14. marraskuuta 2016

Talitinttinä tallustellen...

Lokakuu


sujui muuten laiskanpulskeasti MUTTA ahersimme isännän kanssa polkujuoksuelokuvakisaan tämmöisen lyhytelokuvan. Paljon siinä paloi niin päreitä kuin aikaakin, mutta suhteellisen tyytyväisiä olemme lopputulokseen:








Lokakuussa liikuntaa tuli vain noin 32 tuntia.  Kuukauden viimeinen viikonloppu oli harvinainen, koska minullakin oli vapaata töistä ja emme olleet aikeissa mennä mökillekään, joten jotain kivaa piti keksiä. Olin huomannut Retkipaikan päivityksistä facebookissa lähettyvillä sijaitsevan ulkoilualueen Kirkkonummella - saari nimeltä Linlo - lähellä Porkkalaa. Sinne siis suuntasimme lauantaina. Makkarat jätimme kotiin, lenkkikengät laitettiin jalkaan mutta tyydyimme kuitenkin vaan kävelylenkkiin ja ihailemaan syksyn kuulautta raikkaassa meri-ilmassa! Paikka ei ole kovin tunnettu, opaskylttejä saareen on turha etsiä, joten kannattaa laittaa jo kotona navigaattoriin koordinaatit niin löytää perille. Saareenhan pääsee ponttoonisiltaa pitkin, joten se ei ole ongelma ja parkkipaikkojakin on sopivasti, ainakin näin varsinaisen vilkkaamman retkeily- tai tässä tapauksessa veneilykauden ulkopuolella, sillä parkkipaikka palvelee myös veneilysatamaa, joka on ihan siinä vieressä.

Parkkipaikalta löytyy myös opastaulu, johon merkitty polkuja, mutta merkintöjä ei ole maastossa ja polkuja risteilikin sitten aika paljon, mutta eksymisvaaraa ei ole, koska ranta tulee aina jossain vaiheessa vastaan - saarella kun oltiin. Yllättävän pitkän reitin saa kuitenkin aikaiseksi jos saaren kiertää, kävimmepä myös naapurisaarella, mutta nyt oli merivesi niin alhaalla, joten saattaa olla ettei sinne aina pääse, koska aika kosteikko oli siinä saarien välissä. 

Huomattavaa oli myös se, että pienehköllä alueella on myös tosi monta - en huomannut laskea niitä, mutta ehkä neljä viisikin tulistelupaikkaa ja puitakin oli, joten makkarat seuraavalla kerralla mukaan. 

Retkelle tuli mittaa 8 km. 











Toinen


mukava retki tehtiinkin sitten isännän ehdotuksesta heti seuraavana päivänä ja paikaksi oli valinnut Suomen syvimmän suon :) Kansallispuistonakin tunnettu Torronsuo Kanta-Hämeessä, Tammelan kunnassa.





Koska matka täältä Pohjois-Helsingistä Hämeeseen oli pitkä ja päivä jo yllättävän lyhyt niin olimme varustautuneet myös otsalampuilla ja tällä kertaa oli myös makkarat mukana. Sää oli hieman utuinen edellispäivästä poiketen ja vain hento aavistus auringonvalosta harmaan pilviverhon välistä saattoi hieman näkyä jos tarkkaan katsoi, mutta onneksi syksyn värit suolla ovat kauniit vaikka vähän harmaammassakin kelissä.

Olipa pitkospuut todella pitkät ja saimmekin ihan mukavan pituisen lenkin aikaiseksi kun kiersimme pitkoksien kautta laavulle makkaranpaistoon, välissä oli hieman vähemmän soinen alue ja metsä kaunis sammalpeitteinenkin. 


'
Hiljaista oli täälläkin näin syksymyöhään. Vain kaksi perhettä tuli vastaan ja laavulla sai rauhassa katsella kun makkarat paistui ja ilta pimeni hiljalleen. Otsalamppujen valossa sitten tien kautta ympyräreittiä takaisin autolle, vaikka tylsäähän se oli pitkän matkaa kylätien laitaa kävellä, lopussa kuitenkin oli vielä pitkoksia ja ne olivatkin jäätyneet auringonlaskun myötä eikä tavallisilla maastojuoksukengillä ollutkaan enää niin itsestään selvää pysyä pystyssä...

Reitillemme tuli pituutta 11 km.

Marraskuu


Olin päättänyt lisätä pikkuhiljaa liikuntaa ja varsinkin juoksua. Olimmehan ilmoittautuneet isännän kanssa ensi heinäkuussa Sveitsin Grindelwaldissa kilpailtavaan Eiger Ultraan, tosin vaan 51 km:lle ja niin vaan kävi, että isäntä pääsi minut yllättämään sanomalla, että voitaisiin mennä siihen COUPLE eli sarjaan missä juoksemme yhdessä lähdöstä maaliin. Tosin jos toinen joutuu keskeyttämään niin toinen voi jatkaa ja saa UTMB pisteetkin itselleen. 

Kroppani vastaanhangottelun takia pidän mukana myös paljon sauvakävelyä, mikä tosin on ollut nyt jonkinaikaa hieman pannassa käsivamman vuoksi ja mahdollisimman paljon vaellustyyppistä kävelyä. Tavoitteena on saada viikottain vähintään se 10 tuntia aktiivista hengästyttävää liikuntaa. Metsässä kun kävelee niin aina tulee vähän ponnisteltua ja pinnisteltyä :)

Vietimme ensimmäisen viikonlopun mökillä ja koska lunta ei vielä Mäntyharjulla juurikaan ollut niin päätimme käydä lempipaikassamme Pitkälammen laavulla lähellä Repoveden kansallispuistoa, mutta joka ei varsinaisesti puiston alueeseen vielä kuulu, siitä on vielä noin 6 km matkaa puiston reunamille. Sen sijaan Mäntyharju-Repovesi retkeilyreitti menee laavun ohi, maastopyöräreitti ei, vaikkakin näimme viime syksynä siellä kolme pyöräilijää tunkkaamassa fillareitaan kohti laavua. Miten lie selvisivät siitä todella jyrkästä alamäen pätkästä, joka laskeutuu alas jylhältä ihan Repoveden parhaitten katselupaikkojen veroiselta kallionlaelta! Laavu on aioittu purkaa, mutta onneksi oli vielä pystyssä ja puitakin oli tulisteluun ihan vähän vielä, toki meillä oli omatkin mukana. Söimme taas hienosti "ulkona" aamulla valmistetut potut ja lihapullat. Kyllä maistui kuten aina ulkona ruoka!



Lunta sateli välillä hiljalleen välillä  jopa tuiskuttamalla, joten kyllä tästä vielä hyvä talvi saadaan eteläiseen Savoonkin!

Sunnuntaina olimme varautuneet lähtemään hieman kauemmaksi. Olin tutkiskellut Mäntyharju-Repovesi retkeilykarttaa, joka muutoin on tuhottoman huono, koska siinä ei ole merkitty esimerkiksi korkeuskäyriä, tai ainakin sitä Tomi aina välillä manaa. Mutta se mikä oli hyvää siinä oli, että siitä löytyy myös lähialueen polkuja ja kartan vasemmalla reunalla näytti olevan oikein mukavia polkuja Heinolan puolella; Kuijärvi - kuulosti hauskalta!

Saloseutumainen luonnonrauha ja liki rakentamattomat rannat - mainosti Luontoon.fi sivustollaan Paistjärven luonnonsuojelualuetta ja niistä me sananmukaisesti pääsimmekin nauttimaan - rauhasta, muutaman tunnin aikana näimme vain parkkipaikalla yhden auton jonka omistajat lähtivät jo pois ja poluilla tuli vastaan yksi pariskunta, ei muita. Ketturiutalla missä ensin kävimme oli todella monta tulistelupaikkaa ja yksi katon allakin. Puita oli talvea varten hyvin ja juuri jääpeitteen hunnukseen saava Saarijärvi tarjosi auringonsäteistä nauttien upeita kuvauskohteita! Kameraa tulikin ahkerasti käytettyä...





Teimme jälleen lounaan nuotiolla Kuijärven rannalla olevalla nuotiopaikalla. Lounaan jälkeen tallustelimme vielä niemen kärkeen asti . Aurinko teki jo laskuaan kun kävelimme vielä hienon niemen harjumaisemissa ja laskeuduimme nauttimaan auringon viime säteistä.






Vielä jäi monta paikkaa, Pirunkirkot ja  monet kirkasvetiset pikku lammet näkemättä, joten tänne mennään vielä uudelleen. Niin oli hienot polut. Suosittelen lämpimästi vaikkapa maastopyöräilyynkin, koska ne ovat leveitä eikä kovin teknisiä. Kangasmaastoa parhaimmillaan. Noin 11 km tuli tassuteltua.


Yö-rogaining, Ylöjärvi 11-12.11.




Orange Team Hayabusa starttasi tauon jälkeen taas tositoimiin ja tällä kertaa 8 tunniksi Tampereen liepeille metsästämään rasteja - yön ajaksi - pimeää hommaa kuinkas muuten!

Kaajan Jari se jaksaa kasata näitä hienoja tilaisuuksia meille mettähöperöille (entiselle vannoutuneelle asfalttisoturille) ja siitä taas kiitos hänelle. Ja tietenkin isännälle, joka jaksaa minua perässään raahata. Tällä kertaa ei kuitenkaan otettu mukaan vetonarua, vaikka apua siitä olisi varmasti ollut. Pitää varmaankin ostaa uusi, sellainen vähän enemmän painoa kestävä kun tää perässäverettävä on lihonut sen pari kiloa, ettei enää missään heppoisessa kuminauhassa pysy :D

Tällä kertaa osallistuin erittäin aktiivisesti jopa ihan reitinsuunnitteluun ja valittiinkin kaksimielisesti se ihan minun ehdottamani reitti. Isännän n. 30 - 35 kilometrin reittin asemasta siis n. 45 - 50 kilometrin mittainen taistelutanner. 

Startti tapahtuikin tavanomaisesti - me sitten kävelemme - emme sitten kävelleetkään vaan juoksimme  - tyyliin. Alussa isäntäkin oikein juoksi ja navigoinnissa ilmenikin sitten hieman haparointia, tosin syynä taisi olla se aikamoinen reitillemme osunut polkuviidakko. Lunta tosin oli Ylöjärvellä vain nimeksi meidän Helsingin n. 25 senttiin verrattuna, mutta kyllä siinä oli varsinkin alamäissä kun harjanteita pitkin mentiin ja aina välillä piti puikahtaa alas kohti jotain suppaa tai mitä lie hiekkakuoppaa ja sitten taas nousta ylös sieltä kuopasta. 

Mulla oli Gore-Tex Inovit ja isännällä Spikecrossi nastarit, mutta kyllä mun maasturitkin hyvin pärjäs vaikka osittain hölköteltiin liipalle menneitä teitäkin. Ensin katsoin reittiä suunnitellessa, että tuleepa kovasti urbaani suunnistus, itse suunnistukseenhan en kuitenkaan pikkurillilläkään sekaantunut - enkä olisi voinutkaan koska mukanani ei ollut edes karttaa. Kaksi ensimmäistä tuntia menikin enimmäkseen vaan kauluksien löysäämiseen, ettei silmälasit olisi huurtuneet koko ajan.  Osan aikaa ne oli jopa jäässä!

Ihan liikaa olin pukenut, tai ainakin vähän liikaa. Olihan pakkasta toki liki 10 astetta, mutta ohutkin fleece yläpäässä oli liian kuuma ja nahkarukkaset sain riisua heti alkumatkasta, käteni olivat täysin lämpimät koko reissun ajan, vaikka ne oli verhottu vain ohuilla fleecehanskoilla. Samoin pää tarkeni ohuella merinopipolla.

Etenimme jo tutuksi tullutta tyyliä - isäntä raivokävelee (kovavauhtista kävelyä) minä hölkkään pysyäkseni perässä. Pysyimme erittäin hyvin aikataulussa eli olimme jopa hieman edellä ja vauhti oli melko tasaisesti sitä turvallista n. 6-7 km tunnissa vauhtia. Rasteja oli nyt tarjolla paljon ja niitä myös ahkerasti haettiin. Mielestäni meillä oli myös erinomaisen hyvä reittisuunnitelma ja sen myös pystyimme pitämään täysin, jopa hieman rohkeammin etenemällä olisi saatu pari rastia lisää, ainakin jäi aikaa käyttämättä vartin verran.

Kauniit olisi ollut maisemat tuollakin, mutta eipä niitä yöllä paljoa nähnyt minä varsinkaan kun joudun tuijottamaan tuossa vauhdissa poluilla vaan jalkoihini etten nenälleni tuuskahda. Tämäkin etenemisvauhti ja tyyli tuotti kuitenkin vallan mainion tuloksen, tätä kirjoittaessa on ilmeisesti tulospalvelu vielä ns. alustavassa vaiheessa, mutta olemme nyt sijalla 12 kun peräti 93 joukkuetta starttasi matkaan. Ja sekajoukkueista eli mies ja (vanha) huonokuntoinen akka olimme peräti kolmansia. Se on vallan ennenkuulumatonta! Vielä kun jaksais tämän kipuilevan kroppansa kanssa juosta edes hieman vauhdikkaammin eikä tarvis välillä heittää kävelyksi niin en minä muuta pyydä. Nyt selkä kipeytyi vasta viiden tunnin paikkeilla ja sen jälkeen sitä ei meinannutkaan enää suoraksi saada. Jalkapohjat varsinkin toinen kantapää kipeytyi myös, mutta kumma kyllä, nyt ne ovat ihan ok eikä pysyviä vaurioita syntynyt. Selkäkin jo suorempi!

Matkaa taitoimme 46 km ja aikaa kului tosiaan se 7:45 ja pisteitä saalistimme 201.

Joulukuussa.... niin mitä, ainakin yksi pidennetty lomaviikonloppu on tilauksessa, saa nähä miten käy, saako sen läpi työrintamalla :) Hossaan tekis mieli, mutta jos hiihtämään jo pystyy niin sitten mennään vaan mökille.

























Ei kommentteja: