Heti neljän viikon kesälomalta palattuani kun arvovaltainen THL ja Mika Salminen sanoi mediassa, että nyt on oikein hyvä aika matkustaa aloin suunnittelemaan tätä kuuden päivän reissua ja paluuta vuorten juurelle. Olen onnekas kun minulla on ollut tilaisuus siirtyä osaksi aikaa virallisesti vanhukseksi ja töissä käytävä enää parina päivänä viikossa, joten tämmöiset kuuden päivän reissut onnistuu kivasti. Kunhan vain saan isännän mukaan ja sainhan minä!
Oli aika jo palata vuorille 💗
Muistathan, että kuvat aukeavat parempilaatuisine klikkaamalla niitä!
 |
| Lautersee, Mittenwald |
Lennot Muncheniin olivat edulliset ja siitä mukavan parin tunnin siirtymä vuorille niin suunnitelma olikin sitten siinä - Garmisch-Partenkirchen Saksan Baijerissa, ihan lähellä Itävallan rajaa. Kaupunki sijaitsee 700 metrin korkeudessa ja on tietysti meille suomalaisille sangen tuttu jokavuotisista mäkihypyn mäkiviikon uudenvuodenpäivänä käytävästä osakilpailusta. Niinpä minäkin osasin heti kirjoittaa kaupungin nimen! Jopa oikein.
Kaupunkia hallitsee Saksan korkein vuori 2962 metriin kurkottava Zugspitze, mutta kaupungin symbolina on upea pikkuveljensä Alpspitze 2628 m. Garmisch-Partenkirchen on Baijerin alueen merkittävimpiä matkailualueita ja mekin olimme siellä yhden yön viettäneet 13 vuotta sitten kun ajoimme moottoripyörillä Helsingistä Italian rannikolle. Tosin mitään muistikuvaa ei vierailusta itselle ollut muistiin jäänyt. Kaupunki on väkiluvultaan tyypillinen alppikaupunki, noin 25 000 asukaineen, lehmineen ja lampaineen.
Keskiviikko 13.10.
Lentomme Muncheniin lähti Helsinki-Vantaalta aamuvarhain klo 6.10. Koronarokotustodistuksilla oli iso rooli jo lentomatkalla, isäntä kätevänä latasi todistuksemme jo etukäteen Lufthansan appin kautta ja koneeseen noustessa ei kysytty enää mitään, maskit tietysti pakolliset koko lennon ajan, lukuunottamatta syömistä ja juomista. Saksassa oli myös kaikkialla sisätiloissa maskit pakolliset, myös esim. hissiasemalla katsottiin koronatodistukset ja maskit piti olla hississäkin. Hyvin kiitettävästi niitä myös käytettiin. Zugspitzelle ja Alpspitzelle hissille mennessä laitettiin käteen nauha merkiksi siitä, että todistukset on katsottu jo alhaalla ja niillä pääsi sitten ravintoloihin sisälle.
Parin tunnin ajomatka vähän venähti, koska Munchenin lentoasema sijaitsee kaupungin pohjoispuolella ja navigaattori ajatti meitä aika pieniä laitakaupungin katuja ulos kaupungista, mutta jo aamupäivällä yhdeltätoista olimme Garmisch-Partenkirchenissä. Yritimme kirjautua sisään majapaikkaamme n. 1,5 km kaupungin keskustasta yksityiseen apartmentiin, mutta sisällä olikin vielä entiset asukkaat, vaikka vuokraaja oli meille sanonutkin että "any time" voisi mennä. Joten läksimme käymään turisti-infossa ja syömässä kaupungilla. Isäntä osti ensi töikseen 7 euroa maksavan kartan epäuskoiselta myyjättäreltä, liekö epäusko johtunut siitä että miksi joku maksaa moisesta vaiko siitä että vieläkö joku tähän aikaan vuodesta lähtee ylös vuorille vaeltamaan. Muutama esitekin otettiin, harmiksemme vaan ne kaikki olivat pelkästään saksaksi, englanniksi ei löytynyt yhtäkään!
Kävimme myös kaupassa ja kirjauduimme sen jälkeen majapaikkaamme missä olikin jäätävän kylmä, koska parina edellisenä päivänä oli ollut jo pakkasta tuolla alempana 700 metrissäkin ja kaikki ylempänä jopa ihan havupuuvyöhykkeelläkin oli kuurassa ja vuorenhuiput lumen peitossa. Minä siihen tietysti, että jippii, sitä tulin hakemaan - lumihuippuisia vuoria - sitä kauniimpaa näkyä ei maailmassa olekaan!
Olimme jo ensimmäiseksi päiväksi, sadepäivä kun oli valinneet yhden patikkareitin kierrettäväksi, se oli helppo ja toivottavasti valokuvauksellinen...
Eibsee järvi
eikä tuohon 9 km ja parin tunnin kävelyretkeen tarvinnutkaan pettyä! Sadekin oli tauonnut sopivasti näin iltapäivästä ja valo tuli jälleen hyvästä suunnasta värjäten järven veden turkoosiksi ja kuvastamalla vuorten silhuetin kauniisti järven liki tyyneen pintaan. Usva ja alhaalla olevat harmaat savupilvetkin vähä vähältä väistyivät :) Reitti on käytännössä esteetön, näimme yhden pyörätuolilla avustettuna liikkuvan hyväkuntoisella leveällä sorastetulla polulla, eikä nousuakaan ole juurikaan. Tämän tästä voi pistäytyä ihan rannan tuntumassa tai levähtää polun varrella olevilla penkeillä. Ainut mikä häiritsi näkymiäkin oli reitin alkupäässä ja parkkipaikan välittömässä läheisyydessä ilmeisesti hotellin rakennustyömaan liikenne ja valtava nosturi. Polku lähtee siis aivan Zugspitzebahnin eli hissiaseman ja juna-aseman vierestä.
Järven värisävyt oli uskomattomat!
Reitti oli hyväpohjaista ja leveää "polkua" koko matkan eli lastenrattaiden
ja pyörätuolin kanssa ainakin osin avustettuna pääsee
Torstai 14.10. Partnachklamm
Olin saanut tämän paikkavinkin, en enää muista mistä facebookin ryhmästä ja kun edellisenä päivänä löysimme myös esitteen paikasta niin tällainen hieman pilvipoutainen sää oli mitä parhain viettää synkässä ja kosteassa rotkossa...
esittelysivutkin löytyy netistä - jos tänne eksyt käymään et taatusti pety, lapsiperheillekin sopiva mikäli lapset tykkää seikkailullisista retkistä ja reiteistä. Liput maksaa 6 e, mutta saimme majoittajan tarjoamilla kaupunkikorteilla kokonaisen yhden euron alennuksen!
Myös rotkossa oli maskipakko, mutta en pystynyt sitä pitämään koska siellä oli niin kosteaa, että lasit huurtuivat saman tien ja olisi ollut huomattavan vaarallista kävellä välillä pimeitä tunneleita sokeana. Pari muutakin silmälasipäistä kävelijää oli joutunut ottamaan maskinsa pois. Varsinainen rotko on 700 metriä pitkä ja reitille mahtuu muutama tunneli ja kaksikin upeaa siltaa rotkon yli. Paluureitin voi tehdä käsittääkseni rotkon läpi palaten, mutta suositeltavampaa ainakin ruuhkaisina aikoina olisi palata takaisin toista reittiä. Paluureittejä oli useampia ja tätä kautta pääsi myös ylemmäksi vuorille ja pidemmille reiteille. Me palasimme loppuosaltaan rotkon toista puolta myötäilevää osin metsäistä reittiä joka sisälsi melko kivasti myös nousumetrejä ja ihan aitoa kapeaa polkua upeassa syysvärityksen saaneessa lehtimetsässä. Matkalla oli yksi maatilalla toimivat kahvila/ravintolakin, mutta se oli kiinni - kuten niin monet muutkin paikat jo :(. Lähes kaikki vuoristomajatkin olivat sulkeneet majoitustoimintansa jo lokakuun alussa. Aurinko paistoi avoimilla paikoilla kauniisti ja lämmitti mukavasti loppumatkan 9 km päiväretkestämme. Jos menomatkalla aamuyhdeksän jälkeen saimme liki kaksin kävellä niin paluumatkalla ohitettuamme lipunmyyntirakennuksen oli luukulle kymmenien metrien jono ja ihmisiä käveli tielläkin vastaan sankoin joukoin.
Reittimme
Jos oikein ymmärsin, reitin varrella alkupäässä kylän läpi kävellessä
oli kuvassa näkyvät muistomerkit rotkossa menehtyneiden muistoksi
Alussa kävellään n. 30 min tietä pitkin lipunmyyntipisteeseen asti...
Rotko loppuu ja päästään tasaisempaan laaksoon
Ja lopuksi paluumatkalla voi ylittää rotkon siltaa pitkin, mistä
mielestäni olikin ehkä huikein näkyvyys rotkoon
Upea paikka, suosittelen ehdottomasti. Avoinna ympäri vuoden! Tosin kannattaa varautua siihen, että rotko on altis luonnonvoimille ja siten se voidaan sulkea koska tahansa. Luontohan sen on muokannutkin aikojen saatossa. Esimerkiksi tämän vuoden elokuussa rankkasateet vaurioittivat rotkoa pahoin ja taisi yläjuoksulla olla vieläkin vaurioita korjattavana koska kaivinkone jylläsi siellä kuuluvasti.
Mutta, päivä jatkui vielä...
Eckbauer - Wamberg - Olympiastadion
kävelimme takaisin parkkipaikalle, mistä kävelyreitti Partnachklammin polullekin siis alkaa (n. 30 minuutin matka pienen kylän läpi koska autolla ajaminen on sallittu vain kyläläisille). Seuraavaksi poikkesimme viereiselle vanhalle Olympiastadionille mäkihyppyrinteiden alapuolelle ja kävimme syömässä perinteikkäässä ravintolassa missä tarjoilijaherratkin oli pukeutuneet nahkashortseihin. Täällä ei juuri teinejä ja nuorisoa nähnyt kahviloissa tai ravintoloissa töissä kuten meillä Suomessa vaan paljon juurikin viisi - kuusikymppisiäkin työntekijöitä mikä olikin varsin piristävää! Jossakin vielä arvostetaan myös muuta kuin nuoruutta ja kauneutta :)
Seuraavaksi ostimme Eckbauerin hissiasemalta, joka oli siinä samassa paikassa, 12 euron hissiliput ja nousimme hissillä ylös kun kuulimme, että kahvila siellä on auki. Kahvilassa struudelit ja cappucinot ja lähdimme laskeutumaan kävellen alas kohti aivan ihanaa pittoreskia 996 metrin korkeudessa sijaitsevaa Wambergin pikkuruista kylää, ja sen läpi alas takaisin hissiasemalle. Aluksi reitti meni upeiden niittyjen poikki, mutta lähti sitten laskeutumaan todella jyrkästi. Varpaat hakkasivat ikävästi kenkien kärkeen, niin jyrkkä mäki oli eikä sille tuntunut olevan loppuakaan. Muutama sinnikäs perhe tuli vastaan ylöspäin. Lopulta 6 km ja 550 laskumetrin jälkeen pääsimme takaisin parkkipaikalle ja iltapäivä olikin jo niin pitkällä, että uni saapui ennen yhdeksää jo sinä iltana :) Huoneistokin alkoi jo pikkuhiljaa lämmetä kun laitoimme pattereihin vähän hönkää...
 |
Perjantai 15.10. Zugspitze 2962 m
Koska oli luvattu jumalaisen kaunista päivää olimme päättäneet pitkällisen harkinnan jälkeen ostaa kolmen päivän hissilippupaketin mikä oikeutti yhteen nousuun tälle Saksan korkeimmalle vuorelle. Muina kahtena päivänä minkä lippu oli voimassa sai käyttää neljää muuta hissiä, harmiksemme ei kaikkia alueen hissejä, joita muistimme mukaan oli välihissit mukaanlukien kaikkiaan 9. Zugspitzelle pääsee myös alhaalta hissiaseman viereltä lähtevällä kiskojunalla ja lippumme oikeutti myös siihen. Juna kulkee enimmäkseen vuoren sisällä tunnelissa ja nousee jäätikölle asti mistä taas lyhyt hissisiirtymä ylös hissiasemalle ja ravintolaan tai vuoristomajalle. Hissillä nousua alhaalta tulee 1900 metriä. Lisätietoja hissistä tässä linkissä.
Ylhäällä olimme jo aamukymmeneltä noin 10 asteen kirpeässä pakkassäässä, joka tietysti liki 3000 metrin korkeudessa tuntui paljon kylmemmältä, sen verran jo noissakin korkeuksissa on vähän happea verrattuna merenpinnan tasoon. Yllätyin näystä mikä joka puolelle avautui, Itävallan vuoret koko komeudessaan, lumihuippuisia vuoria niin pitkälle kuin silmä kantoi. Viimeksi olin tainnut sellaisen näyn nähdä Nepalissa. Sveitsissä ja Ranskan Alpeilla aina jossain suunnassa oli laaksoja ja enemmän asuttua seutua näkyvillä.
Näky oli se miksi vuorilla käyn. En tiedä upeampaa, salaperäisempää, jännittävämpää, jylhempää tai kutkuttavasti vaarallisen kiehtovampaa näkyä ! 💖
Vietimme nelisen tuntia ylhäällä, valitettavasti ihan vieressä olevalle n. 20 metriä korkeammalla olevalle varsinaiselle huipulle ei ilman via ferrata varusteita ollut asiaa, tosin taisi siellä joku uskalikko käydä lumen ja jään poikki kävellen ja uhmaten kohtaloaan. 2600 metrissä eli vain hieman alempana huipun alla on jäätikkö ravintoloineen ja siitä lähtee myös lukuisat laskettelurinteet. Alas laskeudutaan lyhyellä välihissillä ja siellä pääsimme maastoonkin kävelemään kun sitä ei oltu mitenkään kielletty. En kyllä tiedä oliko siinä enää juuri minkäänlaista jäätikköä jäljellä, mutta netti tiesi että oli, mutta sen odotetaan sulavan pois kymmenessä vuodessa. Lunta oli kyllä paikoin jopa polviin asti ja tampparit olivat hyörimässä jo kovalla tohinalla valmistellen lähestyvää laskettelukautta. Tapasimme myös uteliaita alppinaakkoja. Ja aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta, oli niin kaunista että silmiin sattui!
Paluun teimme junalla johon siis myös lippumme kelpasivat. Odotin huimaa matkaa kolisevalla vanhalla kalustolla, mutta matkaa teimmekin varsin nykyaikaisella kiskojunalla lähes koko matka vuoren sisällä kulkien, mutta tulipahan sekin koettua. Tässä linkki junaan, ylhäällä oli ihan mielenkiintoinen näyttely radan varsin vaarallisesta ja haasteellisesta rakennusvaiheesta vuosina 1928 - 1930.
Jos ei vielä käynyt selväksi niin selvyyden vuoksi vielä kerran
RAKASTAN näitä näkymiä 😎
kun viettää nelisen tuntia ylhäällä 3000 metrissä saattaa janokin yllättää...
ja nälkäkin... terassillekaan ei tuolla ollut asiaa ilman koronapassiranneketta
Olimme syöneet ja nauttineet oluset ylhäällä, joten kävimme majapaikassa vain pikaisesti tankkaamassa vaatetta ja päätimme ajaa mahdolliselle näköalapaikalle johtavan polun ääreen parkkiin tarkoituksena saada hyvät auringonlaskukuvat järven rannalta... Isännälle taas pisteet tämänkin kohteen löytämisestä - ihan vaan karttoja tutkimalla! Aluksi kävelimme kilometrin verran suljettua polkua pitkin järvelle...
Järvi oli nimeltään Riessersee ja se on tunnettu vuoden 1936 Olympialaisista. Järven jäällä nimittäin pelattiin olympialaisten 37:stä jääkiekko-ottelusta 10. Lisäksi siellä sijaitsi olympialaisten kelkkarata, josta muistona yksi kelkkakin vielä näytillä järven rannalla. Rattikelkkailun? (bobsleigh) maailmanmestaruuskisat kisattiin siellä vielä vuonna 1960 (tai toisen sivuston mukaan myös 1962). Meitä tietysti kuitenkin kiinnosti Alpspitze vuoren heijastus järven pintaan ja vaikka sää ei ehkä ollut kaikista otollisin niin se saatiin kuin saatiinkin tallennettua kameroihin. Kiersimme järven kahteen kertaan ja saimme polun alkupäästä laskettuna iltalenkillemme näin mittaa viitisen kilometriä.
Lauantai 16.10. Alpspitz ja Kreuzeck
Aamupalan jälkeen olimme jo yhdeksän aikoihin jälleen uudella hissiasemalla, nyt suuntana tuo Garmisch- Partenkirchenin maamerkkinä tunnettu, hieman korkeinta vuorta Zugspitzeä matalampi mutta huomattavasti muodokkaampi pyramidin muotoinen Alpspitz 2628 m. Hissiasemalla oli jo muutama muukin ylös menossa, oikeiden vuori-ihmisten näköisiä ja varusteltuja ahavoituneita alppi-ihmisiä. Osa heistä kääntyi takaisin ja pian kuulimmekin miksi. Näimme kyllä itsekin infotaulusta, että punaiset ruksit paloi sekä reittien että alppimajojen kohdalla. Ylhäällä oleva hissiasema oli vain auki. Lipunmyyjä kertoi meille, että kaikki reitit kahden hissiaseman välillä oli suljettu lumen ja jään vuoksi eli pääsi vain käymään hissiasemilla ja käyttämään huippujen välistä hissiä siirtymisiin. Koska meillä oli nämä kolmen päivän liput, jotka kävivät vain yksi kertaa kulloisellekin hissille niin päätettiin sitten vaan mennä katselemaan ylös ja juomaan kylmää olutta ravintolassa ja katsella ikkunasta sitä lunta ja jäätä :D :D :D
Meidän kanssa samalla hissillä tuli pieni ryhmä, ymmärsimme että heillä oli mukana opas, joka kyseli mistä ollaan kotoisin ja hänkin harmitteli, että lunta ja jäätä on ja vaarallista kävellä polkuja nyt. Kuitenkin hävisivät heti via ferratan suuntaan, yhdelle niistä joita Alpspitzellä oli useampia. Vähän hämillämme katselimme myös yhtä perhettä, joka lähti kävelemään reittiä kohti alempaa hissiasemaa lumiselle polulle. Vähän aikaa aikaamme kulutettuamme päätimme, että no mennään mekin sitten, missään ei ollut mitään kieltokylttejäkään eikä polun alussa sulkunauhoja.
Olihan polku paikoin todella jäinenkin, mutta meille suomalaisille se ei ollut mikään ongelma. Pääsimme alempana välihissin kohdalla olevalle ravintolalle asti ja se - kas kummaa - olikin auki ja saatiin syödä ja juoda ne olusetkin. Koko ajan tuli lisää ihmisiä alhaalta ja ylempääkin meidän jäljessä. Joku lasketteli pyllymäkeä liukkaimmat kohdat. Tuolta alempaa oli kuitenkin jo lumet kovaa kyytiä sulamassa, aurinko kun paistoi siniseltä taivaalta täydellä teholla. Päätimme käydä alaspäin mennessä palan matkaa sivummalla huiputtamassa yhden lähihuipun ja sinne olikin varjoisalla paikalla yksi vaijeripätkäkin melko jännässä paikassa. Vastaan tuli perhe tennareissaan ja paksuissa toppatakeissaan, käsilaukkuja ei sentään tainnut olla, joten pitihän minun selvitä siitäkin haasteesta kun minulla oli sentään kunnon kengätkin. Olin niin onnellinen kun vihdoin löysin syksyn reissullamme muutama viikko takaperin Äkäslompolosta La Sportivan mid-vartiset vuorijuoksuun tarkoitetut leveälestiset kengät todella hyvällä pitopohjalla. Ei tarvinnut enää maastolenkkareilla liikkua.
Pääsimme alas Kreuzeckin hissiasemalle, loppumatkasta olikin jo merkitty jonkinlainen vaihtoehtoinen kiertoreittikin, hissiaseman lähellä olikin käynnissä kovat remontit maastossa, kiirusta piti jos halusivat saada kuntoon rinteet ennen laskettelukautta. Laskeuduimme hissillä alas autolle.
Päivän kävelyt 10,2 km, gps sekoili sen verran, että nousu ja laskusummat jäi mielestäni vajaaksi - laskua 698 ja nousua 283 m.
Tässä kohtaa ei saanut viipyä liian pitkään koska ylhäältä saattoi putoilla kiviä
varoituskyltti siitä tiedotti...
Aina pitää syödä tai juoda jos vuoristomaja eteen tupsahtaa :D
Sunnuntai 17.10. Mount Wank
Aamuyhdeksältä taas tapamme mukaan jo liikentessä, kymmenentunnin unien jälkeen. Autolla Wankbahn hissiasemalle ja kolmen päivän viimeisen päivän hissilipuilla ylös Wank vuorelle. Siellä käveltiin pari lyhyttä reittiä rauhakseen, sinisävyistä utuista vuorimaisemaa katsellen ja sen jälkeen käytiin syömässä vuoristomajassa. Nyt kokeiltiin "pannukakkusoppaa"... no juuh, söihän sitä, pääasia ettei ollut knöödeleitä! Knöödelikeitto tuli päivää aikaisemmin kokeiltua, ei jatkoon! Vuoristomajassa saimme nauttia perinteisestä kansanmusiikistakin baijerilaisittain.
Sen jälkeen lähdettiin laskeutumaan alemmalle hissiasemalle. Hiljaista oli siellä, toisinkuin ylhäällä, sunnuntaipäivä kun oli ja varsin kaunis ja kuulas sellainen, Aurinko paistoi jo melkein kuumasti ja sulatti muutama päivä aikaisemmin sataneen lumen vauhdilla.
12,1 km tuli käveltyä, 923 m laskua ja nousua 337 m, lopussa taivalsimme metsän varjossa valtavan isojen puiden lomassa takaisin hissiasemalle ja autolle. Illalla etsimme keskustasta ruokapaikkaa, mutta yllätykseksemme yhdessäkin paikassa mikä näytti houkuttelevalta olisi pitänyt olla pöytävaraus, niin paljon oli ihmisiä liikkeellä. Löysimme kuitenkin aivan tyhjän ravintolan, mihin jäimme syömään. Pöytämme vieressä oli iso taulu, mikä esitti linnaa, joka näytti mielestäni jotenkin tutulta ja sanoinkin isännälle, että kuvassa oleva linna pitäisi mielestäni sijaita jossain tässä melko lähellä. Ja herra Google osasikin kertoa sen ja päätimme mennä sinne ylihuomenissa kotimatkalla kun jouduimme kuitenkin luovuttamaan asunnon aamulla jo ja lentomme lähti vasta iltamyöhään.
Maanantai 18.10. Geisterklamm, Mittenwald
Garmich-Partenkirchenistä reilun puolen tunnin ajomatka Mittenwaldiin ja miten hieno pikkukylä se olikaan! Näytti aivan siltä, että siellä olisi ollut enemmän turisteja liikkeellä kuin mitä naapurikaupungissa. Upeat vuoret oli aivan vieressä, suorastaan käsinkosketeltavissa. Meillä oli tähtäimessä kävelyretki Geisterklamm rotkolle (klikkaa linkkiä niin löydät lisää tietoa).
Google oli antanut tiedon, että tie Leutasch:iin mistä rotkoreitille reitti lähti, oli suljettu ja kävimme toteamassa että niin todellakin oli. Aikamme tutkiskelimme keskustassa isoa infokarttaa, kävimme aamukahvilla ja mietimme, että olisiko tie sen takia suljettu, että näin korona-aikaan ei valtakuntien rajoja saanut noin vaan ylittää. Reittikin kun kulki molemmilla puolilla, Saksassa ja Itävallassa. Aikaimme pähkäiltyämme päätimme ajaa Itävallan puolelle toiseen päähän tietä, vaikka sinne olikin n. 40 minuutin matka. Ja lähteä kovasti mainostetulle rotkoreitille sieltä.
Siellä olikin parkkipaikka jo puolillaan. Paljon lapsiperheitä liikkeellä. Reitillä olikin lapsille sopivaa ilmeisesti tarinaa tarjolla ripoteltuna pitkin matkaa infotaulujen muodossa, ikävä kyllä vain saksaksi. Kuten monet muutkin asiat, yhtään ainoaa esitettä eri reiteistä ja kohteista emme englanniksi löytäneet. Liekö loppuneet kun turistikausi oli jo ohi.
Reitti olikin todella upea. Teimme vähän sakkolenkkiä kun kiersimme aluksi pätkän väärinpäin. Mutta sain isännän mielen muuttumaan, ettei aina tarvi mennä vastavirtaan :D Kun kerran kiertosuuntakin oli osoitettu. Huikeat kaksi siltaa yli rotkon ylitettiin. Kauniit ruskan värit somistivat maisemaa rotkon molemmin puolin... Retkelle kertyi mittaa 6,8 km ja nousumetrejäkään ei puuttunut kun nousimme Saksan puolelta takaisin reitille (256 m).
Koko reitti kiertää rotkon reunoille rakennettua metallisiltaa pitkin...
Vaikka väkeä oli liikkeellä melko paljonkin niin tulihan se yksi rako kun jaksoi vähän odottaa
missä isäntä pääsi yksin sillalle kuvaa varten seisomaan :)
 |
Lautersee, Mittenwald
...ajo takaisin Mittenwaldiin Saksan puolelle. Ensimmäisenä reissupäivänä ostamastamme vaelluskartasta isäntä etsi parikin pikkuruista järveä, jotka pääsi kiertämään ympäri, joten sinne siis kun iltapäivää oli vielä hyvin jäljellä.
Ajoimme auton liki ylös asti, mutta jätimme sen sentään vähän alemmaksi vuoritien varteen isohkolle parkkipaikalle vaikka kävi ilmi, että ylös astikin olisi pystynyt ajamaan. Siellä oli hotellikin, mutta parkkipaikka taisi olla tarkoitettu vain asiakkaille. Jälleen satuimme paikalle hetkenä, jolloin valo tuli sopivassa kulmassa ja teki vuorista upeat heijastukset pienen järven selkään. Toki se vaati hieman kokeilua mistä kohtaa kuva kannatti ottaa. Kuuden kilometrin lenkki saatiin tästäkin, vinkkinä kuitenkin jos haluaa pidempää päiväretkeä tehdä niin kannattaa ilman muuta lähteä ihan alhaalta kaupungista asti ja tutustua myös Mittenwaldiin ylipäätään. Me olemme vähän huonoja kaupunkilomailijoita ja hakeudumme aina mahdollisimman ylös tai syrjäisemmille paikoille, mutta laitoimme kylän nimen muistiin tulevia reissuja varten!
Tiistai 19.10. Neuschwanstein, Schwangau
Viimeinen lomapäivä!
Kuten jo aikaisemmin kerroin, olimme nähneet upean kuvan hienosta prinsessalinnasta ravintolassa missä kävimme Garmisch-Partenkirchenissä syömässä ja herra google löysi linnan melko läheltä, joten päätimme ajaa sinne viimeisenä lomapäivänä. Paluulentomme Munchenistä oli vasta illalla kahdeksan aikaan, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa hengailla jossain ja ajella rauhassa kentälle.
Puolentoistatunnin ajo ja olimme aamukymmeneltä jo parkkipaikalla. Parkkipete tiesi kertoa, että linna on jo sille päivälle loppuunmyyty !!! mutta ulos pihalle pääsee kyllä. Infotiskillä sanottiinkin, että sinne voi kävellä vapaasti, joten ei kun matkaan. Koska linna on korkealla mäellä niin sinne olikin ihan mukava n. 20 minuutin kävelymatka ylämäkeen. Ulkona ei ollut juuri mitään katsottavaa, joten lähdimme vähän kiertelemään ympäristöä. Upea kuvauspaikka, rotkon yli menevä silta oli jostain syytä suljettu, samoin kuin rotkoon menevät polutkin, mutta me ja muutama muu löydettiin polku alas joenuomaan ja sieltä isäntä vähän kiipeillen pääsi kuin pääsikin pusikon läpi ottamaan kuvan linnasta koko komeudessaan. Monesta muusta suunnasta sitä ei näkynyt kuin torni sieltä ja toinen täältä. Paljon polkuja löytyy linnan ja viereisen järven viereltä, joten täälläkin olisi saanut koko päivän kyllä kulumaan. Ei oikeastaan kovin harmittanut, ettei päästy sisälle linnaan. Lopuksi syömässä yhdessä linnan ympäristössä olevassa "pikaruokaravintolassa" ja jälkiruuaksi toisessa paikassa hyvästit struudelin ja cappuccinon kera.
Vieressä oli myös toinen linna, jonka historiaan emme syvällisemmin perehtyneet, mutta
jos alue kiinnostaa lisää voi lukea esimerkiksi tästä KLIK
Struudelikin oli niin iso, että sillä olisi elänyt kaksi päivää!
Kiinnitimme myös reissulla huomion siihen, miten paljon käteistä käytettiin vielä Saksassa.
Isäntä kun kävi Lidlissä useamman kerran (kun se sattui olevan helpoiten saavutettavissa oleva
kauppa lähettyvillä) niin sielläkin suurin osa asiakkaista maksoi käteisellä!!!. Myös struudeli ja kahvit piti maksaa käteisellä, korttimaksua ei hyväksytty kuin yli 30 euron summalle.
Iltapäivän mittaan rauhallinen ajelu pienempiä teitä pitkin Muncheniin ja lentokentälle, yhden pysähdyksen vielä teimme ja löysimmekin kivan puiston luostarin liepeiltä, missä oli aivan upeita valtavan vanhoja puita.
LOPUKSI...
Voi suositella lämpimästi tätä(kin) lomapaikkaa, näitä Saksan Baijerin seutuja. Olemme ajaneet parilla moottoripyöräreissulla Saksan läpi, mutta lähempi tutustuminen maahan on jäänyt vähiin, joten tämä oli hyvin positiivinen yllätys. Helppo saavutettavuus, usein edullisia lentoja Muncheniin ja siitä vain parin tunnin ajo vuorille. Autoakaan ei välttämättä tarvi, koska olen antanut itseni ymmärtää, että junalla pääsee helposti näihin vuoristokaupunkeihin ja siellä liikkuminenkin busseilla ja hisseillä on helppoa. Me olemme vaan niin mukavuudenhaluisia, että useimmiten vuokraamme auton.
Mihinhän sitä seuraavaksi lähtis?
Eibsee järvi hissistä katsottuna
ja
me oomma täs
