Madeiran reissun jälkeisissä tunnelmissa oli hyvä aloittaa hieman ripeämpitahtisempikin liikunta kesän koettelemuksia silmällä pitäen.
Siirryin runsaan viiden vuoden Lenkkivihkon ja sittemmin nimellä Ontrail toimineen harjoituspäiväkirjan käytöstä takaperin takapajuiseen ruutuvihkoon. Itse asiassa en ole koskaan pitänytkään kirjaa liikunnoistani ruutuvihkoon merkkailemalla vaan jo vuodesta 1988 täyttelin ahkerasti ja välillä vähemmän ahkerasti Juoksija-lehden mukana tullutta harjoituspäiväkirjaa. Isäntä teki minulle toki hienon Excellinkin, mutta se tuntui tällaisesta antinörtistä liian monimutkaiselta ja hankalalta. Ja miten ihana olikaan kirjoittaa mustekynällä ja ihan oikealla kaunokirjoituksella pitkästä aikaa ehdalle paperille! Ja mikä vielä parempaa, kukaan ei pääse äimistelemään miten hiljaisella vauhdilla joku "juoksee" tai arvostelemaan ettei kävelyllä käyminen ole liikuntaa.
Koska viikosta kolme päivää menee töissä niin olen pyhittänyt sitten ne neljä muuta liikunnalle ja laiskottelulle. Yritän liikkua parisen tuntia per päivä ja sen päälle työmatkat pyörällä. Merkitsen kaikki sellaiset liikunnaksi missä hengästyn ja tulee hieman hikikin eli myös kävelylenkit, jos menen siis ns. varsinaisesti kävelylenkille. Tänä talvena meillä on ollut useampi tilaisuus viettää muutama viikonloppu mökkimaisemissa ja siellä ahkerasti potkukelkkailtiin, hiihdettiin ja tehtiin pieniä retkiä - hiihtovaelluksia, minä liukulumikengillä ja isäntä metsäsuksillaan. Näin liikuntatunteja viikossa kertyi noin 10 tai vähän ylikin.
Maaliskuun puolenvälin paikkeilla pääsin jo poluillekin ihan juoksemaan. Tai no sana juokseminen on liian vaikuttava ja mahtipontinen sana minun liikehtimistäni kuvaamaan, lähinnä se on sellaista puolijuoksua.
Vietimme yhden yönseudun Lopellakin ja tutuistuimme kuuluisaan Poronpolkuun noin 25 kilometrin mittaisella lenkillämme. Lenkin päälle olikin upeaa ihailla nousevaa täysikuuta nuotion ääressä hiljaisuuden keskellä. Järvenjäälle ja metsäteille oli vedetty hienot ladutkin vielä, mutta me olimme jättäneet sukset kotiin. Toisaalta auringon porottaessa ladut ehtivät jo illasta osittain sulaa ja jäätyäkin sitten taas pakkasen laskeutuessa. Tästä oli hyvä jatkaa hyvin alkanutta polkukautta. Nyt minun oli opeteltava taas uudestaan juoksemaan ja jo seuraavana viikonloppuna päästiin Sipoonkorven vielä kovin lumisille poluille kun isäntä johdatteli meidät osin umpihangessa tallatellen jonkin järven, jota nimeä en tähän hätään muista, ympäri. Monet vaivat jo hidastavat menoani aika paljon, mutta eivät vielä ole lopettaneet sitä tykkänään, joten näillä mennään. Alaselkä on vihoitellut viime kuukausina yhä enenemässä määrin, mutta niin kauan kuin saan sukat ja kengät jalkaani täytyy jatkaa liikettä. Nikamaliukuma, josta olen ollut koko nuoruusikäni tyystin tietämätön, ilmeni ihan sattumalta selän kuvauksen yhteydessä muutama vuosi sitten. Jalkateräni vääntyi pari vuotta sitten rogakisassa ja jotain sielläkin on rikki, mutta kyllä sen kanssakin toimeen tulee. Kantapäät ärsyyntyy aika ajoin ja vaivaisenluut nyt ei ainakaan parane iän myötä vaan pahenevat vaan. Sopivien kenkien löytäminen juoksemiseen ja ihan arkeenkin on todella haastavaa. Tässä nyt vain joitakin asioita mainitakseni :D
Kuun loppupuolella piti ottaa jo ohjelmaan tunkkaukset, mutta olen ehtinyt käymään vasta pari kertaa. Polvikin otti heti nokkiinsa ja jouduin rauhoittelemaan sitä nyt muutaman päivän. Sauvakävelyä, maastossa talsimista ja kerran viikkoon ihan oikea juoksulenkki, soutua kotona soutulaitteella ja pientä jumppaa, se saa riittää tässä vaiheessa. Vaikkakin suorastaan kauhistuin kun kaivoin netin uumenista heinäkuisen kisamme reittiprofiilin ja huomasin, että kisa alkaa heti kunnon nousulla kun ensimmäiset 14 kilometriä on pelkkää nousua, jota kertynee runsaat 1200 m. Jos nyt oikein laskin.
Siksipä katselin kalenteria sillä silmällä, että josko sittenkin keksis pääsiäiseksi jotain rymyä, mietin mennäkö vielä hiihtelemään pohjoisemmaksi, mutta pitkä automatka Lappiin ei houkutellut. Aikani selasin lentomatkoja ja kielen päällä oli jo hetken Kroatia, mutta lopulta löysin suorat ja sopivat lennot Dubliniin Irlantiin.
Irlanti tunnetaan lempinimellä Vihreä saari, onko se sitä sen saan omin silmin todeta runsaan viikon kuluttua kun lennämme kuuden päivän lomalle Dubliniin. Dublinista vuokraamme auton ja suuntaamme saman tien saaren länsiosaan Dinglen niemimaalle. Eri lähteiden mukaan suuri osa Irlannin keskiosista on maatalousvaltaista ja vehreää alankoa, josta ei puutu soita eikä järviäkään. Irlannin länsiosissa kohoavat rosoiset rannikkovuoret, jotka ovat paikoitellen yli 1 000 metriä korkeita. Ja kuten aina, näitä kohti mekin kurkotamme.
Siirryin runsaan viiden vuoden Lenkkivihkon ja sittemmin nimellä Ontrail toimineen harjoituspäiväkirjan käytöstä takaperin takapajuiseen ruutuvihkoon. Itse asiassa en ole koskaan pitänytkään kirjaa liikunnoistani ruutuvihkoon merkkailemalla vaan jo vuodesta 1988 täyttelin ahkerasti ja välillä vähemmän ahkerasti Juoksija-lehden mukana tullutta harjoituspäiväkirjaa. Isäntä teki minulle toki hienon Excellinkin, mutta se tuntui tällaisesta antinörtistä liian monimutkaiselta ja hankalalta. Ja miten ihana olikaan kirjoittaa mustekynällä ja ihan oikealla kaunokirjoituksella pitkästä aikaa ehdalle paperille! Ja mikä vielä parempaa, kukaan ei pääse äimistelemään miten hiljaisella vauhdilla joku "juoksee" tai arvostelemaan ettei kävelyllä käyminen ole liikuntaa.
Koska viikosta kolme päivää menee töissä niin olen pyhittänyt sitten ne neljä muuta liikunnalle ja laiskottelulle. Yritän liikkua parisen tuntia per päivä ja sen päälle työmatkat pyörällä. Merkitsen kaikki sellaiset liikunnaksi missä hengästyn ja tulee hieman hikikin eli myös kävelylenkit, jos menen siis ns. varsinaisesti kävelylenkille. Tänä talvena meillä on ollut useampi tilaisuus viettää muutama viikonloppu mökkimaisemissa ja siellä ahkerasti potkukelkkailtiin, hiihdettiin ja tehtiin pieniä retkiä - hiihtovaelluksia, minä liukulumikengillä ja isäntä metsäsuksillaan. Näin liikuntatunteja viikossa kertyi noin 10 tai vähän ylikin.
Maaliskuun puolenvälin paikkeilla pääsin jo poluillekin ihan juoksemaan. Tai no sana juokseminen on liian vaikuttava ja mahtipontinen sana minun liikehtimistäni kuvaamaan, lähinnä se on sellaista puolijuoksua.
Vietimme yhden yönseudun Lopellakin ja tutuistuimme kuuluisaan Poronpolkuun noin 25 kilometrin mittaisella lenkillämme. Lenkin päälle olikin upeaa ihailla nousevaa täysikuuta nuotion ääressä hiljaisuuden keskellä. Järvenjäälle ja metsäteille oli vedetty hienot ladutkin vielä, mutta me olimme jättäneet sukset kotiin. Toisaalta auringon porottaessa ladut ehtivät jo illasta osittain sulaa ja jäätyäkin sitten taas pakkasen laskeutuessa. Tästä oli hyvä jatkaa hyvin alkanutta polkukautta. Nyt minun oli opeteltava taas uudestaan juoksemaan ja jo seuraavana viikonloppuna päästiin Sipoonkorven vielä kovin lumisille poluille kun isäntä johdatteli meidät osin umpihangessa tallatellen jonkin järven, jota nimeä en tähän hätään muista, ympäri. Monet vaivat jo hidastavat menoani aika paljon, mutta eivät vielä ole lopettaneet sitä tykkänään, joten näillä mennään. Alaselkä on vihoitellut viime kuukausina yhä enenemässä määrin, mutta niin kauan kuin saan sukat ja kengät jalkaani täytyy jatkaa liikettä. Nikamaliukuma, josta olen ollut koko nuoruusikäni tyystin tietämätön, ilmeni ihan sattumalta selän kuvauksen yhteydessä muutama vuosi sitten. Jalkateräni vääntyi pari vuotta sitten rogakisassa ja jotain sielläkin on rikki, mutta kyllä sen kanssakin toimeen tulee. Kantapäät ärsyyntyy aika ajoin ja vaivaisenluut nyt ei ainakaan parane iän myötä vaan pahenevat vaan. Sopivien kenkien löytäminen juoksemiseen ja ihan arkeenkin on todella haastavaa. Tässä nyt vain joitakin asioita mainitakseni :D
Etiäpäin sano mummo lumes!
Lisäksi kävimme tutustumassa uusiin polkuihin Kopparnäsissä Inkoossa. Siellä oli jo liki lumetonta ja merikin osittain vapaana jäästä. Näimme ensimmäiset joutsenetkin, jotka olivat melkein kesyjä ja käyskentelivät rannan tuntumassa meitä kulkijoita sen kummemmin pelästymättä. 2,5 tunnin lenkille kertyi mittaa noin 14 kilometriä, märkää ja osin liukasta oli mutta ihan juostavaakin. Tänne mennään vielä uudelleenkin!
Kuun loppupuolella piti ottaa jo ohjelmaan tunkkaukset, mutta olen ehtinyt käymään vasta pari kertaa. Polvikin otti heti nokkiinsa ja jouduin rauhoittelemaan sitä nyt muutaman päivän. Sauvakävelyä, maastossa talsimista ja kerran viikkoon ihan oikea juoksulenkki, soutua kotona soutulaitteella ja pientä jumppaa, se saa riittää tässä vaiheessa. Vaikkakin suorastaan kauhistuin kun kaivoin netin uumenista heinäkuisen kisamme reittiprofiilin ja huomasin, että kisa alkaa heti kunnon nousulla kun ensimmäiset 14 kilometriä on pelkkää nousua, jota kertynee runsaat 1200 m. Jos nyt oikein laskin.
Siksipä katselin kalenteria sillä silmällä, että josko sittenkin keksis pääsiäiseksi jotain rymyä, mietin mennäkö vielä hiihtelemään pohjoisemmaksi, mutta pitkä automatka Lappiin ei houkutellut. Aikani selasin lentomatkoja ja kielen päällä oli jo hetken Kroatia, mutta lopulta löysin suorat ja sopivat lennot Dubliniin Irlantiin.
Pääsiäisreissua
Irlanti tunnetaan lempinimellä Vihreä saari, onko se sitä sen saan omin silmin todeta runsaan viikon kuluttua kun lennämme kuuden päivän lomalle Dubliniin. Dublinista vuokraamme auton ja suuntaamme saman tien saaren länsiosaan Dinglen niemimaalle. Eri lähteiden mukaan suuri osa Irlannin keskiosista on maatalousvaltaista ja vehreää alankoa, josta ei puutu soita eikä järviäkään. Irlannin länsiosissa kohoavat rosoiset rannikkovuoret, jotka ovat paikoitellen yli 1 000 metriä korkeita. Ja kuten aina, näitä kohti mekin kurkotamme.
Vaikka Irlannin maaseutu on kaunis ja vehreä, irlantilaiset itse ovat nykyisin kaupungistunutta väkeä, joista lähes kolmannes asuu Dublinissa.
Irlannin historiaan on vuosisatojen saatossa sisältynyt myllerryksiä ja vaikeita aikoja, mutta paikalliset tunnetaan leppoisina tarinankertojina ja musiikin ystävinä. Kaikkihan ovat kuulleet irkkumusiikista. Toivottavasti löydämme pienistä kylistä myös perinteisiä irlantilaisia pubeja!
Dinglen kaupunki sijaitsee Kerryn kreivikunnassa suojaisassa poukamassa meren äärellä ja on samannimisen niemimaan ainut kaupunki. Tässä osassa Irlantia puhutaan iirin kieltä, joten jää nähtäväksi tulemmeko lainkaan omalla rallienglannillamme ymmärretyksi.
Lisää reissustamme sitten suoraan paikanpäältä runsaan viikon kuluttua.
Dinglen kaupunki sijaitsee Kerryn kreivikunnassa suojaisassa poukamassa meren äärellä ja on samannimisen niemimaan ainut kaupunki. Tässä osassa Irlantia puhutaan iirin kieltä, joten jää nähtäväksi tulemmeko lainkaan omalla rallienglannillamme ymmärretyksi.
Lisää reissustamme sitten suoraan paikanpäältä runsaan viikon kuluttua.
2 kommenttia:
Kyllä irlantilaiset englantia osaavat. Eli varmasti tulette ymmärretyksi. :) Olisin kiva liittyä teidän seuraan, kun tässä "vieressä" olen, mutta näillä mun vaivoilla ei oo asiaa teidän reissuille. ;) Mutta Dinglen pääsen tsekkaamaan minäkin, kun päätettiin vuokrata auto ja käydä katsastamassa paikka. :)
Niin ja nää irkkupubit on ehdottomasti kokemisen arvoisia! :)
Huojentava tieto, kiitos Suvi! Ehkä kohtaamme jossain päin Dinglen niemimaata tässä tulevan viiden kuuden päivän aikana :D Sepä oliskin hauska sattumus.
Lähetä kommentti