autokorjaamon kohdalla ja jalkauduttiin kysymään paikalla olleelta mieheltä apua. Hän käveli viereiseen kotiinsa ja kysyi vaimolta ja viimein keksivät mikä paikka etsimämme oikein oli. Lopulta se löytyi ihan heidän alapuoleltaan, linnuntietä vain ehkä parin sadan metrin päässä, mutta mutkien kautta tietä pitkin isomman päätien varrelta. Paikka näytti autiolta, mutta pihassa oli iso mainos ravintolasta. Ovetkin oli auki osittain, mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut huhuiluista huolimatta. Isäntä soitti varauksessa olevaan numeroon ja hetken inttämisen jälkeen selvisi, että paikka oli remontissa ja kiinni. Varauksestamme ei kuulemma olleet saaneet mitään tietoa. Opastivat kylän infoon, mutta sekin oli kiinni. Päätimme sitten vaan kysäistä jostain paikasta missä oli näitä apartment kylttejä, mutta kun yhdestä tällaisesta viimein löysimme jonkun niin hän mittaili hetken katseellaan poikien olemusta ja vetäisi sitten hatusta hinnan 100 e yhdeltä yöltä. Joo, ei kiitos - päätimme jatkaa matkaa. Kyllä me jostain yösija löydettäisiin. Perinteinen paperinen autoilukartta, jonka isäntä osti Umagista helpotti suunnittelua.
Ajoimme takaisinpäin hieman isompaan kylään nimeltä Senj, josta löytyi avoinna oleva ravintola, joten ei kun syömään. Ihanan kuuman spagettibolognesin jälkeen tiedustelimme ravintolan työntekijältä josko osaisi vinkata jotain edullista majoituspaikkaa. Hän naurahti ja sanoi, että joka paikka on kiinni tähän aikaan vuodesta. Kuka nyt talvella haluaisi Kroatiaan tulla! Parin kuukauden päästä vasta alkaa turistikausi.
Ensin muisti, että ravintolan yläpuolella on huoneita vuokralle, sitten selvisikin, että ne on jo varattu. Seuraavaksi sanoi, että hänen isoäidillään on ylimääräisiä huoneita. Sovimme hinnan ja tingittiin vielä aamupala siihen. Puhelinsoitto mummolle vahvisti asian ja muutaman minuutin kuluttua värväsi meille oppaaksi paikalla olleen Castrol - haalaripukuisen miehen, jolle oli jo maistunut siinä istuessa muutama olut, ehkä parikin - liikaa :)
Mies istui pokkana autoonsa ja me jännittyneitä omaamme ja sitten lähti karavaani kohti majoituspaikkaa. Muutaman minuutin ajan saimme jännittää pysyykö oppaamme auto tiellä vai mennäänkö yli laidan - vuoristotiellä kun oltiin. Hyvin kuski selvisi tehtävästään, hän oli mummon naapuri ja isoäidin koko perhe, aikuisine lastenlapsineen oli paikalla vastaanottamassa meitä kun oppaamme talutti Juhan käsikynkästä mummon puheille! Noin parikymppinen tyttö osasi hyvin englantia, mummo ei puhua pukahtanut. Me saimme käyttöömme mummon asunnon kellarikerroksessa, molemmille oma makuuhuone, yhdistetty keittiö ja olohuone. Kävimme vielä illan mittaan piknikillä lähellä sijaitsevan linnan pihalla ihailemassa auringonlaskua Adrianmereen.
Tiistai 10.4. Plitvice Lakes Nationalpark
Toiveittemme mukaisen aamupalan jälkeen hyvästelimme isäntäperheemme ja lähdimme ajelemaan kohti Plitvicen kansallispuistoa. Matkan alku oli hieman hankalaa, navigaattori opasti pienelle vuoristotielle, jossa matkamme meinasi tyssätä metsätöissä olevaan tukkirekkaan keskellä kapoista tietä, mutta päästivät ohi ja jatkoimme matkaa todella paksussa usvassa kun olimme jo melko korkeallakin. Mutta lopulta pääsimme hieman väljemmille vesille ja selvisi ettei koko tietä löytynyt paperikartasta :)
Näin kirjoittaa Rantapallo sivusto:
Näin kirjoittaa Rantapallo sivusto:
Plitvicen kansallispuisto on Kroatian suosituimpia luontokohteita. Kansallispuisto sijaitsee sisämaassa, Zagrebin ja Zadarin välissä, noin 250 kilometrin päässä Splitistä. Plitvicestä tekevät erikoisen sen turkoosina hohtavat järvet ja upeat vesiputoukset, jotka yhdistävät alueen 16 pientä järveä toisiinsa noin kahdeksan kilometrin matkalta. Kansallispuisto saavutti Unescon maailmanperintökohteen aseman vuonna 1979. Vehreän kasvuston lisäksi kansallispuiston luolat, niityt ja lähteet tarjoavat jännittävää nähtävää. Kansallispuistossa elää myös lukuisia eläinlajeja kuten peuroja, karhuja ja susia. Plitvicen kansallispuiston alue on noin 300 neliökilometrin kokoinen, ja sen korkein kohta kohoaa 1 280 metriin. Matalin kohta sijaitsee noin 380 metrissä. Korkein vesipuisto Veliki Slap nousee noin 70 metriin.
Virheestä viisastuneena varasimme seuraavan yön majoituksen bookingin kautta läheltä kansallispuistoa ja soitimme heti perään ja varmistimme, että se varmasti tuli perille. Meitä oltiinkin vastassa ja saimme kivan huoneen omakotitalon yläkerrasta. Kaikki oli kuten pitikin ja kaupanpäällisiksi tarjottiin vinkkejä mihin kannattaisi parkkeerata auto ja missä syödä. Lähdimme samantien kohti kansallispuiston portteja.
Päivän patikointi 11 km - aika liikkeellä 2 h 30 min. Koska emme pitäneet kiirettä niin aikaa sai kulumaan koko päivä kun lopuksi vielä syötiin puiston ravintolassa.
Keskiviikko 11.4. - Premuzic trail, Velebit National park
Siinä missä Juha nukkui 25 asteisessa huoneessa lämpöpatterin vieressä ja syvälle peittoon kääriytyneenä niin minä nukuin hieman huonosti kun oli niin lämmintä :) Hyvästelimme talon nuoren isännän ja utelimme hieman ajo-ohjeita kohti seuraavaa kohdettamme eli Velebitin kansallispuistoa. Päivän suunnitelmassa oli hieman elämisen varaa ja lähdimme avoimin mielin matkaan.
Löysimme muutaman mutkan ja parin cappucinon kautta avoinna olevan info centerin Gospic nimisestä isommasta kylästä ja hyviä neuvoja ja pari karttaakin ostettiin. Infopisteen hoitaja arveli Velebitin helposti saavutettavissa olevan vuoristomajan olevan kiinni, mutta päätimme ajella sinne suuntaan jossain vaiheessa. Saimme myös vinkin aukiolevasta Hostellista, josta hyvät patikointi reitit vuoristoon. Täytyy vielä kerran korostaa, että täällä harva turistipaikka, majoitukset sun muut on auki tähän aikaan vuodesta.
"Velebitin kansallispuisto on yksi Kroatian kahdeksasta kansallispuistosta. Se ijaitsee Velebitin 150 km pitkän vuoriketjun alueella. Puistossa on kolme suurta luolaa ja muita karstimaalle tyypillisiä kalkkikivimuodostelmia. Huipuilla on pakkasta 160 päivänä vuodessa. Alueen eläimistä tunnetuimpia ovat karhut, mutta siellä on myös susia, näätiä, kotkia ja korppikotkia. Zavizan huipulla (1595 m) sijaitsee vuoristomaja, mihin pääsee liki perille asti autolla."
Aluksi tie jatkui ylöspäin liki ajettavana, ainakin nelivetoisella maastoautolla ja reittimerkintöjäkin kiitettävästi. Noin kilometrin kuluttua reitti kääntyi metsään. Täällä kun on varhainen kevät niin polku oli liki peittynyt lehtipuumetsän lehtien alle, mutta merkintöjä oli sen verran tiheään, ettei siitä ollut epäilystä. Noustiin pikku hiljaa ylöspäin.
Kun tultiin joskus tunnin puolentoista paikkeilla kohtaan missä alkoi paljas kallkikivikallio, niin reitti muuttui teknisemmäksi ja en uskaltanut luottaa Inovien pitoon, kun en enää pystynyt pitämään mistään kivestä tai puusta tai kasvillisuudesta kiinni ja olisi pitänyt nousta pystyyn nelivedon asemasta niin jouduin luovuttamaan ensimmäisen huiputuksen.
Seuraavan huipun sitten jo huiputinkin - kun oli pakko. Reitti sinne vei jyrkkäpiirteisen ja lumisen rinteen poikki. Isäntä meni edellä ja teki uraa lumeen ja minä perässä. Se ei pelottanut yhtään. Onhan suomalainen tottunut lumeen ja kun alla, vaikka jyrkkää olikin oli puita niin mikäs siinä oli tallustellessa.
Vaellusreitin alkumetreillä....
...oli pieni töppyröitä, joille oli mukava kipaista :D
...jyrkkäpiirteinen pohjoisrinteen polku oli vielä osittain lumen peitossa
ja vaati hieman kunnon tamppausta, että Reetta uskalsi töpötellä kohti Kizan huippua
Eikä laskeutuminenkaan aina ole niin itsestään selvää...
Huipulta alas kivaa nurtsipolkua ja Juha vetäisi päikkärit lämpimällä rinteellä, me evästeltiin ja someteltiin isännän kanssa sillä aikaa.
Ajeltiin siinä sitten sinne tänne ja käytiin yhdellä näköalapaikalla vähän sattumaltakin. Lopulta myöhään iltapäivällä vuoristohostelliin ja täytyy kyllä sanoa, että harvassa paikassa on maailmanmatkollani ruoka maistunut yhtä hyvältä kuin täällä. Viini ja Velebit olutkin oli melko hapokasta.
Kun ajeltiin sinne sun tänne iltapäivän ratoksi niin huomattiin yhtäkkiä tien varrella paljon savua ja kun kyydissä oli innokas VPK:lainen niin pitihän sitä mennä katsomaan lähempää. Kulotustahan se oli, ilman minkäänlaista valvontaa :)
Seuraavan päivän suunnitelmatkin lyötiin lukkoon vielä illalla ennen kuin pää painui Hostellin tyynyyn. Vaikka kyse oli hostellista niin saatiin käyttöömme koko yläkerran parven, alempana ei yöpynyt ketään, mutta viereiseen huoneeseen tuli vielä yömyöhään pieni seurue, joka pikaisesti käveli jonossa sänkyjemme ohi vessaan ja takaisin.
Päivän patikoinnit n. 5 km ja 2 h 30 min ja nousumetrejä 380 :)
Torstai 12.4. - Sjeverni Velebit - Vucjak 1600 m, huiputus hinnalla millä hyvänsä
Baske Ostarije nimeltään oli tämä kyläpahanen missä siis yövyimme hostellissa. Aamupalan kanssa hinta yöpymisineen oli kolmelta yhteensä n. 55 e. Ei paha! Aamupalankin söimme hyvin runsaan ja majatalon isäntä muistutti, että kaikki laskutetaan erikseen. Kai me näytettiin niin kovin köyhiltä :D
Jo yöllä satoi rankasti ja lähdimme ajelemaan kohti Sjeverni Velebitin kansallispuistoa, vuoristojonon pohjoista aluetta eli varsinaista kansallispuistoa. Tähtäimessä oli vuoristomaja korkealla vuoriston kätköissä. Liki perille pitäisi päästä ihan autolla.
Ajoimme rannikon kautta, Svjeti Juraj:in kalastajakylässä joimme aamun kolmannet cappuccinot. Täällä ei sentään kukaan juonut aamukahdeksalta väkeviä tai kessutellut kahvilan sisällä, kuten niin monessa muussa paikassa. Joissakin esimerkiksi kauppakeskuksen yhteydessä olevassa kahvila/baarissa oli ilma sakeana savusta ja ukoilla edessään snapsilasit jo aamuvarhain.
Satoi välillä rankasti, aloimme nousta vuoristotietä ylöspäin ja mitä ylemmäksi menimme sitä vähemmäksi kävi asutus ja sitä sakeammaksi sumukin. Ja lunta alkoi olemaan tien laidalla. Lopulta tie muuttui ensin yhden auton ajettavaksi kapeaksi asfalttitieksi ja lopulta soratieksi, lumivalli tien vieressä kasvoi kasvamistaan. Alempana oli parissa päivässä ilmestynyt hyvät hiirenkorvat tien varren pensaisiin ja puihin, mutta ylhäällä tuhannessa metrissä oli aivan syksyistä ja sitten lopulta täysi talvi :)
Luulimme olevamme jo perillä kun saavuimme ehkä tunnin ajomatkan jälkeen kansallispuiston porteille, jossa kukaan ei ollut perimässä meiltä sisäänpääsymaksua. Tässä tie vaihtui kivikkoiseksi päällystämättömäksi juuri ja juuri yhden auton ajettavaksi, jota ympäröi molemmin puolin lopulta parimetrinen lumivalli. Tie oli aurattu toki talven aikana, aurauskepitkin näkyivät kovaa vauhtia sulavan lumen alta siellä täällä.
Välillä Juhan oli noustava autosta siirtämään lumipaakkuja keskeltä tietä ja isännällä oli kuskina täysi työ yrittää väistellä tielle valuneita isoja kiviä. Jo asfalttiosuudella oli useita pienenpieniä maanvyörymiä. Ketään ei onneksi tullut vastaan. Oli autiota ja hiljaista, suorastaan aavemaista.
Jännitti päästäänkö ikinä perille - ehjinä :D Auton puolesta eniten.
Lopulta ehkä noin puolentunnin, kolmenvarttia kestäneen loppusiirtymän jälkeen tulimme parkkipaikalle ja siitä oli enää noin 2 km matka vuoristomajalle, jonka emme olettaneet olevan auki. Ainakin sellaisen tiedon olimme saaneet edellisenä päivänä. Ilma oli ehkä noin 2 asteista, sateli tässä kohtaa enää vain hiljalleen eikä ollut täysin sumuistakaan vaan näimme kyllä maisemiakin. Lunta joka puolella.
Ihmetys oli suuri kun tulimme ison kaksikerroksisen vuoristomajan pihaan. Pihalla jökötti parkissa kaksi moottoripyörää, hieman rapaisina mutta kuitenkin. Sisälle mentiin ja tavattiin majan isäntä ja motoristit ryypiskelemästä pienen pöydän ääressä. Kyllä he siinä ottivat pontikkaryyppyjä meidän oloaikana ainakin kolme ja lähtivät sitten myöhemmin ajelemaan alas. Me tilattiin kolme kuumaa teetä, majatalon isäntä ei ollut kovin puheliasta sorttia, puhelivat vaan keskenään kolmeen pekkaan. Teemme valmistettiin kuitenkin asiaan kuuluvalla hartaudella ja se kestikin aika kauan, ehkä puoli tuntia. Mutta oli todella kuumaa ja hyvää yrttiteetä. Teen jälkeen isäntä tarjosi meille kaupanpäälliseksi omatekoista pontikkaansa snapsilaseista eikä me kehdattu kieltäytyä. Juoma kaadettiin pullosta, jossa oli jotain puun juuria tai oksia, kuulemma ginsengiä. Teki kyllä gutaa!
Lähdimme siitä ulos ja huiputimme majan takana olevan pienen nyppylän, pitihän meidän saada jokapäiväisen nyppylämme! Sinne rampattiin paksun lumipatjan päällä, joka kuitenkin oli melko pehmeää ja kerran jalkani putosi syvälle kiven koloon. Onneksi ei käynyt pahemmin, hieman vaan nilkka nirhasi kiveen.
Lopulta olimme todella märkiä, sillä satoi koko ajan ja lisäksi lumi kasteli kenkämme. Eikä me oltu mitenkään kovin lämpimästi pukeutuneitakaan. Autolle hölkkäsin vähän matkaa ja kävelin loput. Pojat oikaisi suoraan rinnettä alas. Autolla nopeasti lämmitystä päälle ja hitaasti ajoa alas paksuakin paksummassa sumussa välillä.
Kävimme alhaalla Krk:ssa eli niemenkärjessä ihailemassa paikallista rantaelämää ja pojat kävivät uimassakin Adrianmeressä. Autiolla rannalla vesisateessa :) Sieltä olimme päättäneet ajella vuoristoteitä Ljubljanan suuntaan Slovenian puolelle loppulomamme ajaksi.
Vasemmalla yläkulmassa vuoristomaja ja sen takana huiputtamamme nyppylä 1600 metrin korkeudessa. Kävelyä kertyi tälle päivälle vain noin 4 km.
Aamusta heti yhdeksän jälkeen ajoimme Vogelin ski centerin hissin ala-asemalle. Kuvittelin, että paikka kumisee tyhjyyttään kuten muutkin paikat, mutta yllätys oli suuri kun parkkipaikat oli jo täynnä ja auto piti jättää kauemmaksi. Jouduimme odottelemaan puolisen tuntia ennenkuin hissi tuli.
Ylhäällä 1600 metrissä oli täys tohina päällä, mutta ei nyt niin paljoa laskettelijoita tai lautailijoita kuin olisi voinut olettaa. Väljää oli. Liki 20 rinnettä oli ja vain yksi suljettu, se mitä pitkin olisi päässyt alas asti ja myös vaikka kävellen. Juha siitä haaveilikin. Kuvattiin vähän suunnistuseurallemme materiaalia ja käveleskeltiin sinne minne sai kävellen mennä. Aamukahvitkin nautittiin. Taisi olunenkin jollekulle maistua :)
Seuraavaksi alas ja autoon kohti seuraavaa etappia. Laakson toisella puolella sijaitsevaa laaksoa, erittäin kapeaa mutkatietä ylös, täpäriä ohitustilanteita jännittäen. Kurvattiin jonnekin Ski centeriin, missä hotelli auki, mutta pikkuruinen hissi ei liikkunut. Ja syötiin isännän kanssa pitsat sillä aikaa kun Juha nukkui aurinkotuolissa päiväunet. Oli todella lämmin ja aurinko porotti kuumasti. Tien varsi oli metrisen lumivallin sylissä... siellä täällä pikku mökkejä. Seuraavaksi tultiin ampumahiihtostadionille, jota majatalomme isäntä oli meille mainostanut. Siellä oli vielä maastohiihtokausi käynnissä, tosin vain pari harrastajahiihtäjää nähtiin.
Jalkauduimme ja lähdimme kävelemään umpimähkään sinne suuntaan missä näimme pari muuta kävelijää tulevan. Hiihtoladun viereen oli ajettu jonkinlsinen ura. Jotkut kyllä käveli ladulla.
Pian näimme kyltin "hut" ja kun vastaankin tuli muutama ihminen lumihangessa kahlaten niin mekin tehtiin sitten niin. Alamäen jälkeen olikin jo osittain sulaa ja tultiin pienen pieneen kylään. Juha veteli kappelin nurkalla tirsat ja isäntä kävi tutustumassa hutteen.
Ja sitten vaan paluumatkalle samaa reittiä. Välillä oli metrinkin hanki ja välillä lumettomia laikkuja siellä täällä. Lämmintä n. 20 astetta.
Päivän patikoinnin 7,5 km ja 1 h 40 min.
Illanhämyssä vielä vähän kävelyä tuolla niin ihanalla Bohinj järven rannalla ja nukkumaan. Aamulla siivosimme kämpän hyvään kuntoon. Olihan se tullessakin ollut todella siisti ja toimiva majoitusratkaisu. Juhakin oli saanut oman petin yläkerran parvelle vaikka me olimme varautuneet siihen, että nukumme kaikki kolme samassa kolmen hengen huoneessa. Isäntäväki oli aivan mahdottoman ystävällistä, en ollut tottunut niin suureen huomioon ja ystävällisyyteen missään matkoillamme ikinä, tulivat hyvästelemään aamulla sekä isäntä ja emäntä, kiittelimme vuolaasti ja lupasimme Tomin kanssa tulla mitä pikimmiten uudelleen. Jatkoimme matkaa majatalon isännän suosituksesta hyvin erikoisella tavalla. Ajoimme nimittäin läheiseen isompaan kylään, jossa olimme jo käyneet tutustumassa etukäteen rautatieasemalla jatkokuljetukseen.
Boh. Bistricasta meni aamulla varhain juna, määränpäänä Most na Soci, johon pystyi ostamaan paikan sekä henkilöautolle, että matkustajille. Erikoista tästä matkasta teki se, että koko runsaan puolen tunnin matkan ajan matkustajat istuvat autossa, joka on siis ihan avoimessa vaunussa. Vielä kun suurin osa matkasta tehdään pienissä täysin pimeissä tunneleissa niin, että vain veturin takaikkunan valot näkyy, muutoin on pilkkopimeää niin tunnelma oli taattu! Matka maksoi 19 euroa yhteensä. Sen aikana näki myös pari pikkuruista kuvankaunista kylää syvällä vuorten sylissä.
Ajoimme iltapäivän ajan rauhallisesti pieniä vuoristoteitä kiertäen Italian puolelle Dolomiittien vuorijonoa hipoen alas Venetsian lentokentälle. jossa auton luovutus sujui jälleen kerran onnistuneesti, vaikka olimme rymynneet sillä jos jonkinlaisissa paikoissa.
Vasemmalla yläkulmassa vuoristomaja ja sen takana huiputtamamme nyppylä 1600 metrin korkeudessa. Kävelyä kertyi tälle päivälle vain noin 4 km.
Slovenia 13.4. - Bohinj järvi - Triglavin kansallispuisto
Lähestyimme Ljubljanaa myöhään iltapäivällä ja varasimme majoituksen Booking.comin kautta noin tuntia ennen määränpäätä. Tässä kohtaa navigaattori näytti hieman puuta heinää ja aloin miettimään karttaa tutkiskellessani, että suunniteltu päämäärämme pienempi paikkakunta Ljubljanasta vielä eteenpäin eivoi olla kovin lähellä vielä, joten suunnitelmiin muutos nopeasti ja majoitus pitkän ajomatkan päälle kuntoon. Löysimme edullisen huoneiston kolmelle aivan kaupungin keskustasta, soitto perään ja varmistus. Avain noudettiin ja autonkin sai parkkiin lukkojen taakse korkean aidan taakse. Ensin olimme kovin innoissamme majoituksen tasosta, mutta käytyäni suihkussa selvisi, että vessan ja kylpyhuoneen viemärissä oli jotain häikkää. Samoin ihmettelimme, ettei kaapeista löytynyt minkäänlaisia keittotarvikkeita, astiat ja ruokailuvälineet kyllä, ei kattilan kattilaa ei paistinpannua. Lusikoitakin oli vain yksi! Lähdimme isännän kanssa syömään kaupungille ja syötiinkin kalliimmassa paikassa, jossa porukka istui ulkona kylmässä olusilla ja me isännän kanssa sisällä lämpimässä. Ruokakaan ei vetänyt vertoja esimerkiksi hostellin aivan mainiolle illalliselle :( Olimme kuitenkin jo päättäneet, että vietämme koko seuraavan päivän ja yönkin kaupungissa. Aamulla Juha heräsi aikaisin lenkille ja kävi samalla tiedustelemassa majapaikan isännältä, että mikä meininki kun viemäri haisee, vessan lattia lainehtii ja josko olis mahdollista saada vaikka toinenkin lusikka. Ei järjestynyt ja seuraavan yön hintakin oli noussut, joten päätettiin sittenkin nostaa kytkintä ja lähteä ajelemaan kohti Triglavin kansallispuistoa. Pitäköön tunkkinsa! Varasimme kansallispuiston liepeiltä Bohinj järven rannalta seuraavan majoituksemme ja soitto perään varmisti asian. Kävimme kuitenkin ennen lähtöä vielä keskustassa aamukahvilla ja ihmettelemässä vilkasta torielämää.
Majoituksemme keskustassa oli hieman "takapihalla", mutta sisältä se oli erittäin siisti ja mukava, jos ei ota huomioon puutteita :)
Vain noin puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen tulimmekin jo perille, alla oli nopea moottoritie ja lumihuippuiset vuoret taivaanrannassa saivat tietenkin Reetan sydämen sykkimään, kuten aina. Tänne minä kuulun, kaupunkilomat ei houkuttele!
Majapaikassa oli talon isäntä vastassa ja saimme lämpimän vastaanoton ja aimo annoksen tietoa alueesta. Aivan mahtava paikka, loistava sijainti ja hyvä palvelu. Siistiä ja kaikki fasiliteetitkin löytyi. Jopa useampi lusikka :) Skumppalasit ja monenlaista viinilasiakin, myös esimerkiksi sellainen ylellisyys kuin hiustenkuivain. Laitoimme myöhemmin majapaikan tiedot muistiin, sinne menemme nimittäin vielä uudelleenkin!
Keitimme pastat ja lähdimme muitta mutkitta baanalle. Kohteena Bohinj järven kierto. Alueella oli ollut syksllä kova myrsky ja puita oli kaatunut laakson pohjalla todella paljon. Metsätyöt oli käynnissä ja talon isäntä varoitteli meitä menemästä "impossible route", puita kaatunut, joet tulvii ja mutaakin riittää. Meitähän nuo ei estäneet :)
Puita oli todella kaatunut paljon. Reitti oli poikki paikoin ja kierrettiin ne kohdat. Lisäksi joet tai purot tulvivat näin keväällä niin paljon, että niiden ylitys oli haasteellista. Uusiakin vesi esteitä oli tullut - tässä kohtaa majatalomme isäntä oli ohjeistanut käyttämään tietä :) Eihän me nyt tietä tallustella. Juhakin hukattiin pariin kertaan, mutta löyty lopulta. Halusi kuitenkin lopussa vielä mennä puskareittiä takaisin majapaikkaan, vaikka neuvo oli ettei missään nimessä saa mennä, mahdoton reitti, myrskyn runtelema. Meni kuitenkin :) Me isännän kanssa tallusteltiin tasaista tien varteen tehtyä polkua.
Kävimme myös lisälenkin majapaikan isännän ohjeiden mukaan eli katsastamassa alueen yhden suosituimmista nähtävyyksistä - 78 metrisen ja toisen 25 metrisen putouksen. Putoukselle oli pääsymaksu 3 e, mutta oli kyllä koko rahan arvoinen. Harvoin noin komeaa putousta ollaan nähty. Putouksen alle olisi mennyt vastarinnettä pitkin myös Via ferrata, se näytti kyllä vähän huimalta.
Päivän retki oli 22 km ja 4 h 25 minuuttia aika liikkeellä, nousuakin 391 m. Mukava päivä!
Jääkylmä vuoripurovesi viilensi mukavasti jalkoja <3 Pienet tulvat ei siis haitanneet menoa....
Slovenia 14.4. - Vogel ja Pokljuka
"Vogel Ski Resort is a Slovenian ski resort located above Bohinj next to Bohinjsko jezero. The nearest city is Bled. Ljubljana is about an hour away. The resort was opened in 1964. It has a total of 22 kilometres (14 mi) of ski slopes, 8 kilometres (5.0 mi) tracks for cross country skiing and a snowboard park. The ski resort is located on the outskirts of Triglav National Park, therefore all snowmaking activities are forbidden on the area."
"Pokljuka on metsäinen ylänkö Bledin ja Bohinjin kuntien alueella luoteisessa Sloveniassa. Se sijaitsee 1300 metrin korkeudella ja on osa Triglavin kansallispuistoa. Ylängön pyökki- ja kuusimetsä kaadettiin suurelta osin 1700-luvulla; nyt paikalla kasvaa pääasiassa mäntyä. Pokljukan alueella on myös jonkin verran soita, mikä on harvinaista näin korkealla ylängöllä. Se on myös kuuluisa talviurheilukeskus, joka tunnetaan etenkin vuosittaisista ampumahiihdon maailmancupin kilpailuista. Ampumahiihtokeskus sijaitsee 15 kilometriä länteen Bledin keskustasta. Paikalla järjestettiin ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2001. Pokljuka on lisäksi suosittu kohde vuorikiipeilijöiden keskuudessa." (Wikipedia)
Aamusta heti yhdeksän jälkeen ajoimme Vogelin ski centerin hissin ala-asemalle. Kuvittelin, että paikka kumisee tyhjyyttään kuten muutkin paikat, mutta yllätys oli suuri kun parkkipaikat oli jo täynnä ja auto piti jättää kauemmaksi. Jouduimme odottelemaan puolisen tuntia ennenkuin hissi tuli.
Ylhäällä 1600 metrissä oli täys tohina päällä, mutta ei nyt niin paljoa laskettelijoita tai lautailijoita kuin olisi voinut olettaa. Väljää oli. Liki 20 rinnettä oli ja vain yksi suljettu, se mitä pitkin olisi päässyt alas asti ja myös vaikka kävellen. Juha siitä haaveilikin. Kuvattiin vähän suunnistuseurallemme materiaalia ja käveleskeltiin sinne minne sai kävellen mennä. Aamukahvitkin nautittiin. Taisi olunenkin jollekulle maistua :)
Seuraavaksi alas ja autoon kohti seuraavaa etappia. Laakson toisella puolella sijaitsevaa laaksoa, erittäin kapeaa mutkatietä ylös, täpäriä ohitustilanteita jännittäen. Kurvattiin jonnekin Ski centeriin, missä hotelli auki, mutta pikkuruinen hissi ei liikkunut. Ja syötiin isännän kanssa pitsat sillä aikaa kun Juha nukkui aurinkotuolissa päiväunet. Oli todella lämmin ja aurinko porotti kuumasti. Tien varsi oli metrisen lumivallin sylissä... siellä täällä pikku mökkejä. Seuraavaksi tultiin ampumahiihtostadionille, jota majatalomme isäntä oli meille mainostanut. Siellä oli vielä maastohiihtokausi käynnissä, tosin vain pari harrastajahiihtäjää nähtiin.
Jalkauduimme ja lähdimme kävelemään umpimähkään sinne suuntaan missä näimme pari muuta kävelijää tulevan. Hiihtoladun viereen oli ajettu jonkinlsinen ura. Jotkut kyllä käveli ladulla.
Pian näimme kyltin "hut" ja kun vastaankin tuli muutama ihminen lumihangessa kahlaten niin mekin tehtiin sitten niin. Alamäen jälkeen olikin jo osittain sulaa ja tultiin pienen pieneen kylään. Juha veteli kappelin nurkalla tirsat ja isäntä kävi tutustumassa hutteen.
Ja sitten vaan paluumatkalle samaa reittiä. Välillä oli metrinkin hanki ja välillä lumettomia laikkuja siellä täällä. Lämmintä n. 20 astetta.
Päivän patikoinnin 7,5 km ja 1 h 40 min.
Illanhämyssä vielä vähän kävelyä tuolla niin ihanalla Bohinj järven rannalla ja nukkumaan. Aamulla siivosimme kämpän hyvään kuntoon. Olihan se tullessakin ollut todella siisti ja toimiva majoitusratkaisu. Juhakin oli saanut oman petin yläkerran parvelle vaikka me olimme varautuneet siihen, että nukumme kaikki kolme samassa kolmen hengen huoneessa. Isäntäväki oli aivan mahdottoman ystävällistä, en ollut tottunut niin suureen huomioon ja ystävällisyyteen missään matkoillamme ikinä, tulivat hyvästelemään aamulla sekä isäntä ja emäntä, kiittelimme vuolaasti ja lupasimme Tomin kanssa tulla mitä pikimmiten uudelleen. Jatkoimme matkaa majatalon isännän suosituksesta hyvin erikoisella tavalla. Ajoimme nimittäin läheiseen isompaan kylään, jossa olimme jo käyneet tutustumassa etukäteen rautatieasemalla jatkokuljetukseen.
Boh. Bistricasta meni aamulla varhain juna, määränpäänä Most na Soci, johon pystyi ostamaan paikan sekä henkilöautolle, että matkustajille. Erikoista tästä matkasta teki se, että koko runsaan puolen tunnin matkan ajan matkustajat istuvat autossa, joka on siis ihan avoimessa vaunussa. Vielä kun suurin osa matkasta tehdään pienissä täysin pimeissä tunneleissa niin, että vain veturin takaikkunan valot näkyy, muutoin on pilkkopimeää niin tunnelma oli taattu! Matka maksoi 19 euroa yhteensä. Sen aikana näki myös pari pikkuruista kuvankaunista kylää syvällä vuorten sylissä.
Ajoimme iltapäivän ajan rauhallisesti pieniä vuoristoteitä kiertäen Italian puolelle Dolomiittien vuorijonoa hipoen alas Venetsian lentokentälle. jossa auton luovutus sujui jälleen kerran onnistuneesti, vaikka olimme rymynneet sillä jos jonkinlaisissa paikoissa.
Loppusanat
Kroatia, niin mitäpä jäi mieleen päällimmäiseksi? Turistikauden ulkopuolella varauduttava tiettyihin asioihin, euroja olisivat mieluusti ottaneet vastaan, vaikka me taas olimme varautuneet Kroatian omalla rahalla eli kunilla. Tupakointi oli hyvin yleistä joka paikassa, jopa urheilijoiden keskuudessa mikä aiheutti meissä suurta ihmetystä kisassa. Hieman krakeloitunuthan koko maa oli, ainakin jos ei käynyt tyypillisimmissä turistipaikoissa, jotka siis jäivät tälläkin kertaa meiltä väliin - Pula, Split jne. Emme todennäköisesti palaa sinne enää, vaikkakin Velebitin vuoristo olisi varmaankin todella kiehtova hieman vähälumisempana aikana!
Sen sijaan Slovenia ! Se vei kyllä sydämeni heti ja nimenomaan Triglavin kansallispuisto. Sinne palaamme vielä uudelleen. Finnair lentää kesäkaudella - huhtikuun lopusta suoraan Ljublajanaan, josta lyhyt matka autolla moottoritietä pitkin puiston alueelle. Siellä meitä odottaa monen monta upeaa patikkapolkua, lumihuippuiset Juliaaniset Alpit ja kimaltavat vuoristojärvet.
Nyt, matkamme jälkeen luin vasta, että matkailun kannalta Slovenia on mainio maa. Maan pinta-ala on vain 20 000 neliökilometriä, joten suhteellisen pieneltä alalta voi löytää miltei kaikkea mitä matkailija voi vaatia. Kaistale Adrianmerta, juliaaniset Alpit, järvialueita, puhtaita turkoosina virtaavia jokia, vihreitä erämaa-alueita ja puhdasta luontoa silmänkantamattomiin. Erityisesti mainitaan yhtenä kansallisaarteena Bledin ja Bohinjin kirkasvetinen järvialue.
Matkailusesonki ei rajoitu ainoastaan kesään, koska Slovenialla on myös useita talviurheilukeskuksia, mm. Kranjska Gora. Italian, Itävallan ja Slovenian rajojen kohtaamispisteessä sijaitsevaa Kranjska Goraa kutsutaan Slovenian Himalajaksi sen korkeiden vuorten ja legendaaristen pitkäikäisten vuorikiipeilijöiden vuoksi. Kranjska Gorasta on vain puolen tunnin ajomatka Slovenian pittoreskiin pääkaupunkiin Ljubljanaan, josta taas puolestaan pääsee puolessatoista tunnissa meren rannalle palmujen katveeseen Piraniin ja Portoroziin. Rannikolta on vain parin tunnin laivamatka Venetsiaan Italiaan.
Bohinj järvi, Bohinjsko Jezero
Kunnes jälleen tapaamme, siihen asti Zbogom !
Kuvat; Reetta ja Niilos
Kiitos Juhalle loistavasta seurasta!
Reissunapsu ja Hemppa odottavat jo malttamattominan seuraavaa reissua :)
