Hieman haikein mielin lähdimme tälle parin viikon kesälomallemme suuntana Suomen Lappi. Vaikka koko kesä oli aikaa asennoitua niin pettymyksen tunteilta ei voinut välttyä. Alkuperäinen suunnitelmamme Alaskan patikointireissusta piti haudata jo kesän alussa ja odotella vaan rahoja takaisin mitkä matkaan jo laitettiin, onneksi lentolippujen hinta sitten lopulta juuri ennen reissua tulikin tilille kun perään kyseltiin. Loput jäi voucherin muodossa odottamaan ensi syksyn reissua. Epäilen kuitenkin onko amerikkalaista matkatoimistoa silloin enää olemassakaan saatikka suomalaista yhteistyökumppaniamme. Mutta toissijaisen ajatuksen hautaaminen oli vieläkin karvaampi pettymys, vaikkakin siihenkin oli jo varauduttu eli Norjan Lappi. Sinnekään ei nyt menty. Me mentiin sitten vaan Suomen Lappiin ja olihan se ihan hyvä reissu! Suorastaan antoisa :)
Pääkuva Särkitunturilta Muoniosta. Pääosassa isäntä, jolle kuuluu suuri kiitos tästäkin reissusta. Itse ajokortittomana ja autottomana reissuista yhtäkään ei tulisi tehtyä <3
Aamulla Mäntyharjulta lähtiessä maisema näytti jo lupaavalta...
Torstai 27.8. Pähkänänkallio Oulangan kansallispuisto Kuusamo
Keskiviikko iltana jo ajelimme saunomaan mökille Mäntyharjulle ja torstai aamuna varhain jatkoimme matkaa kohti ensimmäistä suunniteltua etappia eli Oulangan kansallispuistoa.
Myöhään iltapäivällä olimme perillä Pähkänänkallion parkkipaikalla, minne vei melko huonokuntoinen soratie. Nämä huonokuntoiset tiet suomalaisiin luontokohteisiin ovatkin tulleet melkoisen tutuiksi kuluneena keväänä ja kesänä, monta paikkaa kun ollaan koluttu. Ehdimme juuri ja juuri käydä katsastamassa miten värit vaihtuivat Kitkajoen yllä tuolta upealta näköalapaikalta seuraten. Paikallehan vie vain runsaan kilometrin mittainen polku metsän halki ja matkan varrella on myös viehättävä pieni lampi.
Perjantai 28.8. Pähkänänkalliolta Sodankylään...
Yövyimme autossamme parkkipaikalla. Myöhään illalla paikalle tuli vielä toinenkin matkailuajoneuvo. Aamulla herätys klo 4:30 ja pika pikaa kävely takaisin kalliolle toiveissa kuvata komea auringonnousu. Pettymykseksemme koko tienoo vaan oli paksun sumun peitossa.
Kaksi muutakin kuvaajaa tuli paikalle isolla kuvauskalustolla, mutta joukolla epäiltiin ettei sumuverho hälvene vaan saattaa viipyä jopa aamuyhdeksään. Yö oli ollut kylmä, kuulemma alempana nollassa lämpötila. Keitimme aamukahvit pressopannulla ja keittimellä ja päätimme sen jälkeen kävellä alas Kitkajoen varteen jos siellä olisi jotain kuvattavaa. Paksu sumu lepäsi kuitenkin tietenkin myös siellä. Hieno aamu kuitenkin!
Kuvauksellisin oli näin aamullakin tuo pienen pieni Pähkänänlampi.
Aamupuuro autossa ja matka jatkui kohti Sodankylän Vuotsoa ja Sompion luonnonpuistoa.
Alkuiltapäivästä perillä. Sompionjärventie on liki 10 km pitkä ja huonokuntoinen soratie, mutta olemme tottuneet retkiautollamme kulkemaan jos jonkinlaista ja -kuntoista tietä, joten tämä ei ollut ongelma. Varsinaisille parkkipaikoilla, joita on kaksi olikin jo autoja molemmat täynnä, mutta me ajoimme Sompionjärven venerantaan asti, jossa on kolmekin tulipaikkaa ja vessa. Sieltä lähtee myös reitti Ruijanpolulle ja Terävä-Nattasille, missä isäntä kävikin vielä illansuussa hölköttelemässä 16 km reitin. Yksi asuntovaunuilija oli leiriytynyt ilmeisesti hieman pidemmäksikin aikaa, lisäksi oli yksi autokunta teltalla paikalla mutta hyvin mahduttiin vielä mekin. Ajettiin suoraan rantaan ja illalla meillä oli ihan oma tulistelupaikkakin. Myöhään illalla vielä yksi asuntoauto tuli yöpymään.
Lauantai 29.8. Pyhä-Nattaset, Sompion luonnonpuisto Vuotso
Päivän retkestämme Luontoon.fi kertoo näin:
"Pyhä-Nattasen polku, 7 km, kulkee luonnonpuiston länsiosassa. Reitille pääsee Sompiojärven metsäautotieltä, luonnonpuiston rajalta, missä on pieni pysäköintipaikka ja opastetaulu.
Alkumatkasta polku kulkee Nalijokea myötäillen Nalijoen laavulle. Laavulta polku nousee jyrkkää ja kivikkoista rinnettä Pyhä-Nattasen huipulle. Huipun tuntumassa on vaikeakulkuista rakkakivikkoa ja vaellukseen sopivat maastojalkineet ovatkin tärkeä varustus tällä retkellä.
Pyhä-Nattasen huipulta polku laskee Sompiojärventielle. Viimeinen kilometri kulkee Sompiojärven metsäautotietä takaisin lähtöpisteeseen. Reitti ei sovellu huonokuntoisille.
Rengasreittinä kuljettaessa reitin pituudeksi tulee yhteensä 7 km. Rengasreitti suositellaan kuljettavaksi myötäpäivään. Mikäli haluaa poiketa ainoastaan Pyhä-Nattasen huipulla, retken aloituspisteeseen luonnonpuiston rajalta on matkaa noin 1 kilometri. Siinä on pieni pysäköintipaikka, josta polku lähtee nousemaan suoraan Pyhä-Nattasen huipulle ja reitin pituus yhteen suuntaan on 2 km."
Me saimme retkellemme mittaa autolta lähtö ja toista kautta takaisin 8 km ja aikaa kuluin n. 2 h 30 min.
Sompiosta matkamme jatkuin hieman epämääräisellä suunnitelmalla. Valitsimme lennosta seuraavan kohteen eli yöpymispaikan karttaa ahkerasti selailemalla. Löysimme itsemme taas kerran huonokuntoisen kuoppaisen soratien päästä Inarijärven rannalta Metsähallituksen retkeilyalueelta nimeltä Nanguniemi.
Teltta kainaloon ja 300 m päähän aivan niemen kärkeen metsän siimekseen leirimme pystytimme. Olihan päivä valtakunnallinen NUKU ULKONA päivä :D Nuotiopaikat näyttivät kyllä vähän sellaisilta hieman epävirallisilta ja omatekoisilta eikä puitakaan ollut, mutta meille se ei ollut ongelma, koska kannamme mukanamme useimmiten omat polttopuut. Siinä se ilta vierähti, yhteen saakka isäntä jaksoi valvoa ja kytätä revontulia, jotka lopulta sitten tulivatkin. Olisi ollut hyvät mahdollisuudet upeisiinkin kuviin, mutta ikävä kyllä Lapissa ei tähän vuodenaikaan meinannut millään tulla tarpeeksi pimeää verrattuna eteläisempään Suomeen.
Isännän valvominen kannatti!
Sunnuntai 30.8. Karhunpesäkivi, Tuulijärvi ja Kaamasen Kievari, Inari
Meillä on käytössä iso monisivuinen Suomen maantiekartta, jossa näkyy pienimmätkin tiet ja siinä on merkitty myös luontokohteita. Kartasta löysin nähtävyyden nimeltä Karhunpesäkivi ja se kun oli sopivasti reittimme varrella niin kävimme siellä. Isäntä muisteli siellä joskus lapsena käyneensä. Mielenkiintoinen paikka.
Tuulijärvi, Inari
Seuraava etappi löytyi tietysti myös netin ja kartan avustuksella. Sateisen päivän lyhyt kävelymatka parkkipaikalta Tuulijärvelle, myös Tuulisjärvi nimeä joissakin julkaisuissa järvestä käytettiin.
Syömässä kävimme Ylä-Lapin Luontokeskus Siidassa Inarissa. Koska meidän teki kovasti mieli saunomaan niin kysyimme lupsakkaalta kahvilan pitäjältä, että josko tietäisi meille majapaikan missä voisimme yön yli viivähtää retkiautollamme ja missä pääsisimme myös saunomaan. Ja löytyihän se - Kaamasen Kievarista n. 20 min ajomatkan päässä Kaamasjoen varrella. Saunan lämmitimme ihan itse mikä olikin sopivaa iltapuuhaa...
Kaamasen iltavalot olivatkin vallan hienot!
Maanantai 31.8. Pielpajärven erämaakirkko, Inari
"Monet matkailijat ihmettelevät, minkä takia Pielpajärven kirkko sijaitsee erämaassa noin kymmenen kilometrin päässä Inarin kylästä. Paikka on vanhastaan ollut Inarin lapinkylän paikka, jonka mainitsee maineikas maanmittari Olof Tresk, joka kartoitti Keminlapin vuonna 1642. Kylän ilmoitettiin jo tuolloin muuttavan Juutuan joen suuhun, koska Pielpajärvellä ovat polttopuut ja porojen laidunmaat lopussa. Kyseessä oli siis tietysti inarilaisten talvikylä, johon kokoonnuttiin talvisin markkinoille ja kuuntelemaan myöskin kiertäviä saarnaajia ja hoitamaan kirkolliset toimitukset; vihkimiset, kasteet ja hautaan siunaamiset.
Vanha talvikylän paikka siis haluttiin siirtää nykyisen Inarin kirkonkylän paikalle, ja Inarin ensimmäinen kirkko aiottiinkin rakentaa Juutuan joen suuhun. toisin kuitenkin kävi. Kirkko rakennettiin Pielpajärvelle, jonne oli totuttu kokoontumaan satoja vuosia ja ensimmäinen Inarin kirkko, Kuningatar Kristiinan kirkko, valmistui todennäköisesti vuosien 1646-1648 välillä."
Teksti Inarin Seurakunnan sivuilta.
Reitti Pielpajärvelle lähtee Sarviniementien parkkipaikalta noin 3 km Inarin keskustasta. Reitillä on pituutta 5 km suuntaansa eli matkaa tulee yhteensä 10 km. Perillä odottaa todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Suosittelen reittiä lämpimästi! Polku on paikoin juurakkoinen, Luontoon.fi sivustolla se luokitellaan keskivaikeaksi.
Iso Pielpajärvi
Illaksi ajoimme pikaisesti Lemmenjoen kansallispuistoon ja ehdimme tekemään siellä lyhyen 5 km luontopolkuretken. Loppumatkasta laskevan auringon hiipuvat säteet palkitsivat jälleen vaivamme...
Yöksi suuntasimme Lemmenjoen Lumo -leirintäalueelle. Isäntä sai GoPro:lla pyydystettyä muutaman tanssivan reposen auton katon yllä!
Tiistai 1.9. Lemmenjoen kansallispuisto - Joenkielinen
Tälle päivää oli suunniteltu hieman pitempi reissu, Joenkielisen reitti. Ensimmäiset pari tuntia saatiin patikoida poutasäässä eikä ketään nähty koko matkalla, sitten alkoi hieman tihuuttamaan vettä, joten sadetakit niskaan. Ja sade jatkui hiljalleen koko päivän...
Joenkielinen on tunturin nimi ja sen huiputimme. Alastulomatkalla kuulimme pitkään haukan varoitushuudot ja yritimme tähystellä missä se luuraa kun niin lähellä oli. Yhtäkkiä se sitten lehahti lentoon ihan vierestä ja liiteli kauniisti päiden yli. Matkalla meidät ohitti Lemmenjoen Lumon lomakylässä näkemämme saksalaisperhe ja vastaan tuli yksi miesparivaljakko. Todella hiljaista siis reitillä.
Kun tulimme joen varteen ja Sotkalammen rannalle lounastamaan niin laavulla ja tulipaikoilla olikin sitten jo useampi pitkän matkan vaeltaja. Hieman tylsä reitti takaisin parkkipaikalle. Matkaa taitettiin 17,6 km ja liikkeelläolo aika noin 5 h. Nousuakin kertyi 519 m.
Matka jatkui iltapäivästä kohti Kilpisjärveä, mutta yövyimme matkan varrella Särkijärven tienvarsi levähdyspaikalla, josta oli yllättäen upea näkymä Hetta-Pallas tuntureille. Harmiksemme emme jaksaneet enää kovin pitkään valvoa revontulia...
Kuvat Joenkielisen reitiltä...
Keskiviikko 2.9. Mallan luonnonpuisto, Kilpisjärvi
Kilpisjärvelle päästiin puolenpäivän aikoihin ja lähdimme tuota pikaa kaupassa käynnin jälkeen kohti Mallan kyyneleitä eli Kitsiputouksia. Sinne olikin hieman oletettua pidempi matka ja minulla niin kovin väsy, kun olin jo muutaman yön huonosti nukkunut ja selkäkään ei ollut kunnossa, mutta hyvin jaksoin lopulta. Kivikkoinen reitti, putous yllättävän upea!
Samaa polkua siis takaisin ja illasta puskaparkin etsimistä. Se löytyikin vallan mainiosta paikasta. Paikalla oli muutama teltta ja kuusi karavaanaria. Nuotiopaikalla iltaviinit ihan kahdestaan illan hämyssä Saanaa ihaillen. 11 km ja runsas kolme tuntia tulii oltua liikkeellä.
Matkalla Kilpisjärvelle pysähdyimme tutkimaan taas yhtä erikoisempaa
luontokohdetta eli Iiton palsasuota.
Mallan kyyneleille reitiltä...
'
'
Illanviettoa...
Torstai 3.9. Saanan huiputus
Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä Malla laivalla kolmen valtakunnan rajalle ja kävellä sieltä takaisin, osin siis samaa reittiä kuin edellisenä päivänä. Mutta aamu oli tuulinen ja koska ei ollut varmuutta tuleeko laiva iltapäivällä hakemaan takaisin niin lopulta minua ei kovin kiinnostanut, joten houkuttelin isäntää menemään ja tulemaan takaisin juosten. Karttaa tutkiskelemalla lopulta päätimme kuitenkin niin, että isäntä juoksee huiputtamaan Korkea-Jehkaksen ja sieltä kiertää sitten Saanan ja minä teen jotain pientä.
Lähdin valokuvaamaan Saanan suuntaan ja huomasinkin käveleväni yhä pidemmälle kohti huippua ja lopulta huipulle asti. Tuuli alkoi aamupäivän aikana nousta ja ylös päästyäni se jossakin notkossa ja myös huipulla oli niin kova, että kamera meinasi lentää kädestä. Aurinko kuitenkin paistoi ja keli oli mitä parhain. Sitä tunteekin varsin elävänsä kun luonnonvoimia vastaan joutuu taistelemaan, huomasin jossain vaiheessa että pieniä kiviäkin lenteli tuulen voimasta ihan naamalle saakka.
Lopuksi käytiin Retkeilykeskuksessa suihkussa kun isännän 20 km lenkki kesti yhtä kauan kuin meikäläisen vajaa kymppi :D Ja syötiinkin oikein kunnon ruuat päälle! Loppupäivä auringon helottaessa samassa puskaparkissa rannassa yhä voimistuvia Kilpisjärven aaltoja ihaillen.
9 km tuli itselleni siis jaloittelua tälle päivää ja aikaa kului 3 h 20 min. Nousumetrejä kellooni 641.
Jossain vaiheessa viikkoa huomasimme, että ruskan värit alkoivat saada vallan luonnossa
Päivä oli kauniin aurinkoinen, mutta todella tuulinen!
Automme eli rakastettu Pakastearkku oikealla.
Perjantai 4.9. Punaiset hiekat, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Kilpisjärveltä sateista säätä pakoon. Koko matkan Hettaan ja sitä kautta Pallaksen juurelle satoi. Olin jostain löytänyt vinkin Punaiset hiekat eli sinne siis. Ja kyllä kannatti. Alue kuuluu siis Pallas-Ylläs kansallispuistoon.
Paitsi, että autolla ei rantaan päässyt ja parkkipaikka oli ankea jälleen kerran huonokuntoisen soratien varrella. Paikalla oli jo kaksi autoa, mutta kun kävelimme 300 metrin polun rantaan siellä ei ollut ketään. Tyhjä autiotupa, jossa olisi voinut yöpyäkin. Lisäksi oli pari keskeneräistä rakennusta, mutta Metsähallituksen miehet oli jo vapautettu tältä viikolta tehtävistään. Järkyttävä paskanhaju huussissa ei houkuttanut sitä käyttämään, mutta päätimme kuitenkin hakea autosta teltan ja jäädä aivan upealle rannalle yöksi. Myös telttasauna haettiin ja pitikin tehdä tietysti monta keikkaa autolle, että kaikki romut sai raahattua rantaan. Sillä aikaa kolme ladya tuli autolla rinkkoineen yöpymään autiotuvalle. Ei ollut heilläkään pitkä vaellus - se 300 metriä :D Myöhemmin tuli vielä kaksi telttailijaa.
Saunottiin ja uitiin, tosin olis pitänyt kahlata ainakin 100 metriä että vesi olisi ulottunut yli polven, joten lopulta vaan käytiin kellumassa rannan tuntumassa. Punasävyistä hiekkarantaa olikin monta sataa metriä. Sadekin oli iltapäivän mittaan kuin meitä ajatellen tauonnut ja saimme upean illan. Nuotiolla kävimme hetken turisemassa muiden paikalla olevien kanssa.
Matkalla Hettaan kävimme tutustumassa mm. Tunturi-Lapin luontokeskukseen missä oli mielenkiintoinen näyttely. Matkan varrelle ihan tien varrelle jouduimme myös pysähtelemään tämän tästä - niin monta kaunista paikkaa osui silmiin. Huolimatta sateisesta säästä luonto näytti parastaan.
Hyvä ruoka, parempi mieli. Useampikin laavu oli ihan tien vieressä. Ja myös mm. lintutorneja
Punaiset hiekat, Pallasjärven rannalla
Näkymä telttasaunamme ikkunasta...
Lauantai 5.9. Palkaskero, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Aamulla nopeasti kamat kasaan, aamupala autossa ja ajo Pallastunturille Luontokeskuksen pihaan ja menoks!
Valitsimme lyhyen Palkaskeron huiputusreitin. Vaikka autoja oli paljon oli ilmeisesti suurin osa porukkaa mennyt pidemmille reiteille, joten ihan kaksin melkein saatiin mennä tämä hieno reitti. Vain kolme ihmistä tuli vastaan. Aamulla vielä satoi kuten oli satanut koko loppuyön, mutta täysin poutasäässä saimme taivaltaa. Huipulla olimme kyllä aivan pilvessä, mutta sekin on aina yhtä mahtava kokemus. Matkaa taitettiin leppoisan päiväretken verran eli 6,7 km.
Vähän valoa pilkahteli sieltä täältä ja alempaa oli näkyvyyskin ihan hyvä! Lopuksi söimme Hotelli Pallaksessa pitemmän kaavan mukaan ja sitten vaan ajelimme etsien puskaparkkia ja löysimme tällaisen historiallisen paikan!
"Keimiöniemen kalapirtit sijaitsevat kalaisan Jerisjärven rannalla. Jerisjärvi on yksi Tunturi-Lapin suurimmista järvistä, ja sen kuuluilla kala-apajilla on käyty laajalta alueelta pyytämässä siikaa ja muikkua.
Koska kalapirtit ovat yksityisomistuksessa, niihin ei pääse sisälle, joten ihaile idylliä kunnioittaen toisen omaisuutta. Aamulla aikaisin voit rannalla kohdata verkoilta saapuvan kalastajan ja mahdollisesti ostaa tuoretta puhtaan veden kalaa.
Tilauksesta järjestetään esittelykierroksia, rantakalailtoja ja nuotanvetonäytöksiä.
Ajo-ohje: Muonion kirkonkylältä ajetaan ensin Rovaniementietä Särkijärvelle, josta kääntyy tie vasemmalle Pallastunturia kohden noin 10 kilometriä, käännytään Kutunivan kylästä oikealle ja ajetaan ohi Hotelli Jeriksen Keimiöniemen viitalle saakka, josta tie kääntyy oikealle. Keimiöniemen tietä ajetaan noin kolme kilometriä. Seuraa viitoitusta. Paikoitusalue, josta rantaan matkaa noin 200-300 metriä."
Puskaa eikä leirintäaluettakaan löydetty, joten ajettiin viralliselle Hotelli Pallaksen alapuolella olevalle valtavan suurelle parkkipaikalle kuten muutama muukin matkailuajoneuvo. Turvavälit (karavaanareiden eli autojen) on ainakin kunnossa kun jokainen on omassa nurkassaan :)
Sunnuntai 6.9. Taivaskero, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Heräsimme retkiautossamme rytmikkääseen vesisateeseen. Oli aivan ihana nukkua kun sade rummutti kattoon koko yön.
"Pallas-Ylläksen kansallispuisto on Suomen vanhin kansallispuisto yhdessä Pyhä-Luoston kansallispuiston kanssa. Molemmat kansallispuistot ovat perustettu vuonna 1938, joten ne täyttivät tänä vuonna 80 vuotta. Pallas-Ylläksen kansallispuisto on samalla Suomen kolmanneksi laajin kansallispuisto ja kävijämääriltään Suomen suosituin.
Pallas-Ylläksen kansallispuistossa on merkittyjä kesäreittejä patikointiin 350 kilometriä. Sieltä löytyy 17 lyhyempää (alle 20 km) merkittyä luontopolkua ja 4 pidempää (yli 50 km) vaellusreittiä. Maastopyöräreittejä Pallas-Ylläksen kansallispuistossa on 80 kilometriä. Tosin Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa pyöräily on sallittu kaikilla virallisilla merkityillä kesäreiteillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, joten kokonaisuudessaan maastopyöräilyyn on upeat mahdollisuudet. Hiihtolatuja yli 500 kilometriä, joten Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on suosittu ympäri vuoden." (Luontoon.fi).
Sateessa lähdimme taivaltamaan suunnitelman mukaan Taivaskerolle. Alkumatkasta kokonaista nelisen kilometriä on soralla päällystettyä helppokulkuista alustaa. Sen jälkeen mitä lähemmäksi huippua päästiin sitä enemmän rakkaa alkoi olla jalkojen alla. Huipulla ei tietenkään nähnyt 50 metriä pidemmälle, koska olimme vahvasti pilvessä - hyvä kun seuraavan reittimerkin näki.
Tässä säässä on se hyvä puoli, että sitä tuntee varsin elävänsä kun on alapäästä likomärkä pikkuhousuja myöten ja tuuli ujeltaa korvissa. Yläpää oli kuiva :) 9 km rauhallista käveleskelyä.
Yöksi etsiskelimme oikein kunnon majapaikkaa missä pääsisi myös saunaan ja päädyimme nettisurffailun jälkeen Torassieppiin, pikkuruiseen lappilaiskylään samannimisen järven rannalla. Sauna ja uinti maistui taivaalliselta. Myös ruoka oli hyvää kun illallisenkin nautimme alueen buffet pöydässä. Majoituspaikassa oli isompi ryhmä ja pari muuta ohikulkijaa meidän lisäksemme, mutta hyvin mahduimme pieneen ravintolaan kun vähän vuorottelimme. Palvelu paikassa oli ensiluokkaista, kahvilan työntekijä joka toimi myös ruuanlaittajana ja huolehti myös respasta oli vallan mainio. Hän lähti näyttämään mistä voidaan tankata vettä tankkiin ja lähti laittamaan samalla myös saunan päälle kun olin märän kelin jälkeen vähän viluissani. Suosittelen lämpimästi tätä paikkaa jos reissun varrelle sopivasti osuu kohdalle, valitettavasti vaan majoitusliike toimi jo tuolloin koronan takia rajoitetusti ja meni kiinni pian vierailumme jälkeen kokonaan. Meille suomalaisille matkaajille ei kannata auki pitää kun kaikki oli mitoitettu paljon rahaa käyttäville ulkomaalaisille turisteille. Mm. "iglumajat" olivat todella kalliita, vaikka näin kesällä ne olivatkin puoleen hintaan. Paikka retkiautolle sähköineen maksoi hieman halvennettuna 24 euroa, iltabuffet 20 e per henkilö ja vallan maittava ja monipuolinen aamupala 10 e.
Iltanuotiollakin sai rauhassa istua. Ja GoPronkin pystyi jättämään yksikseen rantaan päivystämään yön yli revontulia. Olimme tuolla myös toisenkin yön. Oli niin mukavaa mennä valmiiseen ja runsaaseen aamupalapöytään ainaisen itse hätäisesti kokoon kyhätyn aamupalan sijaan :D
Tästä majapaikan lisätietoja KLIK
Maanantai 7.9. Torassieppi
Harva paikka Lapissa säilyi saksalaisten tuhotöiltä toisessa maailmansodassa, mutta Torassiepin kylä samannimisen järven rannalla säilyi. Hyvin idyllinen pikkuruinen kylä Muoniossa noin 20 km Pallastuntureilta etelään. Asukkaita on kuulemma noin 20.
Hyvin nukutun yön jälkeen päätin lähteä maastopyöräilemään ja isäntä otti gravelin alleen ja lähti toiseen suuntaan. Pyöräillin kylän läpi ja lähdin polkemaan latupohjaa Mäntyrovaa kohti. Siellä täydellisessä hiljaisuudessa polkiessani pääsin juuri ajattelemasta, että täällä ei ainakaan ole ketään niin jo tuli vastaan ison rinkan kanssa mies. Kertoi juurikin tulevansa Mäntyrovasta. Sinne oli 13 km matkaa. Polku tai ura vaihtui kovin märäksi suon kohdalla, joten jätin pyörän ja kävelin suon laitaan kuvaamaan. Pyörin siinä hetken ja lähdin kävelemään pyörälle. Enkä löytänytkään sitä!
Vähän jo meinasi paniikki iskeä kun yritin paikallistaa mistä tulin... En kuitenkaan viittä minuuttia kauempaa ehtinyt olla hukassa kun näin pyöräni nojaamassa puuhun. Huh, jo helpotti :)
Aamu oli jännittävän utuinen...
Pyöräretkeltä
Paluumatkalla uskalsin käydä näköalapaikallakin.
Pian autolle palattuani tuli jo isäntäkin reissultansa - oli käynyt huiputtamassa pyörällä Särkitunturin. Päätettiin käydä kahvilla ja vuokrata kanootti pariksi tunniksi. Meloimme kahdella järvellä jossa ruskan värit jo valtasivat suurimman osan puista...
Illalla vielä ajoimme ihailemaan auringonlaskua Särkitunturille.
Päivän liikunnat: maastopyöräily 10,2 km, melonta 4,7 km ja patikointi 8 km. Siinäpä se päivä sitten vierähtikin!
'
Tiistai 8.9. Aakenustunturi, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Jätimme jäähyväiset Torassiepille ja lähdimme jo hiljalleen ajelemaan kotia kohti. Mutta vielä yksi lyhyt näköalareitti Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa mahtui mukaan. Kävelimme Aakenustunturille.
Keli oli ylös mennessä vielä ihan hyvä, mutta ylhäällä alkoi satamaan ja näköalatkin menetettiin, liukas kivikkoinen reitti toista kautta alas ei houkuttanut, joten palattiin samoja jalanjälkiä takaisin. Onneksi saimme kuitenkin vielä nauttia ruskan väreistä täysin siemauksin! .
Keskiviikko 9.9. Pieskänjupukka, Pello ja Martimoaapa, Simo
Vallan upeaksi osoittautui seuraava "löytö" eli Pieskänjupukka niminen näköalapaikka, joka löydettiin Retkipaikka sivustolta.
Yövyimme lähellä reittiä Miekojärven rannalla venesatamassa, jossa ei muita ollut. Nuotiopaikalla lämmitettiin lätyt kermavaahdolla ja puolukkahillolla. Tämä on sitä parasta mitä retkeilyautolla liikkuvana voi kokea!
Aamulla lyhyt muutaman kilometrin ajomatka polun alkulähteille. Kun aamukin aukeni sateisen päivän ja illan jälkeen aurinkoisena niin retki oli oikein onnistunut, mikäpä niissä maisemissa oli toiset aamukahvit nauttia. Henkeäsalpaavan komeat näkymät näköalapaikalla, joka on saanut niin mieleenpainuvan nimenkin. Pääsi heti TOP 5:n joukkoon Suomen näköalapaikoista. Ja aika monta kukkulaa ollaan tässä runsaan puolen vuoden aikana koluttu!
"Pieskänjupukan näköalapolku on noin 1,6 km pitkä, mutta vaatii hyvän peruskunnon, reitin noustessa jyrkkää rinnettä aina vaaran laelle. Kiipeäminen kannattaa, sillä huipulta avautuu mahtavat maisemat Miekojärvelle. Polku lähtee Miekojärven rannalta (Pakisjärventie), jonne pääset myös autolla. Polku on merkitty maastoon värimerkein."
Jo ennen puoltapäivää jatkoimme matkaa kohti Simoa. Rauhakseen kuten aina ja pieniä teitä hyväksi käyttäen. Olemme kahden viikon aikana ajaneet jos jonkinlaista soratietä, auto on natissut, astiat kaapissa kilisseet ja kolisseet ja jääkaapissa tavarat vaihtaneet paikkaa useammin kuin kerran.
Alkuiltapäivästä löysimme Hangassalmenaho pysäköintipaikalle ja siitä kävelimme Järviaavan reitin. Paljon, suurin osa pitkospuita, enemmän tai vähemmän hyväkuntoisia ja muutaman metsäsaarekkeen läpi menimme. Vain yhden muun ihmisen näimme reitin varrella. Suo oli hieman tavallisuudesta poikkeava eli kasvoi pitkää heinää liki koko alaltaan eikä näin ollen ollut saanut kovin hyvin ruskan värejäkään vielä. Tulipahan käytyä. Ei oikein kovin säväyttänyt vaikka suosta miljöönä ja kuvattavana tykkäänkin. 9,3 km patikointia ja kaksi ja puoli tuntia noin reitillä viivähdimme.
"Martimoaavan - Lumiaavan - Penikoiden soidensuojelualue on yksi Pohjois-Suomen tärkeimpiä suoluonnon suojelukohteita. Se on myös erittäin merkittävä uhanalaisten lintujen kannalta. Soiden lisäksi alueella on edustavia vanhoja metsiä.
Alueella retkeilijä pääsee nauttimaan Oulun ja Kemin lähialueiden mielenkiintoisimmista retkeilymaastoista ja parhaista vaaramaisemista." Luontoon.fi
Illaksi ajoimme Simoon meren äärelle venesatamaan yöksi. Yksi toinenkin retkeilyautoilija oli paikalla tuulimyllyjen katveessa.
Kotia kohti...
Torstaina arvoimme millä aikataululla palaamme mökille Mäntyharjulle. Ajoimme rantatietä kohti Oulua, pistäydyimme Kalajoen hiekkasärkillä jaloillelemassa ja lopulta illan suussa Kokkolasta etsimme vielä yhdeksi yöksi puskaparkin mikä löytyikin Trullevin kalasatamasta. Vietimme rauhaisan autoillan lähestyvää myrskyä ihaillen meren äärellä. Auringonlasku lintutornista ei ollut niin näyttävä mitä odotimme. Perjantai iltapäivällä olimme takaisin Mäntyharjulla mökillä ja pian jo mielipuuhassamme eli saunomassa ja uimassa.
3700 km ja monta uutta ja mielenkiintoista luontokohdetta osui matkamme varrelle. Mutta kyllä kaipuu vuorille silti on ja pysyy. Ei tunturit niitä voineet korvata. Nyt vaan on tyydyttävä tähän kotimaanmatkailuun. Ja onhan tämä Suomi kaunis maa <3 sitä en kiellä!
Mutta, ne vuoret - niin lähellä - mutta kaukana. Kyllä me vielä nähdään! (Kuva Kilpisjärven rannalta).
Isäntäkin kävi melkein Norjassa juoksulenkillä...
