Rauta Reetta retkellä ja reissunpäällä: lokakuuta 2019

"Lännessä Karpaattien vuoristo alkaa Itävallan puolelta läheltä Wieniä, jossa sen erottaa Alpeista vain Tonavan laakso. Tšekinmaalla vuoristo tuskin erottuu Tšekin läntisistä reunavuorista. Slovakian pääkaupungin Bratislavan kohdalla Alpit ja Karpaatit lähestulkoon kohtaavat. Suurin osa Slovakiasta kuuluu Karpaattien alueeseen, korkeimmillaan Länsi-Karpaatit ovat Puolan ja Slovakian rajaseuduilla. Täällä olevasta alueesta käytetään nimitystä Korkea Tatra."

.
Puolan Alpit, Tatran kansallispuisto

Tatran kansallispuistoon kuuluu koko vuorijonon Puolan puoleinen vuorijono. Slovakian puoleisen osan kanssa ne muodostavat Unescon biosfäärialueen. Tatran kansallispuisto on Puolan suosituin kansallispuisto. Lähin isompi kaupunki on talviurheilukaupunkina tunnettu n. 30 000 asukkaan Zakopane. Kasprowy Wierch (1954 metriä) on kaupungin kupeessa sijaitseva vuori, jonne pääsee köysiradalla ja vuorelta voi näppärästi aloittaa patikoinnin valmiita polkuja pitkin toisille huipuille tai alas laaksoon.

Tatran maisemat tunnetaan jyrkkärinteisistä ja terävähuippuisista vuorista, syvistä ja pitkistä vuoripurojen halkomista laaksoista, vesiputouksista, kristallinkirkkaista järvistä, alppiniityistä ja luolista. Puolan korkein huippu on Rysy, 2 499 metriä, kuitenkin olen siinä käsityksessä?, että itse huipulla jos käy seisookin Slovakian puolella?

Kansallispuiston alueella on runsaasti vaellus,- laskettelu-, hiihto- ja pyöräilyreittejä ja kymmenkunta retkeilymajaa, joissa useimmista voi myös yöpyä. Suosittuja retkikohteita ovat esim. Chocholówin laakso, Koscieliskon laakso, Gasienican laakso, Kalatówki, Zakopanen symboli Giewont-vuori ja Morskie Okon vuoristojärvi. Koska Puolan ja Slovakian raja kulkee vuorten harjanteita pitkin on helppo yhdistää patikointilomaan myös käynti Slovakian puolella. Jalka vaan toiselle puolelle rajapyykkiä niin uusi maa on jälleen korkattu!

20.9. Koscielisko

Lensimme siis Krakovaan edullisesti Norwegianin lennolla, lentoaika on vain pari tuntia paluulentomme 10 päivää myöhemmin kesti myötätuulessa vieläkin vähemmän aikaa. Siinä mielessä siis vallan mainio kohde kun aamulla varhain lähtee on jo puolelta päivin perillä vuorten sylissä! Vaikkakin Krakova Zakopane välimatka autolla on sekin kaksi tuntia.

Vuokrasimme jälleen auton tällekin patikkalomallemme. Olemme sen kokeneet kätevimmäksi, ei tarvitse kelloa vilkuilla jos busseja/junia joutuu kyttäämään. Tällä kertaa Budgetilta. Ja kaikki sujui jälleen hyvin mallikkaasti, suositus tällekin palvelulle Krakovan lentokentän päässä mennen tullen.

Olimme varanneet mairittelevalta kuulostavan apartmentin Koscielisko nimisestä pikkukylästä n. viiden kilometrin päästä Zakopanen kaupungista. Majapaikka oli kuitenkin juuri sitä mitä lupasikin, sauna kellarissa, tosin lisämaksusta (n. 12 e tunti) ja se piti varata päivää etukäteen. Vuoristonäköala sekä sisällä että ulkona. Jossain vaiheessa viikkoa näytti siltä, että olimme ainoat asukkaat koko isossa 13 asunnon talossa. Koko kylä näytti siltä, että siellä majoittui satoja turisteja talvi- ja kesäturismikaudella. Ja monta uutta upeaa erikoiselta näyttävää taloa oli rakenteillakin! Puolassahan oli menossa varsinainen nousukausi.

Lähikuva miten reitit oli selkeästi merkitty erillisiin reittiesittelykarttoihin.

Iltapäivällä ajoimme vielä Zakopaneen mäkihyppystadionin viereen ja kävelimme vähän ihmetellen valtavaa määrää katukauppoja tien varrella, kaikilla tuntui olevan myynnissä juuri samanlainen valikoima. Illalla tutuistuimme kävellen omaan kyläämme. Kun tullessa ajoimme Zakopanen kautta perille niin ostimme heti pari karttaa, niitä oli myynnissä joka paikassa ja ne ansaitsevat todella paljon kehuja, tarpeeksi yksiselitteisiä ja selkeitä. Ja loppuilta kuluikin suunnitellen seuraavien päivien reittejä.

21.9. Sarnia Skala 1376 m

Aamu oli kylmä, lämpötila vain hädin tuskin plussan puolella. Mutta aurinko lämmitti mukavasti.

Lähdimme reitillemme jo klo 8 jälkeen aamulla niin, että vielä löytyi parkkipaikkakin helposti ihan reitin alkupäästä. Zakopanessa parkkipaikat on kortilla ja liki kaikki maksullisia. Monet parkkikset ovat esim. pienen ravintolan tai esimerkiksi ihan yksityistalojen pihalla ja porttipielessä seisoo ns. sisäänheittäjä, joka viittoo vauhdikkaasti. Parkkeeraaminen on kyllä edullista 10 - 30 zlotia eli n. 2 - 7 e koko päivä.

Alkuun oli melko tasaista vesiputoukselle asti. Putous ei ollut kovin näyttävä, ilmeisen kuiva kesä oli täälläkin ollut. Seuraavaksi alkoikin varsinainen nousuosuus reitistä. Edellä menevät verevät keski-ikää jo lähestyvät miehet olivat jo melko väsyneitä, vaikka taisivat nauttia putouksella aamukahvin kera vähän vahvistavaa juomaakin. Jopa minä tunsin itseni ihan hyvävoimaiseksi, huolimatta kolmen viikon flunssasta, joka ei ollut vieläkään kunnolla parantunut.

Ylösmenomatkalla emme tavanneet kuin muutaman muun, mutta paluumatkalla toista solaa pitkin alas tuli jo vastaan kymmenittäin niin lapsia kuin aikuisia ja vanhuksiakiakin. Ihmettelin kovasti liukkaalla polulla joidenkin jalkineita! Kävimme pienen piston myös yhdessä hienossa luolassa. Tatrallahan on useampia luolia, joissa voi vapaasti vierailla ja myös maksullisia, sellaisessa kävimme myöhemmin viikolla.

Reittimme oli seuraava

Strazyska - Dolina Strazyska - Wodospad Siklawica - (summit) Sarnia Skala1376 m - Dolina Blatego - Jaskinia Dziura (luola) - Strazyska

12,2 km - nousua 665 m kokonaisaika n. 5 tuntia kaikkine taukoineen.

Illalla kävimme vielä ajelulla, katsomassa seuraavaksi päiväksi aikomamme reitin alkupisteen eli kuuluisan ja ehkä Puolan puoleisen Tatran kansallispuiston suosituimman retkikohteen Morskie Oko järvialueen. Hämmästelimme valtavan pitkiä autojonoja tienvarrella jo useamman kilometrin päässä reitin alkupisteestä, mikä oli aivan Slovakian rajan vieressä. Lähimmät isot parkkipaikat olivat aivan täynnä. Olihan lauantai ja todella kaunis ja lopulta lämminkin syksyinen päivä. Luulimme, että tähän vuodenaikaan olisi pahimmat turistimassat jo hiipuneet, mutta tulimmekin huomaamaan viikon mittaan, että nyt oli paikalliset liikkeellä. Mietimme MITEN täynnä polut olivatkaan sitten kun oli pahin turistikausi eli heinä- elokuussa!

Sunnuntai 22.9. Kopa Kondracka 2002 m

Reittimme lyhyesti oli seuraava: Kuznice (hissillä) - Kasprowy Wierch (1987m) - Kopa Kondracka (2005 m) huiputus - Hali Kondratowej - Kuznice - parkkipaikalle - 17,2 km, nousua 630 ja laskua 1670 m. Kivistä polkua ylös ja alas ja enemmän alas Zakopaneen. Koko päivä meni!

Aamutoimet hyvin yskityn yön jälkeen meni vähän suunniteltua pitemmäksi ja olimme hissiasemalla vasta vähän ennen kymmentä. Jätimme auton mäkihyppypaikan ilmaiselle parkkipaikalle ja siitä tulikin suunniteltua enemmän kävelyä eli runsaat 2 km hissiasemalle. Oltiin katsottu netistä edellisenä iltana, että hissi menee remonttiin maanantaista lähtien eli olisi viimeinen päivä kun se olisi auki tälle syksyä. Lippuja ei voinut kuitenkaan enää ostaa netin kautta, joten hieman jännityksellä odottelimme mitä edessä oli.

No, siellä oli valtaisa jono lippuluukulle. Jäin seisomaan jonon hännille, siitä oli vielä muutama metri matkaa kohtaan, jossa oli kyltti, että "tästä kohdasta on odotusaika hissiin 3 h"! Isäntä meni katsomaan löytyiskö jotain oikotietä jonon ohitukseen. Ja löytyihän se! VIP liput! Kaksinkertaisella hinnalla. No, ei se mielestäni ollenkaan kallista ollut. 30 e per nenä. Joten ne ostettiin ja päästiin hissiin jonon ohi jo hieman alle tunnissa. Ja saatiin rauhassa juoda aamukahvit odotellessa.

LINKKI hissille jos joku on joskus menossa....

Ja kyllähän se kannatti. Upeaakin upeammat maisemat ylhäällä ja raskas reitti kylläkin sieltä kiertotietä yhden huiputuksen kautta alas. Kivisiä polkuja ja kivetettyjä polkuja, melko paljon porukkaa mutta hyvin mahtui poluille. Ensin syötiin ja hyvä niin, hyvin kevyt buffet ateria ylhäällä hissiasemalla ennenkuin lähdettin reitille.

Välikahvit vuoristomajalla puolimatkassa alas. Kahvi oli joko instat tai regular, emme tienneet mitä mahtaa regular tarkoittaa, mutta valittiin se. Minulla jäi kyllä juomatta, nimittäin se tehtiin kaatamalla kuumaa vettä suoraan mukiin suodatinkahvin päälle, jolloin purut jäi pohjalle. Se maistui käsittämättöän pahalle! Päätimmekin loppuviikosta tyytyä vain virkistävään väliolueeseen.

Maanantai 23.9. Slovakian maaseutukierros

Eilisen upean kauniin kuulaan syyspäivän jälkeen herättiin sumuisempaan ja pilvisempään aamuun. Yöllä olin heräillyt, kuten aina ja miettinyt, että jospa emme tänään lähtisikään Morskie Oko:n reitille vaan pidettäisiin lepopäivä. Ja näin teimme kun sääkin oli mitä oli.

Ajoimme siis suoraan kohti saderintamaa länteen. Koska minä rakastan istua autossa ja ihmetellä elämän menoa ihan missä päin maailmaa vaan niin ihan kiva päivä tästäkin saatiin. Pientä kulttuurikierrosta myös kun kävimme Tvrdošín nimisen kaupungin 1500 luvulta peräisin olevassa goottilaisessa puukirkossa, joka oli yksi Slovakian alueella olevista Unescon maailmanperintökohteista.

Kaupassa käynnin jälkeen ajo takaisin Zakopaneen ja kävimme syömässä pikaisesti buffet aterian, mitkä on täällä jännästi tehty niin, että lautanen punnitaan ja sen mukaan menee maksu mitä sörsseleitä on siihen ja kuinka paljon santsannut. Tämä sopii itselle erinomaisesti, kun saan ottaa mitä nirso mieleni tekevi. Yleensä kokkaamme majapaikassa ja tuomme myös jonkinverran syötävää kotoa. Eilen oli mm. Jalostajan lihapulla ja Mummonmuusi päivä! Varmasti outoa monen kulinaristin mielestä, mutta ruoka ei voisi kauempana olla meidän lomailun teemoista. Se on vaan yksi pakollisista seremonioista, että jaksaa tallata vuorilla :)

Kaupunkikävelykierroksen jälkeen ajoimme ylös vastarinteelle ja kävelimme siellä pienen lenkin. Jännä paikka, sinne pääsee peräti kahdella hissillä ja yhdellä kiskojunalla. Tien varsi on täynnä pieniä myyntikojuja, ravintoloita ja seikkailuratoja ja sen semmoisia. Myös ihan tavallisia taloja, jotka täällä ovat todella erikoisia. Ei käkikellotaloja kuten Alpeilla, vaan vähintään kolme kerroksisia, monessa pärekatto, uusissakin ja paksuista puolikkaista hirsistä kasattu.

Illaksi koko Koscieliskon kylämme peittyi paksuun usvaharsoon ja vuoret hävisivät näkyvistä.... Naapurin lammas teki myös viereisellä laitumella kuolemaa :( muistuttaen elämän hektisyydestä.

Tiistai 24.9. Morskie Oko ja Swistowa Czuba 1763 m

jo aamuyhdeksältä olimme parkkeeranneet auton Morskie Oko:lle menevän reitin lähimmälle parkkipaikalle, jossa alkoikin jo olla täyttä. Joimme aamukahvit ulkoilmakahvilassa raikkaassa 6 asteen lämpötilassa. Maksoimme 5 zlotin (n. 1e 20 senttiä) pääsymaksun kansallispuistoon ja ei kun kävelemään ihan asfaltoitua tietä pitkin n. 8 km matkan ylämäkeen lievästi nousten koko ajan. Perillä oli järkyttävän upea järvi, jonka upeus paljastui oikeastaan vasta kun lähdimme kiertämään sitä. Onneksi lähdettiin eikä kurvattu suoraan kohti seuraavaa etappia.

Kierroksen jälkeen olikin jo nälkä ja mentiin oikein parahiksi juuri ennen valtavan pitkäksi kasvavaa turistilaumajonoa vuoristomajan keittiön luukulle tilaamaan lounasta. Se hoituikin nopeasti ja perunamuusi leikkeen kera maistui oluella alas huuhdellen taivaalliselta. Oli liki kuuma, kaunis aurinkoinen syyspäivä! Järven kiertävällä erittäin kivikkoisella reitillä tapasimme täälläkin, kuten toissapäivänäkin huiputusreissulla hääpareja kuvauksissa.

Lounaan jälkeen suunnitelman mukaan lähdimme kohti seuraavaa vuoristomajaa, joka oli Staw Polski järvien rannalla. Nousua oli rutkasti ja välillä hyvin teknistäkin pätkää. Melko hiljaista kuitenkin. Ihmettelin kovasti Tennari Tainoja, mutta kummasti monet mummotkin kuten itse tunkkasivat askel kerrallaan ylöspäin, vaikka jalassa oli jonkinlaiset tennarit. Itse asiassa aika vähän näkee tukevavartisia vaelluskenkiä, kevyitä retkikenkiä enemmän ja paljon myös ihan tavallisia lenkkareita. En käsitä miten ne pitää joskun hyvinkin liukkailla kivillä. Kiviä täällä nimittäin riittää, kaikki polut on pelkkää kiveä toisen vieressä. Polut on jopa rakennettu kivestä uudelleen kun ovat niin kuluneet. Mitään vihreitä alppiniittyjä täällä ei ole eikä Keski-Euroopan Alpeille tyypillisiä rollaattoribaanoja, päinvastoin!

Loputonkin polku loppuu joskus ja lopuksi kurvasimme takaisin tielle ja siitä kohta autolle. Loppumatkalla emme tavanneet enää ketään.

Koko työpäivä meni ja vähän joutui tekemään ylitöitäkin. Aika liikkeellä eli tauot pois 6 h 30 min. . Melkein tuli jo pimeä ja varmasti monelle takaisin raahustajalle tulikin. Matkaa taitettiin 25,3 km ja nousua n. 1300.

Keskiviikko 25.9. Dolina Koscielisko ja Jaskinia Mrozna

Jälleen uusi päivä, tällä kertaa hieman sumuinen ja sateen uhka päällä, joten olimme suunnitelleet lähiretkeä majapaikkamme lähellä olevaa solareittiä pitkin. Sinne olisi ollut noin 2-3 km matka reitin alkuun, mutta ajoimme sen autolla kuitenkin. Parkkimaksu taisi olla 30 zlotia eli n. 7 euroa. Pitäähän sitä kannattaa paikallista yrittäjyyttä, tällä periaatteella yritämme aina matkustaa. Budjettimatkailua emme taida juurikaan harrastaa :D

Dolina tarkoittaa siis solaa eli luvassa oli noin 5-6 kilometrin pituinen melko tasainen reitti, jonka päässä oli vuoristomaja. Aluksi ihan asfaltoitu tie läpi vanhojen lammaslaitumien. Tämän reitin varrella sijaitsi muutama kuuluisa luola, johon pääsi myös tutustumaan. Valitsimme valaistun ja pisimmän niistä, koska Tomin otsalamppu oli sammahtanut, eikä vara-akkuja ollut mukana eikä niitä etsinnöistä huolimatta löytynyt mistään. Lumoniten tyyppiset lamput aika harvinaisia täälläpäin.

Luola oli siis reitin varrella siten, että solasta noustiin ylös melko jyrkkää polkua pitkin. Polku oli liukas ja vähän vaikeakulkuinenkin, myös alaspäin mennessä paluumatkalla. Luolaan piti maksaa pääsymaksu 4 zlotia. Sääliksi kävi siellä kylmässä pienessä kopissa päivystävää kansallispuiston työntekijää, ylhäällä rinteessä keskellä ei mitään.

Ja olipa se erikoinen kokemus! Luolalla oli pituutta peräti 550 metriä, välillä piti konttia että mahtui kulkemaan, liukasta ja kylmän kosteaa siellä myös oli. Suosittelen. Pari kolme muutakin luolaa olisi ollut reitin varrella tarjolla, mutta niissä olisi pitänyt mennä otsalamppujen kanssa ja niille meni niin jyrkkä ja liukkaan näköinen köysiavusteinen polku, että jätimme ne välistä.

Vuoristomajalla erittäin maukas omenapiirakka oluella höystettynä ja reitiltä jatkoimme vielä n. 20 minuutin matkan kauniille järvelle, missä oli paljon porukkaa evästelemässä.

Paluu samaa reittiä ja useamman tunnin tämänkin päivämme retki kesti. Aika liikkeellä 4 h, matkaa 15,7 km ja nousuakin liki 500 m sitten kuitenkin lopulta tuli, vaikka tuntui että tasaista tallasimme koko ajan :D

Tässä lisätietoja luolasta! Valitettavasti englanniksi ei sivua löytynyt....

Pieni lampi lyhyen pistoreitin päässä oli hyvin suosittu!

Lammen nimi sisälsi todella monta konsonanttia kuten niin monet muutkin nimet täällä

Smreczynski Staw

Laitetaan tähän kohtaan vähän kuvina mitä Tatran kansallispuiston alueella saa tehdä ja mitä ei,

mm. koiria ei saanut tuoda juuri mihinkään missä olimme. Opastaulut oli muutoinkin

todella selkeitä ja niitä oli paljon. Ehkäpä Suomenkin kansallispuistot kaipaisivat

hieman parempia opastauluja niin vältyttäisiin monelta väärinkäsitykseltä?

Torstai 26.9. Huilipäivänä autolla Tatra vuorten ympäri

Päätimme samalla reissulla käydä katsastamassa pari kehuttua laskettelupaikkaa, joiden patikointimahdollisuuksiakin kehuttiin. Ensimmäiseen kohteeseen kesti autolla vajaa pari tuntia.

Slovakian puolella olimme siis. Heti kun raja ylitettiin myös esimerkiksi rakennusten tyyli vaihtui. Nyt talot muistuttivat enemmän yleiseurooppalaista rakennustyyliä. Rahayksikkökin vaihtui euroiksi ja myös hinnat nousivat.

Lomnický štít 2634 m on Tatran kolmanneksi korkein vuori ja sinne pääsee hissillä. Ei tosin ihan yhdellä hissillä vaan piti mennä kolmella. Se oli myös melko kallista, kahdelta n. 100 euroa, ainakin jos oli tottunut Puolan hintatasoon.

Vysoké Tatry on Tatravuorten suurimpia matkailukeskuksia. Se oli aika hieno, ravintoloita ihan ylhäällä vuoren huipulla ja alempanakin. Ylhäällä pystyi myös yöpymään. Isolla rahalla :D Huipulla oli parikin näköalapaikkaa todella kapealla harjanteella. Katsoin myöhemmin videon miten sinne pääsi muutoin kuin hissillä, osin eräänlaista via ferrataa, köysiä oli viritetty avuksi. Mutta pääsi kuitenkin. Ylhäällä oli myös muutama kiipeilijä.

Keli oli sumuinen ja jo hissiin mennessä tiedettiin, että huipulta tuskin mitään näkisi, mutta mentiin kuitenkin. Sekin oli elämys. Sumussa on jotain niin mystistä!

Hissiasemalla oli vastassa tämmöinen kaveri

Toinen pysähdyspaikkamme oli pieni turismin pilaama kaupunki Štrbské Pleso pienen järven rannalla, jossa oli hyppyrimäki ja laskettelurinne myös. Emme hissille asti edes ajaneet. Kaunis järvinäköalakin oli pilattu isoilla rakennuksilla. Ehkä siellä vielä joskus käymme kuitenkin uudestaan. Patikoimallahan ja ylös nousemalla turismin pilaamista näköaloista useimmiten pääsee eroon.

"Štrbské Pleso on hiihto- ja matkailukeskus Ylä-Tatralla, Slovakiassa. Vuodesta 1948 se on ollut osa Vysoké Tatryn kuntaa. Se on saanut nimensä Štrbské pleso -järven mukaan, jonka etelärannalle maanomistaja Jozef Szentiványi perusti metsästysmajan vuonna 1872. Ensimmäiset hotellit alueelle rakennettiin vuonna 1875. Sittemmin alueella rakentaminen ja liikenneyhteydet kehittyivät. Järven rannoille rakennettiin muun muassa keuhkoparantoloita. Erityisesti alueelle rakennettiin uusia hotelleita ja ympäristöä korjattiin ja uudistettiin alueella pidettyjen vuoden 1970 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen vuoksi. Siellä on järjestetty myös säännöllisesti lukuisia mäkihypyn ja hiihdon maailmancupin osakilpailuita sekä muita talviurheilutapahtumia, muun muassa talviuniversiadit vuonna 1987."

Paluumatkalla takaisin Puolan puolelle toista puolta vuorten ympäri tuttu navigaattorimme opasti meitä taas mitä erilaisimpia oikoteitä pitkin. Mutta mikäs siinä. Maisemat tarjosivat nyt vähän erilaista silmänruokaa.

Perjantai 27.9. Kopami 1499 m

Reittimme: Dolina Jaworzynka, Kopami 1499 m, Hali Gasienicowej, Dolina Suchej Wody, Cyrhla

Tänään oli tarkoitus patikoida läheiselle Nosal vuorelle, mutta kävellessämme reitin alkuun huomasimme, että se olikin poikkeuksellisesti suljettu, joten suunnitelmiin muutos niin, että lähdimmekin solareitille kohti harjannehuippua ja sen takana olevaa vuoristomajaa.

Jälleen kerran monet muutkin mm. pari koululaisryhmää oli päättänyt juuri tänään, aurinkoisena ja lämpimänä päivänä lähteä samoille poluille, mutta hyvin mahduttiin kulkemaan. Huomiota herättävää täällä on se, että patikoiminen pari kolme tuntia majalle ja sama takaisinpäin tuntuu olevan paikallista sunnuntaihuvia ja liikkeellä on paljon perheitä ja myös ihan pieniä lapsia, jotka lakerikengissään hyppelehtivät reittien kivisimmät ja vaikeakulkuisimmat kohdat aivan kuin aina olisivat sitä tehneet. Ja varmasti ovatkin.

Vuoristomajalla oluet ja keitot. Ruokalistat on vain ja ainoastaan puolaksi, joten ihan randomina yritettiin englanniksi jotain soup:ia ja vihannes sellaisia kysellä ja saatiin punaisessa laihassa liemessä lilluvia kananmunia :D Mutta oluet maistui jälleen taivalliselta!

Reitinmuutos jälleen lennosta ja päätimme palata toista reittiä, joka kuitenkin päättyisi n 5 km päähän kaupungista ja automme parkkipaikasta. Otettiin riski, että kävellään sitten takaisin, otetaan taksi tai jos on hyvä tuuri bongataan joku bussi.

Bussi odottikin sopivasti vähän ylempänä tietä olevalla pysäkillä ja 3 zlotilla (n, 1 e) istuimme täpötäydessä bussissa automme parkkipaikalle asti. Melko halpaa! Kapeaa jalkakäytävättömää tietä ei oikein huvittanut kävelläkään kun liikennettä on todella paljon.

Illaksi olimme varanneet majatalomme saunan. 12 e tunti ja raha tultiin hakemaan samalla kun laittoivat kellarissa olevan saunan päälle. Olemme jo muutaman päivän olleet ainoat asukkaan tässä 13 huoneiston talossa, joten kävimme lämmittelemässä saunaa varten pelaamalla kellarissa biljardia ja pöytätennistä. Pieni kuntosalikin olisi käytössä, mutta se herätti lähinnä hilpeyttä alkeellisine crosstrainereineen ja kuntopyörineen. Saunassa huomasimme että viereisestä suihkusta tuli vain jääkylmää vettä, mutta se saikin toimittaa avannon virkaa ja kävimme sitten vain yläkerrassa asunnossamme lopuksi lämpimässä suihkussa.

Päivän patikoinnit 15,5 km ja liikkeellä oloaika n. 4 h. Nousuakin tuli taas rapiat 600 m. Hyvä päivä!

Reittimerkinnät on selkeitä. Väri kertoo millä reitillä olet, sama väri näkyy pienissä reittikartoissa

ja siten niitä on helppo seurata.

Yksin ei tarvinnut vuoristomajoilla nauttia virvokkeita...

Tältä näyttivät nuo vuoristomajat

Punajuuriliemessä uiskentelvat keitetyt kananmunan puolikkaat eivät

tarjonneet erikoista makuelämystä, mutta nälissään meni alas.

Pientä ruuhkaa levähdyspaikalla pitkän nousurupeaman jälkeen

Lauantai 28.9. Dolina Chochotowska ja Grzes 1653 m

Päivän suunnitelma oli tutustua toiseen majapaikkamme lähellä olevaan solareittiin, Dolina Chochotowska nimeltään. Tiesimme, että tiedossa olisi pari tuntia ihan tasaista tiekävelyä, se olisiko se mukulakiveä vai mitä selvisi vasta paikanpäällä. Kun täällä lähtee reiteille, joita tourist tracks:ksi kutsutaan, joutuu siis maksamaan kansallispuistomaksun ja usein myös autolla paikalle tullessa parkkimaksun kuten olen kertonutkin jo. Tarjolla on lukuisia parkkipaikkoja mitä lähemmäksi reitin alkua tullaan ja jokaisella parkkiksella huitoo sisäänheittäjä ja viittelöi kuin liikennepoliisi, että "ajappa sisään tästä". Monenlaista tyyliä näimme tänäänkin ja teki mieli palkita parhaat liikenneohjaajat ajamalla sisään, niin mielenkiintoisia manööverejä he esittivät. Ajoimme kuitenkin liki perimmäiseen asti, maksoimme 10 zlotin parkkimaksun (2,50 e) ja kävelimme kopille, jonka vieressä olisi ollut vielä ns. virallinen parkkipaikkakin. Maastopyöriäkin olisi ollut tarjolla vuokralle ja monet huristivatkin tuon liki 8 km pituisen tieosuuden fillareilla, toiset lykkivät lastenvaunuja ja toiset kantoivat pikkuvauvoja rintarepuissaan. Tien pari viimeistä kilometriä olivat kuitenkin taas yhtä kivikkoa, mutta niin vaan autot, joilla oli lupa ajaa vuoristomajalle tai metsätöihin tien varrelle ajoivat sitäkin mallikkaasti ylös asti. Perillä oli iso vuoristomaja ja pieni historiallinen kylä, jossa vanhoja asumuksia, mutta ei asukkaita enää. Kävimme koukkaamassa ylempää rinteestä pienestä kirkosta yhden geokätkön menomatkalla.

Majalla oli taas paljon väkeä, vaikka keli ei ollut mitä parhain. Lämmintä oli varmaankin vajaa 15 astetta kuitenkin, mutta pilvistä. Aamulla lähtiessä oli aurinko paistanut kuitenkin lämpimästi. Söimme nyt hyvät keitot kun ensin käännettiin jonottaessa mitä mikin tarkoitti kun nettikin pelitti.

Päätimme jatkaa harjanteelle ainakin vähän matkaa, mutta lopulta sitten kävelimme huipulle asti. Polkukin oli nyt mielestäni vähän vähemmän kivistä kuin aikaisempina päivinä. Komeat oli näkymät joka suuntaan ja välillä oli oikea jalka Slovakian puolella ja vasen Puolan. Harjanne oli maiden raja.

Alas takaisin olisi päässyt kiertämällä kauempaa, mutta sieltä olisi tullut kaksi tuntia lisää joten palattiin samaa tietä takaisin ja juotiin majalla kuumat teet ja syötiin omenapiirakka puokkiin. Olin ajatellut, että otetaan tieosuudelle kyyti hevosmieheltä, jotka sinnikkäästi - nyt sateessa - odottivat asiakkaita, mutta kun liki kaikki muutkin kävelivät niin mekin päätettiin. Vauhdikkaasti nyt käveltiinkin, alamäki on mulle aina parempi kuin ylämäki, jossa olen hidas ja vauhtini rauhallista. Keli oli kylmennyt sateen ja iltapäivän myötä ja pikkasen jopa paleli, vaikka kaikki mukana olleet takitkin oli päällä. Minä en enää pariin päivään ollut kantanut reppua ollenkaan kun sain jonkun rintarangan kipukohtauksen, jonka luulin yhtenä yönä olevan sydänkohtaus.

Pitkä päivä, mutta antoisa! 23,3 km tuli kävelyä ja aikaa meni 5 h 30 min ja nousuakin saatiin taas kerättyä kummasti, 780 m.

Toinen jalka Puolan....

...ja toinen Slovakian puolella!

Ihmettelimme jo ensimmäisistä päivistä lähtien pieniä hirsimökkejä teiden varsilla,

ikäänkuin savupirttejä, ei ikkunoita - vain savu tuprutti pienistä räppänöistä tai

piipusta. Näitä oli myös tarjolla reittien varrella ja kävimmekin parissa paikkaa katsomassa

mitä siellä tehtiin. Juustoa, ikäänkuin uunijuustoa, mutta savustamalla, tai kuten tässä

grillaamalla. Se maistui todella suolaiselta ja oli vähän niinkuin purukumia olis syönyt :D

Vuoristomajoilla oli kierrätys asiat kunnossa!

Tätä myös ihmettelimme muutaman ihan uudenkin talon seinissä,

olkea käytettiin tilkitsemiseen.

Tietoa juustosta...

Sunnuntai 29.9. Pieninskin kansallispuisto ja Trzy Korony 982 m

Viimeinen kokonainen lomapäivä. Tutkiskeltuamme nettiä lähemmin päätimme ajaa hieman toiseen suuntaan, kohti toista kuitenkin lähellä sijaitsevaa Pieninskin kansallispuistoa. Tämäkin kuitenkin lähellä Slovakian rajaa niin, että vieressä virtaava joki oli rajana.

Vallan mainio Garminin navigaattorimme ajatti taas jos jonkinlaista tyyliin "20 metriä isompaa tietä lyhyempi reitti" ja siekkailimme niin, että jouduttiin tekemään lopulta u-käännös ja yrittämään vähän isommalle tielle että perille päästiin. Tätä Pieninskin kansallispuistoa hallitsee jopa näin vähävetisenä kesänä melko runsasvetinen ja vuolas kivikkoinen joki, jota pitkin turisteja viedään laumoittain jännän näköisillä puulauttaveneillä, joita soudetaan seisaaltaan kepillä pohjasta ohjaten. Näitä nähtiinkin kun auto parkkiin laitettiin.

Kävely reitin alkuun, tällä kertaa ei hoksattu mihin olisi voinut sisäänpääsymaksun maksaa, vaikka käytiin puiston infotalossakin. Reitin alussa oli myös, kuten muuallakin tämä PLLN:n vuoristomaja eli vähän siis samanlainen kuin Norjassa TNT majaketju. Siellä söimme taas kun alas tultiin.

Nyt olikin tarjolla hieman erilaista reittiä, välillä jopa ei niin kivistä polkua ja niittyjäkin välillä. Paljon taas porukkaa liikkeellä, pienimmäiset vasta kävelemään oppineita! Ja kaikki paikallisia eli puolalaisia tai slovakkeja.

Nousua mukavasti ja päästiin evästämään harjanteella. Päätettiin sitten käydä katsomassa millainen oli reitti yhdelle huipulle. Karttaa meillä ei nyt ollut, mutta ViewRanger toimi hyvin. Kun päästiin kipakan nousun päälle oli syvällä lehtipuiden sylissä pieni koppi ja sinne ihan jonoa. Siinä myytiin pääsylippuja huipulle, 6 zlotia aikuiselta, eli n. 1,30 e. Ostettiin liput ja astuttiin metalliselle sillalle, jossa oli kansallispuiston työntekijä vahdissa, silta oli tehty avittamaan valtavan kapeaa harjannetta ja nousua siitä huipulle. Sinne oli kuitenkin muodostunut jono... ja jäimme kiltisti odottamaan omaa vuoroamme. Ei oltukaan ennen huipulle jonotettu!

Komeat oli näkymät, vaikka ei kovin korkealla oltukaan. Näkyi Slovakiaan ja Tatran vuoristokin tietysti. ruska värjäsi luonnon mukavasti, harmi vaan, että kolmiulotteisuutta ei tuolta saanut mitenkään kameralla tallennettua. Huippu oli siis noin 4 x 4 metriä eli vähän sama kuin Island Peak 6189 metrinen huippu Nepalissa, jossa seisoimme isännän kanssa huhtikuussa 2012.

Paluumatkalla teimme vähän virhearviota kun meinasimme käväistä vielä mainostetulla linnan raunioilla, mutta reitti sinne olikin suljettu ja jouduimme palaamaan samoja jälkiä takaisin lähtöpaikalle. En viitsinyt millään enää tunkata takaisin ja laskeutua toista reittiä. Päivän retkelle tuli kuitenkin mittaa vain noin 10 km ja aikaa kului kolmisen tuntia, nousua kuitenkin 600 m.

Kiva päivä taas, mutta nyt oli takki jo melkoisen tyhjä ja kyllähän sitä lähtikin mielellään jo kotiinkin. Lento varhain seuraavana aamuna.